Alsacen viehättävät kylät

Luxemburgissa vietetyn viikonlopun jälkeen hyppäsimme aamulla aikaisin bussiin, ja matka kohti Ranskaa ja Colmarin kaupunkia alkoi. Neljän tunnin bussimatka oli edullinen. Se maksoi vain 12 euroa/hlö.

Colmar – Alsacen helmi

Kymmenen aikaan aamulla kömmimme silmiä hieroen bussin kyydistä sen jatkaessa matkaa kohti Italiaa. Majoituimme Ibis Colmar Centre -hotellissa. Huonetta emme näin aikaisin vielä saaneet, mutta jätimme laukut hotelliin, ja lähdimme etsimään aamupalaa.

Hotellin läheltä löytyi kahvila, jonka terassille istahdimme. Tarjoilijan kanssa ei ollut yhteistä kieltä, koska hän puhui englantia vain muutaman sanan, eikä meistä kumpikaan puhu ranskaa. Saimme kuitenkin tilauksen kahvit ja croissantit onnistuneesti tilattua. Sää oli sateinen ja mietimme mitä tehtäisiin ennenkuin saataisiin huone.

Kahvilan vieressä oli tori, jossa näytti olevan jonkinlaiset maalaismarkkinat. Kurkkasimme kahvien jälkeen mitä siellä oli myynnissä. Hunajatiskillä maistelimme kaikki maut läpi, ja ostimme pienen purkin mukaan tuliaisiksi.

Kahvilla istuessa selasin nettiä, ja löysin mainoksen ”petit train” -ajelusta, joka kiertää Colmarin kaupungissa noin 40 minuutin ajan. Se kuulosti juuri sopivalta ajanvietteeltä. Kävelimme sateenvarjot keikkuen kyydin lähtöpaikalle. Tulimme sopivaan aikaan, koska juna saapui juuri kadunvarteen, ja ihmisiä purkautui kyydistä. Ajelu maksoi 8 euroa. Harmaasta säästä huolimatta se oli aivan ihana.

Colmarin arkkitehtuuri on saanut vaikutteita Saksasta, koska kaupunkia ja koko Alsacen aluetta on historian saatossa siirrelty edestakaisin Saksan ja Ranskan kesken. Toisen maailmansodan aikana alue kuului Saksalle, mutta sodan jälkeen se palautui Ranskalle. Talot olivat todella kauniita ja värikkäitä – kuin karkkeja. Ihastelimme junan kyydissä näkemäämme, ja olisin voinut ajaa toisenkin kierroksen. Ajelun aikana sää muuttui parempaan suuntaan, ja aurinko alkoi paistaa. Lämpötila nousi hetkessä yli +20 asteen.

Kierroksen jälkeen menimme lounaalle aurinkoiselle terassille. Takin sai heittää jo pois auringon lämmittäessa mukavasti. Valitsimme listalta tarte flambée, joka minusta muistutti pizzaa mutta tarkoittaa liekitettyä piirasta. Ohuelle pohjalle levitetään ranskankermaa ja täytteitä, ja se paistetaan erittäin kuumassa uunissa. Flambert oli oikein hyvää, ja maistui erityisesti paikallisen valkoviinin kanssa.

Colmarin viehättävimpänä alueena pidetään Petit Veniseä eli Pikku Venetsiaa. Sen vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1300-luvulta. Kävimme ”Venetsiassa” kävelemässä lounaan jälkeen.

Loppupäivän haahuilimme Colmarin kujilla. Kävimme välillä hotellilla huilimassa, ja illalla kävelimme takaisin kaupungin sydämeen nauttimaan terassi-illallisesta.

Eguisheim – kuin suoraan sadusta

Maanantaiaamuna olimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää Alsace Original Experiences -toimiston edessä odottamassa lähtöä neljän kylän retkelle. Toimiston tytöillä oli maanantain ”kunniaksi” verkkoyhteysongelmia, ja he jäivät setvimään niitä, meidän lähtiessä Laura-oppaan sekä amerikkalaisen pariskunnan kanssa matkaan. Olin yllättynyt, ettei retkelle lähtenyt muita meidän neljän lisäksi, mutta mitä pienempi porukka sen parempi.

