Australia

Sydney vei sydämen

15.3.2020

Australian matkamme alkoi Sydneystä, jossa vietimme loman kaksi ensimmäistä päivää ja myöhemmin pienen road tripin jälkeen palasimme sinne vielä yhdeksi yöksi. Australian tutkiminen onkin hyvä aloittaa Sydneysta. Se on maan suurin kaupunki, jossa on paljon nähtävää, moderneja pilvenpiirtäjiä ja kauniita puistoalueita. Sieltä löytyvät myös ikoniset maamerkit; Sydneyn Oopperatalo sekä Harbour Bridge -silta. Sydneyn ilmasto on myös meille suomalaisille todella miellyttävä.  Helmikuun lopussa Australian kesä alkoi taittua syksyä kohden, mutta säiden puolesta sitä ei olisi vielä huomannut. Me pääsimme nauttimaan lämpimästä, jopa helteisestä säästä. Pari sadekuuroa saimme niskaan, mutta ne olivat kuin pikasuihkut, joiden jälkeen taivas taas aukeni ja aurinko kuivatti sen minkä oli kastellut.

Lentomme oli Sydneyssa aikaisin aamulla emmekä tietenkään vielä siihen aikaan saaneet hotellihuonetta. Majoituksen olin varannut Parkroyal Darling Harbour -hotellista sen loistavan sijainnin vuoksi. Kun matkatavarat oli laitettu hotellin säilöön, kävelimme pitkistä lennoista väsyneinä läheiseen kahvilaan aamupalalle. Tarjoilija kysyi suunnitelmiamme, joita meillä ei siinä vaiheessa vielä ollut. Hän neuvoi meille kivan reitin, mitä pitkin voisimme kävellä Circular Quaylle, jonka vierestä löytyy kuuluisa oopperatalo. Tämä muuten oli australialaisissa parasta, kun he olivat aina valmiita neuvomaan ja opastamaan. Usein myös ihan kysymättä.

Mitäs me sitten ehdittiin näiden päivien aikana Sydneyssä nähdä?

Darling Harbour

Tarjoilijan suosituksista huolimatta päätimme tutustua ensin hotellin vieressä olevaan Darling Harbouriin, joka on entinen satama- ja teollisuusalue. Se kunnostettiin viihtyisäksi vapaa-ajanviettopaikaksi ja avattiin vuonna 1988, jonka jälkeen se on saavuttanut suosion niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Alue on joidenkin mielestä jo liian turistinen. Ravintoloita, kahviloita ja kauppoja alueelta löytyy jokaiseen makuun. Alueella on myös paljon nähtävyyksiä muun muassa merimuseo, Sydney Aquarium, Madame Tussauds vahakabinetti ja Wild Life Sydney, jossa pääsee tutustumaan käärmeisiin, perhosiin, hämähäkkeihin sekä muihin matelijoihin.

Sydney-darling-harbour

sydney-harbour-side

Kävelimme sataman vierustaa ristiin ja rastiin vilkuillen vähän väliä kelloa. Aika ei vilkuilusta huolimatta kulunut yhtään sen nopeammin. Mies päätti vihdoin luovuttaa ja meni hotellin aulaan odottamaan huoneen valmistumista. Minä halusin väsymyksestä huolimatta jatkaa alueen tutkimista ja päätin seurata tarjoilijan suosittelemaa reittiä. Se eteni sataman vieressä kulkevaa katua pitkin. Alueella rakennetaan edelleen paljon ja rakennustyömaita joutui kiertämään erikseen merkittyjä kiertoteitä pitkin. Kesken kaiken sain sadekuuron niskaani ja koska sateenvarjoa ei ollut mukana, menin pitämään sadetta läheisen kerrostalon lipan alle. Ehdin ennen uutta sadekuuroa Millers Pointin nienmenkärkeen, josta näkyi Harbour Bridge -silta. Vilkaisin kelloa ja päätin palata hotellille. Oopperatalolle ehtisi myöhemminkin.

