Kap Verden retket: päivä purjeveneellä ja saarikierros

Vietimme lomaviikon aurinkoisella Salin saarella, Kap Verdellä joulun jälkeen. Altaalla löhöilyn lisäksi teimme pari retkeä ja näimme saarta sekä mereltä että maalta käsin.

Meripäivä purjeveneellä

Santa Marian laiturilla kävi aamulla aikamoinen kuhina, kun kävelimme sen päähän odottamaan lähtöä purjehtimaan. Ehdimme katsoa kalastajien saaliit sekä ihailla merimaisemia ennen kuin yhdysvene tuli hakemaan meitä. Veneen omistaja, tanskalainen Henrik, tuli tervehtimään meitä ja viittilöi merelle päin, jossa hänen Dufour 455 -purjeveneensä jo odotti. Meidän edessämme jonossa oli isompi seurue, joka ilmoitti osallistuvansa puolipäiväretkelle. Henrik pudisteli päätään harmistuneena ja kertoi, että puolipäiväretkeläiset olivat lähteneet jo 45 minuuttia sitten. Retkimyyjä oli valitettavasti antanut väärän lähtöajan ja seurue lähti pettyneenä selvittämään tilannetta. Meidän seurueesta sen sijaan puuttui kaksi suomalaista, ja Henrik kertoi, että he olivat soittaneet hänelle noin tunti sitten. Heille oli annettu vastaavasti liian aikainen lähtöaika. Nyt heitä ei kuitenkaan näkynyt missään emmekä voineet odottaa enää pidempään. Laitoimme pelastusliivit päälle ja sullouduimme pieneen veneeseen, joka vei meidät ”Cuba Libre” -nimisen purjeveneen luo.

Mitä purjehdusretki maksoi?

Kokopäiväretki purjeveneellä maksoi 99 €/hlö ja siihen kuului lounas, pienet välipalat sekä virvokkeita, olutta ja viiniä. Puolipäiväretken hinta oli 49 €/hlö. Hinnat olivat samat sekä matkatoimiston että paikallisten retkimyyjien kautta. Se oli sinänsä erikoista, koska yleensä paikalliset myivät retkiä edullisemmin. Henrikin puhelin soi jatkuvasti, koska kuumin sesonki oli käynnissä. Purjehtimaan lähtijöitä olisi ollut enemmän kuin mitä pystyi ottamaan vastaan. Henrikin vene oli seudun ainoa purjevene, joka tarjosi kokopäiväretkiä. Hänellä oli myös toinen vene, jolla tehtiin puolipäiväretket. Muut yritykset tarjosivat veneretkiä katamariineilla. Kuunnellessa Henrikin puhelimen pirinää mietin, että onneksi olimme varanneet retken hyvissä ajoin. Muuten olisimme mekin jääneet rannalle.

Retkelle otettiin vain 10 henkilöä Henrikin ja hänen apumiehensä lisäksi. Nyt kun kaksi henkilöä puuttui, meitä oli kahdeksan. Koska meitä oli niin vähän, saimme olla aika väljästi ja näin korona-aikaan se oli hyvä juttu. Meidän lisäksi mukana oli pariskunnat Ruotsista, Hollannista sekä Puolasta. Porukka vaikutti mukavan rennolta ja kaikilla oli jonkinlaista kokemusta purjehtimisesta, vaikka sitä ei tietenkään vaadittu. Varsinkin miesväki tuntui olevan innoissaan tulevasta päivästä ja Henrik jakoi hommia kaikille halukkaille.

Merikilpikonnia ja delfiinejä

Lounaan ajaksi vene laitettiin ankkuriin ja sillä aikaa kun Henrik apumiehensä kanssa paistoi meille tonnikalapihvejä, me pääsimme uimaan. Veneessä olisi ollut myös snorklausvälineet, mutta tuuli oli sekoittanut vettä niin paljon, ettei siellä kuulemma nähnyt juuri mitään. Merivesi oli raikasta ja se piristi kivasti muuten niin helteisenä päivänä. Herkullisen lounaan jälkeen sai mennä uimaan vielä uudestaan.

Aurinkovoidetta kului paljon, koska veneessä ei aurinkoa oikein pääse karkuun minnekään. Purje tarjosi hetkittäin varjopaikkoja, mutta käännösten jälkeen olimme jälleen auringon armoilla. Veneretkille kannattaa varustautua aurinkovoiteen lisäksi myös jollain päähineellä, ellei halua auringonpistosta.

Menomatkalla Puolan kaveri oli ollut veneen ohjaimissa mutta paluumatkalla mieheni pääsi ruorin taakse. Hänelle se oli tuttua puuhaa, koska purjehdus on kuulunut elämään pikkupojasta lähtien. Vaikka emme snorklaamaan päässeet näimme muun muassa merikilpikonnan, lentokaloja sekä delfiinejä, jotka uiskentelivat pitkään veneen vieressä. Paluumatkan sivuttaisesta aallokosta tuli hieman huono olo ja istuskelin hollantilaisnaisen kanssa kannella horisonttia katsellen.

Kun purjevene oli taas omalla paikallaan ankkurissa, meille tarjottiin Cuba libre -drinkit, joka oli myös veneen nimi. Kun vene oli jälleen siistissä kunnossa seuraavaa päivää varten, hyppäsimme yhteysaluksen kyytiin ja palasimme takaisin laiturille mistä aamulla lähdimme.

Säätöä saariretken kanssa

Olimme varanneet saariretken uudenvuoden aatoksi ja ostimme sen paikalliselta retkimyyjältä. Hinta oli 25 €/hlö, joka oli mielestäni edullinen. Olimme hyvissä ajoin aamulla hotellin aulassa odottamassa kyytiä, mutta sitä ei koskaan tullut. Pyysin hotellin vastaanottovirkailijaa soittamaan kuitissa olevaan numeroon ja kysymään missä kyyti viipyy. Numero ei ollut käytössä ja virkailija tarkisti olimmeko maksaneet retken etukäteen. Tietysti olimme, koska varaustilanteessa ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Virkailija vilkaisi huolestuneena kollegaansa ja ehdotti, että menemme paikan päälle selvittämään tilannetta. Jos ei muu auta, hän neuvoi ottamaan yhteyttä poliisiin. Otimme hotellin edestä taksin Santa Marian keskustaan ja lähdimme selvittämään tilannetta.

Retkikoju oli kiinni ja meihin alkoi hiipiä epätoivo, että nyt jouduimme huijauksen kohteeksi. Takaraivossa toki kyti ajatus, voisiko tässä olla kyse jostain inhimillisestä erehdyksestä. Koju oli niin keskeisellä paikalla, että toisaalta tuntui oudolta, että siinä myytäisiin feikkiretkiä. Taksiasemalta huudeltiin tarvitaanko taksia. Pudistelimme päätä, mutta kysyimme kuskilta sattuisiko hän tietämään missä retkikojun myyjät olivat. Hän vastasi, että tänään on saarikierrospäivä, joten siellä taitavat olla. Jep, jep, siellähän meidänkin pitäisi olla. Hän kuitenkin viittilöi kadun toisella puolella olevalle miehelle ja kun hän käveli lähemmäksi, tunnistin kaverin samaksi, joka oli myynyt retken meille.

