Nepalin ja Intian kiertomatkamme alkoi lähestyä loppuaan ja toiseksi viimeisenä päivänä vierailimme Taj Mahalissa, Agrassa. Lähdimme aamulla seitsemän maissa liikenteeseen, jotta välttäisimme pahimmat ruuhkat. Bussi jätti meidät noin 100 metrin päähän ja loppumatkan menimme sähköautolla. Taj Mahalin lähelle ei saa ajaa autolla, koska pakokaasujen ei haluta turmelevan upeaa marmorirakennusta. Turvatarkastusjonon jälkeen pääsimme alueelle.
Taj Mahal – Marmorinen rakkaudenosoitus
Taj Mahal on rakkauden symboli, jonka mogulihallitsija Shah Jahan rakennutti synnytykseen kuolleen vaimonsa muistoksi ja hautakammioksi vuonna 1653. Mumtaz Mahal oli Shah Jahanin kolmas vaimo ja hänen elämänsä suurin rakkaus. Mauseleumin nimi onkin johdettu Mumtaz Mahalin nimestä, joka tarkoittaa Kruunun palatsia. Pariskunta sai 14 lasta, joista vain seitsemän jäi henkiin. Kun Mumtaz Mahal kuoli synnytykseen, Shah Jahan oli surun murtamana ja hän päätti rakentaa sellaisen muistomerkin, jota ennen ei oltu nähty. Rakennustyö kesti yli 20 vuotta eikä rakennuskustannuksissa säästelty. Taj Mahal on rakennettu valkoisesta marmorista ja sen seinät ovat täynnä taidokkaita, kiveen hakattuja ja siihen upotettuja koristeluja. Koska Shah Jahan oli muslimi, hän rakennutti Taj Mahalin muistuttamaan moskeijaa.
Kun Shah Jahan sairastui vakavasti, hänen poikansa ryhtyivät taistelemaan vallasta. Voiton vei kolmas poika Aurangzeb, joka vangitutti isänsä Agran linnoitukseen. Sen ikkunasta Shah Jahan katseli kaukana siintävää Taj Mahalia elämänsä loppuun saakka.
Minareettien keskellä olevan rakennuksen keskellä on useita huoneita kahdessa kerroksessa. Mausoleumissa marmoristen jalustojen päällä puolijalokiviupotuksin koristelluissa sarkofageissa lepäävät Shah Jahan ja Mumtaz Mahal. Sarkofagiarkut ovat kopioita, oikeat haudat ovat mausoleumin alemmalla tasolla. Kaikki oli tarkoin suunniteltu; kun katsot hautoja jalkopäästä, katsot kohti Mekkaa, koska hallitsijat olivat muslimeja.
Taj Mahalia ympäröivä puutarha on kaunis. Sieltä löytyy keinotekoisia kanavia ja suihkulähteitä. Kulkuväyliä koristavat symmetriset koristepuut. Yksi Taj Mahalin kuvatuimpia kohteita on sen edusta ja julkisivu, jossa kanavan veteen mausoleumi heijastuu peilikuvana. Kaikki varmasti muistavat prinsessa Dianasta siellä otetun ikonisen kuvan. Taj Mahal on Unescon maailmanperintökohde ja vuosittain siellä vierailee noin neljä miljoonaa ihmistä.
Kohinoorin liikkeessä ostoksilla
Lämpötila kipusi päivän mittaan lähes 40 asteeseen ja hiki virtasi. Taj Mahalin jälkeen meidät vietiin Kohinoorin jalokivikauppaan. Liike oli ulkoa päin todella vaatimattoman näköinen eikä olisi uskonut, että sen sisältä löytyy kalliita koruja sekä muun muassa Shamsin silkkilankatöitä, joissa on jalokiviupotukset. Amerikkalaiset ovat tarjonneet niistä miljoonia, mutta niitä ei haluta myydä. Lyhyen kierroksen jälkeen saimme tehdä ostoksia. Ajattelin etten osta mitään, mutta sitten lähti järjen ääni päästä ja löysin itseni kassalta topaasisormuksen ja -korvakorujen kanssa. Sormusta piti pienentää, mutta he tekivät sen vielä saman päivän aikana ja toimittivat korut suoraan hotelliin.
Koruostosten jälkeen menimme vielä katsomaan toista Unescon maailmanperintökohdetta; Agra Red Fortia eli Punaista linnoitusta. Linna sijaitsee parin kilometrin päästä Taj Mahalista. Linnoitus rakennettiin aluksi sotilaalliseen käyttöön, mutta Taj Mahalin rakennuttanut mogulihallitsija Shah Jahan muutti sen asuinpalatsiksi.
Sieltä ajoimme takaisin hotellille lounaalle. Sen jälkeen oli vuorossa viiden tunnin bussimatka Delhiin. Siellä majoituimme Crowne Plaza -hotelliin. Illallisen jälkeen kävimme tuhlaamassa viimeiset rupiat, koska lentokentällä niitä ei voinut enää käyttää. Seuraava päivä menikin kotimatkan merkeissä.
