”Norski aloittaa ensi talvena suorat lennot Marrakechiin. Nyt mennään!” Tällaisen viestin laitoin siskolleni viime vuonna, kun sähköpostiin tuli tiedote Norwegianin uusista kohteista. Marokko ja varsinkin Marrakech oli usein vilahdellut puheissamme, kun olimme miettineet matkakohteita. Koska sinne ei ollut vähään aikaan ollut suoria lentoja, oli se jäänyt puheen tasolle.
Maaliskuun lopussa vihdoin pääsimme matkaan. Reissuseuraksi tuli vielä siskoni työkaveri. Suora lento kesti 5,5 tuntia. Olisimme Marrakechissa neljä yötä ja majoituimme kahdessa eri hotellissa. Ensimmäiset yöt vietimme hotelli Oberoissa. Olimme perillä sopivasti lounasaikaan ja nautimme sen hotellin ihanalla terassilla. Vasta sen jälkeen menimme katsomaan huoneita.


Hotelli Oberoi – kaunis, mutta kaukana
Huone oli upea ja takapihalla oli oma uima-allas. Aamu-uinnit siellä, ehdottomasti!


Kylpyhuone oli valoisa ja siellä oli ihana kylpyamme. Hyvistä aikomuksista huolimatta, en ehtinyt sinne kylpemään.


Oberoissa oli kaikkea mitä toivoa saattaa ja vielä enemmän. Ainoa huono puoli oli sijainti. Marrakechin keskustaan oli noin 10 kilometriä. Välimatkan takia ruokailimme hotellissa, koska emme viitsineet suhata taksilla edestakaisin. Loppuloman viettäisimme keskustassa ja pääsisimme sitten tutustumaan siellä oleviin ravintoloihin.


Oberoi-hotellia ympäröi oliivilehdot ja vehreät hedelmätarhat. Alue oli niin iso, että sen kävelemiseen meni tovi. Oliivilehtojen vieressä oli aitaus, josta löytyi muutama aasi. Ylellinen kylpylä oli rakennettu myös kauemmaksi päärakennuksesta.

Kun majoittuu viiden tähden hotelliin, odotusarvo varsinkin ruoan suhteen on korkealla. Nyt kävi kuitenkin niin, ettei meidän ruokailut ensimmäisen päivän lounasta lukuunottamatta menneet ihan maaliin. Söin Oberoissa muun muassa elämäni pahimman makuisen salaatin eikä muidenkaan ruoat olleet ihan sitä mitä piti. Suivaannuimme tästä sen verran, että valitimme asiasta.

Aamiainen oli hyvä, ja sitä oli ihana nautiskella terassilla aamuauringossa.

Hotelli tarjosi meille illallisen heidän intialaisessa ravintolassa, johon emme olleet aikaisemmin onnistuneet saamaan pöytää, koska se oli kuulemma täynnä. Nyt löytyi tilaa ja juuri siihen aikaan kun halusimme. Ruoka oli siellä onneksi hyvää ja kaikille jäi lopulta hyvä mieli.


Upea La Sultana
Seuraavat kaksi yötä vietimme Medinan sydämessä La Sultanassa. Riad oli niin upea, että silmät suurina vain tuijotin kaikkia hienoja yksityiskohtia mitä sieltä löytyi.


Huoneet eivät olleet vielä valmiita, joten nautimme ensin lounasta kattoterassilla. Jännityksellä odotimme minkälaista ruokaa siellä olisi tarjolla. La Sultanan lounas oli taivaallista ja huokaisimme helpotuksesta.
Jardin Majorelle ja Yves Saint Laurent -museo
Lounaan jälkeen otimme taksin Jardin Majorelleen. Liput olimme ostaneet etukäteen netistä. Lippuja varatessa varataan myös kellonaika milloin haluaa mennä. Meidän piti olla paikalla klo 15. Jardin Majorelle on todella suosittu ja liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin.


Puutarhan perusti 1920 -luvulla ranskalainen taiteilija Jacques Majorelle (1886–1962). Hän oli erityisen kiinnostunut kasvitieteestä ja matkusteli paljon keräten harvinaisia kasvilajeja eri puolilta maailmaa. Puutarhan hän perusti oman kotinsa yhteyteen.

