Kirjat

Retkikohteena Suomen linnat ja rauniot

15.5.2022

*Kirja on saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta*

Tiesitkö, että Suomesta löytyy linnoja, linnoituksia ja vanhoja rauniokirkkoja yli 60? Minun täytyy tunnustaa, etten tiennyt niitä olevan niin paljon. Tuomo Kesäläisen uutuuskirja ”Retkeilijän linnat ja rauniot” esittelee tunnettuja ja vähemmän tunnettuja linnoihin ja raunioihin liittyviä matkailukohteita.

Linnat ovat kiehtovia käyntikohteita ja toissa syksynä vierailin niin Hämeen linnassa kuin Olavinlinnassa. Raaseporin linnanraunioilla vietimme vuosia sitten naamiaisia ystäväporukalla ja Turun linnassa olen käynyt useita kertoja, viimeksi joulukuussa työkavereiden kanssa. Linnat ja rauniot ovat usein myös näköalapaikkoja. Turun linnassa saa hyvän porrasjumpan kiipeämällä ylimpiin kerroksiin.

Hämeen linna
olavinlinna
Olavinlinna

Rauniokirkot ja linnavuoret

Rauniokirkot ja muinaiset linnavuoret ovat ainakin minulle vähemmän tunnettuja retkikohteita. Kun katsoin kirjan sisällysluetteloa, huomasin, että siellä mainittiin Hollola. Luulin että kyseessä olisi keskiaikainen Pyhän Marian kivikirkko, jossa käymme lähes joka vuosi jouluaaton hartaudessa. Mutta ei, kirjassa esitellään Pyhän Laurin kirkon rauniot. Hollolasta löytyy myös toinen kirjaan päässyt kohde; Kapatuosian muinaislinna. Molemmat kohteet vaikuttivat kirjan perusteella mielenkiintoisilta ja koska Hollola on tuossa lähellä, siihen suuntaan voisi tehdä päiväretken.

retkeilijan-linnat-ja-rauniot-merenkavijoiden-kivinen-pyhatto
retkeilijan-linnat-ja-rauniot-hameenlinna

Retkeilijän linnat ja rauniot -kirjassa esitellyt kohteet painottuvat Etelä- ja Lounais-Suomeen. Pohjoisimmat ovat Oulusta ja Kajaanista. Teoksen kohteita yhdistää se, että ne kaikki ovat olleet käytössä ennen 1900-lukua. Kirjassa esitellään rakennusten historiaa ja vierailua helpottamaan joka kohteesta löytyy kartta ja koordinaatit. Joistakin kohteista myös osoite. Mielenkiintoa lisäävät moniin vanhoihin linnoihin liittyvät kummitustarinat, tarut ja legendat. Kirjaa lukemalla Suomen kartalle tuli rastittua monia uusia käyntikohteita lisää.

Linnoitussanasto tutuksi

Kirjan alkusivuilla tehdään linnoitussanastoa tutuksi. Tiedätkö mikä on kurtiini tai redutti? Minä en tiennyt, mutta nytpä tiedän. Teoksesta voi napata itselleen uusia sanoja ja tehdä vaikka kahvitauoille tietovisan työkavereiden iloksi.

Teoksen alkulehdillä on myös tärkeää tietoa muinaisjäännöksillä vierailusta. Jotta myös jälkipolvet saavat näistä paikoista nauttia, liikutaan kohteilla niitä kunnioittaen. Huomioithan myös, että osa kohteista on maksullisia.

Voita Retkeilijän linnat ja rauniot -kirja omaksesi – osallistu arvontaan Instagramissa!

Sain ilokseni yhden kirjan arvottavaksi seuraajien kesken. Osallistu arvontaan Instagramissa, kisa löytyy tililtäni @merjan_matkassa Arvonta suoritetaan perjantaina 20.5.2022.

Pidätkö sinä linnoista ja linnanraunioista?

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    15.5.2022 at 16:15

    Kyllä, Suomen linnat ovat kiehtovia. Tunnetuimmilla niistä on tullut jo käytyä, useimmissa moneen kertaan. Kirjasta löytyisi varmasti useita vierailemattomia ja kiinnostavia kohteita!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.5.2022 at 16:21

      Kiitos Mikko! Suomessa saisi olla linnoja enemmänkin. Minäkin pidän niistä ja isoimmat & tunnetuimmat on tullut kierrettyä.

