Kanada

Icefields Parkway´ta pitkin Jasperiin

22.8.2016
kanada-icefield-parkway

Toinen päivä Kanadassa alkoi aikaisella herätyksellä, kun kello soi jo ennen seitsemää. Tavarat kasaan ja aamiaisen jälkeen sanoimme heipat Banffille. Sitä olimme kierrelleet ja katselleet ensimmäisen päivän aikana, mutta nyt oli aika siirtyä eteenpäin.

Kanada-Jasper-kartta
kanada-johnston-kanjoni

Johnstonin kanjonilla

Edellispäivänä vaivannut savu oli yön aikana hälventynyt ja mitä kauemmaksi ajoimme Banffista, sitä kirkkaammaksi ilma muuttui. Ensimmäiselle nähtävyydelle – Johnstonin kanjonille – bussi lähti viemään meitä puoli yhdeksän aikaan.

Nousimme bussista ja kävelimme noin kilometrin pituisen matkan päällystettyä polkua pitkin ensimmäiselle vesiputoukselle ”Lower Falls”. Reipas happihyppely heti aamusta teki terää ja karisti viimeisetkin unen rippeet silmistä.

kanada-merja-johnstonin-kanjonilla

Johnstonin kanjoni on suosittu nähtävyys ja siellä on yleensä paljon turisteja. Me olimme sen verran aikaisin liikkeellä, ettei meidän lisäksi siellä ollut kuin muutama muu. Vesiputous oli todella hieno ja parhaiten sitä pääsi katsomaan kallion sisään tehdyn luolan suulta. Luolaan mennessä piti olla varovainen, koska märät kivet olivat liukkaita ja vettä pärskyi luolaankin.

Jos olisimme seuranneet polkua vielä ylöspäin, olisimme nähneet myös toisen putouksen ”Upper Falls”. Sinne emme kuitenkaan nyt menneet, vaan kävelimme takaisin bussille ja matka jatkui Icefield Parkway´ta (valtatie 93) pitkin kohti Jasperin kansallispuistoa.

Matkalla Jasperiin

Matkaa Jasperiin oli noin 230 km ja reitin varrella oli paljon nähtävää. Vähän väliä pysähdyimme jaloittelemaan ja ottamaan valokuvia hienoista luonnonnähtävyyksistä.

kanada-castle-mountain

kanada-bow-lake

Koiran pään muotoinen Peyto Lake

Yksi päivän hienoimmista kohteista oli mielestäni Peyto Lake. Sitä pääsi ihailemaan pieneltä näköalatasanteelta, Meidän lisäksi samaan aikaan paikalla oli lauma muita turisteja, ja jouduimme odottamaan hetken, että pääsimme katselemaan maisemia.

Opas käski meidän katsoa järven muotoa ja pyysi kertomaan mitä se muistutti. Suurimmalle osalle mieleen tuli koiran pää, mutta olipa joku nähnyt siinä samoja piirteitä Muumien Nuuskamuikkusen kanssa.

kanada-peyto-lake

Peyto Lake on Kanadan Kalliovuorten sinisin (tai turkoosein) järvi. Turkoosi väri tulee kalliossa olevasta ”pölystä”, jota kesäisin valuu sadevesien mukana järveen tuoden siihen kuvauksellisen värin. Jos joku lukijoista tuntee asian paremmin, voi kommenttikentässä tarkentaa tätä ilmiötä.

Seikkailu Athabascan jäätiköllä

Peyto Laken jälkeen meillä oli suden nälkä ja kävimme pikaisesti lounaalla. Sen jälkeen alkoi jäätikköseikkailu.

Valitettavasti myös sää muuttui puolipilvisestä sateiseksi ja tuuliseksi. Siirryimme busseilla valtaviin Ice Explorer-jäätikköajoneuvoihin. Painoa tällä massiivisella kulkuneuvolla oli lähes 20 000 kg ja ajoneuvoa kuljettanut opas kertoi yhden renkaan maksavan 5000 dollaria. Sitä hän ei maininnut kuinka tiuhaan renkaita piti vaihtaa. Ilmeisesti ei kovin usein.

