Saksa

Viisi syytä matkustaa Berliiniin

28.5.2017

Kävin tyttäreni kanssa Berliinissä syksyllä 2015 ja vietimme siellä hauskan viikonlopun. Sää oli sateisen harmaa lähes koko ajan. Aurinko taisi pilkahtaa vain pari kertaa koko reissun aikana, mutta emme antaneet sen haitata. Kiertelimme nähtävyyksiä, teimme ostoksia, söimme hyvin ja nautimme Berliinin tunnelmasta. Kieltämättä muutaman kerran kävi mielessä, että kaupunki olisi kiva kokea myös kesäaikaan. Terassilla olisi mukavaa siemailla lasillinen viiniä ja katsella ihmisiä tai mennä Berliinin halki virtaavalle Spree-joelle risteilemään.

Berliini on monen suomalaisen suosikkikaupunki ihanteellisen sijaintinsa sekä edullisten lentojen vuoksi. Myönnän, ettei Saksa ole minua matkailumaana ihmeemmin sykähdyttänyt. Mutta kun siellä on muutaman kerran käynyt niin todettava on, että onhan se monipuolinen maa. Jos Berliini ei vielä ole sinulle tuttu, niin tässä muutama vinkki miksi sinne kannattaa matkustaa.

Viimeisen vinkin voi ottaa sitten ihan huumorilla, eikös niin..

Uutta ja vanhaa samassa kuvassa – sellainen on Berliini

1. Berliinissä on helppo liikkua

Berliinissä liikkuminen on helppoa, koska julkinen liikenne toimii hyvin. Jos aikoo käyttää julkisia paljon päivän aikana, edullisinta on ostaa päivälippu, joka maksaa 7 euroa (alueilla A-B, joilla suurin osa nähtävyyksistä sijaitsee). Meillä oli päiväliput käytössä ja kuljimme niin metrolla, raitiovaunulla kuin bussillakin. Bussilinjat 100 ja 200 kannattaa myös painaa mieleen, koska niillä pääsee kulkemaan lähes kaikille Berliinin päänähtävyyksille.

2. Berliinissä yöpyy edullisesti myös hyvissä hotelleissa

Berliinin hotellit ovat edullisia verrattuna muiden Euroopan pääkaupunkien hintatasoon. Kaupunki sopii hyvin siis myös budjettireissaajan kukkarolle.

Meidän hotelliksi valikoitui  Victor´s Residenz, joka sijaitsee keskustan lähellä vastapäätä Volkspark Friedrichshainia. Hotelli oli nappilöytö. Jos menen joskus uudestaan Berliiniin, yritän päästä takaisin tähän hotelliin. Plussaa tuli erityisesti maittavasta aamupalasta, johon sisältyi kuohuviini sekä valoisa, kiva huone. Myös sijainnille iso plussa. Hotellista käveli Alexanderplatzille noin 15 minuutissa ja hotellin edestä kulki bussi nro 200, jolla pääsi muun muassa Potsdamer Platzille ostoksille.

3. Berliinin mielenkiintoiset nähtävyydet

Berliini on mielenkiintoinen sekoitus uutta sekä vanhaa. Kaupunki huokuu historiaa ja osa nähtävyyksistä laittaa hiljaiseksi juurikin niiden julman menneisyyden vuoksi.

Me aloitimme nähtävyyksien kiertelyn Televisiotornista (Fernsehturm), joka sijaitsee Alexanderplatzilla. Menimme sinne aamulla hyvissä ajoin, jotta välttyisimme jonottamiselta. Jostain niitä turisteja oli jo paikan päälle tullut ja saimme noin 15 minuuttia odotella omaa vuoroamme hissiin. Hissimatka oli jo kokemus sinänsä. Se kiidätti meidät viiden metrin sekuntivauhdilla näköalatasanteelle. Yli 360 metriä korkea torni tarjosi hienot näköalat Berliinin ylle. Harmi, että sää oli hieman utuinen niin kaikista kirkkaampia otoksia ei kameraan tarttunut.

Osuimme Berliiniin Festival of Lightsin aikaan ja kaikki nähtävyydet oli valaistu upeasti. Tässä Televisiotorni.

Brandenburgin portti ei esittelyjä kaipaa. Tämä Berliinin maamerkki on kaupungin tunnetuin symboli. Se säilyi toisessa maailmansodassa ehjänä, mutta vaurioitui pahasti. Portti korjattiin kuntoon 1950-luvun alussa. Portti sijaitsee Pariser Platzin aukiolla ja Berliinin pääkatu Unter der Linden päättyy portille. Porttia kannattaa käydä katsomassa myös illalla, koska se valaistaan monen muun nähtävyyden tavoin upeasti.