  • Reply
    Elina / elinanmatkalaukussa
    16.5.2022 at 22:21

    Mun mies on kiinnostunut historiasta ja linnoista, tämä oliskin kiva lahjaidea! 🙂 Yllättävän vähän on tullu käytyä Suomessa eri linnoissa, pitäis kyllä tutustua huomattavasti useampaan. Kiitos vinkistä! Pitääpä tämä kirja laittaa korvan taakse (ja käydä osallistumassa arvontaan!) 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.5.2022 at 16:22

      Kiitos Elina! Kaikenlaisia retkeilykirjoja olen lukenut, mutta en muista törmänneeni aikaisemmin linnoista kertovaan. Tässä oli kivasti uusia vinkkejä käyntikohteiksi. Onnea arvontaan! 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    19.5.2022 at 08:09

    Mietin tosiaan tätä vilkaistessani, että ei kai niitä linnoja Suomessa kovin montaa ole, mutta ilmeisesti näin määritellen ja laskien onkin!
    Linnoja ei ole ihan lähisuunnitelmissa, mutta pari kartanoa kylläkin, jos vaikka vaikka Louhisaaressa saisi lopultakin käytyä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      19.5.2022 at 18:35

      Kiitos Pirkko! Minulla taitaa olla seuraava linnakohde Suomenlinna. Siellä en olekaan käynyt moneen vuoteen. Kartanot ovat myös kiinnostavia. 🙂

  • Reply
    Ismo / Please Be Seated for Take Off
    20.5.2022 at 17:28

    Linnat ovat kyllä kiinnostavia. Suonessa niissä tuli käytyä paljon, myös joissain vähemmän tunnetuissa. Kirkkojen kanssa sama juttu. Täällä Serbiassa ollaan toistaiseksi käyty vasta kolmessa linnassa, mutta pieniä keskiaikaisia kivikirkkoja ja luostareita ollaan bongattu enemmänkin.

  • Reply
    Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    20.5.2022 at 20:41

    Tästä tulikin mieleen hyvä tavoite: kiertää kaikki Suomen linnat. En tiedä yhtään paljonko niitä on. Vain Olavinlinna ja Turun linnat ovat tulleet tutuiksi. Oma lukunsa ovat nämä muinaiset linnavuoret. Törmäsin hetki sitten toisessa blogipostauksessa Hämeenlinnan lähellä oleviin linnavuoriin. Näitähän näyttää olevankin eri puolilla Suomea. Me käytiin viime syksynä Sulkavan linnavuorella. Hienoa, että tällaisia vähemmän tunnettuja retkeilykohteita/nähtävyyksiä on koottu samojen kansien sisään.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.5.2022 at 16:06

      Kiitos Annemaria! Hämeen linna ja Raaseporin linna ovat myös näkemisen arvoisia sekä Kastelholman linna Ahvenanmaalla. Kajaanin linnasta on kuvien perusteella jäljellä enää rauniot. Linnavuoret olivat minullekin uusia, mutta niitäkin voisi käydä katsomassa jos sattuvat reitin varrelle.

  • Reply
    Paula - Gone with the Gastons
    21.5.2022 at 06:03

    Osallistuin vaikka en ole ihan varma myöhästyinkö jo takarajasta. Joka tapauksessa tosi mielenkiintoinen kirja. Tuo olisi hyvä amerikkalaiselle miehelleni joka on erityisen kiinnostunut kiertämään kaikki linnat ja rauniot. Olisikin vielä englanniksi mutta siinähän hän samalla oppisi suomea. Itsekin olen hänen takia innostunut käymään näissä paikoissa ja lukemaan historiaa.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.5.2022 at 16:08

      Kiitos Paula! Kirjaa ei tietääkseni ole saatavilla englanniksi, mutta suomen kielen opiskeluun hyvä opus, varsinkin kun linnat ja rauniot kiinnostavat. Kirjasta löytyi monta uutta kiinnostavaa käyntikohdetta, joista ei aiemmin ollut tietoa.

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    21.5.2022 at 07:32

    Suomesta löytyy todellakin ihan kivasti noita linnoja tai raunioita. Itse hämmästyin jokunen aika sitten Kajaanissa. Sieltäkin löytyi linnarauniot. Olavinlinnan käynnistä on pitkä aika. Sinne haluaisin päästä. Turun linnassa ja Hämeenlinnassa on juuri tullut käytyä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.5.2022 at 16:11

      Kiitos Sari! Minulla oli myös mennyt ohi, että Kajaanissa on ollut joskus linna. Nyt siitä tosiaan jäljellä enää rauniot, mutta voisihan niitäkin mennä katsomaan siellä päin käydessä. Minä kiersin ”koronavuosina” linnoja, kun ei ulkomaille päässyt. Kannattaa mennä opastetuille kierroksille, niillä kuulee mielenkiintoisia tarinoita.

  • Reply
    Sanna I Seven Seas
    21.5.2022 at 22:07

    Hirvittävän vähän on tullut varmasti näissä kirjan kohteissa käytyä, mutta onpas mielenkiintoista kuulla, että kohteita löytyy noin monta.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      23.5.2022 at 16:12

      Kiitos Sanna! Minullekin tuttuja lähinnä isot linnat. Kirjassa oli monia kohteita, joista en ollut aiemmin kuullut mitään. Hienoa, että tällaisia oppaita tehdään, niin oppii aina uutta.

  • Reply
    Cilla Maria Travel
    22.5.2022 at 10:37

    Aika vähän on tullut koluttua linnoja, ei Suomessa eikä ulkomailla. Historia kyllä kiinnostaa ja tästä kirjasta löytyy varmasti paljon mielenkiintoisia reissuvaihtoehtoja. Täytyypä kurkata löytyykö kirjastosta.

Leave a Reply