Kiina

Four Seasons – ripaus luksusta Hong Kongissa ja Macaossa

19.1.2020

Majoituimme marraskuisella Hong Kongin ja Macaon matkalla Four Seasons -ketjun hotelleissa. Aikaisempi kokemus tästä ketjusta oli Lissabonista, jossa sen kerrottiin olevan kaupungin hienoin hotelli. Lissabonin hotelli muistutti ulkoapäin kolhoa neuvostoliiton aikaista rakennusta eikä se todellakaan tuonut mieleen viiden tähden hotellia. Mutta kun hotellin oven avasi, tunnelma muuttui täysin tähtien arvoisiksi.

Koska emme tällä matkalla maksaneet lennoista muuta kuin pienen korotuksen SAS Plus -luokkaan, halusimme panostaa majoituksiin. Hotelleissa oli hyvin tilaa, koska Hong Kongin tilanne ei houkutellut kaupunkiin turisteja. Aasiassa hyviin hotelleihin pääsee muutenkin hieman huokeammalla hinnalla kuin esimerkiksi Euroopassa.

Four Seasons Hong Kong

Kun astuimme ulos lentokentältä saapuvasta junasta Hong Kong Islandin asemalle, meitä vastassa oli Four Seasonsin kuljettaja kyltin kanssa. Ihmettelimme miten hän osasi meitä odottaa, koska emme olleet kyytiä erikseen tilanneet. Lentokenttäkuljetukset kuuluvat hotellin tarjoamiin palveluihin monessakin paikassa erillistä maksua vastaan, mutta Four Seasonsin Hong Kongin sekä Macaon hotelleissa se kuuluu hintaan. Vaikka matka asemalta hotelliin ei ollut pitkä, oli ihanaa päästä istumaan ilmastoidun auton kyytiin. Takana oli kuitenkin pitkä lento ja matkalaukkujen raahausta.

Hong Kongin saarella sijaitseva Four Seasons sopii matkustajille, jotka haluavat asua kaupungin ytimessä ja katsella ikkunasta maisemia joko Victoria Harbourin tai Victoria Peakin suuntaan. Huoneita löytyy vajaa 400. Hotelli on rakennettu vuonna 2005 ja omat huoltomiehet pitävät huolen, että yleisilme ja huoneet pysyvät kunnossa. Jos jossain nurkassa huomataan kuluneisuutta, siihen puututaan heti.

Hotellin aula on ilmava isojen ikkunoiden ansiosta. Aulan oleskelutilassa on muhkeita tuoleja ja sohvia, jotka suorastaan houkuttelevat testaamaan miten syvälle niihin uppoaa. Kauniita kukka-asetelmia löytyy myös sieltä täältä ja aulassa parveilee henkilökuntaa valmiina auttamaan asiakkaita. Aulasta pääsee suoraan viereiseen IFC ostoskeskukseen, josta löytyy ravintoloita, kahviloita sekä kauppoja jokaiseen makuun.

Sisustuksessa on tyylikkäästi sekoitettu kiinalaisia ja länsimaalaisia elementtejä. Sieltä löytyy niin silkillä paneloituja seiniä kuin kiinalaisia piirrostöitä sekä liukkaita marmorisia lattioita, joita pitkin ei kannata kovin vauhdikkaasti kävellä.

Four Seasons Hong Kong – Harbour View huone

Yövyimme hotellissa kolme yötä Harbour View -huoneessa, jonka seinän kokoisesta ikkunasta avautui näkymät nimen mukaisesti sataman suuntaan. Parasta huoneessa oli näköala, mutta olihan se muutenkin todella viihtyisä. Huoneella oli kokoa 45 m². Muhkeissa sängyissä nukutti hyvin eikä se aina ole itsestään selvyys, kun hotelleista puhutaan. Ikkunan edessä oli työpöytä ja tuoleja, joissa oli kiva nauttia lasillinen ennen illalliselle lähtöä. Hotelli oli muistanut meitä mansikoilla ja suklaalla, kun saavuimme. Päivittäin saimme myös vesipullot sekä hedelmiä huoneeseen.

