Päiväretki Dublinista: Cliffs of Moher

Kun kello herätti ennen kuutta, olisin halunnut kääntää kylkeä ja vetää peiton korville. Lomalla pitäisi saada nukkua, mutta olin lähdössä päiväretkelle Irlannin länsirannikolle ja matkaan lähdettiin aikaisin. Bussi lähti Hugh Lane taidegallerian edestä ja hotellista oli sinne onneksi lyhyt matka. Iso bussi täyttyi nopeasti retkelle lähtijöistä eivätkä kaikki mahtuneet kyytiin. Retken järjestäjä, Finn McCools Tours, järjesti kuitenkin nopeasti toisen bussin paikalle ja pääsimme matkaan.

Ensimmäinen pysähdys oli kahden tunnin ajomatkan päässä Barack Obama Plaza -huoltoasemalla. Nimensä se oli saanut Yhdysvaltain presidentin mukaan, joka vieraili Irlannissa vuonna 2011. Oppaanamme toiminut Ross oli tuohon aikaan töissä lentokentän turvatarkastuksessa ja hän kertoi vierailun massiivisista turvajärjestelyistä. M7-moottoritie oli suljettu kaikelta liikenteeltä ja ainoastaan presidenttiä kuljettava auto saattueineen oli saanut ajaa siellä. Moottoritien varressa olevat talot oli tutkittu ennen vierailua Irlannin puolustusvoimien toimesta. Pitkän tien varrella oli valtava määrä taloja ja tarkastuksiin oli kulunut hurjasti aikaa. Kuskina meillä toimi Tomas, joka oli hiljattain aloittanut työt retkifirman bussinkuljettajana. Ross oli huumorintajuinen veikko, joka veisteli jatkuvasti vitsejä. Hän myös lauloi meille, joten kyseessä oli monipuolinen kaveri. Jos hän ei kertonut meille Irlannin historiasta tai käyntikohteista, hän laittoi soimaan kelttiläistä musiikkia. Aluksi sitä oli kiva kuunnella, mutta jonkun ajan kuluttua se alkoi kyllästyttää. Paluumatkalla eetteriin laitettiin Ed Sheerania, joka ainakin minusta kuulosti kivemmalta.

Cliffs of Moher – Irlannin länsirannikon helmi

Päivän pääkohde oli Cliffs of Moher, jossa olimme noin puoli yhdentoista aikaan. Saimme pari tuntia aikaa kierrellä kalliomaisemissa omin päin. Alkumatkasta rankasti piiskannut sade oli onneksi loppunut ja tutustumisen jylhiin maisemiin sai aloittaa ilman sateenvarjoa. Opas kertoi, että sää vaihteli laidasta laitaan, eikä lumisateeltakaan aina vältytty. Yhden päivän aikana oli mahdollista kokea neljä vuodenaikaa. Siinä mielessä kävi tuuri, ettei taivaalla tällä kertaa näkynyt lumihiutaleita.

Cliffs of Moherin kalliojyrkänteet ovat yksi Irlannin suosituimmista nähtävyyksistä. Olin ennen matkaa nähnyt kuvia, joissa ihmiset kulkivat pitkässä jonossa jyrkänteen reunaa myötäilevää polkua pitkin. Tällä kertaa ihmisiä oli paljon vähemmän eikä tarvinnut kenenkään kantapäillä kulkea. Kävelin aluksi vasemmanpuoleista reittiä, joka vei O´Brienin tornista poispäin. Polku oli paikoin aika kapea, ja vastaantulijoiden kanssa selät hipoivat toisiaan ohitustilanteissa. Reittiä on kuvailtu vaaralliseksi, koska siellä on sattunut vuosien varrella useita kuolemantapauksia; osa vahinkoja ja osa tahallisia. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat pilviselläkin säällä. Pysähdyin vähän väliä kuvailemaan näkymiä, eikä matka tuntunut etenevän. Polku näytti vain jatkuvan ja jatkuvan. Vilkaisin kelloa ja päätin kääntyä takaisin, jotta ehtisin kävellä myös O´Brienin tornin luona. Opas oli kehunut vierailukeskusta, jossa oli alueesta kertova näyttely. Kahvikupillinenkin maistuisi. Kun pääsin tornin luo, alkoi sataa vettä. Vilkaisin kaihoisasti tornin luota lähtevää oikeanpuoleista reittiä. Sielläkin olisi ollut mukava käydä, mutta vesisade yltyi ja päätin mennä tutustumaan vierailukeskuksen tarjontaan.

