Kuala Lumpurista lensimme Dohan kautta Helsinkiin. Meillä oli Dohassa jälleen pitkä välilasku, joten viime vuoden tapaan hyödynsimme sen Qatar Airwaysin tarjoamalla stopoverilla.

Laskeuduimme Dohaan iltapäivällä ja siitä taksilla Central Inn Souq Waqif -hotelliin. Saimme huoneen 3.kerroksesta ja pääsimme sinne onneksi samantien. Emme ehtineet kauaa lepäillä, kun huoneeseen tuli muutama remppamies. He tulivat vaihtamaan television takana olevan paneelin lampun. Se ei sitten ollutkaan ihan pieni operaatio, vaan miesten piti purkaa ensin koko paneeli ennenkuin pääsivät lamppuun käsiksi.


Islamilaisen taiteen museo
Dohassa on monia mielenkiintoisia museoita. Koska viime vuonna emme ehtineet vierailla missään niistä, päätimme nyt käydä islamilaisen taiteen museossa (MIA, Museum of Islamic Art). Tilasimme Uberin ja sukelsimme Dohan iltapäiväliikenteeseen. Matkaa hotellilta tuli noin 2 kilometriä.
Omalla tekosaarellaan lähellä Corniche-rantakatua sijaitseva museo on jo ulkoapäin näyttävä. Sen suunnitteli kuuluisa arkkitehti I. M. Pei, joka tunnetaan myös Louvren lasipyramidin suunnittelijana. Rakennuksen muotoilu on saanut vaikutteita klassisesta islamilaisesta arkkitehtuurista, erityisesti Kairon vanhimman moskeijan Ibn Tulunin pyhästä pesualtaasta.

Islamilaisen taiteen museossa on sekä pysyviä kokoelmia että vaihtuvia näyttelyitä yhteensä neljässä eri kerroksessa. Lisäksi siellä järjestetään työpajoja ja luentoja. Museon näyttelyt on järjestetty historiallisten ja kulttuuristen teemojen, aikakausien ja maantieteellisten alueiden mukaan. Aloitimme kierroksen pohjakerroksesta, jossa ensimmäisenä oli vuorossa marokkolainen taide. Se oli sinänsä mielenkiintoista kun minulla oli parin kuukauden päästä ensimmäinen Marokon matka edessä.




Museo esittelee islamilaista taidetta yli 1400 vuoden ajalta, ja se sisältää esineitä kolmelta mantereelta. Kokoelmissa on muun muassa kalligrafiaa, käsikirjoituksia, keramiikkaa, tekstiilejä, lasiesineitä ja metallityötä. Islamilainen taide ei ollut meille kummallekaan entuudestaan tuttua, joten paljon kaikenlaista uutta tuli vastaan. Parhaiten jäi mieleen kuninkaallinen koraani ja upeat vanhat puvut.


Museossa saisi kulumaan vaikka kokonaisen päivän, koska näkemistä on paljon. Parhaiten museon antiin pääsisi käsiksi oppaan avulla. Pitkästä lennosta väsyneinä emme jaksaneet niin pieetillä tutustua kaikkeen näkemäämme.
Museon sisältä löytyy myös kaunis kahvila, josta avautuu upeat näkymät Dohan kaupunkiin. Sisäänpääsy museoon on 50 qar (noin 13 €). Dohassa asuville ja alle 16-vuotialle lapsille se on ilmainen.