Fourseasons_hongkong_harbourviewroom

Fourseasons_hongkong_kylpyhuone

Fourseasons_hongkong_harbourview

Näkymä huoneen ikkunasta

Fourseasons_hongkong_magazines

Kylpyhuone oli myös tilava ja molemmille oli omat pesualtaat. Ne tulivat tyttöjen reissulla tarpeeseen, kun molemmat pääsivät aamulla yhtäaikaa laittautumaan peilin eteen. Kylpyammetta emme käyttäneet, meille riitti suihku, josta sai veden valumaan halutessaan vaikka vesiputouksen muodossa. Kylpyhuoneessa oli L’Occitanen kylpytuotteita, joita runsaskätisesti tuotiin lisää päivittäin.

Vaikka Hong Kongissa ei turisteja ruuhkaksi asti ollut meidän vierailumme aikana, näytti Four Seasons kuitenkin vetävän väkeä. Hotellin sijainti suosii liikematkustajia, mutta joukossa näkyi myös jonkin verran perheitä. Four Seasonsilla on oma käyttäjäkuntansa ja toki sieltä huoneen varattuasi tiedät mitä saat. Palveluun ei ainakaan tarvitse pettyä. Tunsimme itsemme kuninkaallisiksi kun jatkuvasti joku oli kyselemässä onko kaikki hyvin tai voisiko joku tehdä vielä jotain meidän hyväksemme.

Four Seasons Hong Kong – ravintolat

Huoneen hintaan ei kuulu aamiaista, mutta me halusimme sen helppouden vuoksi. Ei tarvinnut heti aamusta lähteä etsimään lähistöltä kahvilaa. Aamiaispaikkoja oli kaksi; Lounge, jossa tilaus tehtiin listalta sekä Blue Bar, jossa oli tarjolla aamiaisbuffet. Testasimme nämä molemmat paikat ja totesimme buffan kivemmaksi. Tarjolla oli kaikkea perusaamupalasta lähtien. Lämpimiä vaihtoehtoja löytyi runsaasti, ja buffassa oli myös mahdollista tilata esimerkiksi munakasta lisukkeeksi.

Fourseasons_hongkong_breakfast

Aamiainen Loungessa

Hotellista löytyy myös Michelin tähtiä saaneita ravintoloita. Ranskalainen Caprice on saanut kaksi Michelin tähteä ja kiinalainen Lung King Heen kolme.

Four Seasons Hong Kong – allasalue ja muut tilat

Hotellin uima-allasalueella löytyy omat altaat niin kuntouimareille kuin ”sunnuntai-uiskentelijoille”, joihin itse kuulun. Poreallas on sijoitettu niin, että siellä voit poreiden ropistessa ympärillä katsella kaupungin silhuettia. Allasalueella vietimme aikaa yhtenä aamupäivänä ennen brunssille menoa.

Kun ensimmäisenä päivänä kävimme kurkkimassa miltä allasalue näyttää, kiinnitimme huomiota ettei aurinko paistaisi altaalle kuin aamusta. Siitä pitivät huolen hotellin vieressä olevat korkeat rakennukset. Kun aamupäivällä siellä loikoilimme, ei tilanne niin huonolta näyttänytkään. Aurinko paistoi ainakin puoleen päivään asti ja lämmin ilma piti huolen siitä, ettei haitannut vaikkei suoraan auringossa voinut olla.

Altaalla on myös pientä tarjoilua. Vesilasit ja pikkuleipiä kiikutettiin heti kun olimme asettuneet aurinkopedeille. Muutakin juotavaa ja pientä syötävää olisi saanut tilaamalla.

Fourseasons_hongkong_pool

Fourseasons_hongkong_pool_afternoon

Fourseasons_hongkong_pool_morning

Fourseasons_hongkong_poolarea

Fourseasons_hongkong_spa

Hotellin spaosastoa ja kuntosalia emme ehtineet testata, mutta kävimme toki katsomassa tiloja. Spaosastolla oli tarjolla erilaisia hoitoja ja siellä olisi päässyt saunaankin. Kuntosalilla oli 24/7 ohjaaja paikalla, jolta olisi halutessaan saanut henkilökohtaista ohjausta laitteiden käyttöön.

