Vaellusta Kiinan muurilla – mäkinen Mutianyu

Ensimmäisen vaelluspäivän rasitukset eivät enää jaloissa tuntuneet, kun seuraavana aamuna menimme hotellin aamupalalle. Aamiaishuoneessa oli meidän lisäksemme muutama kiinalainen, jotka olivat tulleet yöllä hotelliin. Heräsin siihen, kun ovia paukuteltiin ja kuului kovaäänistä puhetta. Olisi tehnyt mieli mennä käytävään huutamaan hiljaisuutta, mutta kun kiinan kielen taidot olivat kahden sanan varassa, niin parempi oli kääntää kylkeä ja yrittää nukkua.

Ei kai me syöty eilen riikinkukkoa

Aamupalan jälkeen meillä oli aikaa kävellä hotellin ympäristössä. Lähdimme jatkamaan matkaa vasta puoli kymmeneltä. Pihan perällä oli riikinkukkoja tarhattuna ja niitä katsellessa juolahti mieleen, että ei kai meille edellisiltana oltu syötetty niiden lihaa. Kysyimme tätä myöhemmin oppaalta, joka vakuutteli, ettei ruokapöydässä ollut riikinkukkoa eikä hän ollut koskaan sitä syönyt, vaikka oli kyseisessä hotellissa yöpynyt aikaisemminkin. Emme tosin keksineet mitään muutakaan syytä miksi ne olisi sinne tarhattu, mutta oli huojentavaa kuulla, ettei niitä ollut illallispöydässä. Pihan puutarhassa näytti kasvavan kaikenlaista jopa syötäväksi kelpaavaa. Ehkäpä paikka pyöri osittain omavaraisesti.

Kohti Mutianyua

Toisen vaelluspäivämme kohde oli Mutianyu. Se sijaitsee noin 90 kilometriä Pekingistä pohjoiseen. Mutianyun entisöity muurin osuus on vuodelta 1368. Meidän bussimatkamme sinne kesti noin kaksi tuntia. Matkan varrella pysähdyimme lounaalle.

Kun vihdoin pääsimme muurille, saimme valita joko kabiinihissin tai omat jalat alkuosuudelle. Vaelluskaverini halusivat säästellä jalkojaan ja valitsivat hissin. Minulla oli sen verran energinen olo, että päätin kiivetä portaat ylös. Jyrkät portaat heittivät sykkeen heti korkealle ja mietin jo hetkisen olisiko pitänyt sittenkin mennä kabiinihissillä. Melko pian reitti haarautui siten, että oikealle käännyttäessä alkoi loivempi osuus, joka oli myös pidempi. Mahdollisuus oli myös jatkaa jyrkkiä portaita ylös lyhyempää reittiä. Suurin osa valitsi helpomman reitin. Se oli mukavan loivaa ja pystyi taas nauttimaan maisemista.

Muuri kulki kukkulan harjalla ja oli suurimmaksi osaksi melko tasaista. Sieltä näki hienosti kiemurtelevan muurin, joka myötäili maaston mutkia. Osan matkaa kuljin yksin ja osan satunnaisesti jonkun ryhmäämme kuuluvan kanssa. Eksymisen vaaraa ei ollut, koska reitti kulki vartiotornilta toiselle. Kerran piti tosin ihmetellä, mistä reitti jatkuu eteenpäin, kun tornissa ei näkynyt sopivaa ulosmenoaukkoa. Sitten joku hoksasi tikapuun näköisen viritelmän, jota pitkin kiivettiin ylös ja sieltä pääsi jatkamaan matkaa.

Tapasimme muun ryhmän muurin korkeimmalla kohdalla. Sinne päästääkseen piti suoriutua todella jyrkästä noususta. Viimeiset jyrkät portaat menivät kirjaimellisesti nelivetoa, muuten siitä ei olisi selvinnyt.

 

Kun koko porukka oli taas kasassa, poistuimme muurilta kiipeämällä sen yli. Aluksi tämä näytti melko jännittävältä, mutta hyvin siitä kaikki selviytyivät. Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki ja seuraavaksi oli vuorossa metsäpolku, joka vei meidät alas laaksoon. Polku oli kivinen ja juurakkoinen. Siinä piti todella keskittyä, ettei lennähtänyt pyllylleen. Pienet irtokivet kengän alla olivat kuin kuulalaakerit. En pitänyt tästä osuudesta yhtään. Jalat olivat hapoilla muutenkin kiipeämisestä ja toivoin vaan, että mäki loppuisi pian. Pitkään se kesti, mutta lopulta reitti muuttui tasaisemmaksi ja pian olimme pienessä maalaiskylässä.

Bussi oli meitä vastassa, mutta otimme sieltä vain matkatavarat ja raahasimme ne kastanjanviljelijän majataloon, jossa viettäisimme seuraavan yön. Huoneet olivat vaatimattomat. Jokaisesta löytyi kuitenkin oma wc ja suihku, joka oli asennettu wc-pytyn päälle. Suihkussa käynnin jälkeen oli koko pieni vessa märkä. Hetkisen aikaa saimme lepäiltyä ja sitten pääsimme viljelijän meille järjestämiin grillijuhliin. Grillissä paistuivat niin kala kuin kanakin ja lisukkeina oli mm. vihanneksia. Ruoka oli herkullista ja sitä oli todella riittävästi.

Kun vatsat oli täynnä, paikallisoppaamme halusi opettaa meille perinteisen kiinalaisen pelin eli mahjongin. En aluksi ymmärtänyt koko pelistä yhtään mitään, mutta kun hetken seurasimme muiden pelaamista, alkoi pelin logiikka avautua. Bussikuskimme sekä talon isäntä osallistuivat myös opastuspuuhiin ja heitä tuntui koko juttu naurattavan. Kumpikaan heistä ei juuri englantia puhunut, mutta elekielellä opastuskin sujui.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Vaellus Kiinan muurilla alkaa – upea Ancient Badaling
Peking: Taivaan temppelistä rakkausmarkkinoille
Peking: Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Kesäpalatsi

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä