Jordanian ainoa rantakaupunki, Aqaba, sijaitsee kirkasvetisen Punaisenmeren äärellä. Aqabassa viihtyvät turistien lisäksi myös jordanialaiset, jotka saapuvat viikonloppuisin sankoin joukoin kaupunkiin. Jordaniassa viikonloppua vietetään perjantaina ja lauantaina, ja torstai iltaisin liikenne kaupunkiin suuntaan on usein tukossa. Lomailijoiden lisäksi kaupunkiin ajaa paljon rekkaliikennettä, koska maan ainoa satama on Aqabassa. Sitä hyödyntävät myös naapurimaat, joihin kuljetetaan tuotteita Aqaban sataman kautta.
Vietin tyttäreni kanssa viikon Aqabassa maalis-huhtikuun vaihteessa. Kaupungissa on aika vähän nähtävää muutamaa historiallista kohdetta lukuunottamatta, mutta sieltä on lyhyt matka Jordanian tärkeimpien nähtävyksien äärelle. Viikon aikana kävimme tutustumassa Unescon maailmanperintäkohteisiin kuuluvaan Petraan sekä Wadi Rumin autiomaahan. Kirjoitan niistä myöhemmin lisää, koska molemmat kohteet ansaitsevat omat postauksensa. Sukeltajille ja snorklaajille Aqaba tarjoaa myös hienoja kohteita. Me nautimme nähtävyyksien lisäksi myös rantaelämästä ja halusimme rentoutua kiireisen talven jäljiltä.
Aqaba – Hotellit ja rannat
Me asuimme Kempinski Aqaba -hotellissa, joka sijaitsee rannalla yhdessä muiden viiden tähden hotellien kanssa. Koska Jordanialla on vähän Punaisenmeren rantaviivaa, rannalle saa lain mukaan rakentaa vain viiden tähden hotelleja. Keskustasta löytyy lisää hotelleja, mutta ne ovat pienempiä ja vaatimattomampia.
Jos pidät rantaelämästä, suosittelen valitsemaan hotellin, jolla on oma ranta. Vaikka ranta ei suurensuuri olekaan, siellä saa olla rauhassa eikä kaupustelijat juuri häiritse. Rannat ovat yksityisiä ja tarkoitettu hotellin asukkaille. Henkilökunta tuo pieniä vesipulloja, hedelmäpaloja sekä virkistäviä pyyhkeitä päivän mittaan rannalla olijoille. Hotellien rannoille pääsee maksua vastaan toki muutkin. Eräänä päivänä meidänkin rannalle pelmahti iso lauma saksalaisia risteilyvieraita. He olivat rannalla kolme tuntia ja siirtyivät sitten takaisin laivaan.
Kempinskin hotellin laiturissa päivysti lasipohjaveneitä, joiden kuskit kävivät tarjoamassa venematkoja. He eivät kuitenkaan olleet häiriöksi. Kaupungista löytyy myös yleinen ranta, jossa paikalliset viihtyvät, mutta siellä voi uikkareissa tulla epämiellyttävä olo miesten tuijotusten alla.
Ainoa asia, joka rannalla välillä häiritsi oli meteli. Ohi ajeli lasipohjaveneitä, joissa soi kovaa arabipoppi. Siellä meni myös banaaniveneet sekä liitovarjoilijat, joista ei muuta ääntä lähtenyt kun satunnaista kirkumista ja moottoriveneen ääni. Skootterikuskit ymmärsivät onneksi mennä pärräilemään avomerelle päin. Kun arabipopin lisäksi hotelli soitti musiikkia, oli äänimaailma aika sekava. Loppuviikosta poliisiveneet tulivat rauhoittelemaan hotellien edessä ajavien veneiden menoa. Paikallinen poppikaan ei sen jälkeen enää raikanut.
Me olimme varanneet Kempinskistä Deluxe-huoneen merinäköalalla. Huone oli valoisa ja tilava. Siivooja kävi kaksi kertaa päivässä; aamupäivällä normaali siivous sekä illalla huoneen valmistelu yötä varten. Huoneessa oli minibaari, jossa oli vettä, mehua ja virvoitusjuomia. Ne kuuluivat huoneen hintaan ja siivooja täytti sen päivittäin. Jos sinne halusi alkoholijuomia, ne piti tilata erikseen vastaanotosta maksua vastaan. Kylpytakit ja tohvelit kuuluivat myös varusteluun.
Aqaban ravintolat
Aqaban ravintolatarjonta oli mielestäni vähäistä. Tai olihan niitä, mutta jos ravintolassa ei ollut yhtään asiakasta tai se oli muuten epämääräisen näköinen, kävelimme nopeasti ohi. Meidän suosikiksi nousi Ali Baba, joka on tuttu varmasti kaikille Aqabassa käyneille. Sieltä sai myös olutta ja viiniä ruokajuomaksi. Suurimassa osassa ravintoloita ei tarjoiltu alkoholia.
Kävimme myös Roayl Yacht Clubin Romerossa eli kotoisammin pursiseuran ravintolassa, jossa ruoka oli hyvää, mutta kallista. Pari kertaa söimme lounasta hotellin rantabaarissa. Ruoka oli sielläkin hyvää, mutta hintataso lähes samalla tasolla kuin Suomessa. Kokeilimme myös Papayaa sekä Captain´s Restaurantia. Hyvää ruokaa niissäkin ja varsinkin Papayassa edullista. Huonoja ravintolakokemuksia meillä ei ollut. Joka paikassa saimme hyvää ruokaa ja palvelu oli ystävällistä. Papayaan satuimme juuri rukoushetken aikaan ja tarjoilijat ja kokki lähtivät rukousmatot kainaloissa viipottamaan jonnekin. Onneksi meillä ei ollut kiire, koska ruokaa saimme odotella pitkän tovin. Tarjoilija pahoitteli viivästystä ja olisi halunnut tarjota meille teetä hyvitykseksi, mutta koska meistä kumpikaan ei juo teetä, jätimme tarjouksen väliin.
Aqaban nähtävyydet
Aqaban tunnetuin nähtävyys taitaa olla 130 metriä korkea lipputanko, jossa liehuu arabikapinan aikainen lippu. Lipputanko oli aikoinaan maailman korkein, mutta nykyisin korkeimpia löytyy esimerkiksi Dubaista. Lipputangon vierestä löytyy Aqaban linnoitus. Jos historia kiinnostaa, niin kannattaa poiketa myös arkeologisessa museossa.
Rannan tuntumasta hotellialueen läheltä löytyy muinaisen Aylan kylän rauniot. Niihin pääsee vapaasti tutustumaan. Kävelimme raunioiden ohi päivittäin, mutta emme käyneet sen tarkempaa kierrosta tekemässä.
Aqaban nähtävyydet kiertää helposti päivän aikana. Kaupungista on noin 10 kilometriä Israelin rajalle ja Eilatin kaupunkiin. Sinne on mahdollisuus tehdä päiväretki, mutta kannattaa tutustua etukäteen rajan ylitykseen liittyviin maksuihin ja viisumiin. Jos olet Jordaniassa pakettimatkalla ja olet tullut maahan ryhmäviisumilla, täytyy Eilatin retki tehdä vähintään kolme päivää ennen kotiin lähtöä.
Aqabasta on lyhyt matka Petran kalliokaupunkiin sekä Wadi Rumin autiomaahan. Kuollutmeri on myös päiväretken päässä. Automatka Aqabasta kestää sinne kolmisen tuntia.
Auringonlaskua kannattaa käydä ihailemassa Double Tree Hilton -hotellin kattoterassilta. Ota mukaan passi tai muu kuvallinen henkilöllisyystodistus hotellin turvatarkastusta varten. Terassilta on hienot näkymät kaupungin ylle ja auringonlasku on upea.