Sydneyn Oopperatalo

Parin tunnin päiväunien jälkeen lähdimme silmät vähän kirkkaimpina kävelemään oopperatalolle. Tanskalaisen Jørn Utzonin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1973 ja se valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2007 . Kävelimme oopperatalon portaita ylös ja pysähdyimme ottamaan valokuvia kauniista rakennuksesta, jonka ulkonäkö muistutti laivan purjeita. Oopperatalon lähistöllä on useita terasseja ja pysähdyimme yhdelle niistä juomaan oluet. Kun vihdoin olimme kävelleet takaisin Darling Harbouriin ja käyneet syömässä olimme valmiita hotellille nukkumaan.

sydney-oopperatalo

Sydneyn ikoniset nahtavyydet

sydney-oopperatalo

Harbour Bridge

Harbour Bridge on oopperatalon rinnalla yksi Sydneyn tunnusmerkeistä. Sillan rakentaminen aloitettiin 1923 ja se valmistui vuonna 1932. Harbour Bridge on tärkeä linkki Sydneylahden pohjois- ja etelärantojen välillä. Automäärien kasvaessa liikennettä helpottamaan rakennettiin Sydney Harbour Tunnel, joka valmistui 90-luvulla. Siltaan voi tutustua monin tavoin, mutta jännittävin vaihtoehto on BridgeClimb, jossa kuljetaan tikkaita pitkin sillan huipulle. Kiipeilijöitä näytti olevan päivittäin sillan rakenteissa.

sydney-harbour-bridge

sydney-harbour-bridge

Turistibussilla Sydneyn ympäri

Seuraavana päivänä Sydneyyn tutustuminen jatkui hop-on hop-off -bussin kyydissä. Hyppäsimme siihen hotellin lähellä olevalta Chinese Gardens -pysäkiltä. Liput maksoivat 59 AUD (n. 35 €)/henkilö. Jos liput olisi ostanut etukäteen netistä, niistä olisi saanut -10 % alennuksen. Meillä ei maksu jostain syystä mennyt läpi, joten ostimme liput kuljettajalta. Lipulla pääsi ajamaan kaksi reittiä; punaisen kaupunkireitin ja sinisen Bondi Beach -reitin.

sydney-tower

Sydney Tower on Sydneyn korkein rakennus, jonka näköalakerroksesta voit nähdä jopa Blue Mountaisille asti

coca-cola-kings-cross

Kuuluisa Coca Cola -kyltti Kings Crossilla

Bondi Beach

Siirryimme ensimmäisellä mahdollisella vaihtopysäkillä Bondi Beachille menevään bussiin. Aurinko porotti kuumasti ja lämpötila oli noussut jo lähelle +30 astetta. Bondi Beach on Australian kuuluisin ranta, joka täyttyy päivittäin auringonpalvojista ja surffareista. Kilometrin pituisella rannalla on kuvattu suosittua Rantavahdit tosi-tv-ohjelmaa, jossa seurataan hengenpelastajien työtä.

Kävelimme ensin rannan eteläpäässä olevalle Iceberg Pool -ulkoilma-altaalle. Muutamalla eurolla sinne olisi päässyt uimaan, mutta tyydyimme tällä kertaa vain katselemaan muiden menoa. Pitkä hiekkaranta houkutteli kävelemään ja kahlailemaan vedessä, joka oli yllättävän kylmää. Kun pääsimme rannan toiseen päähän, nousimme rantakadulle, jossa oli paljon ravintoloita ja kahviloita. Yhteen niistä menimme nauttimaan lounasta.

sydney-bondi-beach

bondi-beach-icebergs-pool

sydney-bondi-beach

sydney-bondi-beach

sydney-bondi-beach

Lounaan jälkeen hyppäsimme takaisin bussin kyytiin ja ajoimme punaista linjaa Centraliin asti. Sieltä palasimme Chinatownin halki takaisin hotellille. Illalla aikaero painoi vielä sen verran, että kävimme vain nopeasti satamassa syömässä ja palasimme aikaisin hotellille nukkumaan.

Chinatown

Sydneyn kiinalainen kaupunginosa on suosittu erityisesti edullisten ruokapaikkojensa vuoksi. Meillä jäi tällä reissulla Chinatownin ravintolat testaamatta, mutta tarjolla on vaikka mitä herkkuja kukkarolle ystävälliseen hintaan.

sydney-china-town

Manly Beach

Kahden Sydneyssä vietetyn yön jälkeen teimme muutaman päivän road tripin. Päätimme sen Manly Beachille, joka sijaitsee Sydneyn pohjoispuolella. Alunperin tarkoitus oli käydä Manlylla vain päiväseltään, mutta lopulta päädyimme viettämään siellä yhden yön. Majoituimme persoonallisessa Manly´s Hidden Gemissa. Miehen ensimmäinen kommentti oli ”Oletpa löytänyt meille paikan” ja tätä hän ei sanonut positiivisessa mielessä. Majoituspaikan pihassa oli pieni rakennus, joka toimi hotellin vastaanottona. Pihassa pyöri pieni tuulimylly ja sinne tänne oli laitettu muovisia tuoleja ja pöytiä. Hotelli muistutti vanhaa asuinrakennusta, johon on rakennettu majoitustilat. Huoneen yhteydessä oli erikseen keittiö ja niin pieni vessa, että joka kerran sinne mennessä kolhi kyynärpäänsä oven karmiin.