Portti Festival of Light valaistuksessa

Holokaustin muistomerkki jättää sanattomaksi. Muistomerkki on omistettu juutalaisten kansanmurhalle ja se koostuu 2711:sta erikokoisesta harmaasta betonipaadesta, jotka on levitetty kahden hehtaarin kokoiselle alueelle. Paikka on koskettava, joskin se jakaa myös mielipiteitä. Paljon on ollut myös keskustelua, onko paikka oikea selfien ottamiseen.

Valtiopäivätalo on kovia kokenut parlamenttirakennus, joka on kärsinyt niin tuhopoltosta kuin toisesta maailmansodasta. Valtiopäivätaloon on mahdollista päästä tutustumaan ilmaiseksi, kunhan on käynyt ilmoittautumassa etukäteen parlamentin nettisivuilla. Valtiopäivän kupolista on hienot näkymät Berliinin ylle. Meiltä jäi kupolissa käynti väliin, koska luin tuosta vierailumahdollisuudesta sen verran myöhään ettemme sinne enää ehtineet.

 

Checkpoint Charlie oli yli 28 vuoden ajan Berliinin muurin tärkein raja-asema sotilaille, ulkomaalaisille ja liittoutuneiden diplomaateille. Kyltti ”Olet poistumassa amerikkalaiselta sektorilta” on yhä paikoillaan muistuttamassa kylmästä sodasta. Paikalla on myös kopio vartiotuvasta. Raja-aseman vieressä on museo, jonka seinät on peitetty lehtileikkeillä, valokuvilla ja Berliinin muurista kärsineiden kertomuksilla. Museon kaupasta voi ostaa kylmään sotaan liittyviä matkamuistoja esimerkiksi paloja Berliinin muurista. Checkpoint Charlie sijaitsee yhdellä Berliinin keskustan pääkaduista, Friedrichstrassella.

Vuonna 1961 rakennettu Berliinin muuri erotti Itä-Berliinin ja sitä ympäröineen Itä-Saksan valtion Länsi-Berliinistä. Kylmän sodan tunnetuin monumentti murtui vuonna 1989. Muurinkappaleita löytyy alkuperäiseltä paikaltaan muun muassa East Side Gallerysta. Suurin osa muurista on romutettu, koska Saksojen yhdistymisen jälkeen siitä haluttiin päästä nopeasti eroon.

Berliinin tuomiokirkko eli Berliner Dom on Saksan suurin protestanttinen tuomiokirkko. 270 porrasaskelmaa vie kupolin näköalatasanteelle, josta on 360 asteen näkymät Berliiniin. Kirkon sisälle on sisäänpääsymaksu 7 €. Vinkki: Jos ottaa kuvan Berliinin tuomiokirkon vierestä, saa samaan kuvan myös Televisiotornin – kaksi yhden hinnalla 🙂

Ainoa museo, jossa kävimme oli DDR Museo. Museosta sai hyvän kuvan minkälaista elämä oli Itä-Saksassa. Siellä pääsee selailemaan koulukirjoja ja kokeilemaan salaisen poliisin salakuuntelulaitteita. Yleensä museoissa ei saa koskea mihinkään, mutta täällä nimenomaan kehoitettiin tutkimaan pöytälaatikkojen sisältöä tai istumaan Trabant-auton penkille. Museo oli todella mielenkiintoinen ja siellä kului mukavasti muutama tunti.

Vanhoja vodkapulloja

4. Berliini on monipuolinen ostoskaupunki

Berliinistä löytyy kaikki tunnetuimmat merkkiliikkeet sekä useita tavarataloja ja pieniä putiikkeja. Voisipa melkein sanoa, että mitä sieltä ei löydy, sitä ei tarvita.

KaDeWe on Manner-Euroopan suurin tavaratalo. Se on yli 100 vuotta vanha ja sen kaikki kahdeksan kerrosta tarjovat shoppailijalle paratiisin. Sanotaan, että se mitä tavaratalosta ei löydy, niin se tilataan. Siellä kyllä tuntui olevan kaikkea mahdollista. Seitsemäs kerros on pyhitetty herkuille ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Sieltä saa muun muassa ylellisiä suklaakonvehteja, vuosikertaviinejä sekä ainekset herkutteluaterioiden valmistukseen.