Ilmasto
Aqaban ilmasto on ihanteellinen. Talvella lämpötila harvoin laskee alle 20 asteen. Illat voivat olla viileitä. Kesällä lämpö nousee yli 35 asteeseen, mutta meren läheisyys tekee siitä kuitenkin siedettävän. Kesäaikaan Aqabaan ei tehdä valmismatkoja, koska sää on liian kuuma meille suomalaisille. Omatoimimatkat ovat tottakai mahdollisia, jos tykkää kunnon helteestä.
Ihmiset
Jordanialaiset ovat ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Kävelimme alkulomasta keskustassa illallisen jälkeen, kun ohitsemme käveli mies, joka kysyi olemmeko Suomesta. Ihmettelin miten hän sen voi tietää, mutta Samiksi esittäytynyt kaveri kertoi työskentelevänsä matkailualalla ja tunnistaa eri maiden kansalaisuudet. Hän oli tehnyt paljon töitä venäläisten kanssa ja käynytkin siellä. Kysyin häneltä suosituksia hyviin ravintoloihin ja hän vei meidät kävelykierrokselle. Kiertelimme keskustassa ja hän kyseli kiinnostuneena Suomesta ja kertoi omasta työstään turisti-infossa. Hän esitteli meille muun muassa Papayan sekä sen lähellä olevan ravintolan, jonne emme kyllä koskaan menneet. Kävelykierros paikallisen kanssa oli hauska kokemus, varsinkin kun se tapahtui täysin ex-tempore.
Paikallisista oli myös hauska huudella auton ikkunoista ”Welcome to Jordan”. Kuvitelkaapa, että ajaisitte Helsingissä Mannerheimintiellä ja näkisitte ryhmän japanilaisturisteja. Kuinka moni avaisi ikkunan ja huutaisi ”Welcome to Finland”. Ei varmasti kukaan. Tervetulotoivotuksia kuulimme myös vastaantulevilta ihmisiltä. Yleensä he olivat miehiä.
Turvallisuus
Jordania on yhtä turvallinen matkakohde kuin mikä muu maa tahansa nykypäivänä. Viime aikojen järkyttävät terrori-iskut Pietarin metroon sekä Tukholmaan kertovat siitä, että iskuja voi sattua missä vain.
Jordanian naapurimaissa on paljon konflikteja, varsinkin Irakissa ja Syyriassa. Moni kokee niiden vuoksi myös Jordanian turvattomaksi, vaikkei kyseisten maitten sodat näy maassa muuta kuin suurena pakolaisvirtana. Edellinen iso terroristi-isku Jordaniassa koettiin vuonna 2005, kun kolmeen Ammanin hotelliin iski itsemurhapommittaja. Iskussa kuoli 60 ihmistä ja haavoittuneiden määrä oli yli 100. Iskun takana oli Al-Qaida.
Jordanian hallitus haluaa panostaa turismiin ja iskun jälkeen myös turvallisuustekijöihin on kiinnitetty tarkempaa huomiota. Hotelleissa ja tärkeimmissä julkisissa paikoissa on metallinpaljastimet ja vartijat. Esimerkiksi Kempinskin hotelli oli aitojen sisäpuolella ja portilla tarkistettiin jokainen kulkija ja auto. Laukut piti avata joka kerta hotelliin mennessä ja hotelliin kulku oli metallinpaljastimen läpi. Turistipoliisien määrää on lisätty ja heitä näkyi jonkin verran katukuvassa, mutta ei häiritsevissä määrin.
Menisinkö uudestaan Jordaniaan?
Jordanian loma oli aivan ihana, varsinkin säiden puolesta. Tutustuimme myös muihin Jordaniassa reissaaviin suomalaisiin ja heidän kanssaan oli mukavaa viettää aikaa iltaisin auringonlaskuja ihaillen sekä illallispöydässä turisten. Auringonpaiste, ystävälliset ihmiset ja hyvä ruoka tekivät lomasta onnistuneen.
