Mount Everest Base Camp – Namche Bazaar

Everest Base Camp -vaellus oli lähtenyt liikkeelle edellisenä päivänä Luklasta. Vaelsimme muutaman tunnin matkan Phakdingiin, josta jatkoimme aamulla kohti Namche Bazaaria (3446 m).

Vaellus Namche Bazaariin

Lähdimme matkaan heti aamupalan jälkeen. Edessä oli pitkä ja rankka vaelluspäivä. Nousumetrejä tulisi yhteensä noin 800, mikä on paljon yhdelle päivälle. Phakdingista Namche Bazariin vaeltaminen kestää tyypillisesti noin 7-8 tuntia. Tämä riippuu toki monesta asiasta kuten vaeltajien kunnosta, säästä ja taukojen määrästä. Meillä taisi matkaan mennä lähemmäs 9 tuntia. Olisimme todennäköisesti selvinneet 8 tunnilla, mutta kaksi ryhmän rohkelikkoa halusi hypätä Everest Bungeen, ja heitä odotellessa meni aikaa. Yksi hidaste matkalla olivat kuormajuhtina käytettävät eläimet. Kun pitkä letka aaseja, jakkeja tai muuleja tuli vastaan, niitä piti väistää ja odottaa polun vapautumista.

Alkureitti oli kevyttä nousua ja jokien ylityksiä riippusiltoja pitkin. Matkan varrelle sattui myös mukavia leveitä hiekkapolkuja. Korkeus alkoi jo tuntua. Minulla oli vielä hyvä olo, mutta yksi ryhmästämme oli hieman huonovointinen. Hän oli edellispäivänä kävellyt liian reipasta tahtia ja se kostautui heti. Ohuessa ilmanalassa pitäisi aina mennä rauhallisesti, vaikka voimia ja halua olisi mennä kovempaa. Jättäydyin itse mielelläni viimeisten joukkoon, koska mitä hitaammin eteni, sen parempi. Tämän olin oppinut jo edellisiltä reissuilta,

Lounaaksi söimme taas dal bhatia. En erityisemmin pitänyt siitä, mutta kaikki söivät samaa ruokaa lounailla. Ruoat tilattiin etukäteen ja sama ruoka kaikille oli helpoin järjestely. Koska innoikkaimmat dal bhatin ystävät alkoivat myös muutaman päivän jälkeen kyllästyä siihen, saimme toisen lounasvaihtoehdon. Paistetut perunat vihanneksilla ja valkosipulilla oli ihan ok.

Noin reitin puolivälissä tulimme Hillary Bridgelle. Silta on saanut nimensä Sir Edmund Hillaryn mukaan, joka ensimmäisenä (Tenzing Norgayn kanssa) nousi Mount Everestille vuonna 1953. Hillary Bridgellä on itse asiassa kaksi riippusiltaa päällekkäin: alempi on vanha silta ja ylempi uusi. Silta on pitkä ja tuulinen. Jos ei ole tottunut kävelemään riippusilloilla, se saattaa jännittää. Minua ei jännittänyt, vaan olin enemmänkin innoissani päästessäni tuolle kuuluisalle sillalle.

Ennen Hillary Bridgelle menoa meille tuli noin vajaan tunnin mittainen tauko, kun kaksi ryhmämme naista halusi hypätä vanhalta sillalta bungee-hypyn. Se tehdään noin 44 metrin korkeudessa Dudh Koshi -joen yläpuolella, ja on maailman korkeimpia. Vaikka tykkään itsekin tehdä kaikenlaista hurjaa, tämä oli jopa minulle liikaa. Oli kuitenkin hauska katsoa muiden hyppäämistä ja olihan se ollut mahtava kokemus.

Hillary Bridgen jälkeen alkoi reitin jyrkin nousu ja sitä kesti noin kahden tunnin loppumatka. Minulla oli siinä kohden snäcksit ja elektrolyytijuoma lopussa ja jäljellä oli vain pelkkää vettä. Kun energiaa ei saanut mistään, alkoi loppumatka olla täyttä selviytymistä. Ympärillä kuhisi intialaisia, joilla oli erikoinen etenemistyyli. He pitivät pitkiä taukoja ja sen jälkeen rynnivät kovaa vauhtia ohi. Hetken päästä menin taas heistä ohi, kun he huilasivat. Yritin vieressä kävelevältä oppaalta kysyä miten pitkä matka on vielä Namcheen, mutta hän puhui heikosti englantia enkä saanut hänestä mitään irti.

Eräällä taukopaikalla intialaisten keskellä oli yhtäkkiä kämppikseni Tiina sekä yksi ryhmämme miehistä. He olivat jääneet odottamaan minua ja kun kuulivat, ettei mukana ollut enää mitään energiapitoista, sain heiltä siripiriä ja elektrolyyttijuomaa. Melkein siinä itku pääsi kaiken väsymyksen keskellä.

Viimein olimme perillä enkä meinannut uskoa silmiäni, kun näin rinteeseen rakennetun kylän. Majoituimme viehättävään majataloon, josta oli lyhyt matka Namchen kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden täyttämille kujille. Minulle se toi mieleen Levin. Sama tunnelma, mutta suksien sijaan kaikilla oli jaloissa vaelluskengät.

Namche Bazaar – portti Everestille

Namche Bazaar on vuoristokylä Khumbun alueella, Itä-Nepalissa. Se on tärkeä taukopaikka Mount Everestille suuntaaville vaeltajille ja kiipeilijöille. Suurin osa viettää siellä päivän tai kaksi totutellen ohuempaan ilmanalaan. Kylä on rakennettu amfiteatterimaisesti jyrkkään rinteeseen. Koska Namcheen ei pääse millään moottoriajoneuvolla, on kaikki rakennustarvikkeet ym. tuotu sinne kantamalla, jakkien tai aasien avustuksella.