Tämä matkamuisto jäi kauppaan, vaikka aika hurmaava olikin.

Galeries Lafayette löytyy Friedrichstrassen hienolta ostoskadulta. Sieltä saa myös kaikkea mahdollista. Elintarvikeosasto on tässäkin tavaratalossa näkemisen arvoinen. Siellä voi maistella suussasulavia leivonnaisia tai tutkia juustotiskiä.

5. Berliinissä saa juoda pussikaljaa missä vaan

Tämä tieto on todella tärkeä kaikille oluen ystäville. Ei siis tarvitse jännittää voiko puistossa tai kadulla juoda olutta, kun se on sallittua. Olutta saa ostaa ympäri vuorokauden Spätkaufista eli tuttavallisemmin Spätistä. Spätit ovat kioskien ja pikkukauppojen yhdistelmiä. Niissä myytävien tuotteiden hinnat ovat kalliimpia kuin kaupoissa, mutta Suomen hintoihin vertailtuna kuitenkin edullisia.

Oletko sinä käynyt Berliinissä? Mikä on sinun paras vinkkisi sinne?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Mitä muuta Munchenissa voi tehdä kuin juoda olutta?
Kaupunkilomalle Saksaan; Munchen vai Berliini?

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    28.5.2017 at 18:53

    Ihana Berliini! Hyvät syyt olet poiminut postaukseesi. Minä taas olen sattumoisin käynyt Berliinissä vain kesäkeleillä. Joskus voisi ihan hyvin käydä myös johonkin muuhun vuodenaikaan. Joulutoreilla esimerkiksi.
    .
    Holokaustin muistomerkki on minusta niin vaikuttava paikka, ettei meinaa sanaa saada sanottua.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 21:33

      Kiitos Kati! Joulutori kuulostaa myös kivalta. Syksykin on kivaa aikaa mutta meidän reissulle sattui harmaa ja viileä sää. Kaihoten katselin jokiristeilijöitä. Kesällä se olisi ollut hauskaa ajanvietettä, mutta nyt ei napannut.

      Holokaustin muistomerkki veti kyllä hiljaiseksi. Sitä julmuutta ei vaan pysty ymmärtämään.

  • Reply
    Katriina
    28.5.2017 at 20:42

    Olet tiivistänyt hyvin nuo tärkeät syyt matkustaa Berliiniin. Siihen ei ole paljoa lisättävää, vain jokunen pieni vihje erityisesti suomalaisille.
    Jos huvittaa juoda olutta puistossa, niin kyllä se sopii. Tuskin siihen on sentään tarvetta, koska Berliini on siitä(kin) tunnettu, että Kiezillä on oluttupa vähän joka nurkalla ja jokaisella oma kantapaikkansa. Berliinin Kiez ei ole punaisten lyhtyjen huvittelualue kuten Hampurissa vaan tavallaan kaupunginosa kaupunginosassa eli lähinaapuristo. Pussikaljan sijasta kannattaisi ehkä mieluummin käydä virkistäytymässä kulmakapakassa, terassilla, ravintolassa tms. juomalla iso skoolillinen vain Berliinissä saatavaa erikoisolutta Berliner Weiße mit Schuß. ”Schuß” tarkoittaa punaista Himbeer- ( vadelma) tai vihreää Waldmeister- (Asperula odorata) siirappia. Varsinkin kesällä jaksaa sitten taas marssia nähtävyydeltä toiselle.
    Paras vinkkini ja tärkeä syy matkustaa Berliiniin on, että bussilinjalla 200 pääsee suoraan myös Suomen suurlähetystöön passia/henkilöllisyystodistusta anomaan tai vaikkapa 21.06.2017 suurille juhannusjuhlille ”Suomi Finland 100”-merkeissä (ilmainen sisäänpääsy, katso kotisivulta).Kreuzbergissä voi käydä etsimässä jotakin ”rosoisuutta” ja diskoja, mutta myös ulkomaalaisia parista sadasta maasta esimerkiksi suomalaisia Suomi-keskuksesta.jossa harjoitetaan monipuolista kulttuurivaihtoa (katso kotisivulta). Berliinistä voi tuoda jotakin, mutta sinne voi myös viedä suomalaista kulttuuria.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 21:41

      Kiitos Katriina pitkästä ja kattavasta kommentista! Berliinissä riittää terasseja, joten pussikaljalle ei varmaan tarvetta. Ehkä jos piknikillä haluaa juoda vettä vahvempaa, ei tarvitse pelätä että joku puuttuu asiaan. Hyvä vinkki tuo Suomen suurlähetystö sitä tarvitseville. Bussilinja 200 oli todella hyvä ja sen varrella monia kivoja kohteita.