Manly Beachin sydämessä on Corso-kävelykatu, jonka varrella on paljon kauppoja sekä ravintoloita. Osa lounaspaikoista laittoi ovensa iltapäivällä kiinni avatakseen ne illalla uudestaan. Kaupoissa oli loppuunmyyntejä kesäkauden päättyessä ja alennusprosentit huitelivat parhaimmillaan 70:ssa. Mekin innostuimme ostamaan uusia paitoja alelaarista.

manly-beach-corso

Corso-kävelykatu Manly Beachilla

sydney-manly-beach

sydney-manly-beach

sydney-manly-beach

Manlylla pelattiin rantalentopallo turnausta

Manlyn ranta on surffareiden suosiossa ja rantaelämä näytti mukavalta muutenkin. Kävelimme satamaan katsomaan lauttojen lähtöä. Sydneystä pääsee kätevästi lautalla Manlyyn ja matkaan kuluu vain puoli tuntia. Lauttarannassa oli kiva terassi, johon pysähdyimme oluelle.

Illalla palasimme Corsolle ja päädyimme jonkun hotellin kattoterassille syömään. Ravintolassa oli vielä happy hour, jolloin viinilasin sai vain muutamalla eurolla. Terassilla oli ihana istuskella lämpimästä illasta nauttien sekä katsellen kävelykadun hyörinää.

Royal Botanic Garden

Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee keskustan tuntumassa ja siellä pääsee hetkeksi irtautumaan kaupungin hulinoista. Puutarha on levittäytynyt laajalle alueelle ja jos haluat tutkia tarkemmin siellä olevia kasveja, saa tutustumiseen kulumaan aikaa useita tunteja ellei jopa koko päivän. Puutarhan perusti kuvernööri Lachlan Macquarie 1800-luvun alussa ja hänen vaimonsa mukaan on nimetty niemenkärki, josta saa upeita kuvia oopperatalon ja Harbour Bridgen suuntaan.

sydney-royal-botanic-gardens

sydney-royal-botanic-gardens

sydney-royal-botanic-gardens

sydney-oopperatalo-harbour-bridge

Merja Sydneyssa

Risteily Sydneyn edustalla

Viimeiselle Sydney päivälle varasimme puolentoista tunnin risteilyn. Hintaan kuului yhdet juomaliput, jolla sai hakea viiniä, olutta tai limpparia laivan baarista. Me haimme lasit valkoviiniä ja menimme yläkannelle varaamaan hyvät paikat. Laiva lähti Darling Harbourista ja  Circular Quaylta otimme lisää matkustajia kyytiin. Sen jälkeen kaarsimme oopperatalon tuolle puolen. Vesillä kävi kuhina, koska siellä taisteltiin purjehduksen SailGP:stä. Purjehdusta rakastava mieheni oli innoissaan päästessään näkemään veneiden kisaamista näin läheltä. Risteily oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. Tällaiset risteilyt ovat ihan parasta ajanvietettä.

Sydney-risteily

Risteily Sydneyn edustalla

sydney-sailgp

sydney-harbour-bridge

Sydneyssa vietettiin illalla suurta pride-tapahtumaa, Mardi Grasia. Se keräsi kaduille tuhansia ihmisiä ja radiossa oli varoiteltu jo usean päivän ajan katujen sulkemisista ym. poikkeusjärjestelyistä. Kulkue meni aika lähellä hotelliamme, mutta emme jaksaneet mennä katsomaan sitä kadulle. Seurasimme hulinoita hotellin telkkarista. Aamulla kun menimme taksilla lentokentälle, taksikuski kertoi yön olleen aika vilkas.