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Vehreästä New Delhistä yöjunalla kohti Ranthamborea
Junamatka Intiassa, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä
Safarilla Ranthamboren kansallispuistossa Intiassa
Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.
34 Comments
Teija / Lähdetään taas
19.3.2017 at 17:11Tuo olisi kyllä hienoa nähdä!
mertsik
27.3.2017 at 09:40Taj Mahal on kyllä upea ja näkemisen arvoinen. Jos joskus menet Intiaan, varaa aikaa myös tuonne.
Heli / Heli voyage
19.3.2017 at 18:37Kuvissakin Taj Mahal näyttää upealta. Voin vain kuvitella miten epätodellinen kokemus se on paikan päällä – nähdä se kontrasti ympäristöönsä, ja nähdä rakennuksen todelliset mittasuhteet.
mertsik
27.3.2017 at 09:43Piti nipistää itseään monta kertaa ollaanko nyt todella täällä. Sama fiilis oli myös Macchu Picculla. Kun jostain paikasta näkee paljon kuvia, tuntuu aluksi hassulta olla paikan päällä näkemässä se omin silmin.
Emma
20.3.2017 at 11:26Taj Mahal on kyllä todella upea ja tarina sen taustalla niin romanttinen ja surumielinen!
mertsik
27.3.2017 at 09:44Tarina taustalla on tosiaan surullinen, mutta kertoo myös suuresta rakkaudesta. Kuinka moni rakentaisi tänä päivänä kuolleelle puolisolleen moista pytinkiä? 🙂
Ne Tammelat
22.3.2017 at 08:45Kaunis ja haikea tarina upean rakennuksen ympärillä. Varmasti ollut hieno kokemus vierailla tuolla!
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 21:50Oli hieno kokemus ja onhan se vaan upea rakennus.
Maria
22.3.2017 at 11:08Huhhuh olisin varmaan sulanut siihen pisteeseen palatsin pihamaille tuossa lämpötilassa mutta upeahan tuo pytinki on ja sen näkisi mielellään helteistä huolimatta 🙂
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 21:52Aamulla kun tuonne menimme oli lämpötila vielä ok mutta päivällä oli jo aika tukalaa. Agran linnasta ei jaksanut kuumuuden takia oikein innostua.
Pirkko / Meriharakka
22.3.2017 at 15:39Vieläköhän tuolla jonotetaan kuvaustilaisuuksia sille penkille, josta otettiin se maailmankuulu kuva yksinäisestä prinsessa Dianasta? Me olimme tuolla lähes kaksikymmentä vuotta sitten ja silloin se kuvakulma oli todella suosittu. Kiertomatkamme oli tuon osalta siten suunniteltu, että kävimme tuolla sekä aamulla että illalla, niin näimme sen eri valaistuksissa – kannatti kyllä, on tuo sen verran ainutlaatuinen kohde maailmassa.
http://meriharakka.net/2008/01/22/pohjois-intian-kiertomatka/
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 21:54Kyllä siellä ainakin meidän matkan aikaan vielä jonotettiin eli seitsemän vuotta sitten. Taj Mahal on varmasti upea iltavalaistuksessa. Kiitos linkistä, käyn tutustumassa teidän matkaan ?
Kohteena maailma / Rami
22.3.2017 at 21:43Kuuluu kyllä kohteisiin, jotka olisi omin silmin nähtävä. On tuo vaan niin maaginen rakennus!
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 21:56Ehdottomasti, jos joskus Intiaan menet, niin sisällytä Taj Mahal matkaohjelmaan.
Paula - Viinilaakson viemää
23.3.2017 at 20:25Taj Mahal on kyllä ihan bucket list -juttu. Sinnehän on ehdottomasti joku päivä vielä päästävä.
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 21:58No kyllä! On näkemisen arvoinen myös paikan päällä ja upeampi vielä kuin kuvissa.
Kati / Lähinnä Kauempana
23.3.2017 at 23:14Taj Mahal on epätodellisen kaunis! Olen ihastellut kuvia ja ei ole kauaa kun Amazing Racessakin olivat Taj Mahalissa. Mies on siellä käynyt mutta itse en ole päässyt. Saa nähdä, pääsenkö koskaan. Mutta kyllä, maailman kaunein rakennus jopa näin kuvista katsottuna.
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 22:00Multa on viimeiset Amazing Racet jääneet väliin, vaikka sitä on kiva katsoa ihan niiden kohteidenkin takia eikä pelkästään kisan. Kyllä sun pitää päästä Taj Mahal näkemään. Miten olis reissu tyttöporukassa? ?
Johanna Hulda / Vida de Estrada
23.3.2017 at 23:41Palautui mukavasti mieleen oma visiitti Taj Mahalilla. Silloin ei ollut sähköautoja, vaan perinteiset polkupyöräriksat. Meidän riksan tarakalle kiipesi vielä roikkumaan joku kaupustelija ja ystäväni vaan jatkoi juttua hänen kanssaan, minua epäilytti ja olisin halunnut ukkelin pois sieltä keikkumasta. 😀 Taj Mahalin edessä pääsimme ties monenko intialaisen seurueen perhealbumia koristamaan. Intiassa kyllä sattuu ja tapahtuu, mutta tuon upean rakennuksen näkeminen oli kaiken sähellyksenkin arvoista. Agra oli kyllä näitä monumentteja lukuun ottamatta aika luotaantyöntävä kaupunki, kuten tuosta sinunkin katukuva-kuvasta näkyy!
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 22:04Haha, teillä on ollut mielenkiintoinen riksamatka ? Taj Mahal oli kyllä mun Intian matkan kohokohta.
Reissaaja1
24.3.2017 at 15:56Olipa kiva lukea juttusi Taj Mahalista, tulikin sitä jo odoteltua! 🙂 Oliko sellainen kokemus kuin olit kuvitellut sen olevan?
Missä on muuten kuvat ostamistasi koruista ja paljonko maksoit?
Merja / Merjan matkassa
29.3.2017 at 22:10Kiitos, kiva kuulla että pidit ? Mulla ei ollut etukäteen oikein mitään odotuksia, mutta oli Intian reissun kohokohta. Upea rakennus ja hieno tarina takana. Koruista en koskaan ottanut valokuvia. Siellä ne kotona ovat, aika vähän tullut käytettyä. Tarkkaa hintaa en enää muista mutta muutama sata euroa niihin upposi.
Meidän matkassa / Monna
24.3.2017 at 22:02Hienoja kuvia! Ja onhan tuo sellainen paikka missä pitäisi sen kerran päästä käymään.. sitten joskus 🙂
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 10:48Kiitos Monna! Taj Mahal on sarjassa once in the lifetime ?
Anna | Tämä matka -blogi
25.3.2017 at 08:45On muuttunut siitä kun viimeksi kävin paljon tuo touhu. Olen kaksi kertaa tuolla käynyt ja ensimmäisellä kertaa kuljetettiin luurangonlaihoilla hevosilla perille ja ei ollut mitäänt tarkistuksia. Tokalla kertaa oli sentään jo turvatarkistukset portilla.
Kaunis on.
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 10:55Onneksi luurangon laihat hevoset on jätetty pois. Sähköauto oli oiva kulkuneuvo bussipysäkin ja portin välille. Kaunista siellä oli – siitä ei pääse mihinkään
Anna | Muuttolintu.com
25.3.2017 at 09:57Taj Mahal on kyllä omastakin mielestäni ehdottomasti yksi maailman kauneimpia rakennuksia. Ihan epätodellisen tuntuista oli nähdä se omin silmin, siellä on jotenkin unenomainen tunnelma. Turistitungoksista viis, mahtava kokemus <3
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 10:57Oli se kaunis ja epätodellisen tuntuinen fiilis kun näkee omin silmin jotain mitä on ihaillut vain kuvista. ?
Lotta | Watia.fi
25.3.2017 at 14:26Taj Mahal näyttää kyllä upealta. Tää on se paikka Intiassa, jossa kävisin, jos sinne joskus menisin. En kuitenkaan ehkä pelkästään Taj Mahalin vuoksi, joten jotain pläniä siihen ympärillelkin sitten. Se Dianasta otettu kuva on kyllä niin kaunis ja tunnelmallinen, puhutteleva.
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 11:02Taj Mahal on ehdottomasti once in the lifetime kokemus. Minulle se oli Intian matkan kohokohta mutta ihan pelkästään sen takia en maahan menisi. Ympärille saa rakennettua hyvän kokonaisuuden kun Intiassa nähtävää riittää.
Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
25.3.2017 at 19:28Tuolla päin Intiaa en ole käynytkään, eikä Intia kyllä rehellisyyden nimissä kovinkaan paljon enää houkuttelekaan palaamaan. Tuo on kylä niin ikoninen ja jo kuvissakin vaikutuksen tekevä rakennus että on varmasti upeaa päästä näkemään se ihan livenä!
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 11:06Minäkään en usko Intiaan palaavani mutta jos niin käy, löydän itseni todennäköisesti Himalajan Intian puoleiselta vuoristolta. Siellä on kuulemma upeita vaellus-/kiipeilykohteita.
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
25.3.2017 at 23:05Idea Taj Mahalissa käymisestä on jotenkin aina viehättänyt, mutta luulen vähän että sitä ei tule ihan heti toteutettua. Reissut tuntuvat pääsääntöisesti kiertävän Intia, mutta mistäs sitä tietää vaikka joskus vielä itsensä tuoltakin löytäisi.
Oli mielenkiintoista lukea historiasta! Tarina oli epämääräisesti tuttu, mutta tästä sai paremmin tarttumapintaa 🙂
Merja / Merjan matkassa
2.4.2017 at 11:08Ymmärrän hyvin ? Intia ei ole minunkaan lempikohteeni ja ellei se olisi kuulunut osaksi tätä kiertomatkaa, olisi jäänyt minultakin väliin.