Retki Krakovasta: Auschwitz-Birkenau keskitysleirimuseo

Kun suunnittelimme Krakovan matkaa, yhden päivän varasimme retkelle Auschwitz-Birkenaun pahamaineiseen keskitysleiriin. Auschwitz-Birkenau oli natsien rakentamista keskitysleireistä suurin. Siellä yli 1,1 miljoonaa ihmistä menetti henkensä. Paikka sijaitsee Oświęcimissa, noin 60 kilometrin päässä Krakovasta.

Kävelimme aamulla noin 300 metriä tapaamispaikalle, josta meidät haettiin ja vietiin isommalle bussille. Tämä järjestely johtui siitä, etteivät isot bussit mahdu kunnolla ajamaan vanhankaupungin kapeilla kujilla. Meitä oli iso 53 hengen ryhmä. Oppaaksi saimme Jacopin, joka vaikutti olevan kokenut konkari. Matkalla opas kertoi päivän kulusta ja Auschwitz-Birkenaun synkästä historiasta. Matka kesti noin 1,5 tuntia.

Auschwitz I

Ensimmäinen ja vanhin leiri eli pääleiri tunnettiin nimellä Auschwitz I. Se perustettiin entisille kasarmialueille. Siellä natsit tekivät ensimmäiset kokeensa tuholaismyrkky Zyklon B:llä, ja murhasivat ensimmäiset joukkokuljetuksilla tuodut juutalaiset.

Meidät jaettiin kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä oli englanninkielinen opas ja meidän ryhmään tuli Jacopin lisäksi puolankielinen naisopas. Jacop selitti ennen kierroksen alkua, että englanninkielisistä oppaista on pulaa ja hänen oli tarkoitus kääntää meille puolankielisen oppaan puheet. Ryhmässämme ei ollut puolalaisia, joten naisopasta ei oikeasti olisi tarvittu. Enkä tuota heidän logiikkaa muutenkaan täysin ymmärtänyt.

Liput tarkistettiin ja mukana piti olla henkkarit, joista tarkistettiin, että lipuissa oleva nimi täsmäsi. Tavarat läpivalaistiin kuten lentokentällä ja lippuja katsottiin vielä uudestaan. Turvatarkastuksen jälkeen saimme audioguide -laitteet kuulokkeineen, jotta kuulisimme oppaan puheet.

Kuljimme museoalueelle avonaista käytävää pitkin, jossa kaiuttimista kuului ihmisten nimiä. Ne kuuluivat Auschwitzin vangeille. Natseille he olivat vain pelkkiä numeroita ja oma numero piti muistaa tai joutui ikävyyksiin.

Pian edessämme näkyi Auschwitzin portti, jonka yläpuolella luki ”Arbeit macht frei” -teksti. Portin toisella puolella oli tiilirakennuksia, joissa tänä päivänä on museoalueen näyttelyt. Kierroksella etenimme rakennuksesta toiseen tietyssä järjestyksessä. Näyttelyt kertoivat muun muassa keskitysleirin arjesta ja vankien saamista rangaistuksista.

Yhdessä rakennuksessa oli vangeilta takavarikoitua omaisuutta, muun muassa kenkiä, matkalaukkuja, kampoja ja astioita. Kun juutalaisia karkoitettiin asuinalueiltaan, he saivat pakata mukaan 25 kiloa tavaraa. Laukkuihin pakattiin tietysti kalleimmat aarteet ja parhaimmat vaatteet. Niitä he eivät koskaan saaneet takaisin.

Suurimmassa osassa museotiloja sai kuvata, mutta joidenkin vitriinien tai huoneiden luona oli kuvauskieltokyltit. Sellainen oli muun muassa lasivitriinin luona, jossa oli suurimmaksi osaksi naisilta leikattuja palmikkoja. Joukossa oli myös miehiltä leikattuja hiuksia. Niitä kerättiin ja lähetettiin Saksaan, missä hiuksia käytettiin eri tarkoituksiin, kuten tekstiiliteollisuudessa kankaan vahvikkeena, sotatarvikkeiden valmistukseen ja patjojen, huonekalujen ja tyynyjen täytteeksi.

Yhdellä käytävällä oli ihmisten kasvokuvia. Wilhelm Brasse, joka oli puolalainen valokuvaaja ja vanki, pakotettiin kuvaamaan leirille saapuneita vankeja. Brasse selviytyi keskitysleiriltä, mutta ei pystynyt jatkmaan valokuvaajan uraa sodan päättymisen jälkeen.

Vankeja rangaistiin milloin mistäkin, esimerkiksi jos he jäivät kiinni löytäessään itselleen ylimääräistä syötävää, eivät työskennelleet riittävän ahkerasti tai olivat pukeutuneet sopimattomasti. Rangaistuksissa ei ollut mitään säännönmukaisuutta eikä vanki koskaan tiennyt mikä hänen kohtalokseen koituisi.

Pahinta oli joutua talon nro 11 seisontaselliin. Ne olivat pieniä, noin 1,5 metriä korkeita ja kapeita tiloja, joissa oli tilaa vain neljälle vangille kerrallaan. Kopit olivat niin ahtaita, että vangit eivät voineet istua tai edes kunnolla liikkua, vaan heidän oli pysyttävä seisaallaan koko ajan. Sellin sisälle pääsi vain pienen luukun kautta, ja vangit suljettiin sinne yöksi. Kaikki eivät kestäneet yötä seisontasellissä, vaan osa vangeista menehtyi sinne.

Auschwitz II – Birkenau

Lyhyen tauon jälkeen menimme takaisin bussiin ja ajoimme noin kolmen kilometrin päähän Birkenauhun, joka tunnetaan nimellä Auschwitz II. Birkenau oli huomattavasti suurempi kuin Auschwitz I, ja se käsitti noin 175 hehtaarin alueen. Leirille rakennettiin kymmeniä puisia ja tiilisiä parakkeja, joissa vangit asuivat erittäin ahtaissa ja epähygieenisissä olosuhteissa. Birkenaussa oli neljä suurta kaasukammiota ja krematoriota, joita käytettiin systemaattiseen joukkomurhaan.

Birkenaun rakentaminen aloitettiin vuonna 1941 Brzezinkan kylään. Alueen siviiliväestö häädettiin ja heidän talonsa takavarikoitiin ja purettiin. Birkenaun leiri oli ensisijaisesti tuhoamisleiri, kun Auschwitzin muut leirit olivat työleirejä. Vangit saapuivat Birkenauhun junilla, ja heidät vastaanotettiin kuuluisalla junaraiteella, joka johti suoraan leirin sisään. Työkykyiset vangit lähetettiin pakkotyöhön, kun taas suurin osa, erityisesti lapset, vanhukset ja sairaat, lähetettiin suoraan kaasukammioihin.

Kun natsit olivat häviämässä sodan, he yrittivät tuhota todistusaineistoa ja räjäyttivät Birkenaun krematoriot. Jäljelle jäivät vain rauniot. Myös osa parakeista ehdittiin tuhota. Neuvostoliiton puna-armeija vapautti vangit 27.1.1945.

Birkenaussa olimme noin tunnin. Emme kiertäneet koko aluetta, koska oli kuuma päivä eikä opas halunnut kenenkään saavan lämpöhalvausta. Kesän mittaan oli kuulemma pyörtyneitä turisteja näkynyt jo riittämiin.

Kotimatka eteni hitaasti, koska Krakovassa oli ollut ukkosmyrsky ja liikennevalot olivat pois päältä. Se onnistui sekoittamaan koko liikenteen. Bussissa oli muutenkin hiljaista ihmisten mietiskellessä näkemäänsä.