San Marino

Päiväretki Bolognasta San Marinoon

15.1.2023
san-marino

San Marino on piskuinen, Italian ympäröimä valtio, jossa asuu 33 700 asukasta (tieto vuodelta 2021). Se on Euroopan kolmanneksi pienin valtio ja maailman vanhin tasavalta. Maa oli pitkään eristäytynyt muulta maailmalta, mutta 1900-luvulla tapahtui muutos ja vuonna 1992 San Marinosta tuli YK:n jäsenvaltio. San Marinon pääkaupunki sijaitsee korkean kukkulan huipulla ja se siintää horisontissa kutsuvana, kun sitä lähestyy autolla.

Vuokra-autolla San Marinoon

Bolognan lähellä on monia kivoja päiväretkikohteita. Meidän valintamme oli San Marino. Välimatka on noin 130 kilometriä. Parhaiten se taittuu vuokra-autolla, mutta on mahdollista myös julkisilla; paikallisjunalla Riminille ja sieltä bussilla San Marinoon. Sitäkin vaihtoehtoa mietimme, mutta totesimme auton helpommaksi.

Vuokrasimme auton jo hyvissä ajoin ennen matkaa ja hotellin aamupalan jälkeen kävelimme reilun kilometrin matkan autovuokraamoon. Noleggiaren vuokraamoa oli haukuttu paljon netissä, ja hieman jännitti miten meille käy. Huonoista kokemuksista huolimatta päätimme testata vuokraamon, koska hinta oli edullinen. Eihän se ihan nappiin mennyt, mutta vika ei ollut heissä vaan meissä. Passi oli jäänyt hotellille ja ilman sitä vuokraus ei onnistunut. Ei auttanut muu kuin ravata takaisin hotellille passia noutamaan.

Olimme toivoneet autoon navigaattoria, koska sen avulla olisi helpompi suunnistaa kuin kännykän pieneltä näytöltä. Kun paperityöt oli tehty, auto noudettiin noin 300 metrin päässä olevasta parkkihallista ja meidän piti kysyä sieltä olisiko yhtään navigaattoria vapaana. Etukäteen sitä ei pystynyt varaamaan. Navit olivat kuulemma todella kysyttyjä ja yleensä aina varattuja. Olimme ladanneet varmuuden vuoksi kännykkään karttoja mutta pidimme peukkuja, että saisimme navin. Yllätys oli suuri, kun hyppäsimme autoon ja huomasimme, että siinä oli integroitu navigaattori. Ilo muuttui pian harmitukseksi, koska se ei toiminut. Parkkihallin kaverilla ei ollut ratkaisua asiaan, vaan hän pyysi meitä palaamaan toimistolle. Koukkasimme sitä kautta ja jostain laatikon pohjalta he kaivoivat vanhan kunnon TomTomin apuun. Sitä ihmettelimme mikseivät he antaneet sitä meille heti kun asiasta kysyimme. Nyt tuli taas ylimääräinen mutka matkaan. Vihdoin pääsimme liikkelle.

kohti-san-marinoa
San Marinon kaupunki häämöttää jo edessä
san-marino-nakoalat
san-marino-nakymia

San Marinon vanha kaupunki sijaitsee Monte Titano -kukkulalla noin 750 metrin korkeudessa. Sinne kiemurtelee serpentiinitie, joka oli hidas ajaa. Olimme varautuneet siihen, että parkkipaikkaa joutuu etsimään pitkään. Pysäköintipaikkoja on tien varrella useampia, mutta mitä alemmaksi auton jättää, sen pidempi matka on kävellä ylös. Yksi vaihtoehto on hissi (cable car), jolla pääsee Borgo Maggiore parkkipaikalta suoraan keskustaan. Hissi kulkee 15 minuutin välein ja hinta on noin 3 euroa (syksy 2022). Ajoimme ensin ylös asti ja etsimme sieltä parkkipaikkaa. Ajatus oli, että jos sieltä ei löydy, ajamme alemmaksi. Yksi paikka löytyi aika nopeasti, mutta siihen olisi saanut jättää auton vain puoleksi tunniksi. Ajelu jatkui ja tilanne näytti huonolle. Kaikki paikat olivat täynnä ja ajelimme ristiin rastiin haravoiden silmillä vapaita paikkoja. Vihdoin erään kadun reunasta löytyi yksi paikka, joka onneksemme oli vieläpä ilmainen. Tietulleihin oli mennyt jo 16 €, joten maksuton pysäköinti oli todella tervetullut.