  • Reply
    Niko
    28.5.2017 at 21:01

    Allekirjoitan kaikki pointtisi.

    Lisäksi lentäminen Berliiniin on halpaa ja nopeaa. Vierailen kaupungissa pari kertaa vuodessa.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 21:43

      Kiitos Niko kommentista! Berliinin lennot saa varmasti napattua edullisesti ja lentoaika onneksi myös lyhyt. Hyvä huomio tuo!

  • Reply
    Mirkka - Hima Saimi blogi
    28.5.2017 at 21:46

    Kävimme Berliinissä perhereissulla (minä, mies ja 1,5 v lapsi) huhtikuussa ja kovin tuttuja paikkoja postauksestasikin löytyy 🙂 Holokaustin muistomerkki ja museot jäi kokematta, mutta ehkä seuraavan kerran, sillä pitäähän tuonne uudemmankin kerran vielä mennä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      30.5.2017 at 21:36

      Berliini on kiva kohde, kun sinne pääsee edullisesti eikä ole pitkä lentomatka pienen kanssa matkustaa. Meiltäkin jäi paljon näkemättä – ei kaikkea yhdellä kertaa 🙂

  • Reply
    JohannaK
    28.5.2017 at 22:08

    Berliini on minulle vielä uusi tuttavuus, mutta tämän, ja muutaman muun aihetta käsittelevän postauksen jälkeen olen entistä enemmän alkanut miettiä sitä matkakohteeksi lähitulevaisuudessa. Ilmeisesti kaupunki toimii myös erittäin hyvin lasten kanssa, joten se voisi olla ensimmäinen kaupunkiloma perheenä 🙂 Hyvän vinkkipaketin olit koonnut, kiitos siitä!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      30.5.2017 at 21:40

      Kiitos Johanna 🙂 Berliini toimii myös lasten kanssa. Siellä on kuulemma myös kiva eläintarha, jota on kehuttu. Meiltä se jäi nyt väliin, mutta pienemmät lapset varmasti tykkäisivät siitä.

  • Reply
    Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia
    28.5.2017 at 23:52

    Mulla on aivoissa joku klikki kun en millään syty tähän Berliiniin! Mun mielikuvissa se on vaan graffiteineen ym jotenkin niin ruma, eikä siellä ole sellaista kaunista vanhaakaupunkia mitkä on mun mieleen… ja kuitenkin tuntuu että pitäisihän siellä joskus käydä. Revi tästä sitten 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      30.5.2017 at 21:44

      Kaikista kaupungeista ei vaan tykkää. Olen käynyt Wienissä pari kertaa, mutta jostain syystä se ei sykähdytä, vaikka siellä on kauniita rakennuksia ym. Berliini on aika rosoinen, mutta sieltäkin löytyy kauniita paikkoja. Se on sekoitus uutta ja vanhaa ja historia huokuu joka kadun kulmasta.

  • Reply
    Katja / Lähtöselvitetty
    28.5.2017 at 23:56

    Berliini on myös yksi minun lempikaupungeistani – jos ei jopa se aivan ykkönen – ja sopii erittäin hyvin kohteeksi myös lasten kanssa. Voin hyvin allekirjoittaa listasi, viimeistä kohtaa myöten. Kylteissä tosin aina kielletään alkoholin nauttiminen leikkipuistoissa, mutta paikallisetkin kantoivat puistoihin viinipulloja ja laseja oikein tarjottimilla. On siis ilmeisesti täysin hyväksyttyä, vaikka kylteissä muuta väitettäisiinkin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      30.5.2017 at 21:46

      Ehkä alkoholia ei haluta leikkipuistoihin, muissa puistoissa pitäisi olla sallittua. Mutta hyvä kun katsoo miten paikalliset toimii, niin ei voi paljon pieleen mennä 🙂

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    29.5.2017 at 20:23

    Hiukan vastaavanlainen oli meidänkin Berliini muutama vuosi sitten pääsiäisenä. Silloin oli kova tuuli, emmekä päässeet Tv torniin. Muutoin kiersimme lähestulkoon samat paikat kuin tekin. Lisäyksenä on vain Sachenhausen, missä käväisimme myös. Vaikuttava paikka kuten Holokaustinen merkki. Noita bussilinjoja emme tajunneet silloin. Kiitos vinkistä jälkikäteen.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      30.5.2017 at 21:50

