Trakain linnassa ukrainalaismummon kanssa

Trakain linna sijaitsee Vilnasta noin 30 kilometriä lähteen. 1300-luvulla rakennettu linna toimi aluksi puolustusrakenteena, kunnes se Tannenbergin taistelun jälkeen 1400-luvun alussa menetti sotilaallisen merkityksensä. Sen jälkeen se toimi muun muassa kuninkaallisten kesäasuntona ja myöhemmässä vaiheessa vankilana.  Rakennus vaurioitui pahoin 1600-luvun  sodassa ja se hylättiin käyttökelvottomana.

Linnan kunnostustyöt aloitettiin vasta 1930-luvun loppupuolella. Toinen maailmansota keskeytti korjaukset ja linnan kunnostus jatkui vasta sodan jälkeen. Linna entisöitiin 1400-luvun tyyliin muistuttamaan sitä aikakautta milloin se oli parhaimmillaan. Tänä päivänä Trakain linna on yksi Liettuan suosituimpia nähtävyyksiä. Linna on auki ympäri vuoden (touko-syyskuussa joka päivä, muina kuukausina kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin), ja erityisesti kesäaikaan siellä käy paljon niin liettualaisia kuin maahan saapuvia turistejakin. Trakain linna sijaitsee Galve-järvellä olevalla saarella. Galve-järvi on tunnettu siitä, että se on Liettuan suurin ja syvin järvi.

Retkelle Trakain linnaan

Kun lauantaipäivän käytin Vilnan kiertoajeluun sekä vanhankaupungin ja Užupiksen tutkimiseen, päätin sunnuntaina käydä Trakain linnassa. Aikaa oli koko päivä, koska lento Suomeen lähti vasta illalla. Katedraalin aukiolta lähtee päivittäin retkibusseja Trakaihin ja kyytiin pääsee 20 eurolla. Vilnan kaupunkikortilla* hinta on 5 euroa. Retkeen tulee varata aikaa neljä tuntia.

Bussi lähti aukiolta klo 10.45. Ehdin ennen sen lähtöä kierrellä aukion ympärillä ja valokuvata maisemia auringon valossa. Sääennustukset pitivät paikkaansa ja lauantainen sade vaihtui upeaan auringonpaisteeseen. Mietin, olisiko retkelle lähdössä minun lisäkseni muita. Edellispäivänä olin kiertoajelun ainoa matkustaja ja tuntuihan se hassulta, kun yleensä hop on – hop off bussit ovat täynnä. Nyt Trakaihin oli lähdössä lisäkseni yksi mies, joka oli jo valloittanut takapenkin. Kun lähdimme liikkeelle, kuski kertoi meidän hakevan kyytiin vielä yhden matkustajan. Noin 10 minuutin kuluttua ajoimme hotellin pihaan ja sieltä kyytiin nousi venäjäksi iloisesti rupatteleva mummeli. Hänellä oli vaikeuksia nousta pikkubussiin, kun jalka ei meinannut nousta. Kuskin avustuksella hän pääsi kyytiin ja mietin miten hän pystyy linnassa liikkumaan, koska siellä todennäköisesti on portaita.

Matka Vilnasta Trakain kylään kesti puoli tuntia. Kun pääsimme kaupungin ulkopuolelle, tie muuttui huonokuntoiseksi. Siellä olisi monttu jos toinenkin paikallisille asfalttimiehille paikattavaksi. Matkalla oli mahdollisuus kuunnella kuulokkeista opastusta Trakain linnan historiasta. Uppouduin välillä omiin ajatuksiini ja osa puheesta meni ohi. Ajoimme viehättävän Trakain kylän läpi, jonka varrella oli värikkäitä puutaloja.

Venäjänkielistä seuraa linnakierrokselle

Kun pääsimme perille, kuski kertoi mihin aikaan bussi lähtee takaisinpäin. Takapenkin mies hyppäsi kyydistä ja lähti reippain askelin taakseen katsomatta kohti puusiltaa, joka johdatti linnaan. Minä annoin mummelin mennä ensin ja kipusin viimeisenä kyydistä pois. Mummo jäi odottamaan minua ja nappasi sitten käsikynkästä kiinni. Olin hetken aikaa hämmentynyt, että mitäs nyt tapahtuu. Arvelin, että hän haluaa mennä yhdessä tien yli, vaikkei se kovin vilkkaasti liikennöity ollutkaan. Kun käsi ei irronnut vielä tien toisellakaan puolella, aloin aavistella, että saisin seuraa koko linnavierailun ajaksi.