Majorellen kuoleman jälkeen puutarha pääsi pahasti rappeutumaan. 1980-luvulla muotisuunnittelijat Yves Saint Laurent ja Pierre Bergé ostivat puutarhan, ja kunnostivat sen takaisin entiseen loistoonsa. Yves Saint Laurentin kuoleman jälkeen hänen tuhkansa siroteltiin puutarhaan, ja siellä on myös muistomerkki hänen muistolleen.


Jardin Majorellessa on yli 300 kasvilajia eri puolilta maailmaa, mukaan lukien kaktuksia, bambuja, palmuja ja vesikasveja. Sieltä löytyy myös pieniä vesialtaita ja suihkulähteitä. Puutarha tunnetaan erityisesti syvänsinisestä väristä, joka tunnetaan nimellä ”Majorellen sininen”. Sitä on käytetty puutarhan rakennuksissa ja yksityiskohdissa.


Puutarhakierroksen jälkeen tutustuimme vieressä olevaan Yves Saint Laurent -museoon. Siellä on pysyväisnäyttely, joka esittelee Yves Saint Laurentin töitä, erityisesti hänen kuuluisimpia haute couture -asujaan. Nähtävillä on muun muassa ikonisia luomuksia kuten Le Smoking -iltapuku ja Mondrian-mekko, piirustuksia, luonnoksia, kangasnäytteitä, videomateriaalia ja valokuvia hänen urastaan ja elämästään. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Meitä luonnollisesti kiinnosti eniten YSL:n luomukset.


Museon vieressä oli kahvila, joka oli jo menossa kiinni. Ehdimme juuri saada kahvikupposet, mutta aika moni joutui kääntymään portilta pois.
Illalla menimme Safran by Koya -ravintolaan syömään. Jos alkumatkasta ruoka oli ollut mitä sattuu, niin nyt oli maut kohdillaan. Ruoka oli niiin hyvää. Ravintola näytti olevan todella suosittu, koska se oli aivan täynnä ja ihmiset jonottivat baaritiskillä pöytää. Mietimme miten erilaista ravintolakulttuuri Marrakechissa on Suomeen verrattuna. Tavallisena maanantai-iltana ravintola pursusi asiakkaita, kun taas meillä tuollaista väenpaljoutta näkee vain viikonloppuisin.
Marrakechin soukeissa
Viimeisen päivän vietimme Marrakechin soukeissa. Suuri labyrinttimainen verkosto kujia ja kauppakäytäviä, jotka ovat toimineet kaupan keskuksena jo satoja vuosia johdattelivat meitä erilaisten kojujen luo. En ostanut mitään, mutta oli kiva katsella tarjontaa, jota oli laidasta laitaan. Toisaalta mietimme miten paljon krääsää maailmaan mahtuu.


Illaksi meidät oli kutsuttu Royal Mansour -hotelliin kierrokselle ja illalliselle. Kutsun olimme saaneet siskoni ja hänen työkaverinsa kautta.


Hotelli oli upea suurine puutarhoineen ja hulppeine kylpylätiloineen. Siitä huolimatta se jätti meidät vähän kylmäksi ja totesimme yhteen ääneen, että tykkäsimme La Sultanasta paljon enemmän. Illallinen oli mahtava ja ruokaa oli tarjolla enemmän kuin jaksoi syödä.


Muutamassa päivässä ehdimme nähdä ja kokea kaikenlaista. Nähtävyyksiltä toiselle juokseminen ei ollut tämän reissun tarkoitus, vaan rentoutuminen raskaan talven jälkeen ja nauttiminen hyvästä seurasta sekä auringon lämmöstä. Marrakech ei jättänyt kylmäksi, päinvastoin! Tänne olisi hienoa joskus palata.



