Kirjat

Helmet-lukuhaaste 2020 – miten meni?

27.12.2020

Reilu vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran Helmet-lukuhaasteesta, vaikka se oli pyörinyt jo useamman vuoden. Kyse on leikkimielisestä haasteesta, jonka aikana luetaan 50 kirjaa eri teemoihin liittyen. Haastelistan on koonnut kirjastoammattilaisista koostuva joukko. Sen tarkoituksena on innostaa ihmisiä lukemaan, tarttumaan erityyppisiin kirjoihin ja tutustumaan kirjallisuuden eri lajeihin. Jokainen saa itse päättää mitä kirjoja lukee ja minkä kirjan merkitsee mihinkin haastekohtaan. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää vaan kaikki tavat ovat oikein.

Olin pohtinut haasteeseen osallistumista jonkun aikaa ja viimeisen silauksen sille antoi bloggaajakollega Martta, jonka huomasin osallistuneen viime vuoden haasteeseen ja aloittavan uuden myös tänä vuonna. Martan kanssa myös luimme yhdessä kohdan 19 kirjan.

Se miksi pohdin pitkään haasteeseen osallistumista, johtui ihan niinkin tavanomaisesta syystä kuin ajankäyttö. Opiskelen työn ohella ja pitkät työmatkat veivät myös aikaani. Enpä silloin tiennyt, että suurimman osan tästä vuodesta saisinkin tehdä etätöitä ja aikaa vapautuisi muuhunkin kuin autossa istumiseen. Ajankäyttöhaasteista huolimatta päätin osallistua ja katsoa miten pitkälle pääsisin.

Miten Helmet-lukuhaasteessa kävi?

Haaste lähti aika reippaasti käyntiin. Etsin kirjaston nettisivuilta sopivia kirjoja ja laitoin niitä varaukseen. Olin päättänyt lukea mahdollisimman erilaisia kirjoja enkä turvautua pelkästään omiin suosikkigenreihin; romanttisiin hömppiin, matkakirjoihin tai dekkareihin. Aluksi luin kirjoja, joita en varmasti muuten olisi kirjaston hyllystä valinnut. Lukeminen eteni aika hitaasti, koska en kokenut niitä kovin mielenkiintoisiksi. Yksi tällaisista oli Väärän kissan päivä. Se ei vaan uponnut omaan makuun, mutta sitkeästi luin sen loppuun asti.

Tylsien kirjojen kanssa olisi tehnyt mieli luovuttaa monta kertaa. Pakotin itseni jatkamaan, koska muuten kaikki se aika, jonka olin kirjan etsimiseen, lainaamiseen ja lukemiseen käyttänyt, olisi ollut hukkaan heitettyä. Yksi oudoimmista kirjoista oli Kristallipalatsi. Olisin halunnut lopettaa sen lukemisen monta kertaa, mutta sinnittelin eteenpäin sivu kerrallaan. Puolessa välissä kirjan juoni yllättäen parani ja loppu menikin vauhdikkaammin. Kirja päättyi kuitenkin niin oudosti, että se meni jo tunteisiin. Se jätti niin paljon kysymysmerkkejä ja avoimia kohtia, että alkoi suututtamaan. Ei lukijoille saa noin tehdä. Etsin käsiini jopa muutaman kirjablogin, missä Kristallipalatsi oli arvosteltu. Ajattelin, että jospa en vaan hoksannut jotain kohtaa, mutta huomasin muiden olleen ihan yhtä kysymysmerkkeinä kuin minäkin.

Reippaan alun jälkeen tuli notkahdus, johon suurin syy oli korona. Kirjastot menivät niin nopeasti kiinni, etten ehtinyt hakea varastoon lukemista. Lohdutin itseäni, että voisin käydä omaa kirjahyllyä läpi ja ainahan apuna olisi äänikirjat. En tarttunut lopulta kumpaankaan näistä oljenkorsista, vaan lukeminen tyrehtyi joksikin aikaa.

Kun kirjastot jälleen avautuivat, otin itseäni uudestaan niskasta kiinni ja jatkoin haasteen parissa. Optimistisesti ajattelin, että kesälomalla saan kurottua menetettyjä viikkoja kiinni ja ruksittua mahdollisimman monta kohtaa listalta. Kuten arvaatte, pieleen meni sekin. Luin kyllä, mutta en todellakaan niin paljon kuin olin ajatellut.

Kun kesäloma loppui ja syksy alkoi häämöttää, tarkastelin haastelistaa ja totesin olevani pahasti jäljessä. Tiukalla loppukirillä voisin saada kaikki kohdat luettua, mutta aika hoppu siinä tulisi. Loppuvuodesta sain pidettyä hyvää tahtia, mutta siitä huolimatta loppukiri alkoi liian myöhään.

Miten valitsin kirjoja lukuhaasteeseen?

Aluksi hyödynsin kirjaston verkkosivujen hakua ja yritin sitä kautta löytää haastekohtiin sopivia kirjoja. Kun se alkoi tuntua työläältä, otin apuun Helmet-lukuhaasteen oman FB-ryhmän. Se oli mainio! Aktiivisimmat olivat saaneet haasteen tehtyä jo kesällä. He julkaisivat valmiita listoja ryhmässä ja sieltä sain hyviä lukuvinkkejä. Keskustelu oli myös aktiivista ja jos joku kysyi vinkkejä johonkin hankalaan kohtaan, ehdotuksia tuli kymmenittäin.

Mutta, tässä nyt vihdoin oma listani. Olen merkinnyt tähdellä ne kirjat, joista pidin ja voisin suositella niitä muillekin.

Helmet-lukuhaaste 2020 kirjani

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

2. Iloinen kirja: Paula Noronen / Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa*

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: Mika Mäkeläinen / Kimlandia

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Siri Broch Johansen / Minä olen hiihtäjä

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Hyppe Salmi / Aaltoja ja asiattomuuksia

7. Kirjassa rikotaan lakia: Camilla Läckberg / Kultahäkki*

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Josie Silver / Tule takaisin*

9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Emma Vepsä / Tie Teheraniin*

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa:
Sally Rooney / Keskusteluja ystävien kesken

11. Vaihtoehtohistoria: Johanna Sinisalo / Enkelten verta

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Eira Mollberg / Villahousuhäpeä

13. Kirjassa eksytään: Christophe Rufin Vaellus / Santiago de Compostelan kulkijat

14. Urheiluun liittyvä kirja: Ari Väntänen / Minna Kauppi suunta/vaisto*

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö: Rosella Postorino / Suden pöydässä*

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: Anna-Kaari Hakkarainen / Kristallipalatsi

17. Tutkijan kirjoittama kirja : Bea Uusma / Naparetki – Minun rakkaustarinani

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Heikki Salo / Kahlekuningaslaji – laululyriikan käsikirja

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: Päivi Laitinen / Reissunaisia: seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä*

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja: Tove Jansson / Katse horisontin yli

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Cathy Kelly / Perhesiteitä*

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: Claire Castillon / Äidin pikku pyöveli

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Veera Nieminen / Avioliittotesti

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Nina George / Pieni kirjapuoti Pariisissa

25. Kirjassa ollaan saarella: Bill Bryson / Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö: Michael Zadoorian / Viimeinen loma

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

28. Tulevaisuudesta kertova kirja

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

30. Kirjassa pelastetaan ihminen: Denise Rudberg / Kuuden metrin syvyydessä

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Kristiina Saha / Minäpäivät

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: Tomi Kontio / Kansallispuistojen kutsu*

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa: Lindsey Kelk / Ikuinen morsiusneito*

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: Pasi Ilmari Jääskeläinen / Väärän kissan päivä

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

39. Kirjassa lennetään: Jojo Moyes / Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Tuija Lehtinen / Romantiikkaa ja rokokoota*

42. Kirjassa on isovanhempia: Kevin Kwan / Ökyrikas tyttöystävä*

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: Ruth Ware / Nainen hytissä 10*

45. Esikoiskirja: Riikka Suominen / Suhteellisen vapaata

46. Kirjassa on sauna

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Beth O´Leary / Kimppakämppä*

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Lopputulos: 35 kirjaa

Vaikka haaste jäi kesken, ilman sitä en olisi lukenut tänä vuonna näin paljon kirjoja. Edellisinä vuosin olen lukenut noin 10 kirjaa vuodessa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Onhan tämä siihen nähden huikea parannus.

Toki harmittaa, että haaste jäi kesken. Loppuvuodesta oli hyvä vauhti päällä, mutta kuten aiemmin jo mainitsin, loppukiri olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Ensi vuoden lukuhaaste julkaistaan näinä päivinä, mutta nyt en aio siihen osallistua. Kirjoitusopinnot tulevat viemään ensi vuonna entistä enemmän aikaa ja sen vuoksi päätin jättää lukuhaasteen väliin. Aion kuitenkin seurata lukuhaasteen FB-ryhmää ja napata sieltä vinkkejä lomalukemiseksi.

Oletko sinä osallistunut Helmet-lukuhaasteeseen? Pidätkö lukemisesta?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Matkabloggaajan syksyn kirjavinkit
Matkabloggaajan lukuvinkit kesälle
Kansallispuistojen kultainen opas – joululahjavinkki retkeilijöille

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    27.12.2020 at 14:49

    Pakko todeta, että en mitenkään ehtisi lukea 50 kirjaa vuodessa. Äänikirjoina se sen sijaan voisi jotenkin onnistua, koska niitä voi kuunnella samalla kun esimerkiksi lenkkeilee, autoilee, siivoaa tai puuhastelee jotakin muuta. Silti tuossa määrässä olisi tekemistä. Tykkään kyllä lukea, mutta en jaksa istua enää töiden päälle pitkään paikoillani eikä myöskään huvita työpäivien päätteeksi (näyttöpäätetyö) enää yhtään tihrustaa pientä tekstiä kirjasta. Silmät eivät sitä kestäisi. Tämän takia olen siirtynyt tänä vuonna äänikirjoihin. Alun totuttelun jälkeen olen tykästynyt hurjasti. Listallasi oli muutamia kirjavinkkejä, jotka laitan muistiin, vaikka en haasteeseen aiokaan osallistua.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:38

      Kiitos kommentista Jenni! Kokeilin äänikirjoja pari vuotta sitten lomalla ja siellä toimi hyvin. Kotona en sitten jostain syystä lämmennyt niille. Pitäisi kokeilla varmaan uudestaan, kun pukki toi Bookbeatin lahjakortin ja yksi ilmaiskoodi löytyy myös toiselle toimijalle.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    27.12.2020 at 15:42

    Joo, minulla ihan sama juttu kuin Jennillä, ei minulla olisi mitään toivoakaan ehtiä lukemaan 50 kirjaa vuodessa, ei varmaankaan edes puolta siitä. Tykkään kyllä lukemisesta, mutta valitettavasti se on viime vuosien aikana jäänyt varsin vähälle. Aiemmin olen lukenut enemmänkin. Pitäisi yrittää lisätä lukemista ja itsekin voisin kokeilla äänikirjoja, se voisi olla myös mukavaa ajanvietettä. Ja sanomattakin lienee selvää, että tuo 35 kirjaa vuodessa on minun mielestäni todella hyvä suoritus.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:41

      Kiitos Mikko! Tiesin jo vuoden alussa, että 50 kirjaa on aikamoinen urakka, kun kaikenlaista muutakin puhdehommaa riittää. Hieman harmitti, että jäi 35 kirjaan, vaikka pitäisi kai olla ihan tyytyväinen. Onhan se paljon enemmän kuin normaalisti. Minäkin olen aina tykännyt lukemisesta, mutta viime vuosina muu elämä on pitänyt niin kiireisenä, ettei lukemiselle ole juuri aikaa ollut. Vaikka tuossa mainitsin, etten uuteen haasteeseen osallistu, niin taidan sittenkin pyörtää puheeni. Vilkaisin uutta lukuhaastetta ja se oli paljon kivempi kuin viime vuotinen. Täytyy kai taas yrittää 🙂

  • Reply
    Sini matkakuumeessa
    27.12.2020 at 18:50

    Itse luen lähinnä lomilla. Tykkään Bookbeatista ja nyt on tullut kuunneltua kirjoja enemmän kuin fyysisesti luettua niitä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:42

      Kiitos Sini! Moni tuntuu tykkäävän äänikirjoista. Ehkä täytyy itsekin kokeilla niitä uudestaan.

  • Reply
    Beea
    27.12.2020 at 21:58

    Pitääpä noihin muutamiin kirjoihin tutustua. Ittellä oli tän vuoden haasteena lukea 40 kirjaa mutta koronan ansiosta ollut normaalia enemmän vapaa-aikaa ja luettuna/kuunneltuna tällä hetkellä 112 kirjaa ja muutaman toivottavasti vielä ehdin tän vuoden puolella lukea loppuun. Ja siis rakastan lukea. Normaalisti just vuodessa lukenu vaan 20-35 kirjaa mutta nyt enemmän. Pitää varmaan ens vuonna tutustua tohon haasteeseen🤗

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:44

      Kiitos Beea! Wau, sinulla on ollut aikamoinen tahti päällä. Ilman muuta osallistut tämän vuoden haasteeseen. Saat sen heittämällä läpi 🙂

  • Reply
    Martta / Martan matkassa
    28.12.2020 at 00:04

    Hyvä Merja! Mahtava rutistus 35 kirjaa on hyvä saldo. Kiva kuulla että löysit haasteen myötä taas kirjojen ihanan maailman. Sain oman haasteeni tänä vuonna kokonaan valmiiksi ja olen siitä ihan innoissani. Äänikirjoja olen enimmäkseen imuroinut, mutta kyllä muutama kirjakin tuli luettua, kun on paljon päätteellä niin silmät väsyy ja lukeminen on tuskasta. Pidin myös 19 kohdan kirjasta mikä luettiin ja odotan että museot aukeaa, niin menen ehdottomasti katsomaan uutta Helinä Rautavaara museota, lähdetkö mukaan? Minä postasin myös tänään oman lukulistani, se löytyy täältä:
    https://www.martanmatkassa.fi/2020/12/matkailua-korona-aikaan-lukuhaaste-2020.html

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:47

      Kiitos Martta kommentista sekä inspiraatiosta! <3 Meidän yhdessä lukemamme kirja oli yksi viime vuoden suosikeista ja ehdottomasti lähden mukaan museoretkelle. Vaikka olinkin tätä postausta kirjoitettaessa sitä mieltä, etten tänä vuonna osallistu, niin taidan pyörtää puheeni. Uusi haaste kuulosti niin kivalle, että täytyy taas yrittää. Sinulla on hyvä draivi päällä. Ehkä minäkin otan äänikirjoja kuunteluun. Silmäparat ovat muuten kovilla.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    31.12.2020 at 16:05

    Kiitos tästä jutusta! Olen tätä joskus hiukan silmäillytkin, mutta en sillä kertaa siihen sitten kuitenkaan tarttunut. Mukavaa, että tämän juttusi muistuttamana asia tuli taas mieleeni ja voin pohtia tätä uudelleen vuoden 2021 osalta. Tuttuja kirjoja ei listalta nopeasti silmäilemällä osunut silmiini, mutta kirjojahan tosiaan on niin paljon. Tuota Reissunaiset -kirjaa pitäisi ehkä tutkailla. Moyesin kirjan saatan olla lukenutkin, mutten heti tunnista, kun olen tainnut lukea niitä englanniksi.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      6.1.2021 at 15:26

      Kiitos Pirkko! Tämän vuoden lukuhaaste on minusta vielä kivempi kuin viime vuotinen. Vaikka jutussani mainitsin, etten aio siihen tänä vuonna osallistua, taidan pyörtää puheeni. Yhden kirjan olen jo lukenut. Reissunaiset -kirja oli yksi viime vuoden parhaimmista, suosittelen!

  • Reply
    Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
    2.1.2021 at 13:57

    Luin ennen TODELLA paljon. Nykyään ei oikein jaksa enää keskittyä, mikä on harmi. Yritän kuitenkin aina välillä tarttua kirjaan, ja jos se on hyvä, pystyn lukemaan sen nopeasti loppuun. Nyt olen lukemassa peräti toista kertaa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjaa. Lisäksi meneillään on Kaunis on matkaajan maailma. Lainassa on myös jihadista kertova kirja, mutta sitä en ole vielä aloittanut.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      6.1.2021 at 15:31

      Kiitos Cilla Maria! Minäkin luin nuorempana todella paljon, mutta lukuinnostus hiipui vuosien myötä. Lähinnä tuli luettua lomilla, mutta arjen keskellä ei jaksanut väsyneenä enää tarttua kirjaan. Lukuhaasteen myötä innostuin taas ja vaikka haaste jäi kesken, niin tyytyväinen tuohon saldoon saa olla. Hosseinin kirjoista olen tykännyt ja aikoinaan luin aika paljon Afganistanista kertovia romaaneja. Kaunis on matkaajan maailma on sen sijaan uusi tuttavuus, täytyypä tutustua. Kiitos vinkistä!

  • Reply
    sari
    2.1.2021 at 17:54

    Täällä yksi joka vuorostaan päätti tänä vuonna osallistua haasteeseen. Itse en paljoa kirjoja lue. Pohdin, että viime vuonna taisin lukaista ehkä noin 10 kirjaa.
    Katsotaan siis kuinka käy!

    • Reply
      sari
      2.1.2021 at 17:59

      ai niin, mille kirjoituskurssille olet osallistumassa? Kiinnostaisi kovin sellainen.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      6.1.2021 at 15:35

      Kiitos Sari kommentista ja hienon päätöksen olet tehnyt! Minäkin taidan haasteeseen osallistua, vaikka postausta kirjoitettaessa olin eri mieltä. Tämän vuoden haaste on nimittäin kivempi kuin viime vuotinen – minun mielestäni ainakin. En aio silti stressiä siitä ottaa, vaan luen sen minkä ehdin.

      Opiskelen kirjoittamista avoimessa yliopistossa. Viime vuonna tein perusopinnot ja nyt on vuorossa aineopinnot. Olen tykännyt todella paljon. Jos kirjoittamisopinnot kiinnostavat, voin lämpimästi suositella!

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    3.1.2021 at 03:52

    Kuulostaa tosi kivalta haasteelta. Mutta nyt minulle jäi jotenkin epäselväksi, että mistä tämä haaste siis löytyy? Liittyykö tämä jotenkin Helmet -kirjastoon? Olen näemmä ulkosuomalaisena tippunut kärryiltä. Tämä Helmet kirjastokin tuli vasta vähän aikaa itselle vastaan kun yritin etsiä suomalaisia verkkolehtiä luettavaksi.

    Harmittelen usein, että nyt on sellainen elämänvaihe ettei tunnu irtoavan aikaa lukemiselle. Hyvä kun saa joskus jotain blogiin kirjoitettua. Mutta palaan varmasti lukemisen pariin kun lapset on vähän isompia.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    3.1.2021 at 23:15

    Itsellä jäi kyllä kaikki lukeminen todella harmittavan vähälle viime vuonna. Täytyy skarpata sen suhteen, tämä on hyvä muistutus siihen!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      6.1.2021 at 15:45

      Kiitos Rami! Ilman lukuhaastetta olisi jäänyt varmasti minullakin. Luen yleensä vain lomilla, mutta nyt innostuin varsinkin syksyllä lukemaan aika paljon. Kaukana ollaan silti niistä ajoista, kun olin nenä kiinni kirjassa melkein koko ajan.

  • Reply
    INDIVUE
    4.1.2021 at 13:51

    Itse kunnostauduin viime vuonna lukemalla ja kommentoimalla suomalaisia (matka-)blogeja.
    50 kirjan lukuhaaste on hyvä idea. Uskon, että se on mahdollista toteuttaa sinä päivänä, kun tietokoneet sekä sen oheislaitteet ja -ohjelmistot toimivat saumattomasti keskenään ja mahdollistavat aikaahukkaamattoman työnteon.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      6.1.2021 at 15:48

      Kiitos Indivue! Lukuhaasteen saa ”kevyesti” tehtyä, jos lukee kirjan viikossa. Minulla se ei viime vuonna hyvistä aikeista huolimatta onnistunut, mutta eihän näistä kannata paineita ottaa. Lukee sen minkä ehtii. Blogeja tuli luettua myös täällä, varsinkin matkablogeja. Se on mukavaa puuhaa, jota tein jo ennen kuin itse kirjoitin.

Leave a Reply