      Sää on tärkeässä roolissa mitä Televisiotorniin tulee. Harmi, että teille sattui tuulinen sää. Meilläkään ei ollut paras mahdollinen mutta pääsimme kuitenkin ylös. Bussilinjat kannattaa painaa mieleen, koska niillä pääsi kätevästi nähtävyyksien äärelle.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    2.6.2017 at 11:21

    Vaikkakin olemme kaupungissa pariin kertaan käyneet, kerran ennen muurin murtumista ja kerran sen jälkeen, niin kolmaskin vierailu on aika korkealla ”listoillamme”.
    Vietimme juuri 4 päivää Hampurissa ja esimerkiksi tuon helppo liikkua allekirjoitan myös Hampurin osalta, metrot, bussit ja junat toimivat saksalaiseen tyyliin moitteettomasti.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.6.2017 at 18:12

      Berliinissä riittää nähtävää ja se on mukavan lähellä. Hampurissa en ole käynyt, mutta se kuulostaisi myös kiinnostavalta kohteelta. Äitini hyvä ystävä asuu siellä ja pari vuotta sitten mietimme, että olisimme lähteneet häntä katsomaan, mutta se sitten jäi. Jospa houkuttelisi äidin uudestaan tämän ajatuksen lähteille..

  • Reply
    Anna K.
    2.6.2017 at 14:17

    En ole koskaan käynyt Saksassa! Se on tosi outoa, kun joku 45 maata jo koluttuna. Hyvin voisin täyttää tämän aukon sivistyksessä menemällä juuri Berliiniin ja sitä on joskus suunniteltukin, mutta sitten kuitenkin jäänyt. Kivan kuuloinen paikka ja hyviä vinkkejä!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.6.2017 at 18:15

      Kiitos Anna! Berliinistä saisit Saksan käytyjen maiden listalle. Se oli mukavan helppo kohde ja sinne saa lentoja napattua melko edullisesti ja nähtävää riittää. Saksa ei minunkaan lempimaani ole, mutta sieltä löytyisi viehättäviä paikkoja vaikka kuinka.

  • Reply
    Heidi / Fiiliksiä & hetkiä
    2.6.2017 at 22:43

    Olen piipahdellut Berliinissä muutaman kerran, mutta ehkä pitäisi ottaa muutama ”turistipäivä” enemmän vielä kaupungissa. Viimeksi olin palaamassa työreissulta ja lennot kun oli Berliinistä, vietin siellä yhden illan. Alexanderplatzilla oli joku toritapahtuma silloin, kävelin siihen, ostin kojusta afrikkalaista ruokaa vitosella, kuuntelin taidokasta musiikkiesitystä ja mietin, että onhan tää aika siistiä 🙂

  • Reply
    Henna / Kulkutautiset
    3.6.2017 at 21:15

    Minuakaan ei ole Saksa koskaan liiemmin vetänyt puoleensa ja olen monta kertaa pohtinut, että pitäisikö tuolla Berliinissä käydä, kun niin moni siellä jatkuvasti juoksee ja kaupunkia kovasti kehuu. Mutta aina on joku muu reissu mennyt edelle, kun tosiaan niitä suuria intohimoja tuonne suunnalle ei ole vielä ollut. Mutta ehkä siis pitäisi… tämä juttu oli kyllä oikein osuva itselleni. Pitkä viikonloppu johonkin väliin, kyllä varmasti olisi oikein passeli kaupunkiloma 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.6.2017 at 18:18

      Berliiniä voi kyllä suositella. Minäkin mietin tuota reissua muutaman vuoden ennenkuin sain sen toteutettua. Seuraavalla kerralla haluaisin nähdä kaupungin kesällä. Syksyllä sää voi olla jo melko koleaa kuten meidän matkalla.

  • Reply
    Suunnaton
    4.6.2017 at 12:32

    En ole koskaan oikein ymmärtänyt, mikä Berliinissä viehättää – enkä ole itse käynyt siellä. Siispä luin ihan mielenkiinnolla tämän jutun ja Berliini alkoikin vaikuttaa ihan potentiaaliselta vaihtoehdolta! Well done 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      4.6.2017 at 18:19

      Kiitos 🙂 Hennalle juuri suosittelin Berliiniä ja samaa voisin sanoa sinulle, että kannattaa antaa kaupungille mahdollisuus. Saattaisit jopa tykätä siitä 😉

Leave a Reply