Four Seasons Macao Cotai Strip

Four Seasonsin Macaon hotellissa vietimme myös kolme yötä. Hotelli sijaitsee Cotain alueella kahden ison kasinohotellin – The Venetianin sekä The Parisianin – välissä. Hotellissa on 360 huonetta, joista 84 on sviittejä. Hotellista pääsee yhdyskäytäviä pitkin molempiin naapurihotelleihin ja niiden väliset käytävät ovat täynnä isoja luksusliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Käytävillä on onneksi hyvät opasteet, mutta siitä huolimatta onnistuimme pari kertaa eksymään.

Fourseasons_macao_sisaankaynti

Hotellin sisäänkäynti

Fourseasons_macao_garden

Sisäänkäynnin luona olevat kauniit kukkaistutukset

Fourseasons_macao_aula_kukat

Fourseasons_macao_joulukuusi

Macaon hotellin sisustus on saanut vaikutteita Portugalista ja Kiinasta, kuten lähes kaikki muukin Macaossa. Aulassa katseenvangitsijana toimii upea portaikko, jonka keskelle oli sijoitettu iso joulukuusi. Se taisi olla suurin joulukuusi minkä olen koskaan nähnyt. Sisustuksessa on suosittu paljon myös antiikkihuonekaluja, kattokruunuja ja käsinmaalattua silkkiä.

Four Seasons Macao – Deluxe Room

Menimme Hongkongista Macaoon lautalla ja terminaalista saimme Four Seasonsin kuljettajalta kyydin hotelliin. Meidät vietiin suoraan huoneeseen, jonne virkailija tuli tekemään sisäänkirjautumiseen liittyvät paperityöt. Tämä oli erikoista, mutta toki meille mieluisaa kun pääsimme suoraan huoneeseen eikä tarvinnut aulassa jonotella.

Huone oli valoisa ja sisustettu vaaleilla väreillä. Ikkunan vieressä oli sohvaryhmä, jonka nurkassa iltaisin oli kiva lueskella. Kylpyhuone oli vähän pienempi kuin Hong Kongissa, mutta kaksi pesuallasta mahdollisti taas kahden naisen laittautumiset yhtäaikaa. Kylpyammetta emme täälläkään käyttäneet.

Huoneen ikkunasta avautui näkymä The Parisian hotellin Eiffel-tornin kopiolle. Iltaisin sitä oli kiva katsella, kun valoshow värjäsi tornin eri väreillä musiikin soidessa taustalla. Musiikki kuului meidän huoneeseen vaimeasti ja jos televisio oli päällä, ei sitä kuullut ollenkaan. Se oli hyvä juttu, koska valoshow toistui noin 15 minuutin välein.

Fourseasons_macao_huone

Fourseasons_macao_kylpyhuone

Fourseasons_macao_nakyma_huoneesta

Näkymä ikkunasta suoraan Eiffel-tornille

Fourseasons_macao_view

Four Seasons Macao – ravintolat

Aamiaisbuffet oli tarjolla ravintola Belcanção’ssa. Valikoima oli runsaampi kuin Hong Kongin hotellissa. Tarjolla oli niin dim sumeja, korealaista kimchia, höyrytettyjä taikinanyyttejä (gyoza), currya kuin meidän aamiaispöytään tutummin istuvia leipiä, leikkeleitä, hedelmiä, jugurttia ja mysliä. Munakkaita, kananmunia ja pannukakkuja sai tilata myös suoraan pannulta. Juomapuolelta löytyi muun muassa erilaisia kahveja, tuorepuristettuja mehuja sekä kuohuviiniä. Meillä oli tarjoilijana puhelias Balista kotoisin oleva nuori mies, joka antoi meille myös vinkkejä mitä Macaossa kannattaa tehdä ja nähdä.

Fourseasons_macao_aamiaishuone

Ravintola Belcanção

Hotellista löytyy myös Michelin tähtiä saanut kantonilainen ravintola Zi Yat Heen. Hotellin olohuoneena toimii Windows, jossa voi nauttia muhkeilta sohvilta iltapäiväkahvia tai drinkkejä. Me nautimme lähtöpäivänä hotellin tarjoamat viinit sohvalla takan edessä, johon oli joulusukat ripustettu odottamaan lahjoja.

Four Seasons Macao – allasalue

Allasalueella on viisi uima-allasta, joissa kaikissa veden lämpötila vaihtelee. Lämpötilat on kerrottu taulukossa, joka löytyy pyyhekojun luota. Vietimme aikaa altaalla parina iltapäivänä. Toisena niistä ajattelin kokeilla allasta, jossa vesi oli kaikista kylmintä. Allaspoika katseli touhuani kauhistuneena ja viittilöi toisen altaan suuntaan, jossa vesi olisi ollut miellyttävän lämpöistä. Pulahdin kuitenkin kylmään veteen ja poika toi sieltä noustuani teetä lämmikkeeksi. Pienelle pöydällämme ilmestyi myös vesimelonia, vettä sekä lämpimiä pastel de nata -leivoksia.

Allasalueella saimme olla melkeinpä kahdestaan. Vain yksi perhe oli siellä lisäksemme. En tiedä vaikuttiko siihen ajankohta vai eikö hotellin asukkaita kiinnostanut allaselämä. Meitähän se ei toki haitannut, kun saimme olla siellä rauhassa.

Fourseasons_macao_allasalue

Four Seasons -hotellit tarjoavat hyvää palvelua ja olin molempiin hotelleihin todella tyytyväinen.  Jokaisella lomalla ei toki tällaiseen luksukseen ole varaa, mutta joskus on kiva hemmotella itseään.

Minkälaisista hotelleista sinä pidät?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Hongkong kolmessa päivässä
Macao – portugalilaista tunnelmaa ja kasinoiden loistetta
SAS Plus – kannattiko matkustusluokan korotus?

Seuraa blogia myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

  • Reply
    Minna
    19.1.2020 at 19:03

    Kyllä jäi Four Seasons -hotellit mieleen ja varmasti joskus tuokin pitää kokea, niin upealta näytti:)

  • Reply
    Anna | TÄMÄ MATKA
    19.1.2020 at 22:07

    Four Season, sekä moni muukin tasokkaampi ketju kärsii hotellien iästä Aasian kaupungeissa. Noissa kannattaa olla tarkkana, sillä samaan hintaan voi saada paljon kivemman ja uudemman, mutta ei niin nimekkään hotellin. Toisaalta isojen ketjujen hotellit ovat yleensä hyvällä sijainnilla olevia, kun taas uudet joutuvat miljoonakaupungeissa tyytymään aina vain huonompiin paikkoihin.

    Singaporessa majoituimme mm. Shangri-La -hotellissa ja kyllähän se niin on, että kun laatu on tietyllä tasolla, niin kaikki toimii. Mutta siis pelkän nimen takia mitään hotellia ei kannata valita, vaan itse ainakin vertailen hyvin tarkkaan ennen päätöstä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:22

      Kiitos Anna! Me pelattiin Hongkongissa nimenomaan sijainnilla. Alunperin meidän oli tarkoitus olla koko viikko siellä ja puolessa välissä viikkoa olisi vaihdettu Hyattiin Kowloonin puolelle. Mielenosoitusten takia lähdettiinkin Macaoon ja tuntui fiksulta ottaa siinä vaiheessa saman ketjun hotelli. Macaossa hinnat olivat myös hieman huokeammat.

  • Reply
    Aron / Ja sitten matkaan...
    20.1.2020 at 18:59

    Olipa siinä luksusta kerrakseen. Kivalta kyllä näytti, mutta ei ihan taivu matkabudjetti tuohon. Toisaalta, jos saisin lennot ilmaiseksi, sijoittaisin varmasti itsekin vähän tasokkaampaan majoitukseen. Melkoisen hyviä ravintoloita näkyi myös noissa paikoissa olevan. Tosin tuosta Macaon valoshown musiikista en kyllä olisi tykännyt. Toivottavasti moinen ei ihan läpi yön soinut vartin välein.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:26

      Kiitos Aron! Molemmissa hotelleissa oli tasokkaita Michelin tähden ravintoloita, mutta niitä ei tosiaan testattu. Illalla oli kiva lähteä syömään jonnekin muualle kuin omaan hotelliin ja etsittiin myös huokeamman hintaisia ravintoloita 🙂 Eiffeltornin valoshow ei ihan koko yön läpi soinut. En enää muista mihin aikaan se loppui, mutta ei meidän yöunia häirinnyt.

