Viimeinen lomapäivämme Lontoossa valkeni harmaana ja sateisena. Tällaisena päivänä oli hyvä mennä tutustumaan museoihin tai linnoihin. Valitsimme jälkimmäisen ihan siitä syystä, että se sattui olemaan hotellin nurkilla emmekä olleet siellä aikaisemmin käyneet. Kyseessä oli Towerin linna – tuo pahamainen paikka, joka nykyisin on yksi Lontoon suosituimmista historiallisista nähtävyyksistä.
Linna avautuu sunnuntaisin ja maanantaisin klo 10 ( muina päivinä klo 9). Tähtäsimme lipunmyyntiin juuri kymmeneksi, mutta niin olivat tehneet kymmenet muutkin ja jouduimme tovin jonottamaan vesisateessa. Liput kannattaa ostaa etukäteen netistä, jolloin välttyy jonottamiselta ja niistä saa 10 % alennuksen. Portilla lippu maksaa 30,30 puntaa (sis. muutaman punnan lahjoituksen linnalle).
Kun liput olivat vihdoin käsissä, siirryimme toiseen jonoon, josta pääsimme linnaan. Jono liikkui onneksi nopeasti eikä sateenvarjon alla tarvinnut kauaa värjötellä. Lipun hintaan olisi kuulunut kierrokset Yeoman Wardersin kanssa. Heiltä olisi kuullut mielenkiintoisia tarinoita Towerin historiasta ja sen vangeista. Kierroksia järjestetään puolen tunnin välein. Koska ensimmäistä kierrosta olisi pitänyt odotella 15 minuuttia, päätimme tutustua linnan eri osiin omatoimisesti ja jättää opastuksen väliin.
Tower linnan historiaa
Towerin linnan historia on julma. Linnan nimen mainitseminen herätti aikoinaan kansalaisissa pelkoa, koska sen tyrmiin teljettiin kaikki, jotka uskalsivat uhmata monarkiaa. Osa vangeista eli kurjissa oloissa eikä teloituksiltakaan vältytty. Linnaan joutui myös korkea-arvoisia vankeja, joilla oli jopa omat palvelijat mukana. Aristokraatteja teloitettiin myös ja kaksi Henrik VIII:n vaimoista pääsi hengestään aviorikosten vuoksi.
Towerin linnan viimeinen vanki oli Rudolph Hess vuonna 1941. Samana vuonna Towerissa tehtiin viimeinen teloitus, jonka kohteeksi joutui saksalainen vakooja Josef Jakobs.
Towerin linna on toiminut vankilan lisäksi myös kuninkaallisten kotina ja siellä toimi aikoinaan myös kuninkaallinen eläintarha. Kuninkaalliset saivat lahjaksi muiden maiden hallitsijoilta eläimiä kuten leopardeja ja norsuja. Linnan henkilökunnalla oli opettelemista eläinten hoidossa, koska ne olivat kuningaskunnassa varsin eksoottisia olentoja. Eläintarha siirrettiin Towerista pois vuonna 1834.
Näe upeat kruununjalokivet
Synkän historian lisäksi Tower tarjoaa myös kruununjalokivien säihkettä. Me säntäsimme ensimmäisenä jalokivien luo ja se oli hyvä päätös. Pääsimme sisään ilman jonottamista eivätkä tilat olleet vielä pahasti ruuhkautuneet. Myöhemmin sinne näytti kiemurtelevan pitkä jono.
Kruununjalokiviin kuuluvat muun muassa kruunut, valtikat ja miekat, joita käytetään kruunajaisissa ja muissa virallisissa tilaisuuksissa. Towerissa on näytillä useita kruunuja. Monia niistä ei ole käytetty vuosiin, mutta Imperial State Crown on jatkuvassa käytössä. Kruunussa on 2800 timanttia, 273 helmeä ja lisäksi muita jalokiviä. Kruunu nähdään kuningattaren päässä parlamentin avajaisissa.
Ykkösaarteet ovat vitriineissä, joiden ympäri kulkee liukumatto. Matto kulki aika hitaasti, mutta silti olisin mielelläni katsellut upeita jalokiviä pidempäänkin. Kukaan ei estä toista kierrosta, mutta jonoa ehti kertyä jo sen verran, ettei haluttu mennä uudestaan jonon päähän. Kuvaaminen on tilassa kielletty.