Selitimme miehelle tilanteen ja hän muuttui huolestuneen näköiseksi ja hoki ”This is not good for our business”. Mies kertoi pomonsa tulevan pian paikalle ja pyysi meitä odottamaan. Hetken kuluttua paikan päällikkö ilmestyi ja kerroimme hänelle, ettei kukaan ollut tullut hakemaan meitä. Kuulimme, että meitä oli haettu ja odotettu, mutta näköjään naapurihotellista. Pyysimme rahat takaisin ja olin sen verran tuohtunut, etten edes halunnut kysyä olisiko heillä ollut tilaa saarikierrokselle jonain toisena päivänä. Muistelimme, että retkimyyjiä oli kylällä muitakin ja päätimme ostaa retken jostain muualta. Ensimmäinen koju oli kiinni ja seuraavassa paikassa kaikki lähipäivien saarikierrokset olivat loppuunmyytyjä. Yksityiskierrokselle olisi päästy 150 €:n hintaan, mutta se oli liian kallis. Lopulta talsimme takaisin sille kojulle mistä olimme retken alunperin ostaneet ja kysyimme mikä heidän tilanteensa oli. Ongelmana alkoi olla myös se, että meillä oli enää kaksi kokonaista lomapäivää jäljellä. Heiltä onneksi löytyi tilaa meidän viimeiselle lomapäivälle. Pyysin vielä oppaan puhelinnumeron varmuuden vuoksi, jos tämä sattuisi seikkailemaan taas väärässä hotellissa.

Toinen kerta toden sanoo – uusi yritys saarikierrokselle

Tällä kertaa kyyti saapui etuajassa ja opas oli pahoillaan sekaannuksesta. Hyppäsimme auton lavalle ja menimme hakemaan parista hotellista lisää porukkaa. Meidän kanssa lavalle tuli istumaan kaksi brittimiestä. Sisätiloihin kömpi hieman krapulainen fransmanni, joka oli ollut edellisiltana juhlimassa. Odottelimme yhden hotellin edessä hetken aikaa, mutta kun ketään ei tullut, lähdimme kohti ensimmäistä kohdetta eli Murdeiran kylää.

Murdeira sijaitsee Salin saaren länsirannikolla noin 10 kilometriä Santa Marian kylästä pohjoiseen. Saaren ainoa asvaltoitu tie on saaren halki kulkeva päätie. Pohjoiseen päin ajettaessa vastatuuli piti huolen, että lippiksistä ja muista päähineista sai pitää kiinni tai muuten ne olisivat lennelleet tien vierustaa ympäröivälle hiekkaerämaalle. Muuten lavalla oli miellyttävää matkustaa eikä siellä ainakaan ollut liian kuuma. Murdeira tunnetaan rikkaasta vedenalaisesta elämästä sekä koralliriutoista ja on näin olleen suosittu snorklauskohde. Meillä oli hyvin aikaa kävellä rannalla sekä rannan vieressä kulkevalla tiellä. Opas oli saanut tiedon, että odottamamme pariskunta oli hypännyt vahingossa väärään autoon. Siitä tuli mieleen oma seikkailumme Thaimaassa, jolloin mekin eksyimme väärälle retkelle. Pariskunta oli nyt kuitenkin jo taksissa matkalla kohti Murdeiraa ja pian he liittyivät joukkoomme.

Kahlaamista sitruunahaiden kanssa

Kun porukka oli koossa, suuntasimme kohti saaren itärannikkoa ja Shark Bay´ta eli haipoukamaa. Loppumatka oli melkoista aavikkorallia, kun ajoimme hiekassa muiden ajouria pitkin. Kun saavuimme rantaan, opas tarkisti, että kaikilla oli sellaiset kengät jalassa, joilla pystyi kahlaamaan vedessä. Ilman kenkiä veteen ei ollut mitään asiaa terävien kivien takia. Rannasta sai myös vuokrata kolmella eurolla crocseja. Matalassa vedessä oli paljon kiviä ja sai katsoa tarkkaan mihin astui. Kävelimme aika pitkälle ennen kuin oppaina toimivat paikalliset pojat näyttivät merkin, että nyt kannattaisi pysähtyä. Hetken kuluttua pienet sitruunahait uiskentelivat jalkojen ohi. Kysyin oppailta voivatko ne purra ja poika nyökkäsi vakavan näköisenä ja sanoi ”yes”. Hait eivät näyttäneet kuitenkaan olevan meistä kovin kiinnostuneita.