  • Reply
    Maijuc
    20.1.2020 at 21:57

    Mukavan näköiset hotellit. Four season on vielä käymättä, mutta viime vuosina oma hotelligame on upgreidautunut kuin vaivihkaa. Kuala Lumpurissa testasimme Mandarin Orientalia ja siellä kieltämättä sai vastinetta rahoilleen, sillä löysimme todella sopuhintaisen tarjouksen.

    Nimi ja hinta ei toki automaattisesti takaa laatua, mutta kiva kuulla että olit tyytyväinen molempuin hotelleihin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:29

      Kiitos Maijuc! Se on totta, ettei nimi ja hinta aina takaa laatua. Olen yöpynyt kolmessa eri Four Seasonsissa ja niissä on laatu ollut sitä mitä pitääkin. Mandarin Oriental kuulostaa ihanalle. Kuala Lumpur on alustavissa suunnitelmissa loppuvuoteen, joten täytyypä tutkailla olisiko heillä silloin hyvä tarjouksia.

  • Reply
    Martta / Martan matkassa
    21.1.2020 at 18:48

    Olit mielessä kun kuulin noista levottomuuksista ja kiva kuulla että reissu oli onnistunut. Mukavalta näyttävät nuo huoneet ja varmasti oli tuon sijoituksen väärti! Tykkäsin etenkin uima-altaan näkymistä!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:30

      Kiitos Martta <3 Reissu oli oikein onnistunut eikä onneksi levottomuudet meidän reissua häirinneet. Minä tykkäsin myös uima-altaista, varsinkin tuosta Hongkongin FS:n allasalueesta. Se oli ihana.

  • Reply
    Sini matkakuumeessa
    22.1.2020 at 15:53

    Huh, mikä kontrasti. Itsehän olen parhaillaan Laosin Luan Prabangissa ja maksan 5€ yöltä makuusalipaikasta. Sen kyllä huomaa hinnasta, mitä maksaa. Mutta ei passaa valittaa. Käyn muutenkin huoneessa vaan nukkumassa. Nuo Four seasons – kuvat näyttävät upeilta. 😊

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:33

      Kiitos Sini! Jos huoneessa käy vain nukkumassa, niin ei siitä silloin kannata paljoa maksaa. Meillä oli aikoinaan Lontoossa todella edullinen hotelli ja mekin käytiin siellä vaan nukkumassa. Se oli aika karmea mörskä, mutta pelkkään nukkumiseen soveltui hyvin. Kivaa Laosin matkaa 🙂

  • Reply
    Suvi / Suvin matkassa
    22.1.2020 at 20:51

    Oih mitä luksusta, näyttää niin makeilta nuo hotellit! Varmasti ollut rentouttava loma ja nämä hotellit tuoneet siihen vähän extra ihanuutta 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.1.2020 at 16:34

      Kiitos Suvi! Oli ihana loma ja hotellit toivat siihen oman lisänsä. Kun oli kaupungilla kävellyt pitkän päivän, niin oli ihanaa viettää hieman aikaa hotellissa ja katsella ikkunasta upeita näköaloja ja siemailla viiniä 🙂

  • Reply
    Rosa
    25.1.2020 at 00:36

    Ihanaa luksusta, mutta erityisesti tykästyin noihin uima-altaisiin: kunnon radat hotellin uima-altaalla.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      27.1.2020 at 16:20

      Kiitos Rosa! Hongkongin hotellissa oli tosiaan kunnon rata kuntouimareille. Hyvä niin, saivat vedellä siellä täysin rinnoin ja muut pulikoijat saivat nautiskella toisessa altaassa. Ei siellä kyllä ruuhkaa ollut. Meidän lisäksi vain kourallinen ihmisiä.

Leave a Reply