Jäätikköajoneuvolla siirryimme Athabascan jäätikölle, joka on osa Columbian jääkenttää. Jäätikkö on kutistunut vuosien varrella ja bussikuskimme kertoi, että jäätikön reuna on vuosia sitten ulottunut lähelle nykyistä parkkipaikkaa. Kun pääsimme jäätikölle, saimme mennä ulos kävelemään ja ottamaan kuvia. Sää oli muuttunut niin kylmäksi ja sateiseksi, että otimme nopeasti kuvat ja menimme takaisin lämpimään autoon.

Opas kertoi edellisellä retkellä olleen niin lämmintä, että jäätiköllä pärjäsi t-paidassa. Näin ne kelit vaihtelee.

kanada-jaatikkoajoneuvo

kanada-athabascan-jaatikko

Jäätikköreissun jälkeen matka jatkui kohti Jasperia. Matkan varrella kävimme vielä katsomassa kaksi kaunista vesiputousta; Athabascan ja Sunwaptan putoukset.

kanada-sunwaptan-putous

kanada-athabascan-putous

Jasperissa majoituimme Torquin Inn -hotelliin. Olimme päivän elämyksistä niin väsyneitä, että illallisen jälkeen kaaduimme sänkyyn. Seuraavana päivänä olisi vuorossa tutustuminen Jasperin kansallispuistoon.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Savun tuoksuinen Banff
Outoja järviä ja syviä kanjoneita Jasperin kansallispuistossa
Sun Peaksista Whistleriin: vesiputouksia ja lännenkyliä

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

  • Reply
    Anna / 270 degrees
    25.8.2016 at 11:15

    Tuo turkoosi järvi on aivan uskomaton! Siis ihan mieletön, vau :O Kalliovuoret on kyllä huikeat, itse juuri reissailin Coloradossa samaisella vuoristolla ja rakastuin täysin 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      27.8.2016 at 17:10

      Joo, Peyto Lake oli ihan huikea paikka. Kuvia katsomalla voisi luulla, että järven väriä on muokattu kuvankäsittelyohjelmalla, mutta se oli oikeasti turkoosi :)Olisi mahtavaa päästä USA:n puolelle myös katsomaan Kalliovuoria. Sulla oli varmasti hieno reissu.

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    1.9.2016 at 10:23

    Kanada on kyllä upean näköinen maa! Turkoosi järvi on todella kaunis, näin aika lailla samanvärisen järven Uudessa-Seelannissa, Mt Cookin lähellä. Kävely jäätiköllä kuulostaa aivan mahtavalta, sitä olisi kiva kokeilla.

    • Reply
      Merjan matkassa
      4.9.2016 at 10:20

      Ihastuin Kanadaan täysin. Ennen matkaa en tarkalleen tiennyt mitä odottaa. Luonto on kaunis ja sieltä löytyy kaikkea mahdollista aina jäätiköistä kanjoneihin.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    1.9.2016 at 14:45

    Upeaa tuo vesi, Sveitsissä ihaillut muutaman kerran vastaavan väristä järveä. Kaiken kaikkiaan hieno päiväreissu, paljon mielenkiintoista nähtävää. Tuollainen jäätikkö-juttu kiinnostaisi paljon, varsinkin tuollaisella upealla bussilla liikkuminen 🙂

    • Reply
      Merjan matkassa
      4.9.2016 at 10:24

      Jäätikköretki oli mahtava, vaikka sää oli valitettavasti huono. Opas kertoi, että edellisen ryhmän kanssa hän oli ollut jäätiköllä t-paidassa kun he olivat saaneet nauttia auringonpaisteesta.

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    4.9.2016 at 09:13

    Peyto Lake on upea ja kyllähän se vähän koiran päätä muistuttaa. Myös putoukset ovat vaikuttavia! Tälläiset matkat olisi niin mun juttu! 🙂

    • Reply
      Merjan matkassa
      4.9.2016 at 11:01

      Peyto Lake oli hieno ja se veden väri oli jotain, mihin en aikaisemmin ole törmännyt. Suosittelen Kanadaa matkakohteeksi. Sieltä löytyy kaikkea mahdollista.

Leave a Reply