Ensimmäisenä ajoimme Eguishemiin, jonne oli matkaa Colmarista noin viisi kilometriä. Eguisheim kuuluu Ranskan kauneimpien kylien joukkoon, ja se voitti vuonna 2013 “Ranskan suosikkikylä” (Village préféré des Français) -tittelin. Kylän viehättävä arkkitehtuuri ja tunnelma ovat toimineet esikuvana muun muassa Disneyn Kaunotar ja Hirviö -elokuvalle.

Eguisheimin erityispiirre on sen ympyränmuotoinen keskusta, joka kiertyy kuin spiraali vanhan linnan ympärille. Kapeat mukulakivikadut, puutaloista koostuvat julkisivut ja värikkäät kukkaistutukset tekevät kylästä satumaisen kauniin. Useat talot ovat 1500–1600-luvuilta, ja ne on koristeltu perinteisillä alsacelaisilla puurakenteilla.

Eguisheimin satumaisen idyllin kruunaa haikarat, joiden pyöreitä risupesiä voi nähdä talojen ja kirkontornien katoilla. Valkohaikara on Alsacen alueen symbolilintu, jota pidetään onnen ja uuden elämän tuojana.

Keskiajalla ja aina 1800-luvulle saakka suuri osa Eguisheimin ja muiden Alsacen kylien asukkaista ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Tämän vuoksi talojen väreillä oli tehtävä – ne auttoivat tunnistamaan, kuka asui missäkin, ja mitä elinkeinoa talonväki harjoitti. Talon väri kertoi siis asukkaiden ammatin, ja kyläläiset pystyivät siitä päättelemään, minne mennä asioimaan. Sinisissä taloissa asui kalastajia, vihreissä viininviljelijöitä, valkoisissa leipureita ja punaisissa lihakauppiaita tai teurastajia. Kun lukutaito yleistyi, värejä ei enää olisi tarvittu, mutta ihmiset pitivät niistä, koska ne tekivät kylistä elävämpiä ja helposti tunnistettavia.

Ribeauvillé hurmasi juustoillaan

Seuraavaksi ajoimme Ribeauvillén kylään. Se on yksi alueen vanhimmista keskiaikaisista kylistä. Ribeauvillén halki kulkee pääkatu Grand’Rue. Sen varrella on puurakenteisia taloja, suihkulähteitä, viinikellareita ja pieniä käsityöläisputiikkeja. Unohtamatta juustokauppoja.

Yhden juustokaupan edessä oli kauppias tarjoilemassa maistiaisia, ja me ihastuimme amerikkalaispariskunnan kanssa maukkaisiin maistiaisiin niin paljon, että kaupunkikierroksen jälkeen ryntäsimme ostoksille. Saimme maistella lisää juustoja ja lopuksi olimme päästä pyörällä mitä näistä herkuista ostaisi kotiin. Kaupasta lähdettiin isojen juustokimpaleiden kanssa ja pyörittelimme amerikkalaisrouvan kanssa päitämme – kumpikaan ei ollut ikinä laittanut juustoon niin paljon rahaa. Mutta olivat joka euron arvoisia, ja säilyivät hyvin kotiin asti.

Myös Ribeauvilléssa talot on maalattu kirkkailla väreillä ja koristeltu kukkasin, mutta Ribeauvillé on hieman suurempi ja eläväisempi kuin Eguisheim. Kylän yläpuolella kohoaa kolme keskiaikaista linnanrauniota, jotka ovat kuuluneet Ribeaupierres-suvulle. Linnoja pääsee katsomaan vain patikoimalla, mutta siihen meillä ei ollut aikaa. Laura kertoi, että linnoista on jäljellä vain rauniot, mutta maisemat ylhäältä olivat kuulemma upeat.

Valloittavan kaunis Riquewihr

Matkamme jatkui kolmanteen kylään, joka oli Riquewihr. Se oli niin supersöpö ja kaunis, etten ole vastaavaa nähnyt.