Oletko käynyt Sydneyssä? Mitä tykkäsit?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Unelmamatka Australiaan – miten reissu meni?
Autoillen Blue Mountainsin kansallispuistoon

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

  • Reply
    Paratiisireportteri
    15.3.2020 at 17:15

    Meille Bondi Beach oli erikoinen elämys. Piti olla kesä, ainakin alkamaisillaan, mutta tuuli oli niin kylmä, että käveltiin lähes autiolla rannalla takit päällä. Eli jäi klassinen Bondi Beach kokematta. Muuten kyllä pidettiin paljon Sydneystä, mistä lennettiinkin sitten Uuteen-Seelantiin. Ja sieltä Melbournen kautta kohti kotia…

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.3.2020 at 15:34

      Kiitos kommentista! Harmi, että teille sattui kylmä sää Bondi Beachille. Meillä kokemus oli päinvastainen. Nythän koko ranta on kiinni koronan vuoksi, mutta ihmiset ovat siirtyneet rannalta nurmikolle istumaan.

  • Reply
    Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
    15.3.2020 at 18:30

    Ihana Sydney! 🙂 tuonne kun pääsisi pian. Hyvä tietää, että kaupunki on juuri se mistä Aussien tutkiminen kannattaisi aloittaa ja kyllähän nuo nähtävyydet houkuttelisikin heti ensimmäiseksi. Erityisesti tuo oopperatalo. Hyvä ja kattava kirjoitus ja mielenkiintoista tietoa tulevia reissuja varten myös. 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.3.2020 at 15:37

      Kiitos Tiina ja kiva kuulla, että tykkäsit jutusta 🙂 Minulle oli itsestäänselvää, että Aussien tutkiminen alkaa Sydneysta ja toinen kohde missä halusin ensimmäisellä reissulla käydä oli Valliriutat. Niistä tulee juttua myöhemmin. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta Sydneyn ikoniset nähtävyydet tulevat usein ensimmäisenä mieleen Australiasta ja olisi ollut sääli, jos niitä ei olisi nähnyt.

  • Reply
    Terhi
    15.3.2020 at 19:51

    Kiitos esittelystä! Oopperatalo olisi kyllä tutkittava tarkkaan. Ehkäpä juuri helmi- maaliskuu olisi paras aika matkustaa Australiaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.3.2020 at 15:40

      Kiitos Terhi! Oopperataloon pääsee tietysti myös sisälle tutustumaan, mutta meille riitti nyt ihan ulkoapäin katselu. Hyvällä onnella sinne voi olla lippuja vapaana, jos haluaa mennä kuuntelemaan tai katsomaan jotain esityksiä. Minusta helmi-maaliskuu oli hyvää aikaa matkustaa. Paikallisten lomat olivat ohi ja monessa paikassa oli väljää. Toki se saattoi johtua myös poikkeuksellisesta vuodesta (maastopalot, korona). Luulen, että joulu-helmikuussa on ruuhkaisempaa paikallisten lomien vuoksi.

  • Reply
    Sandra
    15.3.2020 at 20:36

    Olen ollut Sydneyssä ja kyllä tykkäsin! Olen kanssasi samaa mieltä, että Sydney on varmasti paras paikka aloittaa tutustuminen Australiaan. Olet ehtinyt tehdä paljon ja nähdä varmaan ne parhaimmat must see -kohteet. Oopperatalo on upea myös iltavalaistuksessa, joten sinne kannattaa suunnata yöaikaan myös.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.3.2020 at 15:43

      Kiitos Sandra! Oopperatalon iltavalaistus oli hieno. Ensimmäisenä iltana saimme siitä pilkahduksen, kun viipyilimme niillä kulmilla aika pitkään.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    15.3.2020 at 22:22

    Ollaan käyty Sydneyssä ja tykättiin kyllä kovasti. Manlyn alueesta pidettiin erityisesti ja mentiin sinne useampana päivänä. Blue Mountainsin kansallispuisto Sydneyn lähellä on hieno päiväretkikohde.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.3.2020 at 15:45

      Kiitos Mikko! Me suuntasimme Sydneysta Blue Mountainsille ja siitäkin onkin luonnos jo valmiina. Yritän saada julkaistuksi ensi viikolla.