san-marino-kattojen-ylla
san-marino-vanha-kaupunki
san-marino-punaisia-kattoja
san-marino-kurkistus
san-marino-monte-titano

San Marino ja kolme tornia

Kun saimme auton parkkiin, suuntasimme ensimmäisenä lounaalle. Kello oli jo paljon, koska Bolognan päässä oli kulunut kaikkeen alkusählinkiin aikaa. Kun vatsat oli täynnä, suuntasimme kohti San Marinon kolmea tornia. Guaita, Cesta ja Montale ovat kohonneet tuhannen vuoden ajan San Marinon sinistä taivasta vasten ja hienolta näkemämme Guaita kieltämättä näyttikin. Torneista Montale on ainoa, jonne ei pääse sisälle, mutta muihin pääsee muutaman euron lipulla. Me emme kiivenneet niihin, vaan tyydyimme katselemaan Guaita-tornia kauempaa. Jos haluat kiivetä torneihin ja mietit kumpaan menisit, valitse keskimmäinen Cesta. Sitä kehutaan eniten, koska sieltä on näkymä kahteen muuhun torniin ja bonuksena hienot maisemat San Marinon kaupunkiin.

san-marino-kolme-tornia
Guaita
san-marino-korkealla
san-marino-pyhan-marinuksen-basilika
Pyhän Marinuksen basilika 1800-luvulta

Kävelimme kapeita, vanhojen rakennusten reunustamia kujia ympäriinsä. Nousimme portaita yhden päivän porrastreenin verran ja ihastelimme kauniita kukkaistutuksia. Päivä oli lämmin, tosin tuulinen, mutta lyhythihaisella tarkeni hyvin tepastella pitkin vanhaa kaupunkia.

Piipahdus Riminillä

Kotimatkalla päätimme tehdä pienen piipahduksen Riminin hiekkarannoille. Meistä kumpikaan ei ole koskaan siellä rantalomaa viettänyt ja sillä oli hauska päästä näkemään minkälaisesta paikasta on kyse. San Marinosta on vain reilun 20 kilometrin matka Riminille ja se taittui noin puolessa tunnissa.

Riminillä oli hyvin hiljaista. Kausi oli ohi ja moni paikka oli laittanut ovet kiinni. Kävimme katsomassa pitkää hiekkarantaa, joka näytti jatkuvan silmän kantamattomiin. Vaikka loma Riminillä ei aikaisemmin ole houkutellut, nyt tuli tunne, että tännehän voisi vaikka joskus tulla uudestaan.

  • Reply
    Stacy
    15.1.2023 at 19:22

    Olenpa juuri Riminiltä tehnyt matkan San Marinoon. Ei ole kovasti muuttunut vuosien saatossa. Hyvin, hyvin turistoitunut maa, vaikka se on Euroopan vähiten vierailtujen valtioiden joukossa. Ankkalaiseksi oli ainakin silloin vaikea päästä, sillä jos vaikka onnistuisi viettelemään sanmarinolaisen, niin silläkään et pääse ankkalaiseksi, vaan sanmarinolainen menettää omansa. Saakohan hän sitten enää asuakaan siellä, vai onko hänen hankittava oleskelulupa.

  • Reply
    Eveliina / Reissukuume
    15.1.2023 at 21:22

    Harmi, että oli tuota alkuhässäkkää, mikä vei hyvää turreiluaikaa itse kohteesta 🙁 Onneksi kuitenkin löysitte perille! Paljonko auton vuokraus muuten maksoi?

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.1.2023 at 19:21

      Kiitos Eveliina! Alkuhässäkkä ärsytti ja kun oli osittain vielä omaa syytä. Ei voinut syyttää ketään muuta, hehee! Auto maksoi päiväksi noin 50 €.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    15.1.2023 at 22:08

    Tuo olikin itselleni vielä viime aikoihin saakka tuntematon asia, että kyseessä on maailman vanhin tasavalta. San Marino olisikin joskus mukavaa päästä näkemään. Maa näyttää mukavan vehreältä, mutta muutenkin kiinnostavalta. Hieman tosiaan alkuhässäkkää näytti olevan, mutta hyvin lopulta pääsitte kohteeseen tututumaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.1.2023 at 19:24

      Kiitos Mikko! San Marino oli mukava päiväretkikohde. Jos olisi jaksanut kiivetä torneille, sieltä olisi saanut ihailla hienoja maisemia. Toki niistä sai käsitystä torneille vievien näköalapaikkojen luonta.