Riquewihr on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä hyvin, ja sen historiallinen keskusta on UNESCO:n maailmanperintölistalla. Kylä tunnetaan värikkäistä taloista, joissa on kauniita yksityiskohtia ja ikkunat on koristeltu muhkeilla kukilla. Kylä oli kuin suoraan sadusta.

Riquewihrin värikkäissä taloissa riitti nähtävää, ja niistä tuli räpsittyä kuvia puhelimen muisti melkein täyteen. Kylän varsinainen maamerkki on 1200-luvulta peräisin oleva Dolderin porttitorni. Se toimi aikoinaan puolustus- ja vartiotehtävissä. Ylhäältä avautuu kuulemma henkeäsalpaavat näkymät Riquewihrin kattojen ylle ja ympäröiville viinitarhoille. Me ihailimme tornia vain ulkoapäin.

Vietimme kylässä puolitoista tuntia ja nautimme samalla lounaan. Sen jälkeen kävelimme kapeilla mukulakivikaduilla ja ihastelimme kauniita taloja. Dolder tornin lähellä on joulukauppa, missä opas suositteli käymään. Valitettavasti se oli kiinni, mutta joulukauppoja oli lähes joka kylässä ja olimme parissa sellaisessa jo vierailleet.

Kaysersberg tarjosi myös silmänruokaa

Päivän viimeinen kohde oli Kaysersberg. Se valittiin Ranskan suosikkikyläksi vuonna 2017. Kylä sijaitsee kauniissa viinitarhojen ympäröimässä Weissin laaksossa, ja sen laidalla virtaava Weiss-joki lisää paikan viehättävyyttä. Kaysersbergin linnan rauniot näkyvät kylän viereisellä rinteellä.

Kaysersberg tunnetaan myös Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1952 voittaneesta Albert Schweitzerista. Hänen synnyintalonsa toimii nykyisin Schweitzerin keskuksena, joka kertoo hänen elämäntyöstään. Kaysersbergissä on myös Albert Schweitzerin muistomerkki, ja kylässä juhlitaan häntä vuosittain.

Kävimme vielä 1200-luvulla rakennetussa Pyhän Ristin kirkossa (Église Sainte-Croix de Kaysersberg). Se on yksi kylän tärkeimpiä nähtävyyksiä. Kirkon sisällä on upea puinen alttari, joka on yksi kirkon erikoisuuksista. Se on koristeltu kaiverretuilla puureliefeillä, jotka esittävät Raamatun kohtauksia ja pyhimyksiä. Alttaritaulu kuvaa Kristuksen ristiinnaulitsemista, ja on todella vaikuttava.

Kyläkierrokselta viininmaistajaisiin

Kaysersbergista ajoimme kuuden kilometrin päähän Katzenthalin kylään Stoecklén viinikellarille. Se on yksi Alsacen viinialueen tunnetuimmista ja perinteikkäimmistä viinitiloista. Stoecklé on perheomisteinen viinitila, jonka juuret ulottuvat 1600-luvulle. Nykyisin tilaa pyörittää jo neljäs sukupolvi jatkaen perheen pitkää viinintuotannon historiaa.

Maistelimme kuutta viiniä, joista yksi oli kuohuviini ja loput valkoviinejä. Bonuksena saimme pyynnöstä maistaa tilan punaviiniä Pinot Noiria. Odotin kovasti tilan Rieslingia, mutta se ei nyt ollut oman maun mukaista. Tilan kuohuviini oli mielestäni parhaimman makuinen, ja ostin sitä pullon kotiin.

Neljän jälkeen olimme takaisin Colmarissa. Päivän aikana näimme paljon, ja monta kokemusta rikkaampana palasimme hotellille. Kun opas kysyi retken päätteeksi mikä kylistä oli ollut paras, tuntui aluksi ettei niitä voinut laittaa järjestykseen. Kaikissa oli jotain samaa, mutta silti olivat hyvin erilaisia. Omaksi suosikiksi nousi kuitenkin kuvankaunis Riquewihr.

Oletko sinä käynyt Alsacen ihanissa kylissä?