Kaupallinen yhteistyö: Elämys Cruises
Kävimme viime kesänä viikon mittaisella Karibian-risteilyllä, jonka kolmas pysähdyspaikka oli George Town Caymansaarilla. Kuuban eteläpuolella Karibialla sijaitsevat Caymansaaret muodostuvat kolmesta korallisaaresta. Saarivaltio on syntynyt suuren vedenalaisen vuoren huipulle. Suurin saari on nimeltään Grand Cayman ja pienemmät saaret ovat Cayman Brac ja Little Cayman. Pääkaupunki George Town sijaitsee Grand Cayman -saarella. Caymansaaret kuuluvat Iso-Britannian hallinnon alle.
Caymansaaret tunnetaan parhaiten veroparatiisina. Tämän mahdollistavat tiukat pankkisalaisuuslait sekä alhainen verotus.
Yhteysaluksella maihin
Aamupalan jälkeen olimme valmiit lähtemään maihin. Caymansaaret oli risteilyn pysähdyspaikoista ainoa, jossa maihin mentiin yhteysaluksella. Satama oli liian matala isoille risteilylaivoille, joten laiva jäi ankkuriin merelle. Lyhyen jonottamisen jälkeen pääsimme alukseen ja lähdimme pian liikkeelle. Matka kesti noin 10 minuuttia.
Laivayhtiöllä olisi ollut erilaisia retkiä tarjolla, mutta päätimme tutustua George Towniin omin päin. Sataman lähellä näytti olevan erilaisia ostospaikkoja, mutta päätimme piipahtaa niissä paluumatkalla. Meillä ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa mitä tekisimme, vaan päätimme kävellä ja katsella mitä vastaan tulisi.
Seven Mile Beach – Caymansaarten kuuluisin ranta
Saaren kuuluisin ranta on Seven Mile Beach. Se on noin 9 kilometrin pituinen valkohiekkainen ranta, jonka on sanottu olevan yksi maailman parhaimmista rannoista. Ajattelimme, että rannalla ainakin voisi käydä pyörähtämässä. Uikkareita ei ollut mukana, mutta rannalla on aina kiva kävellä.
Emme aluksi löytäneet kohtaa mistä rannalle pääsisi. Kysyimme muutamalta vastaantulijalta neuvoa ja meitä kehotettiin ottamaan bussi. Varsinainen turistiranta olisi siis kauempana. Jatkoimme kävelyä ja hetken kuluttua huomasin pienen kyltin, joka osoitti rannan suuntaan ja päätimme seurata sitä. Reitti mutkitteli talojen välistä ja epäröimme hetken ollaanko ollenkaan oikeassa paikassa. Päädyimme lopulta rauhalliseen poukamaan, jossa ei ollut ketään. Istuskelimme siellä hetken ja pari muutakin risteilymatkustajaa löysi paikalle.
Ostoksilla George Townissa
Paluumatkalla ostin jätskin, joka meinasi sulaa saman tien, koska aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpöasteita oli reippaasti yli 30. Kiertelimme rannan tuntumassa olevissa myymälöissä ja teimme pieniä ostoksia. Vitsillä halusimme löytää paikallisen pankin, jonka edessä voisi ottaa kuvan. George Townissa on useita pankkeja, mutta hetken saimme etsiä sellaista, jonka nimi näkyisi rakennuksen sisäänkäynnin kohdalla eikä vain korkealla seinällä. Löysimme haluamamme ja saimme kuvan otettua.
Pyörimme vielä hetken keskustassa ennenkuin palasimme satamaan. Yhteysalukselle ei ollut jonoa, vaan pääsimme kävelemään sinne suoraan. Olimme tutustuneet laivalla kanadalaiseen pariskuntaan ja nähtyämme heidät penkillä istumassa, menimme vaihtamaan kuulumisia. He olivat kierrelleet jalokiviliikkeitä ja tarkoituksena oli päivittää joku koru, jota olivat menossa hakemaan laivalta. Korujen hinnat olivat verovapauden takia edullisempia ja he houkuttelivat meitäkin ostoksille. Laivalla oli myös koruliikkeitä, mutta en ollut kiinnostunut koruostoksista. Näimme pariskunnan uudestaan illallisella ja he näyttivät ostoksiaan. Saimme myös kuulla heidän joutuneen jonottamaan pitkän tovin takaisin laivalle, koska kaikki muutkin halusivat palata samaan aikaan. Siinä vaiheessa me nautiskelimme rauhallisesta allasalueesta ja valmistauduimme henkisesti illan ”silent discoon”.
10 Comments
Mari/ Maailma kotina
10.12.2023 at 18:36Korona vei meidän Caymanin reissun. Meillä oli upeat rantakohteet sekä Grand Caymanille että Little Caymanille. Tulee fiilis, että pitäisikö suunnitella uutta reissua. Lennot hitsin pitkät ja nyt varmaan kalliimmatkin..
Merja / Merjan matkassa
11.12.2023 at 19:04Kiitos Mari! Harmillista kuulla, että teidän reissu peruuntui. Lennot ovat pitkät ja varmasti myös hintavat. Minulle sopi hyvin piipahtaa saarella risteilyn yhteydessä. Veikkaan, että en muuten olisi tuonne koskaan mennyt.
Sari/ matkalla lähelle tai kauas
10.12.2023 at 20:53Hieno ranta-alue. Onko tuolla saarella, mitä nähtävää?
Merja / Merjan matkassa
11.12.2023 at 19:08Kiitos Sari! Rantaelämän lisäksi Caymansaarilla voi käydä katsomassa kilpikonnia ja lintuja. Siellä on myös taidegalleria ja yksi suosittu nähtävyys on Crystal Caves saaren pohjoisosassa.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
12.12.2023 at 08:11Ihan kuin Sari sanoi, todella hienolta näyttää tuo ranta-alue. Me mietimme viikonloppuna myös ensimmäistä Karibian risteilyä, mutta päädyimme lopulta ottamaan lennot Costa Ricaan. Näistä kokemuksista on kuitenkin oikein mukavaa lukea, sillä varmasti joskus tulee lähdettyä itsekin risteilemään.
Merja / Merjan matkassa
14.12.2023 at 17:44Kiitos Mikko! Karibian risteily oli oikein mukava, joten kannattaa kokeilla ainakin kerran. 🙂 Costa Rica ei myöskään kuulosta hullummalta.
Pirkko / Meriharakka
12.12.2023 at 11:30Me taisimme täällä(kin) valita laivayhtiön retken, joka käytti meidät Hell-nimisen kivikon liepeillä, juu oli hauskaa 🙂 – käytiin Helvetissä. Lisäksi käytiin kilpikonnafarmilla, jossa pieniä kilpikonnia kasvatettiin isoksi, jotta selviäisivät sitten paremmin ja uimassa rauskujen kanssa. Tästä on jo vuosia ja nyt ehkä miettisin, että mitähän ne rauskut tykkäsivät taputtelusta …
Merja / Merjan matkassa
14.12.2023 at 17:46Kiitos Pirkko! Laivayhtiöllä oli retkiä ainakin kilpikonnapaikkaan ja jotain muitakin. Ei viitsitty kuitenkaan joka kohteeseen ottaa valmista retkeä, vaan tutustuttiin paikkoihin omatoimisesti. Harva pääsee muuten sanomaan, että on käynyt Helvetissä. Te voitte! 🙂
Irina /Lapsiperheen matkassa
16.12.2023 at 12:37Kauniita kuvia, ja miten upeita rantoja! Varmasti hieno paikka.
Elina / elinanmatkalaukussa
16.12.2023 at 13:23En oo ite koskaan Karibian risteilyllä ollut, mutta kovasti se houkuttaisi helppoudellaan. Montako tuntia teillä oli aikaa olla maissa? Se on kiva kun saa käydä päiväretkellä maissa ja palata takaisin laivaan ilman laukkuja yms. Ihanalta näyttää tuo ranta!