Mummeli pälpätti kovasti venäjää. Johonkin rakoon sain sanottua englanniksi, etten puhu venäjää enkä ymmärrä sanaakaan mitä hän puhuu. Hän taas ei osannut englantia kuin muutaman sanan. Esittäydyimme toisillemme ja sain selville, että hänen nimensä on Margareta ja hän tulee Ukrainasta. Kävelimme matkamuistokojujen ohi kohti puista siltaa. Olin aluksi hieman ärtynyt, koska mielummin olisin tutustunut linnaan ja sen ympäristöön ominpäin. Ajatus siitä, että joudun pitämään seuraa vieraalle ihmiselle, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä, alkoi ärsyttää. Koska en halunnut olla epäkohtelias ja jättää häntä yksin, päätin niellä ärtymykseni.

Trakain sää ei harmikseni näyttänyt yhtä aurinkoiselle kuin Vilnassa. Taivaalla oli mustanpuhuvia pilviä ja hetken kuluttua alkoi satamaan. Olin jättänyt oman sateenvarjoni matkalaukkuun, mutta ei hätää, Margareta kaivoi käsilaukustaan punaisen sateensuojan ja nykäisi minutkin sen alle.

Pysähdyimme vähän väliä ottamaan valokuvia ja vaikka itsekin otan paljon valokuvia, jäin Margaretalle kyllä kakkoseksi. Ennenkuin pääsimme edes sillalle asti hänellä oli kamerakännykkä laulanut jo aikalailla. Sillan kupeessa oli joutsenia sekä sorsia, ja pitihän niistäkin kuvia ottaa.

Tutustumista Trakain linnan museoon

Kun vihdoin pääsimme linnan muurien sisäpuolelle, kävimme ostamassa 8 euron arvoiset liput linnan museoon. Margaretaa harmitti, kun tarjolla ei ollut opastusta kuulokkeiden kautta. Linnan eri huoneista löytyi kuitenkin laminoituja papereita, joissa eri kielillä kerrottiin kuhunkin huoneeseen liittyvistä esineistä ja asioista. Useimmista huoneista puuttui englanninkieliset versiot ja Margareta tuntui olevan niistä enemmän harmissaan kuin minä. Hän luki tarkasti laminoidut lappuset, osoitteli vitriineissä näkyviä tavaroita ja suu kävi koko ajan. Nyökyttelin vieressä ja yritin arvailla mitä hän halusi sanoa. Minusta tuntui, kun hän olisi välillä unohtanut, etten osaa venäjää. Kun hän näki kysymysmerkkejä täynnä olevan katseeni,  hän kaivoi jostain muistin sokkeloista englannin kielisen sanan, jonka avulla pääsin taas samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Kummasti sitä pystyy kommunikoimaan vain muutamankin sanan avulla. Kiertelimme huoneesta toiseen ja kiipesimme välillä jyrkkiäkin portaita ylempiin kerroksiin. Portaissa eteneminen oli hidasta, mutta hienosti Margareta niistä selvisi.

Linnaan tutustumisen jälkeen meillä oli vielä aikaa poiketa kahvilla ennen bussin lähtöä. Kun olimme saaneet cappuccinot nenän eteen, kaivoin kännykästäni kuvan viime syksyiseltä Odessan matkalta ja näytin sitä Margaretalle. Hän ilahtui tajutessaan, että olen käynyt Ukrainassa. Hän luetteli sen jälkeen pohjoismaisia kaupunkeja ja olin ymmärtävänäni, että hän olisi käynyt niissä kaikissa. Myös Helsingissä. Olisi ollut kiehtovaa tietää hänestä ja hänen elämästään enemmänkin. Hän vaikutti henkilöltä, joka tykkäsi matkustella ja oli kiinnostunut historiasta. Kenties hän oli ollut opettaja. Kun cappuccino kuppien pohjalla oli vain vaahdot jäljellä, siirryimme ulkona jo meitä odottavaan pikkubussiin.

Kun saavuimme Vilnaan, Margareta tarttui minua ulkona kädestä ja toivotti hyvää jatkoa. Hän suuntasi kohti katedraalia ja minä lähdin etsimään lounasta ennen siirtymistä lentokentälle. Kun vilkutin hänelle hyvästiksi, en voinut olla hymyilemättä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Matkavinkit Vilnaan
Miten meni ensimmäinen soolomatka?

*Vilna kaupunkikortti (Vilnius Pass) saatu yhteistyössä Vilnan turistitoimistolta

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.