Jordaniaan voisin mennä uudestaankin lomailemaan. Aqabaan sen sijaan en. Kaupunki on pieni ja ellei sieltä olisi niin hyviä yhteyksiä Petraan ja Wadi Rumiin, luulen että moni ohittaisi sen kokonaan. Rantalomakohteeksi Aqabaa voi suositella, mutta siinä tapauksessa kannattaa panostaa kunnon hotelliin.
Seuraavalle Jordanian reissulle jäivät muun muassa Kuollutmeri, Amman ja Jerashin kaupunki, josta löytyy upeita roomalaisia raunioita. Unohtamatta Wadi Mujibia ja vesiputouksia.
Lue lisää Jordaniasta:
Jordanian Petra – se punainen kalliokaupunki
Wadi Rum – upea aavikko Jordaniassa
Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä
28 Comments
Terhi/ Fammo matkalla
9.4.2017 at 14:30Olen samaa mieltä, Aqaba on suhteellisen mitätön kaupunki ja rantalomallekin löytyy parempia kohteita. MUTTA Aqaban vahvuuksia ovatkin lyhyt matka Petraan ja Wadi Rumiin. Varsinkin jälkimmäinen on suuri suosikkini. Kuolleelle merelle pääsee muuten kätevästi myös Tel Avivista.
mertsik
9.4.2017 at 19:51Aqaban vahvuuksia on ehdottomasti hyvä sijainti Petraan ja Wadi Rumiin nähden. Toki kaupungin merkitys jordanialaisille on suuri sataman takia ja kun on maan ainoa rantakaupunki, niin moni lomailee siellä mielellään. Hyvä vinkki tuo Tel Aviv ja Kuollutmeri. Israelista haluaisinkin mielummin nähdä Tel Avivin kuin Eilatin.
Jaakko / Lomalla viimeinkin
9.4.2017 at 15:27Jordania kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta 🙂 Olen kanssa pohtinut tuota ulkomailla nähtyä samaa tervehtimisilmiötä, monesti on tullut vitsailtua että pitäisiköhän mennä Helsinki-Vantaan kentälle ja tervehtiä saapuvia turisteja ”Welcome to Finland” 🙂 Kyllä siitä hyvä mieli tulee kaikille!
mertsik
9.4.2017 at 19:53Ei hassumpi idea ollenkaan 🙂 Hyvä mielihän siitä tuli ja samaa ilmiötä on kuulemma myös Egyptissä. En muista, että olisin itse tuollaiseen törmännyt aikaisemmin.
Suunnaton-matkablogi
9.4.2017 at 19:40Hauska, miten erilaisia kokemuksia samasta kaupungista voi olla. Tosin allekirjoitan sen, ettei Aqabassa viitsisi olla kovin montaa päivää, ellei se tarjoaisi mahdollisuuksia sukeltamiseen ja lähiympäristön näkemiseen.
Mua jäi harmittamaan, ettei päästy käymään Wadi Mujibissa aikataulun ja sen hankalan saavutettavuuden takia. Jos vielä joskus menen Jordaniaan, menen ehdottomasti käymään Wadi Mujibin upeilla patikointireiteillä.
mertsik
9.4.2017 at 19:57Näinhän se on, että jokainen kokee kaupungit eri tavalla. Blogeista onkin hauska lukea, miten joku toinen on kaupungin / maan kokenut. Kävin Matkamessuilla Jordanian osastolla ja sain sieltä esitteen, joka muistutti etäisesti Royal Wingsin koneessa ollutta lehtistä. Siellä oli kuvia vesiputouksista ja tutkin Lonely Planetista missä päin Jordaniaa ne ovat. Valitettavasti Wadi Mujib oli sen verran kaukana Aqabasta, ettei sinne lähdetty.
