Azerbaidžan – Gobustan ja Silkkitien Sheki

Bakusta tiemme vei Gobustanin kansallispuistoon ja sieltä maaseudun halki Shekin kaupunkiin. Oli hauska päästä näkemään Azerbaidžanista muutakin kuin pääkaupunki Baku.

Gobustanin kansallispuisto ja soivat kivet

Gobustanin kansallispuisto sijaitsee Azerbaidžanin keskiosassa. Se on kuuluisa tuhansia vuosia vanhoista yli 6000 kivikaiverruksesta ja -piirustuksesta, joita sen lukuisiin erikokoisiin kalliolohkareisiin on kaiverrettu. Gobustanissa oli asutusta aina keskiajalle saakka ja alueelta löytyy jäänteitä luolista ja hautapaikoista. Gobustan on Unescon maailmanperintökohde ja yksi Azerbaidžanin suosituimmista vierailukohteista.

Bakusta oli noin tunnin ajomatka Gobustaniin. Tutustuimme ensin museoon, missä paikallisopas kävi hyvin yksityiskohtaisesti näyttelyn läpi. Se oli hienosti koottu ja mielenkiintoinen, mutta myönnän että jossain kohteessa oma kiinnostus herpaantui. Ihan jokaista vitriineissä olevaa esinettä tai infotaulua ei olisi tarvinnut niin pieteetillä käydä läpi.

Kierroksen jälkeen siirryimme bussilla kalliopiirrosalueelle. Sää oli aurinkoinen eikä läheskään niin kylmä kuin edellisenä päivänä. Kylmä tuuli oli jäänyt Bakuun ja aurinko alkoi lämmittämään mukavasti. Opas esitteli meille aluksi soivat kivet (gaval dash). Kun kivellä ”koputteli” laakeaa kiveä, siitä syntyi kumea tamburiinia muistuttava ääni. Tällaisia soivia kiviä ei ole muualla maailmassa, joten lähes jokainen halusi käydä kokeilemassa minkälaisia ääniä sai aikaiseksi.

Kalliopiirroksia oli hauska tutkia ja arvailla mitä ne esittivät. Osa oli helposti arvattavissa mutta osa oli kinkkisempiä. Sieltä erottui hyvin muun muassa tanssijoita, sotilaita, veneen soutajia ja erilaisia eläimiä. Kalliopiirrosten lisäksi katselimme hienoja maisemia ja mietimme minkälaista elämä kalliomaisemissa on entisaikaan ollut.

Näyttävän näköiselle kallionkielekkeelle ei päässyt enää kiipeämään turvallisuussyistä. Paleoliittisellä kaudella metsästäjät ajoivat villihevosia ja aaseja kielekkeelle mistä ne putosivat alas kuolemaan.

Gobustanin kansallispuistosta otimme suunnan kohti Shekin kaupunkia. Matkan varrella pysähdyimme lounaalle. Paikan nimi ei valitettavasti jäänyt mieleen, mutta lounaspaikkana toimi lomamökin näköinen paikka, jonka ison pöydän ympärille asetuimme. Isoilta peltilautasilta tarjottiin erilaisia lihoja ja kasviksia. Yhdelle annos oli liian suuri, joten valitsin listalta pastaa. Se oli todella hyvää.

Matkan varrella kinusimme kahvitaukoa, mutta eipä kahviloita tullut vastaan. Paikalliset ovat enemmän teenystäviä, joten meiltä jäi kahvit saamatta.

Lammaspaimenia ja valmiiksi marinoitua lammasta

Matkan varrella maisemat olivat karunoloiset eikä niissä juuri nähtävää olisi ollut, mutta tiellä harhailevat lehmät, lampaat ja lammaspaimenet tarjoilivat viihdykettä. Mitään aitoja ei ollut, vaan eläimet saattoivat löntystellä vaikka keskellä tietä. Lammaspaimenet kaitsivat laumaansa joko kävellen tai hevosen selästä.

Kun maassa näkyi useammassa kohdassa jotain valkoista, joka muistutti lunta, oli pakko kysyä oppaalta mitä se oli. Paikallisopas kertoi sen olevan suolaa, joka oli noussut suolapitoisen maaperän pintaan. Kun hän mainitsi, että alueella laiduntavien lampaiden lihaa ei tarvitse suolata eikä marinoida, koska ne syövät vuoristossa yrttejä ja suolaa saavat maaperästä. Siinä kohtaa pääsi tyrskähdys, koska se kuulosti niin uskomattomalle.

Historiallinen Shekin kaupunki

Shekin kaupungin juuret ulottuvat yli 2700 vuoden taakse ja se oli vanhan Silkkitien tärkeä kauppakeskus. Me saavuimme Shekin kaupunkiin alkuillasta ja se vaikutti melko uneliaalta paikalta. Kylän raitilla ei juuri ihmisiä näkynyt, mitä nyt Ladat pörräsivät ympäriinsä ja muutamat uteliaat koulupojat ajelivat pyörillään katua edestakaisin. Majoituimme Macera Sheki -hotellissa, joka sijaitsi keskustan tuntumassa. Hotelli näytti uudenkarhealta lähellä oleviin rakennuksiin verrattuna. Huone oli siisti ja ikkunasta oli kivat näkymät vuorille, vaikka sumun vuoksi vuorten huippuja ei näkynyt.

Pienen huilitauon jälkeen lähdimme porukalla syömään ja ennen sitä kävimme armenialaisen kirkon raunioilla. Armenia on Azerbaidzanissa lähes kirosanan asemassa eikä vanhan kirkon raunioita ole ollut kiinnostusta korjata. Kovin lähelle emme päässeet, mutta aidan raosta kurkimme pihamaalle.

Pysähdyimme myös pikaisesti paikallisessa leipomossa. Yksi matkakumppaneista kysyi mitä yhdellä manatilla saisi ja vitriinin takana oleva poika latoi pussiin neljä pullaa. Niitä sitten porukalla maisteltiin ja hyviä olivat.

Erikoinen illallinen Shekissä

Illallispaikaksi valikoitui hyviä arvosteluja saanut Sheki Saray -hotelli. Henkilökunta oli aluksi käännyttämässä meitä pois, koska keittiö oli jo kiinni. Kun näytimme kännykästä, että nettisivujen mukaan ravintolan pitäisi vielä olla auki, tuli paikan omistaja/esimies paikalle. Hän haistoi myynnin mahdollisuuden ja laittoi pojat järjestämään meille pöytää ja lupasi laittaa jotain pientä iltapalaa. Hetken kuluttua pöytään alkoi tulla shipsejä ja voileipätarvikkeita. Naureskelimme, että aamupala taitaa olla seuraavana aamuna siinä hotellissa vaatimaton, koska kaikki aamupalat syötettiin meille.

Henkilökunta puhui heikosti englantia, mutta meidän porukassa oli pari venäjänkielentaitoista ja he hoitivat puhumisen siinä vaiheessa kun englanti alkoi tyrehtyä. Pizzakin mainittiin, mutta lopulta pöytään kannettiin kansallisruoka ”piti”, joka on paikallisten lihakeitto. Maistoin sitä, mutta koska lihakeitto ei lempiruokiani ole, jäi se syömättä. Muista tarjoiluista sai vatsan täyteen. Koko lysti maksoi 10 €/hlö ja poislähtiessä poseerattiin vielä tarjoilijan kanssa, koska hän oli niin innoissaan meidän ”kansainvälisestä” ryhmästä.

Shaki Khansin palatsi

Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan paremmin nähtävyyksiin. Ensimmäinen kohteemme oli upea Shaki Khansin palatsi, joka toimi kuningasperheen kesäasuntona. Sen rakennutti 1797 Muhammed Hasan Khan. Palatsin erikoisuutena olivat värikkäät ikkunamaalaukset, joissa ei käytetty liimaa eikä nauloja. Myöhemmin pääsimme näkemään miten niitä tehdään. Sisätiloissa ei saanut kuvata, mutta palatsi oli kuvauksellinen myös ulkoapäin. Shaki Khansin palatsi on Unescon maailmanperintökohde.

Palatsin lisäksi tutustuimme samalla alueella toimivaan paikkaan nimeltä Abad, joka on valtion tukema tila paikallisille käsityöläisille, missä he voivat työskennellä ja myydä käsitöitään. Pääsimme myös katsomaan miten ikkunamaalauksia tehtiin. Lounaan jälkeen olikin aika sanoa heipat Azerbaidžanille ja siirtyä kohti Georgian vastaista raja-asemaa.