Ensimmäisen maailman ongelmia matkalla Aqabaan

Jordanian matka ei alkanut hyvin. Huomasin bussissa matkalla lentokentälle, ettei iPod ole sille kuuluvassa pussukassa. Olin edellisenä iltana ladannut sen täyteen, ja laturi oli siellä missä pitikin, mutta soitinta ei löytynyt mistään. Laitoin miehelleni viestiä ja pyysin häntä tarkistamaan onko se jäänyt kenties työpöydälle tai makuuhuoneen kaapin päälle. Myöhemmin puhelin piippasi mutta  iPodia ei näkynyt kotonakaan. Eihän tavarat voi noin vaan kadota vai voivatko?

Käteistä lisää, mutta mistä?

Lentokentällä pitkä jono kiemurteli lähtöselvitykseen. Olin jo varma, ettemme ehdi koko koneeseen. Kahvihammastakin kolotti ja kupponen olisi kiva saada ennen koneeseen nousua.  Onneksi lähtöselvitystiskille tuli lisää työvoimaa ja jono lyheni pian vauhdilla.

Passintarkastuksen jälkeen muistin, että minun olisi pitänyt nostaa päivällä lisää käteistä matkalle, mutta olin unohtanut sen täysin. Seinustalla näkyi automaatteja, joista pystyi luottokortilla nostamaan rahaa. Pohdiskelin riittäisikö aiemmin nostamani rahat kuitenkin, mutta tuumin sitten, että parempi hoitaa asia täällä kuin Jordaniassa. Ensimmäinen automaatti jäi pyörittämään tiimalasia niin pitkäksi aikaa, että kävi jo mielessä, onko koneen sisällä setelipaino. Hetken päästä tuli virheilmoitusviesti. Ei muuta kuin juoksemaan toiselle automaatille. Se onneksi toimi ja sain rahani.

Hidasta palvelua lentokoneessa

Royal Wingsin lento oli lähes tunnin myöhässä. Istuimme tyttäreni kanssa melkein viimeisillä penkkiriveillä ja kun myyntikärry lähti liikkeelle, alkoi myös tunnelma kohota. Se saikin nousta rauhassa, koska kesti 1,5 tuntia ennenkuin kärry oli meidän kohdalla. Lentoemännät olivat todella hitaita. Toinen tarjoili ja toinen rahasti. Olisi tehnyt mieli mennä sanomaan, että tuon homman voisi tehdä tehokkaammin kun molemmat myisivät ja tarjoilisivat.

Viikon aikana huomasimme tätä samaa tehottomuutta myös ravintoloissa. Siellä mustapaitaiset kantoivat ruokia ja juomia, mutta valkopaitaiset tarjoilivat ne asiakkaille. Onneksi pahin pelkoni koneessa ei käynyt toteeen enkä jäänyt ilman viiniä.

 

Laskeuduimme Aqabaan ennen kymmentä illalla. Passintarkastus meni nopeasti ja koska olimme Apollomatkojen matkalla, pääsimme maahan ryhmäviisumilla. Olin varannut meille paikat bussikuljetukseen. Nopeammin olisimme olleet hotellilla taksilla, koska odotimme lähes puoli tuntia, että kaikkien matkatavarat tulivat. Lisäksi jokainen oli itse sullonut matkalaukut bussin ruumaan ja kuski joutui purkamaan ne ulos ja laittamaan uudestaan, jotta kaikkien tavarat mahtuivat kyytiin.

Kempinski Aqaba – täydet 10 pistettä

Aqaban lentokentältä oli lyhyt matka hotelliin. Matka kesti korkeintaan 15 minuuttia. Kempinski Aqaba, jossa majoituimme, vaikutti ensisilmäyksellä hienolta ja viihtyisältä. Kun laukut oli saatu huoneeseen, päätimme lähteä vielä Aqaban pimeään yöhön etsimään ruokapaikkaa.

Hotellista noin 100 metrin päässä oli pieniä ravintoloita vieri vieressä. Kun kävelimme lähemmäksi, huomasimme että muovituoleilla istui vain paikallisia miehiä – ei siis yhtään naista – ja kaikki tuijottivat meitä. Osa huuteli arabiaksi jotain ja saimme myös vihellyskuoron peräämme. Kuljimme ripeästi ohi ja molempien mielessä kävi, että tuonne emme ainakaan mene.

Mistä Aqabassa saa ruokaa?

Ravintoloiden vieressä oli pieni kauppa ja suuntasimme sinne, josko siellä olisi jotain pientä purtavaa. Kauppa oli täynnä shipsejä, karkkia ja pähkinöitä sekä limppareita. Jordanialaisia on sanottu herkkusuiksi enkä yhtään ihmettele kun kaupan valikoimaa katseli. Kysyin myyjältä onko lähellä ravintolaa, johon hän vastaukseksi viittoi muovituolipaikkaa kohden. Iltapalan etsintä siis jatkui.

Kävelimme eteenpäin kohti keskustaa ja tuumimme, että pakkohan täältä on joku ruokapaikka löytyä, jonne naisetkin voivat mennä. Eteemme tuli pian liikenneympyrä ja siellä oli – mikäpäs muu kuin – McDonalds.

No enpä olisi uskonut, että ensimmäinen ateriamme Jordaniassa tulee olemaan Mäkkärin mättöä.

Siellä näytti olevan perheitä syömässä, joten uskaltauduimme sekaan. Tuijotusta riitti sielläkin. Ruoat saatuamme siirryimme ulos syömään, koska sinne miestyöntekijöiden pureutuvat katseet eivät yltäneet. Tai niinhän me luulimme. Hetken päästä yhdelle jos toiselle työntekijälle tuli jotain asiaa ulos.

Joku viisas on joskus sanonut, että ensimmäisen 24 tunnin aikana uudessa kohteessa tulee tunne, että kaikki menee pieleen ja alkaa jo kyseenalaistamaan oliko paikka täysi virhearvio. Meidän ensimmäinen ilta meni juuri näin. Mietin Mäkkärin pöydässä oliko Jordania sittenkään hyvä vaihtoehto, jos miehet vaan tuijottavat ja huutelevat perään. Enpä olisi siinä mielentilassa uskonut, että seuraavana päivänä koko juttu jo naurattaa.

Suuressa mittakaavassa nämä pienet hankaluudet olivat sarjassa ”first world problems”. Ei todellakaan mitään vakavaa, mutta kun niitä sattui samalle päivälle useita, ne kasvoivat mielessä paljon suuremmiksi. iPodikin löytyi lopulta matkalaukusta. Kun seuraavana päivänä heräsimme Kempinskin mukavien lakanoiden välistä ja riensimme vetämään verhot sivuun, eteemme avautui aurinkoinen merimaisema, jonka jälkeen tuijottavat miehet ja Mäkkärin mätöt unohtuivat oitis mielestä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Minkälainen lomakohde on Aqaba?
Jordanian Petra – se punainen kalliokaupunki
Wadi Rum – upea aavikko Jordaniassa

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä