Olen pikkutytöstä asti pitänyt lukemisesta. Ala-asteikäisenä saatoin lukea aamulla ennen kouluun lähtöä ja iltapäivällä läksyjen jälkeen tartuin taas kirjaan. Rakkaudesta kirjoihin kertoo tämä tarina, joka tapahtui kun olin noin 10-vuotias.
Oli talvinen lauantaiaamu ja huomasin, että kaikki lainaamani kirjaston kirjat oli luettu. Eipä siinä auttanut muu, kun ottaa polkupyörä esiin ja lähteä sotkemaan kohti kirjastoa, jonne oli matkaa noin viisi kilometriä. Märkä nuoskalumi pakkautui renkaan ja lokasuojan väliin niin, että matkanteko muuttui pyörän taluttamiseksi.
Kävin matkan varrella olevasta talosta pyytämässä apua lumen poistamiseksi. Talon emäntä toi kuumaa vettä ja se sulatti lumen niin, että pääsin jatkamaan matkaa. Kun olin kirjaston pihassa, oli lumi tukkinut taas renkaan niin ettei se pyörinyt kunnolla.
Palautin kassillisen kirjoja tiskille ja kysyin tiskin takana istuvalta kirjastovirkailijalta, voisiko joku viedä minut kotiin, koska pyörällä ajo ei onnistunut lumisateessa enkä jaksaisi taluttaa sitä kotiin. Nainen kertoi, ettei hänellä ollut autoa, mutta ehkä hänen isänsä voisi auttaa. Isä oli tulossa kauppareissulle kirkonkylään ja jos hänet saisi vielä kotipuhelimesta kiinni, kyyti saattaisi onnistua. Virkailija lupasi selvittää asiaa. Kännyköitä ei tuolloin ollut, joten kaikki oli ajoituksesta kiinni. Mies saatiin puhelimella kiinni ja hän lupautui auttamaan minua.
Kyytiä odotellessa lainasin uuden satsin kirjoja ja olin todella iloinen, kun pääsin lumisen pyöräni kanssa autolla kotiin. Voitte vaan kuvitella äitini ilmeen, kun nousen vieraan miehen kyydistä kotipihassa pois. Kun kerroin äidille mitä oli tapahtunut, hän kummasteli mistä olin saanut rohkeutta ja ylipäänsä ajatuksen pyytää ventovieraalta ihmiseltä apua. 10-vuotiaan mielestä se oli täysin luonnollista. Muuten olisi mennyt kävelyhommiksi ja oli jo kiire lukemaan.
Tämän pitkän johdannon jälkeen, mennään vihdoin niihin kirjavinkkeihin.
Carina Räihä: Huipulta huipulle
Matkabloggaaja nostaa tietysti ensimmäiseksi matkakirjat ja niistä oma ykkössuosikkini on kirja Carina Räihän matkasta Mount Everestin huipulle. Sain kirjan joululahjaksi sen ilmestyttyä ja samaisena jouluna matkustimme Thaimaahan. Olen yleensä nopea lukija, mutta nyt hidastelin lentokoneessa lukemisen kanssa tahallisesti, koska en olisi halunnut kirjan loppuvan. Jos tykkäät vuorista ja kiipeilytarinoista, suosittelen tätä lämpimästi.
Jon Krakauer: Jäätäviin korkeuksiin
Kun nyt päästiin vuorille, niin tässä toinen kirja, joka piti otteessaan alusta loppuun. Kirja perustuu tositapahtumiin ja kertoo murhenäytelmästä, joka tapahtui vuonna 1996 Mount Everestillä. Kahdeksan ihmistä sai surmansa maailman korkeimman vuoren rinteillä. Syitä oli monia, mutta odottelu vuorenrinteella liiallisen ihmismäärän ja kokemattomien kiipeilijöiden vuoksi sekä sääolosuhteiden äkillinen muutos johtivat näihin traagisiin tapahtumiin. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva.
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois
Vaikka kirjoista paljon tykkäänkin, en välttämättä halua niitä kaikkia kirjahyllyä täyttämään. Tämä Merja Mähkän kirja sen sijaan on sellainen, jonka olisin halunnut saada omaksi, mutta sitä ei kaupoista löytynyt enää siinä vaiheessa kun lahjaksi sitä pyysin. Lainasin sen kirjastosta ja olen lukenut sen pariin kertaan. Kirja kertoo Mähkän 543 päivää kestäneestä reppureissusta. Se kertoo elämänmakuisesti matkustamisen hyvistä ja huonoista puolista. Matkalla sattui ja tapahtui kaikenlaista, mutta kaikesta selviää. Tämän lukuelämyksen jälkeen teki mieli mennä puhaltamaan pölyt pois rinkasta ja aloittaa oma suuri seikkailu. Todella inspiroiva kirja.
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
Tässä toinen kirja, jota luin niin hitaasti kuin mahdollista. En olisi halunnut sen loppuvan ollenkaan. Satu osaa kirjoittaa mukaansatempaavasti ja hauskasti Islantiin kotiutumisesta sekä islantilaisten tavoista. En tiennyt Islannista juuri mitään ennen tätä kirjaa, mutta sen jälkeen paljon pieniä, hauskoja yksityiskohtia.
Cheryl Strayed: Villi vaellus
Tämäkin tarina on tosi. 22-vuotias Cheryl näkee mainoksen Pacific Crest Trailin vaellusreitistä, joka ulottuu Meksikon rajalta Kanadan rajalle. Hän päättää kävellä reitin jättimäisen rinkkansa kanssa. Tästäkin kirjasta on tehty elokuva ja muistan nauraneeni ääneen, kun Cheryl yritti päästä liikkeelle liian painavan rinkan kanssa. Jos Merja Mähkän kirja sai liikehdintää rinkan suuntaan, niin sai kyllä tämäkin.
Khaled Hosseini: Leijapoika
Leijapoika on tarina kahden afganistanilaisen pojan ystävyydestä. Ikävän tapahtuman johdosta ystävykset ajautuvat erilleen. Myöhemmin aikuisiällä avautuu mahdollisuus sovittaa menneisyyden virheet. Kertomus kulkee kahdessa tasossa; nykyhetken Kaliforniassa ja lapsuuden Afganistanissa. Olen lukenut paljon Afganistaniin liittyviä kirjoja, eikä yksikään niistä ole ollut kevyttä luettavaa. Kun kirjan takakannen laittaa kiinni, tulee surullinen olo siitä, että maailmassa on vielä niin paljon pahuutta ja raakuutta. Vaikka nämä kirjat ovat fiktiota, uskon että kirjan raakuudet eivät ole pelkästään kirjailijan mielikuvituksen tuotosta. Suosituksiin voisi nostaa Hosseinilta myös Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ja vuoret kaikuivat. Hosseinilta on tulossa monen vuoden jälkeen myös uutta tuotantoa; Meren rukous. Kirja ei ole vielä ilmestynyt, mutta tulee ilmeisesti pian, koska löytyy jo kirjakauppojen sivuilta.
Camilla Läckberg: Enkelintekijä
Ruotsalaiset osaavat kirjoittaa rikosromaaneja. Camilla Läckbergin koko tuotantoa voin suositella lämpimästi kaikille dekkarifaneille. Olen lukenut kaikki Läckbergin kirjat lukuunottamatta uusinta, viime vuonna ilmestynyttä Noitaa. Fjällbackaan sijoittuvissa romaaneissa seikkailevat kirjailija Erica Falck ja hänen miehensä Patrik Hedström. Rikosjuttujen lisäksi kirjoissa seurataan myös Erican ja Patrikin perhe-elämää ja kirjoissa sivurooliin pääsevät myös Erican sisko Anna sekä muut ystävät. Enkelintekijä kertoo sukupolvia kestäneestä pahuudesta ja traagisesta murhamysteeristä, joka ravisutti Fjällbackaa aikoinaan. Erica alkaa selvittämään mitä aikoinaan tapahtui Valön saaressa ja miten se liittyy tuhopolttoon, jolla yritetään savustaa saarella asuva perheen tytär ja hänen miehensä ulos. Läckbergin kirjoissa lukijaa kuljetetaan menneisyydessä ja nykyajassa. Tapahtumat menevät jouhevasti eteenpäin ja tarinat tempaavat mukaansa niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään.
Maeve Binchy: Italian illat
Palataan synkistä vesistä kepeämpään kerrontaan ja humoristiseen kertomukseen italian kielen iltaryhmästä. Iltakouluun ilmoittautuu joukko ihmisiä, joista jokaiselle on pyhitetty kirjassa oma luku. Kielitaitoa lähdetään vuoden opiskelun jälkeen testaamaan Roomaan ja mitä sitten tapahtuukaan.. Myönnän, ettei Maeve Binchy ole lempikirjailijoitani, mutta tämä oli hauskasti kirjoitettu ja riittävän kevyttä lomalukemista. Tarttumapintaa tarjoili kieliopinnot, kun itsekin olen jo vuosia lukenut iltaisin espanjaa.
Tämän kirjakatsauksen myötä nousi innostus rynnätä heti kirjastoon tutkimaan mitä mielenkiintoisia uutuuksia sieltä löytyy. Viime aikoina lukeminen on jäänyt vähäiseksi ajan puutteen vuoksi. Loma kuitenkin kolkuttelee kohta ovelle ja sitten on aikaa lojua riippumatossa ja antautua kirjojen vietäväksi.
Pidätkö sinä lukemisesta? Ilmianna omat lempikirjasi.
Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.
34 Comments
Marianne/Heavy Metal Traveler
5.6.2018 at 19:53Italian illat on ihana kirja, kuten Binchyn koko muukin tuotanto. Oma suosikkini hänen kirjoistaan on ehkäpä Tulikärpästen kesä. Hyvän tuulen lukemista, ja kuitenkin kirjoissa käsitellään myös vaikeita teemoja – mutta lämmöllä. Vähän samaa on Cathy Kellyn teoksissa, vaikkakin ne ovat jo selvästi Binchyä viihteellisempiä
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:04Kiitos kommentista Marianne. Jostain syystä Binchy ei ole aikaisemmin kolahtanut mutta Italian illoista tykkäsin. Täytyypä etsiä käsiin mainitsemasi Tulikärpästen kesä. Cathy Kellystä tykkään myös.
Sini
10.6.2018 at 11:56Pitääkin mennä huomenna kirjastoon etsimään reissulukemista. Tästä postaukseta löytyi monta mielenkiintoisen kuuloista kirjaa. 🙂
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:07Kiitos Sini! 🙂 Mulla olis kans kirjastoreissu edessä ennen matkaa. Nykyisin kun ei ehdi kirjojen pariin kun lomalla niin kirjaston uutuushyllystä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa.
Ansku BCN
10.6.2018 at 12:27Rakastan lukemista!! Minäkin olin pienenä lukutoukka ja jo varhaisessa vaiheessa siirryin aikuisten kirjoihin. Pienellä paikkakunnalla kaikki tunsi toisensa ja eräänkin kerran kirjaston vanhat tädit soittivat äidilleni, että nyt se tyttö otti taas lainaan kirjan, joka ei ehkä vielä sovi tämän ikäiselle. Onneksi äiti antoi lukea mitä huvitti :D. Näistä kirjoista olen Rämön, Hosseinin ja Läckbergin, muut menivät nyt lukulistalle.
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:09Kiitos kommentista Ansku. Haha, onneksi nykyisin ei kirjaston tädit perään soittele. Kiva kuulla, jos tästä löytyi uutta luettavaa.
Elsa
10.6.2018 at 17:03Ihania vinkkejä! Osan noista olen lukenutkin (ja tykännyt) ja pari listaamasi kirjaa menee varmasti ostoslistalle! Varsinkin kirjat Mount Everestistä kiinnostavat kun syksyllä on lähtö kohti Nepalia ja Mount Everest Base Camp Trekkiä?
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:11Kiitos Elsa! Kiva, jos löytyi uutta luettavaa. Voi onnellista kun pääset Everestin BC:lle. Huippu reissu tulossa! 🙂
Laura Laakso
10.6.2018 at 20:24Huomasin, että olimme molemmat kesän innoittamina julkaisseet omat reissukirjasuosikkimme. Meillä on muutama sama suosikki, mutta löysin sinulta hyviä vinkkejä itselleni. Ehkä sinä löydät minun jutusta itsellesi luettavaa 🙂 https://www.matkamaailmanympari80vuodessa.fi/2018/06/10-parasta-matka-aiheista-kirjaa.html
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:13Kiitos Laura! Great minds think alike 🙂 Luin myös sinun kirjavinkkisi ja kyllä sieltä uutta luettavaa löytyi.
Kohteena maailma / Rami
13.6.2018 at 14:14Tässäpä oli suurin osa itselle tuntemattomia kirjailijoita. Lukemiseen liittyvät vinkit kiinnostavat aina ja itse ole varsin innostunut Pohjoismaisista rikossarjoista. Seuraavana lukuvuoroaan odottelee kotikaupunkini Seppo Jokisen uusin Komisario Koskisen rikosromaani. Listasinkin taannoin omia suosikkejani kysymykseen siitä, mitä lueskelen ja miten ne liittyvät matkailuun: http://kohteenamaailma.fi/matkailu/dekkarikirjasarjat-kaupunkien-matkailuesitteina/
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:15Kiitos Rami kommentista ja linkistä. Käyn kurkkimassa sinun suosikkisi. Pohjoismaiset dekkarit kiinnostaa mutta jostain syystä tullut luettua enemmän ruotsalaisten kuin suomalaisten tuotantoa 🙂
Virpi/Hätälasku matkablogi
13.6.2018 at 19:35Täällä ilmoittautuu yksi lukutoukka, jolla tosin vuosiin ei ole ollut aikaa lukea kuin lomilla. Mutta voi sitä kirjojen määrää mitä lapsuudessa ja nuoruudessa kannoin kirjastosta kotiin. Tässä oli monta kirjaa, joista uskoisin pitäväni. Kiitos vinkeistä!
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:18Kiitos Virpi! 🙂 Mulla on nyt sama tilanne ettei ehdi lukea kuin lomilla ja se on liian harvoin. Kirjastoreissu odottaa kun loma pukkaa kohta päälle. Kiva, jos tästä löytyi lukuvinkkejä kesään.
Anna | TÄMÄ MATKA
15.6.2018 at 11:05Hieno lista. Minä olen noista Leijapojan ja mut Hosseinin kirjat lukenut ja odotelen kovasti uutta. Enkeltentekijä on myös tuttu, mutta Läckbergin tuotanto ei ole koskaan oikein kolahtanut. Luen kyllä paremman puutteessa : )
Mun piti tähän kirjoittaa älyttömän hyvä dekkarisarja jonka äskettäin löysin. SE on niin pelottava, että en voi lukea sitä illasta lainkaan. Mutta enhän mä muista kirjoittajaa…. Plääh. Palaan kun pääsen kotihyllyn ääreen.
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:21Kiitos kommentista Anna! Hosseinin uutuutta minäkin kyttään. Jospa se ilmestyisi kirjastoon kesän aikana niin saisin sen kaveriksi laiturin nokkaan. No nyt jäi kiinnostamaan mistä pelottavasta dekkarisarjasta oli kyse 🙂
Sandra
15.6.2018 at 12:24Kiitos vinkeistä – tässä on sekä tuttuja että tuntemattomia. Seuraavaksi saatan lukea tuon Satun kirjan Islannin reissuni innoittamana. Hän kirjoittaa todellakin mukaansatempaavasti.
Alun tarinasi oli loistava. Olen itsekin ollut aikamoinen lukutoukka, mutta vanhemmiten kirjojen lukemistahti on hieman rauhoittunut.
Merja / Merjan matkassa
20.6.2018 at 07:24Kiitos Sandra 😉 Minäkin tykkään Sadun tyylistä kirjoittaa ja olen lukenut hänen toisenkin kirjansa, joka ei kylläkään matkoihin liittynyt. Islannista kertova kirja oli loistava. Minullakin on lukutahti hiipunut ajan puutteen vuoksi mutta onneksi kohta pääsee lomalle niin sitten on aikaa myös kirjoille.
Terhi/Fammo matkalla
15.6.2018 at 15:31Minä yritän aina lukea kirjallisuutta siitä maasta jonne olen menossa. Useinmiten se onnistuukin, matkakirjoja saisi toki olla enemmän.
Lisäisin listaan Qais Akbar Omarin Yhdeksän tornin linnakkeen, siinä on mielenkiintoinen rakenne.
Näin Trumpin uuden pakolaispolitiikan innoittamana suosittelen myös Maija Salmen kirjaa Paholaisen juna, matkalla kohti amerikkalaista unelmaa
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:12Kiitos Terhi vinkeistä! Yhdeksän tornin linnake varsinkin kuulostaa sellaiselta, jota voisi seuraavalla kirjastoreissulla etsiä hyllystä.
Anita / My Tiny Travel Journal
16.6.2018 at 09:02Kiitos näistä kirjavinkeistä! Ja alun tarina oli hurmaava, tuli mieleen ihan oma lapsuus, kun kannoin kirjoja kotiin selkä väärällään. Mulle tärkeä osa matkaa on aina hyvän lukemisen valkkaaminen mukaan. Tykkään etsiä jotain kohteseen liittyvää, ja kesään jotenkin kuuluvat aina dekkarit!
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:15Kiitos Anita! 🙂 Olin lapsena varsinainen lukutoukka ja kirjastomatka kuvaa sitä paloa millä piti lähteä hakemaan uutta luettavaa säässä kuin säässä. Dekkarit kuuluvat kesään, tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä.
Anna-Katri / Adalmina's Adventures
16.6.2018 at 11:17Kiitos lukuvinkeistä, tämä lista pitäisi olla kyllä saatavilla käsien ulottuvilla silloin kun taas alkaa miettimään että mitä lukisi seuraavaksi! 😀
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:18Kiitos! 🙂 Mulla oli tapana aikaisemmin kirjoittaa ylös kirjavinkkejä ja kun menin kirjastoon niin etsin niitä sieltä käsiin tai tein varauksia. Nykyisin kun ei ehdi niin paljon lukemaan, nappaan hyllystä randomisti jotain mikä vaikuttaa takakannen perusteella mielenkiintoiselta.
Emilia/Matkan varrella
16.6.2018 at 14:56Kiitos lukuvinkeistä, ihanan kattava lista! Tuo Mähkän kirja on jo pidempään ollut omallakin lukulistalla, mutta kuten kirjoitkin, se on harmillisen kehnosti saatavissa.
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:20Kiitos Emilia! 😉 Mähkän kirja on ihan huippu. Sillä haluaisin sen omaan hyllyyn jotta siihen voisi palata kun haluaa.
Outi / Maa Quzuu
16.6.2018 at 21:20Hyviä vinkkejä! Näistä Leijapoika on tuttu ja monet muutkin Husseinin kirjat. Eivät mitkään oikein kamalan kevyttä luettavaa, mutta ehkä se tekeekin niistä mielenkiintoisia. Lukisin enemmän muttei tahdo aikaa löytyä ja se harmittaa. Ehkä sitten jossain vaiheessa elämää taas ?
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:23Kiitos kommentista Outi! 🙂 Mulla sama tilanne, ettei aikaa tällä hetkellä niin paljon kuin haluaisi lukemiseen käyttää. Nyt alkoi loma niin pääsee viettämään aikaa myös kirjojen parissa. Hosseinin uutta kirjaa odotellessa..
Outi / Maa Quzuu
15.8.2018 at 15:33Haha! Hosseinin kirjojapa hyvinkin! Painovirhe paholainen… 😀
Merja / Merjan matkassa
16.8.2018 at 20:03Hossein, Hussein ja mitä näitä nyt olikaan 😉
Anna | Muuttolintu.com
17.6.2018 at 05:53Oi hyviä vinkkejä, kiitos! Muutama olikin jo tuttu, mutta myös muutaman vinkin otin itselleni ylös! Aika paljon tulee matkoilla luettua, aika monet suosikeista on sijoittuneet Intiaan. Täytyy väsätä jossain vaiheessa oma listaus!
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 11:27Kiitos Anna ja kiva kuulla, jos löytyi uutta luettavaa. Tee ihmeessä oma listaus, näitä olisi mukava lukea muiltakin.
Rosa
17.6.2018 at 10:44Minulla on parhaillaan Merja Mähkän kirja kesken. Alun ahmin vauhdilla sillä olin lähes samaan aikaan hänen kanssaan samoissa paikoissa. Nyt olen vähän jumittunut siihen Afrikka-osioon. Ostin kirjan pari vuotta sitten Kirjamessujen 2€ laarista. Kirjojen elämänkaari on niin lyhyt, että ne hävitettään vain pari vuotta ilmestymisen jälkeen. Se minusta aika harmillista.
Merja / Merjan matkassa
22.6.2018 at 12:08Kiitos Rosa! Whaaat, missä minä olen ollut noiden Kirjamessujen aikaan? Mähkän kirja olisi todellakin lähtenyt mukaan. Kirjojen elinkaari on harmittavan lyhyt. Kirpputorilla niitä ei saa enää kaupaksi ellei ole jotain hyvää dekkaria pokkariversiona myynnissä.