  • Reply
    Ismo for Takeoff
    16.1.2023 at 02:00

    Me tehtiin myös aikoinaan reissu San Marinoon paikallisbussilla juurikin Riminiltä, jossa taas oltiin käymässä Venetsian reissun yhteydessä. Tutun näköistä maisemaa ja meillä on myös kuva tuosta kohdasta, jossa katu haarautuu vasemmalle kohti huvilaa ja oikealle vanhan kaupungin syövereihin. Otimme vitosella San Marinon leimat passeihiimme joimme lasilliset terassilla ja ihmettelimme ulkoa viinakauppaa, joka mainosti olevansa myös Systembolaget (taisi olla Alkokin). Ihan kiva päiväreissu, onkohan kovinkaan moni tuolla yön yli?

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.1.2023 at 19:27

      Kiitos Ismo! Aika moni taitaa käydä San Marinossa päiväseltään. Nyt ei ainakaan tule mieleen ketään matkabloggaajaa tai muutakaan tuttua kuka olisi siellä yöpynyt.

  • Reply
    Mari/Kodinvaihtaja LASSILA
    17.1.2023 at 19:16

    Hieno yhdistelmä: San Marino ja Rimini. Voisin mieluusti toteuttaa!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.1.2023 at 19:28

      Kiitos Mari! Oli hyvä kombo! Siinä lähellä olisi ollut muitakin kivoja paikkoja, mutta yhden päivän aikana ei kunnolla ehdi käydä kuin kahdessa.

  • Reply
    Ne Tammelat
    18.1.2023 at 16:54

    San Marino on vielä maalamatta meistä toisen kartalla, joten tässäpä oli mainiot ohjeet ja vinkit kohteessa käymiseen. Me ollaan laitettu lähes kaikki muut autovuokraamot boikottiin, paitsi Avis, Hertz ja Europcar, jotta vuokraussäädöt jäisivät minimiin ja vakuutukset menisivät Amexin piikkiin. Onneksi teilläkin lopulta reissu onnistui alkukommellusten jälkeen!

    Ilmeisesti selvisitte Italian liikenteessä ihan hyvin? Se vaikutti aika kköh.. vauhdikkaalta 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.1.2023 at 19:30

      Kiitos Tammelat! Riskillä mentiin tuon vuokraamon kanssa, mutta kaikki sujui hyvin ja toki kun vuokrattiin auto vain päiväksi, ei siinä olisi suurta rahallista menetystä tullut vaikka olisi jotain mennytkin pieleen. Mies on hyvä kuski ja pienen totuttelun jälkeen ajoi kuin italialaiset. 😉

  • Reply
    Terhi
    19.1.2023 at 00:20

    Tein myös päiväretken San Marinoon, mutta bussilla ja Riminiltä. Ei ollut parkkivaikeuksia, teillä oli vähän huono tuuri. Oli kyllä näkemisen arvoinen paikka jossa on elelty sangen eristyksessä

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      26.1.2023 at 18:54

      Kiitos Terhi! No itseasiassa ei meillä niin huono tuuri ollut, koska saimme auton lopulta hyvälle paikalle ja vieläpä ilmaiseksi. Bussilla tuota ongelmaa ei tietysti olisi ollut, mutta Bolognasta asti julkisilla ei houkutellut.

  • Reply
    Aila ja Juha
    22.1.2023 at 21:34

    Kiitos mieliinpalauttavasta kirjoituksesta! Olemme käyneet kuvauksen paikoissa, mutta muistikuvat ovat kovin hataria. Ehkä syynä on se, että tuosta on kulunut 30 vuotta aikaa, ja matkustimme neljän lapsen kanssa. Nyt pääsemme matkustamaan kahden…
    Juha

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      26.1.2023 at 18:59

      Kiitos kommentista Juha! Olen huomannut, ettei tarvita edes 30:tä vuotta kun muistikuvat haalistuu. Aloitin kirjoittamaan viime vuoden matkakoostetta ja alkuvuodesta en muista muuta kuin että Kap Verdellä käytiin. 🙂

Leave a Reply