Haipoukamasta matka jatkui Pedra de Lumeen, jonne 1800-luvulla perustettiin Salinasin suolakaivos vanhan tulivuoren kraateriin. Kohde on Salin saaren suosituin vierailukohde ja sieltä on myös saaren nimi peräisin. Suolakaivoksessa on vielä tänäkin päivänä toimintaa, mutta suolaa tuotetaan nykyisin vain saaren omiin tarpeisiin. Alueen keskellä on suolajärvi, jonka suolapitoisuus on samaa luokkaa Kuolleenmeren kanssa. Järvi houkuttelee uimaan ja sinne saa halutessaan pulahtaa. Alueelle on viiden euron pääsymaksu ja lisämaksusta on mahdollisuus käydä suihkussa. Myös osa meidän seurueesta kävi uimassa. Minulla oli vähän viluinen olo eikä tehnyt mieli mennä uimaan. Muuten olisin varmasti mennyt, koska taannoisella Jordanian matkalla jäi Kuolleenmeren retki välistä ja suolajärvessä kelluminen on kokematta.

Kaksi kaupunkia; Espargos ja Palmeira

Espargos on Salin saaren pääkaupunki ja hallinnollinen keskus. Kävimme katsomassa sitä näköalapaikalta, mutta muuten emme siihen tutustuneet. Sen sijaan Palmeiran viehättävässä kalastajakylässä meillä oli aikaa nauttia kuppi kahvia tai kävellä kylän kapeilla kujilla. Opas mainitsi meille, että täällä on turvallista ja voitte kävellä missä haluatte. Se kuulosti minusta aluksi hassulta, koska en ollut kokenut oloani turvattomaksi eikä moinen ollut käynyt edes mielessä. Mutta tarkemmin ajateltuna hänen huomautuksensa oli ihan viisas, koska mistäpä sitä koskaan tietää mitä vastaan tulee. Ainoa ärsyttävä asia Palmeirassa oli huivien ja hedelmien myyjät, jotka eivät millään meinanneet uskoa, ettemme halua ostaa mitään.

Blue Eye – saaren hienoin kohde

Retken hienoin kohde oli jätetty viimeiseksi. Tämä oli toki vain oma mielipiteeni, mutta Blue Eye oli todella upea paikka. Kohde oli kallioalue, jonka jylhät luolat ja kauniin sininen laguuni olivat karkkia silmille. Opas kertoi, että luonnon muokkaamassa uima-altaassa voisi jopa uida, mutta en tiedä miten kukaan järkevä ihminen sinne uskaltaisi mennä. Tyrskyt löivät niin hurjasti ympärillä oleviin kallioihin, etten ainakaan itse olisi uskaltanut. Laguunin vieressä oli laavakiven muodostama syvä onkalo, joka oli saanut nimen Blue eye eli Sininen silmä. Auringon paistaessa tietystä kulmasta kivenonkaloon, näkyi vedessä sinisenä loistava silmä. Me olimme liian myöhään paikalla, joten emme nähneet silmää koko komeudessaan. Onkalossa näkyi vain pieni viiru.

Kotimatkalla opas näytti meille kangastuksen. Kaukana horisontissa siinsi järvi, vaikkei siellä oikeasti mitään ollut. Reittimme kulki slummialueen läpi ja peltihökkeleiden pölyiset katot olivat vieri vieressä. Lapsia juoksenteli pihoissa ja nuoriso hengaili kadun kulmissa.

Opas tiedusteli olisiko joku halunnut vielä uimaan, mutta me halusimme syömään. Koko päivänä ei ollut mahdollisuutta syödä missään kunnolla ja nälkä alkoi kurnia. Muukaan porukka ei innostunut enää uimisesta, joten suuntasimme kohti hotelleja. Retki oli mielestäni todella kiva ja siitä sai hyvän kokonaiskuvan mitä kaikkea pieni saari voi pitää sisällään. Se oli myös sopivan pituinen. Yhtään uutta paikkaa ei olisi enää jaksanut katsoa. Tähän saattoi toki vaikuttaa myös se, ettemme olleet syöneet aamupalan jälkeen mitään.

Minkälaisista retkistä sinä pidät?