Dilijan – ensikosketus Armeniaan

Armenia oli kiertomatkamme viimeinen kohde. Mustanmeren ja Kaspianmeren väliin jäävä pieni sisämaavaltio oli viehättävä vuoristoineen ja lukuisine luostareineen. Viimeisten päivien aikana kiersimme luostareita ahkerasti ja kaikki ne olivat omanlaisiaan. Myönnän, että Armenia oli kohteista etukäteen mietittynä se vähiten kiinnostavin. Voi kuinka väärässä olinkaan! Se nousi aika tasaväkiseen taisteluun Georgian kanssa. Lumihuippuiset vuoret vievät näköjään aina sydämeni, niin tälläkin kertaa.

Ylitimme aamulla Georgian ja Armenian välisen rajan Sadakhlon raja-asemalla. Hyvästelimme Alexin ja Elenan ja tapasimme armenialaisen paikallisoppaan. Sää oli harmaa, mutta onneksi tihkusade lakkasi ja aurinko tuli esiin, kun aloitimme Armeniaan tutustumisen.

Luostarikierroksella Akhtalassa ja Haghpatissa

Aloitimme päivän luostarikierroksen Akhtalasta, joka sijaitsee Armenian pohjoisosassa, lähellä Georgian rajaa. Luostarin tummanharmaat rakennukset kohosivat vihreän tasangon keskeltä Shamlukh-joen yläpuolelta. Sen historia ulottuu 1000 vuoden taakse. Luostaria kunnostettiin vuosina 1979-1989, mutta sen jälkeen se oli ehtinyt jo hieman rapistua. Kylmä tuulenpuuska puhalsi, kun kuuntelimme oppaan kertomuksia luostarin historiasta. Siirryimme onneksi pian kirkon sisätiloihin tuulelta suojaan ja pääsimme ihailemaan sen upeita freskoja. Akhtalassa ei vieraile suuria turistimääriä, koska se sijaitsee kaukana Jerevanista eikä Georgiaan tai sieltä Armeniaan tulevat turistit viitsi pysähtyä syrjäisessä luostarissa. Monilta jää siis näkemättä luostarin upeat freskot ja sen ainutlaatuinen arkkitehtuuri.

Akhtalasta siirryimme Haghpatin luostariin, jonka rakennustyöt aloitettiin 1000-luvulla. Aikoinaan se oli yksi suurimmista tiedekeskuksista, joissa munkit saivat opiskella muun muassa lääketiedettä, tähtitiedettä ja kirjallisuutta. Haghpatin luostari oli kuuluisa valtavista käsikirjoitus- ja tekstikokoelmista. Kun Mongolia alkoi 1200-luvulla uhitella Armeniaa, arvokkaat kirjoituskääröt siirrettiin turvaan luoliin. Kun vaara oli ohi, munkit eivät halunneet siirtää kirjoituskääröjä takaisin näkyville vaan ne piilotettiin lattiaan kaivettuihin reikiin, josta mahdollisen vaaran yllättäessä niitä ei helposti löydettäisi. Haghpatin luostari rakennettiin kivistä temppeliarkkitehtuurin mukaisesti. Yhteensopivat kivet olivat kuin palapelin palasia ja niiden ansiosta kirkko säilyi isommilta vaurioilta maanjäristysten sattuessa. Haghpatin luostari kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Nautimme lounasta Kefilyan Family -hotellin ravintolassa. Opas tilasi meille ruoat etukäteen, mikä nopeutti ruokailua. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, lihaa, perunaa ja muita lisukkeita. Jälkiruoan lisäksi saimme maistaa ”kotipolttoista” brandya. Vaikka en brandyn ystävä olekaan, pitihän sitä pieni huikka maistaa. Runsas lounas juomiseen maksoi noin 11 euroa.

Lounaan jälkeen pysähdyimme Alaverdissä vaihtamassa rahaa. Vaikka kortti kävi useassa paikassa, oli kuitenkin kiva pitää mukana myös vähän käteistä. Varsinkin pikkukojuista ostoksia tehdessä se oli näppärämpi kuin korttimaksu. Tukimme pankin käytävän ja paikalliset näyttivät nyreiltä joutuessaan jonon hännille.

Kohti Dilijania

Matkalla Dilijaniin näimme upeita lumihuippuisia vuoria, enkä enää ihmetellyt mistä ”Armeijan Sveitsi” nimitys oli peräisin. Opas kertoi meille vanhasta heimosta, molokaaneista eli maidonsyöjistä, joka oli 1700-luvulla syntynyt venäläinen, uskonnollinen lahko. Ajoimme heidän asuinalueensa ohi ja saimme kuulla heidän elämästään. Mokokaanit uskovat vain Raamatun sanaan ja heidät karkotettiin Venäjältä. Heillä ei ole mitään yhteistä ulkomaailman kanssa, he eivät tunnusta mitään kansallisuutta eivätkä suorita asepalvelusta. Mokokaaneja sanotaan maidonsyöjiksi, koska maitotuotteet ovat heille tärkeitä. Armeniassa heitä on noin 5000.

Majoituimme Best Western -hotellissa, joka sijaitsi noin 1600 metrin korkeudessa keskustan ulkopuolella. Hotellissa oli sisäuima-allas ja kun edellisessä hotellissa en ennättänyt uimaan, päätin nopeasti piipahtaa allasosastolla. Uinnin ja jacuzzissa nautiskelun jälkeen olikin aika kiiruhtaa illalliselle.

Menimme bussilla keskustaan Kchuch-ravintolaan. Yllätykseksi kuulimme, että matkanjärjestäjä tarjoaa meille illallisen. Sehän sopi meille vallan mainiosti! Ruoka oli taas hyvää. Alkupaloiksi saimme salaatteja, leipää, erilaisia tahnoja ja dippikastikkeita sekä vihanneksia ja juustoja. Pääruokana oli paistettuja perunoita ja lihapataa. Jälkiruoaksi vielä leivonnainen kahvin kera. Kun palasimme hotellille, osa meistä jatkoi vielä baariin yömyssyille. Iloinen nauru ja puheensorina raikui baarissa aina valomerkkiin eli klo 23 saakka.