23 Comments
Mari / Maailmakotina
11.5.2025 at 19:28Siis olen niin haaveillut tänne menosta. Ei vähennä tämä blogijuttu kiinnostusta. Viisi päivää varmasti sopiva aika kaupunkiin, haluaisin lisäksi Atlas vuoristoon.
Merja / Merjan matkassa
12.5.2025 at 15:18Kiitos Mari! Atlas-vuoristo olisi kiinnostanut myös, mutta ihailtiin vuoria vain kauempaa. 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
12.5.2025 at 06:55Marokko kiinnostaisi itseäni todella paljon. Pohjois-Afrikka muutenkin on itselleni ihan käymätöntä aluetta. Pitkässä viikonlopussakin ehtisi varmasti näkemään paljon.
Merja / Merjan matkassa
12.5.2025 at 14:36Kiitos Mikko! Minäkin haaveilin Marokosta monta vuotta ja nyt tartuin toimeen, kun sinne niin kätevästi pääsi suorilla lennoilla. Toivottavasti ne jatkuvat tämänkin sesongin jälkeen. 🙂
Ne Tammelat
12.5.2025 at 10:42Kiva nähdä erilaisia puolia Marokosta, nyt kun suorat lennot mahdollistavat helpommin vierailut sinne. Meidän visiitti oli pari vuotta sitten niin pikainen, kun teimme vain lauttareissun Espanjasta käsin Tangeriin.
Merja / Merjan matkassa
12.5.2025 at 14:44Kiitos Tammelat! Marokossa olisi paljon mielenkiintoisia kohteita. Chefchaouen (sininen kaupunki) olisi joskus mahtavaa nähdä. Nyt ei aika riittänyt kuin Marrakechiin, mutta olihan sielläkin paljon nähtävää ja paljon jäi vielä näkemättä. 🙂
Eveliina / Reissukuume
12.5.2025 at 12:04Ihana Marokko ja kaikki noi värit! Mä mietin pitkään, että oltaisiin suunnattu yllätysmatkalle tänne Elinan kanssa, mutta Uzbekistan vei lopulta voiton 🙂 Ja noi suorat lennot on kyllä ihan mahtavuutta, tulee varmasti hyödynnettyä jossain kohtaa!
Merja / Merjan matkassa
12.5.2025 at 15:00Kiitos Eve! Värit, varsinkin Jardin Majorellessa, oli upeat! Kyllähän sitä värikylläisyyttä näki muuallakin, mutta tuolla se oikein korostui. 🙂
Cilla Maria Travel
12.5.2025 at 15:47Jos joskus palaat Marrakeshiin, suosittelen käymään Bahian palatsissa. Minulle ruoka oli jokseenkin pettymys. Söin ainoastaan yhden hyvän omeletin 😀 Mutta esim. tajinet oli pahoja.
Merja / Merjan matkassa
13.5.2025 at 15:07Kiitos kommentista ja vinkistä Cilla! Harmi kuulla, että ruokailukokemukset olivat pettymys. Meillä ne oli vain Oberoi-hotellin osalta, muualla saatiin ihan hyvää. 🙂 Mekin ensin mietittiin Oberoissa, että onko marokkolainen ruoka kaikkialla tällaista ja valitetaanko nyt turhasta, mutta siitä ei ollut onneksi kysymys.
Eila/Metkaamatkustelua
12.5.2025 at 21:47Marokko oli mielenkiintoinen kiertomatkakohde kymmenkunta vuotta sitten ja voisin hyvin kuvitella meneväni esimerkiksi Marrakechiin vielä uudestaan muutamaksi vuorokaudesksi varsinkin suorilla lennoilla. Marokkolainen ruokakin ansaitsisi uuden mahdollisuuden, sillä jostain syystä ruoan herkullisuudesta ei ole jäänyt juurikaan muistoja.
Merja / Merjan matkassa
13.5.2025 at 15:15Kiitos Eila! Marokkolainen ruoka tuntuu nyt herättävän keskustelua 🙂 Suorat lennot kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos haluaa tauon jälkeen käydä katsomassa miltä Marrakech tänä päivänä näyttää.
Paula - Gone with the Gastons
13.5.2025 at 02:05Marokko on aina kiinnostanut minua kovasti. Jotenkin se tuntuu niin värikkäältä ja eksoottiselta, että haluaisin ehdottomasti käydä siellä joskus. Oliko teillä naisena siellä mitään ongelmia kulkea, eli huudeltiinko perään tai tyrkytettiinkö ostoksia?
Merja / Merjan matkassa
13.5.2025 at 15:17Kiitos Paula! Me ei koettu mitään ongelmia eli ei huudeltu perään eikä väkisin tyrkytetty mitään. Odotin soukissa pahempaa menoa, mutta ihan rauhassa siellä sai katsella. Olimme jossain myymälässä hetken aikaa keskenämme, kun myyjää ei näkynyt missään. 🙂
Pirkko / Meriharakka
13.5.2025 at 09:49Hotellin sijainnilla on kyllä NIIN väliä! Olimme aikoinaan myös Marrakeshissa sellaisella TSS:n halpamatkalla, jossa hyvän kierroksen jatkoksi oli tarjolla vajaan viikon loma ”loistohotellissa ilmaiseksi”. No, kuten arvata saattaa, se ”loistohotelli” oli Marrakeshista katsoen hevon kuusessa, joten hetimmiten varasimme riad-majoituksen Marrakeshin keskustasta ja muutimme sinne ilmaisesta hotellista ensimmäistä ja viimeistä yötä lukuunottamatta – toimi hyvin. Marrakeshissa riitti moneksi päiväksi kun asui paikan päällä. Pidimme mm. La Mamounia hotellin puutarhasta kovasti, vaikkemme siellä majoittuneetkaan.
Merja / Merjan matkassa
14.5.2025 at 15:24Kiitos Pirkko! Hienot hotellit sijaitsevat usein keskustan ulkopuolella, näin meidänkin ensimmäisen hotellin kohdalla. Toinen hotelli oli onneksi ihan ytimessä, joten siitä oli helppo lähteä nähtävyyksille. La Mamounian ohi kuljimme ja kuulin reissukavereilta, että sekin on kuulemma todella upea.
Sari /matkalla lähelle tai kauas
13.5.2025 at 20:55Marokko ja Marrakech ovat mun suosikkeja kaaoksesta huolimatta. Teillä on ollut todella upean näköiset hotellitkin.
Merja / Merjan matkassa
14.5.2025 at 15:49Kiitos Sari! Hotellit oli todella ihanat ja nautittiin niistä täysin sydämin. 🙂
Virpi / Virpin Maailma
14.5.2025 at 08:36Olen haaveillut Marokkoon matkustamisesta kauan. Ja Marrakech on varmasti upea! Maailmassa on vain niin paljon ihania kohteita, joihin olisi ”pakko” päästä. 😀 Ehkä Marokon aika jossain vaiheessa tulee.
Merja / Merjan matkassa
15.5.2025 at 14:48Kiitos Virpi! Mulla oli sama eli olin haaveillut Marokosta monta vuotta. Nyt kun sinne tauon jälkeen oli taas suorat lennot tarjolla, tartuin tilaisuuteen. 🙂
Raija / Kohti avaraa maailmaa
16.5.2025 at 16:42Suunnittelin jo kahteen otteeseen reissua tuonne. Sekä Málagasta että suoraan. Olisimme lentäneet Marrakeshiin ja Agadirista takaisin. Ei ole vielä onnistunut, mutta on kyllä suunnitelmissa edelleen! Sen vuoksi pitää laittaa talteen nämä kaikki jutut Marokkoa koskien, joten kiitos tästä 🙂
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
18.5.2025 at 11:05Ihania nuo teidän majoitukset! Niissä voisi viettää vaikka koko päivän mihinkään poistumatta. 🙂 Marrakech vaikuttaa eksoottiselta ja mielenkiintoiselta ja YSL museo olisi ihana kokemus!
Elina / elinanmatkalaukussa
18.5.2025 at 11:43Täällä myös yks joka on haaveillut Marokon Marrakechistä jo jonkin aikaa, vielä on kotopuolessa taivuttelut kesken! 😀 ja tyttöjen reissua on tullut tänne myös pohdittua mutta etenkin naisten turvallisuus on vähän mietityttänyt kaikkia osapuolia. Kiva kuulla, että pärjäsitte hyvin ja etenkin kun teitä oli 4 niin pysyi olo turvallisena 🙂