Ajattelimme ensin ottaa Uberin alle, kun lähdimme museosta. Lopulta päädyimme kävelemään sieltä pois, koska jaloittelu teki hyvää. Kävimme syömässä D-grillissä, joka oli paikallinen ruokapaikka. Kanawrap ananasmehulla oli hyvä ja edullinen kombo. Varsinkin tuo mehu oli todella hyvää ja muistutti itseasiassa enemmän pirtelöä kuin mehua.
Olimme niin väsyneitä, että menimme lopulta jo seitsemältä nukkumaan. Aamulla kello soi viideltä lennolle ja siitä alkoi matka talviseen Suomeen.
19 Comments
Eveliina / Reissukuume
30.3.2025 at 18:47Onpas kivan persoonallisen näköinen hotellihuone! 🙂 Vähemmän kivaa nuo ei-niin-nopeat remppamiehet. Mielenkiintoinen myös tuo museo! Oliko sinne muuten jotain ”pukukoodia”? 🙂
Merja / Merjan matkassa
1.4.2025 at 16:49Kiitos Eve! Museoon ei kai mitään virallista pukukoodia tietääkseni ole, mutta islamilaisen kulttuurin mukaisesti tulee pukeutua konservatiivisesti. Eli polvet ja hartiat ainakin peittoon. 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
31.3.2025 at 05:05Tuo välilasku pitää jatkossa itsekin kyllä hyödyntää. Monta kertaa tuolla on välilasku ollut. Ihan kiinnostavalta kuulostava museo. Hinta ei sinällään ole paha, mutta itseäni periaatteellisesti ärsyttää suunnattomasti, että paikalliset pääsevät ilmaiseksi (tai ylipäätään eri hintaan kuin muut).
Merja / Merjan matkassa
1.4.2025 at 16:51Kiitos Mikko! Joitakin vuosia sitten tuonne museoon oli kaikille maksuton sisäänpääsy. Näin ainakin jostain blogista luin. Nyt olivat poistaneet maksuttomuuden turisteilta. Harmi!
Anne | Elämää Nomadina
31.3.2025 at 17:50Dohan stopoverit on mahtavia, meillä ainakin tulee erittäin harvoin majoituttua niin hienoissa hotelleissa kuin mitä stopover mahdollistaa! Tuo teidän tämänkertainen on kyllä siinä mielessä ollut outo, että tullaan tekemään korjaustöitä huoneeseen missä asutaan, varsinkin jos te ette niitä edes pyytäneet. Museo vaikuttaa hienolta, ja tuo maisema Dohan pilvenpiirtäjiä kohti on tosiaan upea! Meidän stopover pari vuotta sitten oli kuumimpaan aikaan elokuussa, jolloin kaupungilla liikkuminen oli ihan tuskaisen hikistä, tuulikin oli todella kuuma, mutta tykättiin silti.
Merja / Merjan matkassa
1.4.2025 at 17:02Kiitos Anne! Olen samaa mieltä, että stopover on loistava keksintö. En ole sitä muualla testannut kuin Dohassa, mutta ehdottomasti lisää kiinnostavuutta, kun parillakympillä pääsee kivaa hotelliin ja siinä ehtii vähän tutustua kaupunkiin. Remppamiesten ilmestyminen huoneeseen oli kyllä outoa. Ilmeisesti edellinen asukas tai siivooja oli heidät hälyttänyt paikalle. Kolme ukkoa siinä hääräsi sen paneelin kimpussa, mutta saivat lampun vaihdettua. 🙂
Eila/Metkaamatkustelua
31.3.2025 at 22:46Teimme muutama vuosi sitten kahden vuorokauden stop overin Dohassa ja jäi tunne, että sinne voisi pysähtyä uudestaan päiväksi tai pariksi, jos matka vie jonnekin Qatarin kautta. Islamilaisen taiteen museossakin kävisin varmasti uudestaan, sillä niin paljon siellä oli mielenkiintoista katsottavaa.
Merja / Merjan matkassa
1.4.2025 at 17:04Kiitos Eila! Kahdessa vuorokaudessa ehtii jo kivasti nähdä Dohaa. Me ollaan tehty nyt kaksi alle vuorokauden mittaista stopoveria, mutta aina löytyy jotain uutta nähtävää. Voisin mennä uudestaankin. 🙂
Pirkko / Meriharakka
