Afganistan – ei se perinteisin matkakohde

Sain sähköpostiini keväällä uutiskirjeen, jossa mainostettiin matkaa Tadžikistaniin ja Afganistaniin. Hieraisin silmiäni monta kertaa ja vilkaisin kalenterista onko nyt aprillipäivä. Voiko Afganistaniin muka lähteä ryhmämatkalle? Jo on aikoihin eletty! Viesti ei ollut aprillipila, ja sydän pamppaillen klikkasin matkan ostoskoriin.

Jännittävän matkan odotusta himmensi keväällä sattunut ikävä välikohtaus Afganistanissa Bamyanin maakunnassa, jossa espanjalaista turistiryhmää ammuttiin. Selkkauksessa kuoli kolme espanjalaista sekä kolme afganistanilaista. Lisäksi muutama henkilö loukkaantui. Mikään ryhmittymä ei ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta epäilyt kohdistuivat ISIS-K terroristiryhmään. Uutisen kuultuani mietin onko reissuun sittenkään järkevää lähteä. Päätin jäädä odottamaan miten tilanne kehittyisi. Matkaan oli siinä vaiheessa kuitenkin vielä muutama kuukausi aikaa. Kun vastaavia uutisia ei enää tullut ja tilanne tuntui rauhoittuvan, päätin pitää matkavarauksen voimassa.

Jos tarkkoja ollaan, on Afganistaniin voinut matkustaa milloin vaan. Ennen Talibanin hallintokautta se oli todella vaarallista eikä maahan saanut helposti viisumia. Sitä on pyritty nyt helpottamaan, mutta ennen matkaa tulee tarkistaa viimeisimmät säännöt, koska ne voivat muuttua nopeastikin. Miksi talibanit haluavat turisteja maahansa? Syitä voi vain arvailla. Ehkäpä imagon puhdistusta ja talouden kohentamista. Aika paljon vettä saa virrata ennenkuin Afganistanista tulee kohde, jonne sankoin joukoin matkustetaan eikä niin välttämättä tule koskaan tapahtumaan.

Oma kiinnostukseni Afganistaniin syntyi muutama vuosi sitten, kun luin paljon muun muassa Khaleid Hosseinin kirjoja. En kuitenkaan uskonut matkustamisen sinne olevan koskaan tai ainakaan oman elinikäni aikana mahdollista.

Afganistan | rajanylitys ja viisumi

Meidän matkamme kohti Afganistania alkoi aikaisin aamulla. Aamupalan jälkeen puin pitkän ja väljän mekon päälleni ja peitin hiukseni huivilla. Afganistanilaisten naisten tulee pukeutua niin, ettei heidän kehonsa tai kasvonsa näy. Vaatteet eivät saa olla ohuita, tiukkoja tai lyhyitä. Maassa vierailevilta naisilta ei vaadita burqan käyttöä, mutta vartalon muodot, ranteet tai nilkat eivät saa näkyä. Edessä oli neljä yötä kestävä matka ja ne tulisin viettämään mekossani.

Me ylitimme Tadžikistanin ja Afganistanin maiden välisen rajan Shir Khan Bandarissa. Tadžikistanilaiset kuskit ajoivat meidät rajalle ja hyvästelimme heidät siellä. Passeihin poistumisleimat ja sitten kävelimme Afgnistanin rajalle. Tavarat läpivalaistiin ja tutkittiin. Naiset menivät omalle puolelle ja miesten tarkastus oli toisessa rakennuksessa.

Rajalta siirryimme maiden välillä olevan Friendship sillan yli. Paikalliset oppaat olivat meitä vastassa, ja he veivät meidät rakennukseen, josta saisimme viisumit. Prosessi oli todella hidas. Ensin menimme pareittain huoneeseen, jossa luovutimme passit ja viisumikaavakkeet. Siitä kirjattiin tietoja ylös ja seuraavaksi maksoimme viisumin, joka oli 100 USD. Toinen oppaista lähti vaihtamaan rahoja pankkiin afgaaneiksi. Siinä vierähti pitkä tovi. Vasta kun hän palasi, alkoivat virkailijat tehdä viisumeita. Meille tuotiin lounasta, jotta jaksoimme odottaa. Virkailijoiden työtahti ei ollut kovin ripeä ja väliin mahtui lounastauot ja rukoushetket. Meitä ennen paikalla oli saksalainen reppureissaaja pariskunta ja vähän meidän jälkeen tuli pari kiinalaista, mutta muita turisteja ei näkynyt.