Sofia
9.4.2017 at 21:17Jordania kiinnostaa kovastikin juurikin Petran vuoksi, en ehkä ilman sitä lähtisi ainakaan Aqabaan. Googlettelun perusteella päiväretki Israelin puolelta Petraan kuulostaa aika raskaalta päivältä, joten kätevintä olisi majoittua Jordanian puolella. Pistetään mietintämyssyyn 😉
mertsik
12.4.2017 at 21:09Israelin puolelta Petraan tehty päiväretki kuulostaa sille, että Petraan tutustumiseen jää kovin vähän aikaa. Aqabasta ei ole kuin noin 20 kilometriä Israelin rajalle, mutta rajamuodollisuudet ottavat oman aikansa ja ajomatka kesti noin kaksi tuntia. Suosittelen majoittumaan Jordanian puolelle, jos Petra kiinnostaa.
Terhi / Muru Mou
11.4.2017 at 14:20Jordania on ollut haaveissa jo pitkään, lähinnä Petran ja Wadi Rumin vuoksi. Kiinnostavaa lukea kokemuksiasi Aqabasta, sillä tunnen monia, jotka on viettänyt siellä töiden merkeissä useita kuukausia.
mertsik
12.4.2017 at 21:14Petra ja Wadi Rum ovat hyviä syitä matkustaa Jordaniaan 🙂 Aqaba oli niin pieni paikka, että lomailua ajatellen viikko oli ihan maksimi. Jos siellä eläisi tavallista arkea, niin sitten niitä elämyksiä ei tarvitsisi joka päivä etsiä. Se olisi sama kuin asuisi Suomessa pienellä paikkakunnalla, mitä nyt ilmasto Aqabassa huomattavasti mukavampi 🙂
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
11.4.2017 at 20:58Oon pienenä käynyt Eilatissa ja silloin vieraillu kuolleella merellä ja muualla Israelissa 🙂 Jordania olisi myöskin tosi kiva joskus käydä.
mertsik
14.4.2017 at 10:17Mä haluaisin Israeliin. En välttämättä Eilatiin vaan Tel Aviv kiinnostais. 🙂
Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
12.4.2017 at 10:39Itse olen vain ajanut Aqaban läpi matkalla sinne Petraan – omat lomat alueella kun suuntautuvat lähinnä sinne Israelin puolelle. Olen paikallisten kanssa käynyt keskusteluja Jordanian maineesta, ja he pahoittelevat sitä, että Jordania niputetaan koko muun levottoman Lähi–idän kanssa samaan nippuun eivätkä ihmiset näin edes tajua, kuinka erilainen, rauhallinen ja moderni maa se itse asiassa onkaan!
mertsik
14.4.2017 at 10:20Se on totta, että Jordanian naapurimaiden huono maine heijastuu myös sinne. Monella on se mielikuva, että Jordania on yhtäkuin levoton Lähi-Itä. Se on todella harmillista kun näin ei tosiaankaan ole.
Paula - Viinilaakson viemää
13.4.2017 at 19:05Paluu Jordaniaan houkuttelee. Olen itse käynyt vain päiväseltään Eilatin puolelta, ja olisi kiva tutustua maahan enemmänkin. Yhden päivän perusteella tykkäsin kovasti.
mertsik
14.4.2017 at 10:21Kannattaa mennä tutustumaan. Minä tykkäsin Jordaniasta ja sinne jäi nähtävää vielä toisellekin reissulle. Aqaba vaan oli aika pieni paikka, joten viikkoa pidempään siellä ei kyllä jaksa olla.
