Mount Everest Base Camp – Dingboche

Heräsin Phortsessa tyytyväisenä hyvin nukutun yön jälkeen. Edellisenä päivänä aloitettu Diamox-kuuri näköjään toimi. Korkeuden vaikutukset näkyivät myös muilla ja aamupalalla kerrottiin tarinoita huonoista yöunista, päänsärystä ja pahoinvoinnista. Kaikki eivät olleet aloittaneet vielä lääkekuuria oppaan kehoituksesta huolimatta.

Päivän ohjelmassa oli siirtyä Dingbocheen (4410 m), ja siellä viettäisimme kaksi yötä. Ennen patikoinnille lähtöä kävimme tutustumassa majatalon pitäjän isän museoon. Se oli todella mielenkiintoinen ja olisi ollut mukava tutustua museon tarjontaan pidempäänkin.

Nousumetrejä oli edessä lähes 600, ja matkaan lähdimme räntäsateessa. Kantajat lähtivät meidän kanssamme samaan aikaan, ja heillä soi poppikoneet pitkää matkaa viihdyttämään. Sade onneksi loppui pian, mutta sää oli pilvinen ja harmaa. Maisemia ei juuri päässyt ihailemaan. Aluksi oli edessä pitkä nousu ennenkuin reitti vähän tasaantui. Mäki vei monelta voimat, varsinkin jos oli jo huono olo entuudestaan.

Laman siunaus Pangbochessa

Noin matkan puolessa välissä pysähdyimme pidemmälle teetauolle Pangbocheen. Tauon aikana oli mahdollisuus ostaa pieniä välipaloja sekä saada luostarissa Laman siunaus loppumatkalle. Jätimme kengät luostarin ulkopuolelle ja menimme sisätiloihin, missä Lama otti meidät yksitellen vastaan. Hän antoi ensin vaalean kata-kaulahuivin, minkä jälkeen hän sitoi kaulaan punaisen langan. Sen jälkeen sain käteen jotain siemeniä, jotka olisi pitänyt syödä, mutta ne näyttivät niin epäilyttäviltä, etten sitä tehnyt. Lopuksi hän vahvisti siunauksen, läpsäisemällä kevyesti päähän käärityllä rukouskirjalla.

Siunausrituaalit voivat vaihdella ja joissakin paikoissa voi saada kasvoihin punaisen merkin. Laman pöydällä oli kulho, jonne oli kohteliasta antaa pieni seteli kiitokseksi siunauksesta.

Siunauksen jälkeen meillä oli tunnin kävely lounaspaikkaan. Reissun dal bhatit oli minun osaltani syöty, enkä ollut ainoa, joka kaipasi jo jotain muuta ruoaksi. Söimme paistettuja perunoita vihanneksilla ja valkosipulilla. Se oli yllättävän hyvää, ja siitä sai mukavasti energiaa loppupäiväksi.

Kaksi yötä Dingbochessa

Dingboche on Namche Bazaarin lisäksi toinen vähän isompi kylä reitin varrella. Siellä monet viettävät kaksi yötä ja se on hyvä pysähdyspaikka akklimatisoitumista ajatellen. Kylässä on noin 200 asukasta, joista suurin osa on sherpoja (tieto on vuodelta 2011). He elättävät itsensä ja perheensä viljelemällä perunaa ja ohraa, jakkien laiduntamisella sekä matkailulla. Jakkeja käytetään tavaroiden kuljettamiseen ja mitä ylemmäksi mennään, jakit ovat ainoita eläimiä, joita enää näkee kuljetusjuhtina.

Kun kahdessa edellisessä yöpaikassa olimme olleet ainoat majoittujat, nyt olimme isommassa majatalossa, jossa oli muitakin ryhmiä. Tapasimme siellä matkatoimisto Aventuran toisen porukan, joka oli lähtenyt matkaan pari päivää ennen meitä.

Seuraavana aamuna meidän ryhmästä jouduttiin evakuoimaan naishenkilö vuoristotaudin takia. Hän oli kärsinyt muun muassa kovasta päänsärystä ja yöllä oli noussut kuume. Eipä siinä ollut mitään tehtävissä. Evakuointi latisti tunnelmaa, mutta siitä huolimatta lähdimme aamiaisen jälkeen päiväpatikalle Nangkartshangin vuoren rinteille. Vuori kohosi lähes 5000 metrin korkeuteen. Reitti oli jyrkkä eikä sykkeet meinanneet pysyä aisoissa millään. Käännyin alas 4600 metrin kohdalla oppaan ja yhden seurueen naisen kanssa. Se oli hyvä päätös. Oli turha väsyttää itseään, koska tulevina päivinä edessä olisi lisää jyrkkiä nousuja eikä meno muuttuisi yhtään helpommaksi.

Matkalla alas pääoppaamme sekä suomalainen opas Sina tulivat meitä vastaan. He olivat saatelleet vuoristotautipotilaan helikopteriin, jolla hän lensi Katmanduun sairaalaan. Sina sai meidät myöhemmin kiinni, koska hänkään ei kylmän tuulen takia mennyt ylös asti. Huoneessa vaihdoin vaatteet ja menin lounaalle. Ryhmästä aika moni muukin oli kääntynyt ennen huippua alas ja söimme heidän kanssaan aikaisen lounaan samalla kun odottelimme huiputtajia.

Iltapäivä oli vapaata ja menimme läheiseen Cafe 4410 -kahvilaan. Siellä esitettiin joka päivä klo 14 elokuva, joka oli joko Everest tai Sherpa. Sinä päivänä vuorossa oli Sherpa. Katsoin sitä hetken, mutta kahvilassa oli paljon porukkaa eikä siinä metelissä oikein pystynyt keskittymään. Kahvilasta sai ostaa nettiaikaa 200 rupialla (n. 1,50 €) ja jos osti 500 rupialla syötävää & juotavaa, sai ladata puhelinta ilmaiseksi. Me tietysti hyödynsimme tämän tarjouksen, koska hotellissa puhelimen ja varavirtalähteiden latauksesta sekä netistä olisi pitänyt maksaa enemmän. Näissä korkeuksissa majapaikoissa piti maksaa kaikista ”mukavuuksista” oli kyseessä sitten netti, puhelimen lataus tai suihkussa käynti.

Alkuillasta sää meni taas pilviseksi ja paksu sumuvaippa kietoi meidät syleilyynsä. Huoneen ikkunasta oli näkymä takapihalle, jossa tepasteli hevonen. Siellä hän käveli pyykkinarujen keskellä ja etsi maasta jotain syötävää.