Mount Everest Base Camp – Lobuche ja Gorakshep

Kahden Dingbochessa vietetyn yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa Lobucheen (4915 m). Aamu oli kaunis, mutta todella kylmä. Lähdimme kahdeksan aikaan matkaan, koska edessä oli pitkä päivä.

Nousumetrejä oli edessä 500 ja vaikeustasoltaan päivän matka oli vaativa korkeuden vuoksi. Reitti alkoi loivasti nousevalla polulla ylös Dingbochen laaksosta. Lounasta nauttisimme Thuklassa (4620 m) ja sen jälkeen edessä olisi jyrkkä ja kivikkoinen nousu Thukla Passille (4830 m).

Yli 4000 metrin korkeus alkoi aiheuttaa monille erilaisia oireita. Yksi kärsi vatsakivuista ja toinen oli satuttanut kylkensä. Muitakin vaivoja oli kovasta yskästä päänsärkyyn. Oma olo oli suhteellisen hyvä.

Lounaalla keskustelin oppaan kanssa, koska ruokahalu oli vieläkin kadoksissa. Sain jotain syötyä, mutta ruoka tökki pahasti. Hän kehotti minua aloittamaan täyden Diamox-kuurin, koska tähän asti olin ottanut lääkettä vain puolikkaana annoksena. Se saattaisi auttaa ruokahalun parantumisen kanssa. Otin toisen lääkkeen heti lounaalla ja oliko se sitten syynä vai niukasta lounaasta saatu energia, mutta nousu Thukla Passille meni yllättävän helposti.

Thukla Pass Memorial Area

Thukla Passilla oli muistomerkkejä vuorikiipeilijöille ja sherpoille, jotka ovat menehtyneet Everestin alueella. Sinne oli pystytetty kivipaaseja, muistolaattoja ja rukouslippuja. Paikka veti hiljaiseksi ja kuljimme omaan tahtiin muistomerkkejä katsellen. Halusin nähdä ainakin Rob Hallin ja Scott Fischerin muistoksi tehdyt kivipaasit. He kuolivat vuoden 1996 traagisessa onnettomuudessa Everestillä (jonka pohjalta kirjoitettiin muun muassa Into Thin Air -kirja ja tehtiin Everest-elokuva). Muistomerkkeihin oli kaiverrettu nimi, kuolinaika ja lisätty usein pieni viesti, rukous tai kivitorni.

Loppumatka Lobucheen oli taas tasaisempaa ja kulki Khumbu-joen laaksoa myötäillen. Satoi räntää ja maisemat olivat jylhän kauniit säästä huolimatta. Olimme perillä noin kolmen aikaan.

Huone oli taas yhtä kylmä kuin jääkaappi. Vaatteiden vaihdoin jälkeen menimme taukotilaan, jossa oli lämpimämpää. Ilta meni taas korttia pelatessa.

Gorakshep – viimeinen pysähdys ennen perusleiriä

Seuraava päivä oli jo 9.vaelluspäivämme ja Everestin perusleiri alkoi lähestyä. Aamulla jouduimme valitettavasti saattelemaan taas yhden kopterikyydillä sairaalaan vatsakipujen ja yöllä nousseen kuumeen vuoksi. Sairaalassa oireet oli diagnosoitu vuoristotaudiksi.

Meillä muilla matka jatkui ylöspäin kohti Gorakshepia (5190 m). Sää oli kirkas ja viileä. Yö oli ollut todella kylmä ja piti lisätä untuvatakki päälle, koska makuupussissakin paleli. Lähdin matkaan samainen untuvatakki päällä, mutta aika pian sen sai riisua, kun tuli kuuma.

Reitti alkoi loivana nousuna kivikkoisessa ja tuulisessa maastossa. Saimme ensi silmäyksen valtavaan Khumbu-jäätikköön, jota seurasimme loppumatkan ajan. Reitti jatkui jäätikön kivisessä ja aaltoilevassa maastossa. Jalkojen alla ei varsinaisesti ollut jäätä, mutta paljon kivikkoa ja reitti oli nousujohteinen.

Matka kesti 4,5 tuntia. Jos edellispäivänä nousu tuntui helpolta, nyt se oli todella raskas. Olin aivan loppu, kun vihdoin olimme perillä Gorakshepissa.

Joimme majapaikkaan päästyämme kuumat ginger-honey-lemon juomat ja sen jälkeen söimme lounasta. Ruokahaluni oli ehkä hitusen parempi mutta ei se vieläkään ollut samalla tasolla kuin normaalisti. Majapaikan huone oli pieni ja vaatimaton. Iltapäivä kului korttia pelaamalla. Eipä siellä oikein muutakaan tekemistä ollut. Happisaturaatio oli illalla 87, joka oli oikein hyvä näissä korkeuksissa.

Seuraavana aamuna oli mahdollisuus kiivetä Kala Pattarille (5545 m). Aamupalan jälkeen osa porukastamme lähti kokeilemaan onneaan. Sää oli pilvinen, ja satoi räntää. Päätin jättää Kala Pattarin väliin ja kerätä voimia perusleiriä varten. Jos sää olisi ollut kirkas, olisin ehkä lähtenyt kokeilemaan, koska Kala Pattarin huipulta olisi ollut upeat näköalat Everestille, Nuptselle ja Pumorille. Nyt sää oli niin surkea, ettei mielestäni ollut mitään järkeä lähteä kuluttamaan voimia.

Porukastamme noin puolet teki saman päätöksen kuin minä ja muutama kokeilemaan lähtenyt palasi pian takaisin, koska nousu oli ollut todella jyrkkä. Koska meillä oli koko aamupäivä aikaa, jatkoimme kortin pelaamista. Lounaaseen mennessä Kala Pattarille kiivenneet palasivat takaisin. Ylhäältä ei ollut nähnyt mitään, kuten arvelinkin, mutta olihan se silti ollut hieno kokemus. Lounaan jälkeen lähdimme koko porukka kohti Everestin perusleiriä. Tuntui hassulta ajatella, että olisimme siellä vielä samana päivänä, jos kaikki menisi hyvin.