Kun vajaa seitsemän tuntia oli kulunut, oli kaikkien passeissa vihdoin Afganistanin viisumit. Edessä oli vielä matkatavaroiden ja passin tarkastus ja sitten pääsimme vihdoin lähtemään. Meidän ryhmälle oli varattu kaksi minibussia. Ensimmäinen etappi oli Konduzin kaupunki, jonne oli ajomatkaa noin tunti.

Afganistan | turvallisuus

Turvallisuus on asia mistä minulle on tullut eniten kysymyksiä. Jos matkustustiedotetta lukee, on turvallisuustaso luokkaa ”poistu maasta välittömästi”. Se on kuitenkin suositus ja jokainen tekee itse päätöksen matkasta. Kirjoitan tässä omista kokemuksistani ja se, että meillä kaikki meni turvallisuuden näkökulmasta hyvin, ei tarkoita sitä, että niin kävisi kaikille. Mutta näinhän se on matkustat sitten minne tahansa. Afganistan koetaan kuitenkin nyt turvallisemmaksi maaksi kuin ennen Talibanin väliaikaishallintoa.

Afganistanissa vallitsee edelleen humanitaarinen ja taloudellinen kriisi. Maan väkiluku vuonna 2023 oli 42,24 miljoonaa, ja lähes puolet Afganistanin väestöstä on köyhiä ja avun tarpeessa. Nykyiset vallanpitäjät yrittävät rakentaa rauhanomaista hallitusta tavoitteenaan saada tunnustus kansainväliseltä yhteisöltä. Taliban ei enää toteuta terrori-iskuja, mutta he eivät myöskään pysty puuttumaan maassa olevien terroristijärjestöjen läsnäoloon ja toimintaan. Kidnappaukset ovat jääneet menneisyyteen, ja väkivaltarikollisuus on vähentynyt. Näin meidän ainakin halutaan uskovan, ja osittain tämän uskonkin. Jos Taliban yrittää saada asiat toimimaan ja maahan lisää vaurautta, eivät he sitä edesauta väkivallalla.

Majoitus ja illallinen Konduzissa

Majoituimme muurien sisällä olevaan Supeenzar -hotelliin. Rakennus näytti suurelta ja parhaat päivänsä nähneeltä. Nousimme portaat toiseen kerrokseen, hissiä ei ollut tai se ei ollut käytössä. Käytävän molemmin puolin oli huoneita ja opas jakoi niitä meille. Avaimet olivat valmiiksi ovissa. Sängyn päällä oli paketti, mistä löytyi uusi pyyhe ja muita yöpymistarvikkeita. Huone oli todella iso. Tuolien ja television päällä oli vielä muovit, joten ne olivat tuliterät. Televisiota en edes yrittänyt laittaa päälle. Joku meidän ryhmästä oli, mutta johto ei ollut kuulemma ylettänyt pistorasiaan.

Sänky oli kivikova ja saimme kaksi lakanaa, mutta peittoa tai tyynyä ei ollut. Taittelin sängyn päältä löytyvästä paketista ison fleecepeiton toisen lakanan alle pehmikkeeksi. Tyyny piti taitella pienestä pyyhkeestä ja toinen lakana sai toimittaa peiton virkaa. Onneksi huoneessa oli aika lämmin nukkua.

Lähdimme melkein samantien illalliselle ja minibussit kuljettivat meidät ravintolaan. Kun astuimme ravintosaliin, kaikki kääntyivät katsomaan meitä. Sali oli täynnä miehiä. Naisten puoli oli erikseen alakerrassa. Meille oli varattu salin takaosasta kabinetti, jossa saimme ruokailla omalla porukalla. Ruokalistalta löytyi jopa pizzaa. Ruoka oli ihan maittavaa.

Ennen ruokailua piipahdimme ruokasalin puolella. En aluksi oikein tiennyt miten talibaneihin pitäisi suhtautua. Sainko naisena katsoa heitä? Miehiä se ei tuntunut haittaavan ja he poseerasivat mielellään kameralle ja kyselivät uteliaina mistä tulemme. Ystävällisesti he toivottivat meidät tervetulleiksi maahansa.

Pitkän päivän ja illallisen jälkeen uni maistui. Yöunet jäivät kuitenkin heikonlaisiksi kovan sängyn ja tyynyn puuttumisen vuoksi. Toivottavasti seuraavassa hotellissa olisi jo parempi sänky.