Namche Bazaar on viimeinen isompi kylä Everestille mennessä, ja sieltä voi tehdä vielä hankintoja vaellukselle. Me lanseerasimme ryhmän kanssa sanonnan ”Namchesta saa”, koska tuntui, että sieltä tosiaan löytyi vaikka mitä. Toki pienemmissäkin kylissä on kauppoja ja vuoristomajoissa myydään myös kaikenlaista, mutta valikoimat ovat rajalliset.

Akklimatisoitumispäivä Namche Bazaarissa

Vietimme Namchessa kaksi yötä. Aamulla olisi ollut tarjolla reippailua näköalapaikalle, josta selkeällä säällä olisi hienot näkymät Everestille ja muille lumihuipuille. Koska edellinen päivä oli ollut raskas, päätin jäädä mieluummin nukkumaan. Kun kämppikseni teki aamulla puoli kuudelta lähtöä, kävi mielessä teinkö virheen, kun en lähtenyt mukaan. Noin puolet porukasta teki saman ratkaisun kuin minä ja ne, jotka lähtivät joutuivat valitettavasti pettymään. Kaikki vuoret olivat olleet pilvien peitossa ja näköala oli jäänyt mitättömäksi.

Aamupalan jälkeen sää kirkastui ja lähdimme koko porukka Everest View -hotellille, jonne nousua tuli 400 metriä. Sen oli tarkoitus auttaa akklimatisoitumista. Reitti oli raskas ja nousu todella jyrkkä. Hyvällä säällä hotellilta olisi nimensä mukaisesti nähnyt Everestin ja kaikki muut ympärillä olevat kasitonniset, mutta koska pilvet vyöryivät jälleen taivaalle, meiltä jäi hienot näköalat näkemättä.

Hotellilla istuimme hetken aikaa terassilla, mutta koska siinä tuli kylmä, siirryimme sisälle. Sielläkään ei ollut kovin lämmin, koska ovia pidetttin auki. Syötiin ranskalaisia, jotta saatiin energiaa paluumatkalle. Alaspäin meno oli melkeinpä haastavampaa, koska reitillä oli kivikkoa, jossa sai kieli keskellä suuta arpoa minne jalkansa laittaa. Pahimmissa kohdissa opas tuli onneksi avuksi.

Akklimatisoitumisvaellus teki tehtävänsä ja kun palasimme Namcheen, tuntui siltä kuin olisi oltu taas merenpinnan tasolla eikä 3440 metrissä. Kroppa alkoi tottua korkeuteen. Loppupäivän saimme tehdä mitä halusimme. Lounaan jälkeen lähdimme kylille, ja oli kiva kierrellä kauppoja ja ihmetellä niiden tarjontaa. Teimme pieniä ostoksia, mutta mitään Everest Base Campiin viittaavaa ei kukaan uskaltanut ostaa. Eihän sitä vielä tiennyt kuka sinne pääsee ja kuka ei. Paluumatkalla olisimme Namchessa yhden yön ja silloin ehtisi halutessaan tehdä EBC-aiheisia tuliaisostoksia.

Peseytyminen vaelluksella

Vaikka lähes kaikissa vaellusmajoissa oli tarjolla lämmin suihku maksua vastaan, ei sen käyttäminen ollut suositeltavaa. Ensinnäkin ei ollut takuuta siitä, että lämmintä vettä olisi oikeasti tarjolla. Vesi lämmitettiin usein kaasulla tai aurinkoenergiaa hyväksi käyttäen, mutta se saattoi silti olla haaleaa tai kylmää. Joissain paikoissa suihku tarkoitti vain ämpärillistä lämmintä vettä, eikä varsinaista suihkua.

Vaellusmajat olivat kylmiä ja koska keho käytti jo paljon energiaa korkeuden ja kylmyyden kanssa selviämiseen, turhaa kylmänaltistusta suihkun jälkeen tuli välttää. Namche oli vielä suht turvallinen paikka käydä suihkussa ja ehkä vielä Dingboche (4410 m) mutta siitä eteenpäin suihkut olivat aikalailla no-no. Koska itse pelkäsin flunssan saamista, olin päättänyt selviytyä kosteuspyyhkeillä, kuten aikaisemmilla vaelluksilla. Hiukset olisi kiva pestä jossain, koska kaksi viikkoa ilman hiusten pesua kuulosti aika karmivalle.

Hiustenpesuun löytyi ratkaisu Namchesta. Menimme kampaajalle, jossa tarjottiin pesua ja föönausta noin 10 eurolla. Valitettavasti Namchessa oli laaja sähkökatko ja piti odottaa sähköjen palautumista ennen kuin föönaus onnistuisi. Kävimme kahvilassa juomassa kahvit ja tankkaamassa energiaa suklaakakusta. Sähköt onneksi palasivat ja saimme hiukset puhtaiksi. Olipa mahtava fiilis, miten sitä voikaan tulla puhtaista hiuksista niin onnelliseksi.

Kylmyyttä uhmaten kävin majoituksessa vielä suihkussa, vaikka olin päättänyt etten menisi. Kämppis kertoi, että suihkuhuone oli sen verran iso, että siellä pystyi pukeutumaan eikä tarvinnut pyyhe päällä palella. Kävin testaamassa ja lämmintä vettä onneksi riitti eikä tullut vilu.