Täällä vartioin minä!
Älä unohda korppeja
Kruununjalokivien lisäksi yksi linnan nähtävyyksistä ovat korpit. Vanhan tarun mukaan kuningaskunta luhistuu, jos linnoituksen kuusi korppia poistuvat Towerista. Sitä pelkoa ei taida olla, koska lintuja ruokitaan hyvin ja huhutaan myös, että niiden toinen siipi olisi leikattu siten, etteivät ne pääsisi lentämään. Kaiken varalta Towerista löytyy seitsemäs korppi, jos joku kuudesta lähtisi omille teilleen.
Valkoinen torni (White Tower)
Valkoisen tornin rakentaminen alkoi vuonna 1077 ja kesti vuoteen 1100 saakka. Rakennustyöt laittoi alulle Wilhelm I. Tornin tehtävä oli suojata Lontoota hyökkäyksiltä ja toimia kuninkaallisena palatsina. Valkoinen torni on Towerin vanhin säilynyt osa ja siellä pääsee tutustumaan muun muassa valtavaan haarniska kokoelmaan.

White Tower

White towerista (ja muistakin linnan osista) löytyy interaktiivisia opasteita ja filmejä linnan historiasta
Valkoisen tornin jälkeen kiersimme muita linnan rakennuksia, joihin kuuluu muun muassa 1200-luvulla rakennettu keskiaikainen palatsi. Näihin rakennuksiin emme tutustuneet enää niin intensiivisesti, vaan lähinnä kävelimme ne läpi. Mielenkiinnon puuttesta tämä ei johtunut, vaan päivän hieman kiireisestä aikataulusta.

Keskiaikainen palatsi

Linnoitukselta on hienot näkymät Towerin sillalle
Towerin linna on todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Jos pidät linnoista ja entisajan historiasta, tämä on sinun paikkasi.
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Muistoja Lontoosta
Thamesin jokiristeilyllä Greenwichiin
Vinkkejä Lontooseen
Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä
No Comments
Terhi
17.11.2019 at 18:57Mielenkiintoinen paikka. Nopean laskutoimituksen mukaan siitä on 30 vuotta kun kävin tuolla, muistan hyvin nuo korpit. Vaikkakin korppi on pitkäikäinen lintu niin mahtavatko ne kuitenkaan enää olla samoja lintuja.
Merja / Merjan matkassa
20.11.2019 at 22:15Kiitos kommentista Terhi! Hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Saattaapi olla, että ne korpit ovat jo muilla mailla ja uudet Towerin suojelijat ovat tulleet tilalle. Näimme vain yhden korpin (joka kuvassa), muut piilottelivat jossain.
reetaeevi
18.11.2019 at 08:57Kiitos informatiivisesta postauksesta. Korpit olivat varsin mielenkiintoinen yksityiskohta. Kävin noin vuosi sitten ensimmäistä kertaa Lontoossa ja silloin jäi harmittamaan kun en saanut mahduttettua vierailua linnassa matkaohjelmaan. Mutta jospa seuraavalla kerralla.
Merja / Merjan matkassa
20.11.2019 at 22:17Kiitos Reetaeevi! Minulle tämä oli neljäs Lontoon matka ja vasta nyt pääsin Toweriin. Lontoossa on niin paljon näkemistä, ettei millään ehdi yhdellä tai kahdella reissulla kokea kaikkea. Mullakin on jo uusi lista, mitä haluan nähdä seuraavalla reissulla 🙂
Anna | TÄMÄ MATKA
23.11.2019 at 21:17Mä vedin varmaan kolme kierrosta kruunujalokuvien liukumatolla 😀 Silloin ei ollut onneksi ruuhkaa.
Kiersin oppaan kanssa ja olin ihan fiiliksissä karmeista tarinoita. Voi niitä Towerin pikku prinssi parkoja, jotka melko varmasti murhattiin siellä 1480-luvulla ja niitä kidutettuja uskonnollisia toisinajattelijoita :/ Ja entäs Anna Boleyn lausahdus ennen teloitusta: ”Olen kuullut sanottavan, että pyöveli on oikein hyvä, ja minulla on kapoinen kaula.” Uuh, miten järkyttävää.
Merja / Merjan matkassa
24.11.2019 at 13:42Kiitos Anna! Mäkin olisin halunnut liukua useamman kierroksen jalokivien edestä mutta jonojen takia ei jaksanut. Kolme kierrosta on aika hyvä 😉 Aika järkyttäviä nuo teloitustarinat.
anmariencfc
24.11.2019 at 23:07Majoitun yleensä Cityn alueella Lontoossa, joten tuttu paikka ulkoapäin, mutta ei ole kertaakaan tullut käytyä tuolla sisällä. Museoiden ja linnojen kävijänä voisi olla kuitenkin joku kerta kohde, jonne voisi astahtaa sisällekin.
Merja / Merjan matkassa
25.11.2019 at 16:27Kiitos Anmariencfc! Minulla Tower on mennyt ohi aikaisemmilla reissuilla ja olin hieman ihmeissäni miten laajalle alueelle se on levittäytynyt. Kannattaa käydä katsomassa jos linnat yhtään kiinnostaa 🙂
Rosa
26.11.2019 at 12:19Kiitos vinkistä. Olemme jossain vaiheessa matkustamassa Lontooseen ja tämä museo voisi sopia myös lapsille, sillä timantit ja ritarit kiinnostaa. Oliko tuollainen jono arkena vai viikonloppuna? Mietin parasta ajankohtaa vierailulle.
Merja / Merjan matkassa
27.11.2019 at 05:31Kiitos Rosa! Me olimme tuolla maanantaina ja yllätyin, että siellä oli arkena noin pitkä jono. Liput kannattaa ostaa netistä etukäteen, jos tietää tarkan päivän milloin haluaa mennä. Silloin välttyy ainakin yhdeltä jonolta 😄
Rosa
4.12.2019 at 10:23Oho. Tämäpä yllätys, että sesongin ulkopuolella, ei parhaassa säässä ja arkena jonoja on.
Merja / Merjan matkassa
10.12.2019 at 20:13Sitä minäkin ihmettelin, mutta on näköjään suosittu paikka.
Teija / Lähdetään Taas
29.11.2019 at 18:40Minä olen aivan onneton näissä nähtävyyksissä, kun en juuri koskaan matkoillani tällaisia kiertele. Mutta luettuani tämän, en yhtään ihmettele, että on suosittu paikka. Tuollahan on vaikka mitä mielenkiintoista!
Merja / Merjan matkassa
10.12.2019 at 20:15Kiitos Teija! Minä tykkään kierrellä nähtävyyksiä, mutta ei kuitenkaan niin että pitäisi kieli vyön alla juosta paikasta toiseen. Yleensä 1-2 paikkaa päivässä riittää ja loppuajan voi kuluttaa siten kun huvittaa 🙂 Towerissa halusin nyt käydä, kun hotelli oli lähellä eikä linna ollut entuudestaan tuttu.
Emilia/Merkintöjä maailmasta
30.11.2019 at 11:37Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja sellaiselta, josta tykkäisin. Tämä ei ollut tuttu yhtään ennestään, niin kiitos, että valotit historiaa tarkemmin. Huh noita teloituksia ja eläintarhaa tuolla.. Tuo korppiin liittyvä tarinakin oli mielenkiintoinen. Pidän mielessä tämän paikan tulevaisuuden Lontoon visiittiä varten 🙂
Merja / Merjan matkassa
10.12.2019 at 20:16Kiitos Emilia! Towerissa on tapahtunut vuosien saatossa tosiaan vaikka mitä. Teloitukset ovat olleet karmivia ja tuo eläintarhakin oli aika erikoinen. Voi niitä eläinparkoja, jotka tuonne joutuivat.
Kohteena maailma / Rami
4.12.2019 at 14:21Kävin pari kuukautta takaperin Towerin linnan ”etupihalla” ja mietin, että tuollakin olisi kiva käydä. Sillä reissulla ei valitettavasti aikaa siihen ollut, mutta josko sitten seuraavalla. Mielenkiintoista oli lukea Towerin historiasta ja onhan se Lontoon tärkeimpiä nähtävyyksiä. Viime reissulla tosin ei nähtävyyksiä juuri katseltu, vaan keskittyttiin ruoka- ja juomakulttuuriin jalkapallon lisäksi 🙂
Merja / Merjan matkassa
10.12.2019 at 20:18Kiitos Rami! Lontoossa on niin paljon nähtävää, että aika monta reissua saa tehdä ennenkuin kaikki nähtävyydet on koluttu läpi. Ruoka, juoma ja jalkapallo eivät myöskään kuulosta hassummalta ajanvietteeltä 🙂