2.4.2025 at 08:34Hyvä valinta lyhyellekin pysähdykselle Dohassa tuo Islamilaisen taiteen museo – kuten totesit, niin jo rakennus on näkemisen ja kokemisen arvoinen ja muutenkin museon on hyin toteutettu.
Merja / Merjan matkassa
2.4.2025 at 16:46Kiitos Pirkko! Vajaan vuorokauden pysähdyksellä ehtii hyvin käydä 1-2 nähtävyyttä katsomassa. Nyt ei jaksettu käydä kuin tuossa museossa. Sielläkin meni aikaa, kun näkemistä oli niin paljon.
Cilla Maria Travel
2.4.2025 at 09:06Mulla jäi tämä viimeksi välistä, kun jäin niin pitkäksi aikaa Qatarin kansallismuseoon (ihan super upea), etten enää ehtinyt tänne. Ehdottomasti haluan käydä tuolla seuraavalla Dohan visiitillä. Rakastan islamilaista taidetta ja arkkitehtuuria!
Merja / Merjan matkassa
2.4.2025 at 16:49Kiitos Cilla1 Meillä taitaa olla sitten Qatarin kansallismuseo ensi kerralla listalla. Se vielä näkemättä. 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
2.4.2025 at 18:11Olen ollut Dohassa ihan tositarkoituksella reissussa ja kiertelin nimenomaan museoita. Tuo MIA oli kyllä upea. Saattoi muuten olla, että museo oli tuolloin vielä ilmainen. Kurkkasin blogiini, mutta en löytänyt tuosta lippuasiasta mitään tietoa. Sen sijaan sielllä oli lause: ” Taiteenystäville tiedoksi: Qatarin kansallismuseo on yksi hienoimmista, missä olen ikinä ollut. Kakkoseksi nousee täällä Islamilaisen taiteen museo. ” Ainakin 2019 kiersi useiden museoiden väliä ilmainen bussi, jota hyödynsinkin suurimmaksi osaksi, sillä välimatkat on tuolla kyllä melkoiset ja museot siellä sun täällä.
Merja /Merjan matkassa
3.4.2025 at 18:23Kiitos Hannele! Qatarin kansallismuseo alkoi nyt kiinnostamaan entistä enemmän. Seuraavalla stopoverilla sitten sinne. 😊
Sari /matkalla lähelle tai kauas
2.4.2025 at 20:09On kyllä outoa, kun saat huoneen ja heti jotkut remppamiehet änkeää sisään.
Tuolla taidemuseossa emme ole käyneet. Harmittaa kyllä ettemme sinne ehtineet aikanaan kun päiväretkellä Dohassa pistäydyimme.
Merja /Merjan matkassa
3.4.2025 at 18:27Kiitos Sari! Remppamiesten ”invaasio” oli todella outo, mutta olivat ilmeisesti saaneet toimeksiannon, mikä piti heti toteuttaa.
Ne Tammelat
4.4.2025 at 06:44Dohassa emme ehtineet museoihin, kun oli kiire rälläämään autolla aavikolle, mutta hienoltahan tuo näyttää! Huikean hienot puitteet jo rakennuksella itsessään ja varmasti vaikuttava taidekokoelma. Qatar on tehnyt noilla stopovereilla hienosti maataan tutuksi ja kohteet helposti tavoitettaviksi.
Paula - Gone with the Gastons
5.4.2025 at 01:58Olipas kivan näköinen tuo teidän huone. Mutta mitä ihmettä… remppamiehet tulee samaan aikaan kun asiakkaatkin. Meille kävi vähän samoin Havaijilla kun tallelokero ei toiminut. Eipä oikein viitsinyt mihinkään lähteäkään kun meillä oli passit ja läppärit ym. siellä levällään pöydällä. Lopulta en jaksanut odottaa enää kun olimme juuri tulleet lennolta, vaan kävin respasta kysymässä voimmeko vaan vaihtaa huonetta… ja kappas, saimmekin penthousen ylimmästä kerroksesta.
Hienon näköinen tuo museorakennus. Varmasti todella mielenkiintoinen visiitti.
Elina / elinanmatkalaukussa
5.4.2025 at 11:48Minäkin tykästyin teidän upeaan hotellihuoneeseen! 😀 tuolla museossa en oo käynyt vaikka Dohassa käynyt hurjat kaksi kertaa 😀 ehkä joskus, olisi varmasti mielenkiintoinen ja kulttuuria avartava museo! 🙂