Retkelle oli pyydetty ottamaan omat eväät mukaan, koska emme pysähtyisi erikseen lounaalle. Vesisateen vuoksi vierailukeskuksessa olisi ollut aikaa syödä lounas. Päädyin kuitenkin hetken mielijohteesta suklaakakun palaan sekä valkoviinilasilliseen. Koska miksipä ei! Loppuajan tutustuin näyttelyyn, joka oli hienosti rakennettu ja kertoi alueen historiasta sekä nykypäivästä.

Wild Atlantic Way -rannikkotietä pitkin luostariin

Seuraavaksi pysähdyimme pikaisesti Burreniin, joka on Irlannin pienin kansallispuisto. Kalkkikiven päällystämä ranta näytti aika karulle ja vesisateen vuoksi pysähdyimme siellä vain pikaisesti ottamassa valokuvia. Matka jatkui Wild Atlantic Way -rannikkotietä pitkin. Maisemat näyttivät upeilta. Jos olisin ollut omalla autolla liikenteessä, olisin todennäköisesti pysähdellyt vähän väliä ottamaan valokuvia. Reitti toi mieleeni Kalifornian Pacific Coast Highwayn, josta takanani istuva pariskunta kuului puhuvan; miksi lähteä Kaliforniaan kun yhtä hienoja maisemia on Irlannissa.

Kilmacduagh Abbey oli seuraava kohteemme. Luostarin alkuperä juontaa juurensa 700-luvulle, jolloin Connachtin kuningas Guaire Aidne mac Colmáin luovutti Gortin lähellä olevan maan serkulleen Saint Colman Mac Duaghille. Hän perusti sinne luostarin, jonne myöhemmin Irlannin kirkko perusti hiippakunnan. Vuosien saatossa luostari kuitenkin vaipui unohduksiin ja lopulta se hylättiin. Nykyisin luostari toimii turistinähtävyytenä. Luostarin ympärillä olisi ollut kiva kävellä ja tutustua siihen paremmin, mutta ystävämme vesisade esti aikeemme. Opas jopa kysyi haluaako joku oikeasti mennä ulos katsomaan sitä vai riittääkö meille ikkunan läpi ihastelut. Mukana oli sen verran reipashenkistä porukkaa, että kyllä me ulos menimme sateesta huolimatta.

Galway

Päivän viimeinen kohde oli Irlannin neljänneksi suurin kaupunki Galway. Meillä oli aikaa vain reilu tunti, joten tutustuminen kaupunkiin jäi hyvin pintapuoliseksi. Ross johdatti meidät ostoskadulle ja muistutti tulemaan ajoissa bussille. Päivän aikataulu oli pitänyt hyvin ja kaikki olivat olleet ajoissa, joka ei ollut itsestäänselvyys ison porukan kanssa. Pelottelut bussin lähtemisestä olivat tepsineet, koska kukaan ei halunnut jäädä kyydistä. Pyörähdin nopeasti ostoskadulla mutta suuntasin pian takaisin päin, koska olin nähnyt matkan varrella italialaisen ravintolan. Lounaan syömättä jättäminen kostautui ja vatsa alkoi murista nälän tunteesta. Astuin sisään ja kysyin tarjoilijalta oliko heillä ruuhkaa, koska minulla olisi aikaa vain tunti. Tarjoilija pohti hetken ja kertoi, että jos en tilaa alkuruokia, paistettua kanaa tai pihviä, se voisi onnistua. Tilasin lasagnea ja lasin viiniä. Ruoka tuli nopeasti ja ehdin hyvin syödä ennen bussille kiiruhtamista. Galway´hin tutustuminen jäi aika ohueksi sateen vuoksi ja vaikka olisi ollut hyvä ilma, ei sittenkään aikaa olisi ollut paljon. Galway vaikutti kivalle sen perusteella mitä sitä bussin ikkunan läpi tarkasteli ja pikaisesti käveli keskustassa. Sinne olisi joskus mukava palata. Kotimatka Dubliniin kesti kolme tuntia. Ed Sheeranin musiikin lisäksi muuta ei kuulunut kuin tasaista tuhinaa väsyneiden retkeläisten nukkuessa.

Retkipäivä oli pitkä, mutta antoisa. Parasta antia olivat ehdottomasti Cliffs of Moher sekä Wild Atlantic Wayn maisemat.