Sighnaghi – Georgian viehättävin kaupunki

Kahden Azerbaidžanissa vietetyn yön jälkeen siirryimme Georgiaan. Ylitimme rajan kävellen Lagodekhin raja-asemalla. Maasta toiseen kävellen siirtyminen oli minulle uusi kokemus. Yleensä maiden väliset rajat taittuvat lentäen tai muulla kulkuvälineellä.

Georgian puolella meitä oli vastassa kaksi paikallisopasta; Alex ja opasharjoittelussa oleva Elena. Alex oli käynyt Suomessa ja hänellä on täällä ystäviä, joten uskon hänen olleen mielissään kun pääsi meitä opastamaan. Kun porukka oli kasassa lähdimme kohti Sighnaghin kaupunkia. Alex jakoi meille kartat ja pienet pullot paikallista viiniä. Tuliaiset saivat hymyn huulille.

Pieni ja viehättävä Sighnaghi

Sighnaghia on luonnehdittu Georgian viehättävimmäksi kaupungiksi. Kun bussimme mutkitteli ylös kukkulan päälle ja maisemat avautuivat kaukana näkyville lumihuipuille ja Alazanin laaksoon, en ihmetellyt enää kaupungista lausuttuja ylisanoja. Joku mainitsi maisemien muistuttavan Italian Toscanaa. Ehkä niissä jotain samaa oli.

Sighnaghissa on paljon 1700- ja 1800-luvun rakennuksia, mutta myös uutta rakennuskantaa. Kaupunkia on kunnostettu turismin toivossa ja kesäaikaan siellä käy ihan erilainen kuhina kuin meidän vierailumme aikana. Nyt ei muita turisteja juuri näkynyt ja monen hotellin ja guesthousen ovet olivat vielä kiinni. Sighnaghi on myös paikallisten suosiossa ja sinne tullaan perheittäin tai kaveriporukalla viettämään viikonloppua.

Tutustuimme kaupunkiin kävellen ja aloitimme kierroksen muuriseinämän luota, johon oli kaiverrettu toisessa maailmansodassa menehtyneiden paikallisten nimet. Koska paikalliset kirjaimet ovat erilaisia kuin meillä, ei niistä saanut mitään selvää, mutta edessämme kohoava seinä oli vaikuttavan näköinen.

Perinteikästä viininvalmistusta

Saimme kuulla viininvalmistusperinteistä, koska onhan Georgia vanha viinimaa. Perinteet ulottuvat jopa 8 000 vuoden taakse. Valmistuksen erityispiirteenä ovat kvevri-astiat. Valmistus tapahtuu siten, että kypsät rypäleet laitetaan kvevri-astian sisälle rankoineen kaikkineen ja ruukun kansi tilkitään kiinni mehiläisvahalla. Viini saa käydä noin puoli vuotta maan alla ja loppukypsytys tapahtuu pullossa. Osa kvevreissä tuotetuista valkoviineistä on väriltään niin tummia, että niitä kutsutaan oransseiksi viineiksi eli amberiksi. Näimme Georgiassa useassakin paikassa kvevri-astioita. Sighnaghissa ensimmäiset ja suurimmat ovat kuulemma sen kokoisia, että aikunen mies mahtuu astian sisään.

Yksi Sighnaghin erikoisuuksista on kappeli, jossa voi mennä naimisiin 24/7. Kaupunki on saanutkin lisänimen ”rakkauden kaupunki”. Kukaan ei oikein tiedä mistä nimitys on alunperin tullut, mutta ehkä jäljet johtavat tähän avioliiton mahdollistamiseen ”lasvegasmaiseen” tyyliin.

Kävelykierroksemme päättyi neljä kilometriä pitkälle puolustusmuurille. Se toi elävästi mieleen Kiinan muurin ja siellä tehdyn vaelluksen muutaman vuoden takaa. Sighnaghin muurin on sanottu olevan toiseksi pisin Kiinan muurin jälkeen. Muurilla on 28 tornia ja jokainen sen kuudesta portista on nimetty paikallisen kylän mukaan. Kiinan muuri vaelluksella oli muutamia pahoja kohtia, joissa sai edetä kieli keskellä suuta. Tälläkin ”muurivaelluksella” oli jyrkkiä portaita ja kaiteet puuttuivat paikoin, joten varovasti piti mennä. Kun laskeuduimme muurilta opas ehdotti, että muutama meistä voisi mennä takaisin keskustaan moottoripyörän sivuvaunussa. Minä ja kaksi muuta rohkelikkoa hyppäsimme kyytiin ja huristelimme pitkin katuja. Kyyti oli oikein mukava ja sen kyydissä olisi voinut istua pidempäänkin.

Viininmaistelua Kakhetin viinialueella

Koska olimme Kakhetin kuuluisalla viinialueella, siirryimme seuraavaksi viininmaistajaisiin. Paikka oli Sighnaghin ulkopuolella. Ajoimme hienon näköisen rakennuksen eteen ja se oli sisältäkin todella viehättävä.

Paikka oli perheen omistuksessa ja saimme paikkaa pyörittävän naisen opastamana maistella tilan viinejä, juustoja ja hedelmiä. Olimme aiemmin kuulleet ”amberista”, joka on oranssin värinen viini, nyt pääsimme maistelemaan sitä. Omaa suosikkia siitä ei tullut, vaikka ihan hyvältä sekin maistui. Tilan valkoviini nousi omaksi lemppariksi. Suomi ei ollut viininmaistattajalle outo maa, koska hän oli juuri jouluna käynyt Rovaniemellä perheensä kanssa. Saimme kuulla ihmettelyä pimeästä ja kylmästä maasta, jossa joulupukki asuu.

Viinimaistelun jälkeen siirryimme ruokasalin puolelle illalliselle. Tarjolla oli tunnettua georgialaista ruokaa; hatsapuria, lammasta ja salaattia. Hatsapuria saa Suomestakin, mutta en ollut sitä koskaan maistanut. Lämmin juustolla täytetty leipä oli hyvää ja aika tuhtia. Tarjolle tuotiin myös paikallista pontikkaa, ja pitihän sitä varovasti maistella. Jälkiruoaksi saimme jäätelöä, jossa oli hedelmänpaloja.

Vatsat täynnä istahdimme bussin kyytiin ja matka Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin alkoi. Puolentoista tunnin mittaisella matkalla silmät painuivat jo kiinni pitkän päivän jälkeen.