  • Reply
    Anna K. - Kaukaa haettua
    16.3.2020 at 11:26

    Australia on niin hirveän kaukana, etten tiedä, voinko ikinä sinne asti matkustaa. Aasiaan lentäminenkin on jo niin puuduttavaa. Mutta jos joskus kuitenkin sinne puolelle maapalloa päädyn, niin Sydney varmasti olisi yksi kohteista. Tuo sillan päällä kävely olisi ihan huikea juttu, pelkään korkeita paikkoja tosi paljon, siinä voisi itseään testailla, et mihin pystyy. Voisi myös käydä et ei pysty! 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:48

      Kiitos Anna! Australia on kyllä kaukana, mutta menolennot menivät ihmeen hyvin. Paluulennolle olin varannut kolme lentoa peräkkäin (hyvä minä!) ja se oli todella horroria 🙂 Mutta pitkät lennot eivät onnistuneet vielä pelottamaan minua niin paljoa, etten haaveilisi jo uudesta Aussi matkasta. Kunhan tästä koronasta ensin selvitään..

  • Reply
    Martan matkassa-blogi
    19.3.2020 at 07:54

    Australia on ollut niin monta vuotta haaveena ja siitä on aina kiva lukea juttuja, kyllä minäkin vielä joku päivä pääsen näkemään nuo ikoniset maamerkit sekä kiertelemään maata. Sullakin Australia on ollut haaveena miten on, täyttikö toiveet?

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:49

      Kiitos Martta! Kyllä täytti ja monenkertaisesti. Australia on niin valtava maa, että nyt näimme vain pikku siivun ja haluaisin päästä joskus takaisin. Toivottavasti sinäkin pääset 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    19.3.2020 at 10:25

    Pari kertaa on tullut joitakin päiviä vietetty Sydneyssä ja sen ympäristössä ja kieltämättä – tykkäsin! Kaupunki on monella tapaa mukava ja rento ja tekemistä, näkemistä ja kokemista riittää moneen lähtöön. Toisella kerralla teimme myös retkiä kaupungin ulkopuolelle: Blue Mountainsin alue on näkemisen arvoinen sekin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:51

      Kiitos Pirkko! Kuvasit hyvin Sydneyä, se on tosiaan kaikkea tuota. Blue Mountainsista juuri julkaisin jutun, se oli myös todella hieno kohde.

  • Reply
    Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
    20.3.2020 at 13:46

    En oo koskaan käyny Australiassa, vaikka meidän äitin sukulaisia asuu Canberrassa. Majoitus on kyllä valmiina, jos sinne joskus eksyy.
    Aika kivalla paikalla tuo Bondi Beachin uima-allas, jos ei halua oikeisiin aaltoihin sukeltaa 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:52

      Kiitos Cilla Maria! Nyt vaan bookkaamaan reissua aussisukulaisia katsomaan (tai sitten kun korona sallii meidän taas matkustaa). Canberrasta ei olisi pitkä matka Sydneyyn ja Canberrassa varmasti myös näkemistä vaikka kuinka.

  • Reply
    Eveliina | Korkkarit rinkassa
    20.3.2020 at 21:06

    Ooh, minulla tulee ensimmäisenä hirveän haikea olo Sydneytä ajatellessani, koska se oli 8kk reppureissuni viimeinen etappi ennen paluuta Suomeen. Pidin kaupungista kovin. Usein en kaikista kuuluisista nähtävyyksistä ja maamerkeistä niin perusta, koen ihmiset kiinnostavampana, mutta yhtäkkiä huomasin istuneeni tunnin oopperatalon portailla, vain hyräilläkseni sitä, että täällä minä just nyt olen. Maisemissa, joita olen koko lapsuuteni katsellut kuvista. 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:54

      Kiitos Eveliina! Ihania muistoja sinulla Sydneysta. Oopperatalo veti maagisesti puoleensa. Mekin kävelimme sen ympäristössä useampaan otteeseen 🙂

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    22.3.2020 at 06:52

    En ole käynyt mutta olen ihan varma, että myös minun sydämen se veisi. Upean näköistä ja juuri sellaista mukavan rentoa. Ehkä se on useinkin sellaista tällaisissa rantakaupungeissa. Toivottavasti Sydneykin tulee jossain vaiheessa tutuksi vaikka ei ole nyt ihan lähiaikojen suunnitelmissa ollutkaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      25.3.2020 at 19:56

      Kiitos Paula! Tykkäsit varmasti Sydneystä, koska siinä oli minusta jotain samaa kuin San Franciscossa. Löysin yhtäläisyyksiä myös Vancouveriin ja Singaporeen, juuri niihin kaupunkeihin joista pidän.

Leave a Reply