Hurmaava Montenegro

Kun suunnittelin heinäkuista Dubrovnikin reissua, halusin varata yhden päivän Montenegron päiväretkelle. Dubrovnikista käsin oli helppo tehdä retkiä naapurimaihin ja me kävimme Montenegron lisäksi myös Bosnia-Hertsegovinassa.

Montenegron retkipäivä käynnistyi hitaasti

Montenegron reissu lähti nihkeästi käyntiin ja hetken jo pelkäsin, että emme pääse matkaan ollenkaan. Sain edellisenä päivänä sähköpostiin vahvistuksen, että meitä tullaan noutamaan hotellin pihasta klo 7.05. Kun olimme 10 minuuttia odotelleet kyytiä, soitin Supertoursille, josta olin retken varannut. Sain kuulla, että kyytimme oli juuttunut ruuhkaan. Hotellin omistaja huomasi meidän hermostuneet olemuksemme ja tuli kysymään onko kaikki kunnossa. Kerroin hänelle tilanteen ja kun hän kuuli, että olin ostanut retken Supertoursilta, hän pudisteli päätään. Bad company! Edellisellä viikolla samainen yritys oli unohtanut hakea uusiseelantilaisen perheen Montenegron retkelle. Heille oli hyvitykseksi luvattu retkeä seuraavalle päivälle, mutta perhe palasi silloin takaisin kotimaahaan ja Montenegro jäi näkemättä. Ei kai meille käy samalla tavalla.

Odotimme lopulta kyytiä 25 minuuttia. Eikä se odottelu siihen loppunut. Ensin meidät vietiin pikkuautolla noin kahden kilometrin päässä olevalle bussipysäkille. Siellä saimme odottaa vielä kymmenisen minuuttia lisää, ennen kuin retkibussi tuli. Tässä vaiheessa jo huokaisin helpotuksesta, että vihdoinkin pääsemme matkaan. Tein sen kuitenkin liian aikaisin, koska odottelimme vielä viimeisiä matkustajia kyytiin ja pääsimme vasta noin puoli yhdeksän maissa lähtemään kohti Montenegron rajaa.

Oppaana meillä oli hurmaava kroatialaisnainen Lidia. Hän puhui sujuvasti niin englantia kuin espanjaakin. Kun utelin myöhemmin missä hän on espanjaa oppinut, hän kertoi katselleensa Oprah Winfreyn keskusteluohjelmaa espanjaksi. Siitä innostuneena oli opiskellut itsenäisesti kieltä. Täytyy kyllä hattua nostaa. Minä olen opiskellut espanjaa useita vuosia niin aikuislukiossa kuin työväenopistossakin, enkä puhu läheskään yhtä sujuvasti kuin hän.

Rajamuodollisuudet hoituivat noin 45 minuutissa. Pahimmillaan siellä voi mennä useita tunteja, joten meillä kävi tuuri. Rajan lähellä oli ensimmäinen pysähdys, jossa oli mahdollisuus käydä vessassa/kahvilla ja nostaa rahaa. Olin ennen matkaa selvitellyt, että mitä valuuttaa pitää missäkin maassa käyttää. Unohdin kuitenkin matkalla, että Montenegrossa käy eurot ja edellisenä iltana olin vaihtanut viimeisiä euroja Kroatian rahaan. Pussista löytyi 30 €, mutta eipä sillä koko päivää selvittäisi, koska retken hintaan ei kuulunut ruokailuja. Päätin nostaa automaatista lisää, mutta kortti ei taaskaan toiminut. Edellisen kerran ongelmia luottokortin kanssa oli ollut ensimmäisenä päivän ja nyt taas. Ihmettelin mistä nyt mahtoi kiikastaa, koska olin alkuviikosta vaihtanut maarajoituksen koskemaan Eurooppaa. Päätin vaihtaa rajoituksen nyt asetukselle ”koko maailma”. En kuitenkaan siinä vaiheessa ehtinyt enää kokeilemaan toimiiko se.

Our Lady of the Rocks – Perastin tunnetuin nähtävyys

Ensimmäiseksi ajoimme Perastiin, joka on pieni kylä noin 20 minuutin ajomatkan päässä Kotorista. Siellä saimme ensimakua kuvankauniista Kotorinlahdesta. Kylään meillä ei valitettavasti ollut aikaa tutustua sen paremmin, vaan kohteemme oli Perastin tunnetuin nähtävyys; Our Lady of the Rocks (Gospa od Škrpjela). Tätä nähtävyyttä ei voi jättää väliin tai ei voi sanoa käyneensä Perastissa.

Our Lady of the Rocks ei ollut minulle tuttu entuudestaan, joten oli mielenkiintoista kuulla pienen saaren ja sen keskellä olevan kirkon synnystä. Lidia kertoi meille tarinan kahdesta kalastajasta, jotka tulivat vaikean merimatkansa päätteeksi kotiin. He näkivät keskellä Kotorinlahtea kallion, jonka päällä oli Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä ikoni. Kiitollisina tästä he päättivät rakentaa kyseiselle paikalle saaren ja sen keskelle kirkon. Siitä lähtien joka kerta kun kalastusalukset saapuivat satamaan, he heittivät veteen kiviä ja vuosien saatossa niistä muotoutui saari. Kalastajat eivät koskaan nähneet saarta valmiina, koska sen rakentaminen kesti lopulta yli 200 vuotta.

Pienellä saarella on kirkko sekä pieni koju, josta sai ostaa jäätelöä ja virvokkeita. Kirkkoon oli kolmen euron pääsymaksu. Koska siinä vaiheessa en vielä tiennyt onnistuisinko nostamaan automaatista rahaa vai pitäisikö meidän sinnitellä muutamalla kympillä koko päivä, jätimme kirkossa käynnin väliin.  Olihan meillä mennyt jo 6,50 € / henkilö lauttamaksuun. Törsäsimme kuitenkin jäätelöihin, jotka maistuivat paahtavan kuumassa säässä.

Kotor – Adrianmeren helmi

Perastista ajoimme lyhyen matkan Kotoriin. Ennen kuin pääsimme tutkimaan sitä ominpäin, paikallisopas kierrätti meitä vanhassakaupungissa puolisen tuntia.  Hiki vain valui päätä myöten, kun tallustimme hänen perässään pitkin kapeita kujia. Odotimme, että kierros loppuisi ja pääsisin kokeilemaan saanko automaatista rahaa vai en. Kun oppaalta oli saatu viimeiset tärpit Kotoriin, hyökkäsin lähimmälle automaatille. Onneksi rahannosto onnistui ja pääsimme terassille siemailemaan kylmiä juomia.

Meillä oli puolitoista tuntia aikaa kierrellä Kotoria. Päätimme piipahtaa ensin Kissamuseossa. Kotorissa on niin paljon kulkukissoja, että niistä on tullut kaupungin epävirallinen symboli. Vaikka kaikki eivät kulkukissoista pidäkään, montenegrolaiset arvostavat niitä, koska näin kaupungin hiiri- ja rottakanta pysyy kurissa. Euron pääsymaksulla pääsi tutustumaan kissa-aiheisiin valokuviin, postikortteihin, kirjoihin ynnä muihin tavaroihin. Eikä se olisi kissamuseo eikä mikään, jos siellä ei olisi kissoja. Pari kissanpentua leikki lattialla ja toinen niistä ihastui kamerasta riippuvaan linssisuojukseen. Sillä olisi ollut niin hauska leikkiä. Kun nappasin suojuksen parempaan talteen, sain osani terävistä kynsistä. Onneksi ei kovin pahoja naarmuja käteen tullut.

Kissamuseo oli aika nopeasti kierretty läpi. Loppuajan samoilimme vanhankaupungin kujilla. Kotorin vanhakaupunki on pieni ja siitä sai melko lyhyessä ajassa jo jonkinlaisen käsityksen.

Hienojen rantojen Budva

Päivän viimeinen kohde oli Budva, josta löytyy Montenegron parhaimmat rannat. Matkat kaupunkien välillä olivat onneksi lyhyitä, joten siirtymisiin ei mennyt paljoa aikaa. Aloimme olla Budvaan päästyämme jo aika ryytyneitä. Pitkä päivä oli takana ja nälkäkin alkoi kurnia vatsanpohjassa. Kävelimme oppaan kanssa rantaan ja hän näytti meille hyvän ja edullisen ruokapaikan sekä kertoi muutamia vinkkejä mitä muuta Budvassa kannattaa (ja ehtii) tehdä. Ravintolasuositus kelpasi meille ja hyökkäsimme rannan vieressä olevaan tyhjään pöytään istumaan. Ravintolalla oli pitkät perinteet jo 40 vuoden takaa. Löytyipä sieltä jopa suomenkielinen ruokalistakin. Ruoka oli hyvää eikä todellakaan hinnalla pilattu. Iso wieninleike lisukkeineen ja olut maksoivat yhteensä 12 €.

Kun vatsat oli täynnä, menimme Budvan vanhaankaupunkiin kiertelemään. Meillä oli pari tuntia omaa aikaa ja se riitti mainiosti ruokailuun sekä vanhankaupungin kierrokseen.

Puoli kuuden aikaan lähdimme takaisin Dubrovnikiin. Menimme ensin lautalla Tivatin pohjoispuolelta Portonoviin ja sieltä matka jatkui kohti rajaa. Tällä kertaa rajanylitys kävi nopeasti eikä kukaan halunnut edes nähdä passeja. Olimme Dubrovnikissa puoli yhdeksältä ja niin väsyneitä, ettemme jaksaneet mennä edes illalliselle. Ei ollut oikeastaan edes nälkä Budvassa syödyn tuhdin lounaan ansiosta.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.