Reissaaja1
14.4.2017 at 16:02Jordania on ollut mietinnässä pitkään, mutta juuri mainitsemasi itsemurhaisku pitää paikkaa -syyttäkin- vaarallisena. Miten muuten lensitte Jordaniaan? Olitteko ihan omalla vai pakettimatkalla?
mertsik
17.4.2017 at 20:51Olimme pakettimatkalla Apollomatkojen kautta. Lensimme Royal Wingsillä suoraan Aqabaan ja lento kesti noin viisi tuntia. Ei ollenkaan paha, vaikka lento oli lähes tunnin myöhässä.
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
15.4.2017 at 09:54Jordania kiehtoo kyllä ja hyvinkin voisin lähteä sinne lomailemaan. Kiva postaus ja hyviä vinkkejä!
mertsik
17.4.2017 at 20:55Kiitos Virpi! Jordaniaa voi kyllä hyvillä mielin suositella. Aqaba on tosiaan aika pieni paikka, mutta kyllähän siellä viikon saa kulumaan kun käy välillä retkillä. Jos kaipaa kunnon toimintalomaa, niin siihen en Aqabaa suosittele, mutta jos tykkää kulttuurista yhdistettynä rantalomailuun niin sitten toimii.
Veera
15.4.2017 at 11:57Mä tunnustan niputtaneeni Jordanian siihen levottomaan Lähi-Itään eli ei ole ollut prioriteettilistalla kovin korkealla koko maa…. Erityisesti alueen historia kiinnostaa ja luontokin jossain määrin eli kyllä tuonnekin voisi lähteä joskus, jos tuolla kerran noinkin rauhallista on.
mertsik
17.4.2017 at 20:59Et ole Veera ainoa. Minulta kysyttiin monta kertaa ennen reissua, että miten uskallan lähteä noin levottomalle alueelle. Kuten tuonne postaukseen kirjoitinkin, niin nykyään ei enää missään ole 100 %:sen turvallista. Iskuja voi sattua missä vaan. Jordanian rajanaapurit ovat toki levotonta sakkia, mutta toivotaan että Jordania säilyttää jatkossakin maineensa Lähi-Idän Sveitsinä.
Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar
16.4.2017 at 11:09Jordania on ollut omalla listalla jo jonkin aikaa. Maassa kiehtoo kaupunkeja enemmän luonto. Upeat vaellusreissut mielettömissä maisemissa kelpaisivat. Kiva kuitenkin kuulla myös kaupunkielämästä tuossa maassa, se antaa aina oman ulottuvuuden matkailuun. Luonnossa tuo kulttuuripuoli ei tule esille juurikaan, joten uudessa maassa kaupunkivisiitti tai vaihoehtoisesti vierailu pieneen kylään opettaa enemmän paikallisuudesta.
mertsik
17.4.2017 at 21:01Jordaniasta löytyy hienoja luontokohteita. Wadi Rumin aavikolle pääsee esimerkiksi vaeltamaan ja Petran ympäristössä on myös jotain vaelluspolkuja. Wadi Mujabissa olisi ollut tarjolla kauniita vesiputouksia, mutta sinne oli niin pitkä matka, että se piti jättää väliin. Jos Jordaniaan vielä joskus menen, niin sinne ehdottomasti.
Miraorvokki/Pöndekengissä
17.4.2017 at 16:25Jordania on ihana! 🙂 Vaikka oltiin vain päivä Aqabassa, siitä jäi vahva, mukana mielikuva! Ajettiin just tän teidän hotellin ohi ja mietittiin millaista on sisällä, nyt nähtiin tääkin :p
mertsik
17.4.2017 at 21:04Tarkoitus oli kuvata hotellia enemmänkin, mutta aina se jäi. Aula oli todella kaunis upeine kukka-asetelmineen. Jordania on <3
Pirjo Malinen
9.9.2018 at 11:53Jordania Aqaba ihana paikka ..sinne mieli halajaa.
Merja / Merjan matkassa
9.9.2018 at 13:18Kiitos kommentista Pirjo 🙂 Jordania on mielenkiintoinen kohde. Sinullakin on ilmeisesti ollut onnistunut loma siellä.