Singapore

Singapore Slingia ja intialaista seuraa maailmanpyörässä

23.11.2017

Singaporessa pitää maistaa Singapore Sling -cocktailia. Onhan se maailman kuuluisin drinkki. Se keksittiin 1900-luvun alussa Raffles hotellin Long Barissa. Siksi se onkin sopiva paikka Slingin maisteluun. Me olimme Rafflesin ovella jo klo 11, jolloin baari avaa ovensa. Kuuluisa Long Bar oli kuitenkin remontissa ja Slingit tarjoiltiin Bar & Billiard Roomissa.raffles-hotel

Aluksi epäilin onko klo 11 liian aikaista mennä drinkille. Olisihan sinne voinut mennä illallakin. Olimme kuitenkin sopivasti kulmilla, niin päätimme kurkata baariin. Kieltämättä yllätyin nähdessäni väkimäärän, jolla oli jo Slingit nenän edessä. Uutta porukkaa tuli ovesta koko ajan, joten Singaporessa näköjään mikään kellonaika ei ole liian aikainen Singapore Slingille. Juomalla on hintaa 31 SGD (noin 20 €) + verot ja palvelumaksut. Rafflesin hinta taitaa olla kaikista kallein. Muualta drinkkiä saa edullisemmin.singapore-sling

Kävimme samana iltana Clarke Quayssa syömässä ja illallisen jälkeen päätimme mennä vielä toiseen baariin juomaan drinkit. Baariin meidät houkutteli Happy hour – kaksi drinkkiä yhden hinnalla. Siellä maksoimme kahdesta Singapore Slingistä 16 SGD (n. 10 €). Aika huima hintaero Rafflesiin verrattuna. Clarke Quaysta on tarkoitus kirjoitella myöhemmin lisää, koska se on todella kiva paikka mennä illalla syömään tai drinksuille.

Singapore Flyer

Singapore Slingien jälkeen kävelimme Singapore Flyerille, joka piti vuoteen 2014 saakka maailman korkeimman maailmanpyörän valtikkaa. 165-metrinen Singapore Flyer joutui luovuttamaan tittelin Las Vegasin High Rollerille, joka meni 2,5 metrillä ohi. Dubaihin on sen jälkeen rakennettu 210-metrinen Dubai Eye, joka tämän hetken tiedon mukaan on maailman korkein.singapore-flyer-kapseliSingapore Flyerissä on 28 ilmastoitua kapselia, joihin mahtuu 28 matkustajaa kerrallaan. Selkeällä säällä sieltä voi nähdä lähes 50 kilometrin päähän. Kierros kestää puoli tuntia ja siinä ehtii ihastella huikeita näkymiä, jotka avautuvat joka ilmansuuntaan. Pääsymaksu on 33 SGD (n. 21 €).singapore-flyer-maisemaKun jonotimme kapseliin pääsyä, meidät ympäröi iso ryhmä intialaisia. He olivat todella kovaäänisiä ja toivoimme, ettei tarvitsisi mennä heidän kanssaan samaan kapseliin. Meidän edessä jonotti australialainen pariskunta, joka kysyikin meiltä vuoromme lähestyessä, josko menisimme neljästään samaan kapseliin. Se sopi vallan mainiosti. Valitettavasti meitä ei neljästään päästetty, koska jono oli aika pitkä. Seuraksi saimme yli 20 intialaista. Oh no!singapore-flyer-kapseli-ilmassa

Aussien kanssa vaihdettiin kuulumisia ja räpsittiin valokuvia. Pysähdyin välillä myös katselemaan intialaisten touhuja ja kyllähän se porukka osaa ottaa ilon irti missä vaan. Ilmeisesti kyseessä oli ison suvun matka, koska kaikki tunsivat toisensa ja erilaisia selfie kuvia otettiin mitä eriskummallisimmissa asennoissa. Muuten heidän touhujaan olisi ollut kiva seurata, mutta kaikki puhuivat yhteen ääneen ja lapset kiljuivat, niin meteli oli aikamoinen. Alkumatkasta lapsille avattiin keksipaketti, josta puolet löytyi hetken päästä murusina lattialta. En voi siis sanoa nauttineeni Singapore Flyer ajelusta tämän mölysakin takia.singapore-flyer-maisemia

Mutta ilman intialaisiakin, kokemus oli valjumpi kuin olin odottanut. Jos olette käyneet London Eye´ssa, niin Flyer on samanlainen vaikkakin siinä noustaan korkeammalle. Jos Singaporessa haluaa panostaa vaan yhteen näköalapaikkaan, suosittelen mieluiten Marina Bay Sandsin Sky Park näköalaterassia kuin Singapore Flyeria. Sky Parkin näköalaterassi on korkeammalla, sieltä on upeat näkymät ja saa valita itse seuransa. Jos terassille osuu samaan aikaan kovaäänistä väkeä, siellä pääsee aina terassin toiseen päähän ”karkuun”. Lisäksi terassin baari on todella kiva.

Singapore Flyerin jälkeen lepuutimme korvia kävelemällä Suntec City -kauppakeskukseen. Kyseessä on valtava ostoskeskus, jossa oli kolmessa eri tornissa monessa kerroksessa kaikki mahdolliset liikkeet ja ravintolat, joita vaan kuvitella saattaa. Me menimme sinne minun toiveestani, koska halusin nähdä maailman suurimman suihkulähteen Fountain of Wealthin.

Suihkulähde löytyi tornien edessä olevalta pihalta. Ulkoapäin se ei näyttänyt niin vaikuttavalle kun ostoskeskuksen sisältä. Etsimme alakerrasta ruokapaikkaa ja huomasimme yhtäkkiä olevamme suihkulähteen ”sisällä”. Iltaisin suihkulähteellä on musiikki- ja valoshow, kuten niin monella muullakin Singaporen nähtävyydellä. Se on kuulemma hieno, joten jos olet Suntec Cityn tornitalojen lähellä ilta-aikaan, niin käy ihmeessä katsomassa.

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    26.11.2017 at 14:06

    Terveisiä Singaporesta. Juuri kuljimme Rafflesin ohi ja kovin oi edelleen peitetty julkisivu. Tosiaan se toinen baari oli auki, mutta ei sitten menty, kun valitettavasti oli jo vähän kiire hotellille. Lähdetän tänään, nyyh…. takaisin.

    Kirjoitin itse oman tarinani Rafflesista melko tarkalleen vuosi sitten. Tuossa mun jutussa keskityn vähän enemmän hotelliin ja sen kuuluisiin vieraisiin.
    Tässä linkki siihen
    http://www.tamamatka.fi/raffles-hotel/

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:39

      Raffles oli tosiaan huputettuna eikä valitettavasti päässyt sitä koko loistossa näkemään. Sisältä näytti kyllä todella viihtyisälle ja mielellään siellä Singapore Slingit nautti 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    26.11.2017 at 15:29

    Raffles ja Singapore Sling olivat tuon kaupungin must-kohteita ensimmäisellä vierailullamme kaupungissa, ehkä 1997 🙂 Pari vuotta sitten lyhyellä pysähdyksellä päättelimme, että must-kohde on Marina Bay Sands -hotelli. Tuon maailmanpyöränkin näimme sen katolta, mutta emme innostuneet sillä kertaa – ja ilmeisesti emme ihan huippukokemusta siinä menettäneetkään.
    http://meriharakka.net/2014/11/30/last-stop-singapore/

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:41

      Jos pitäisi valita Marina Bay Sandsin ja Singapore Flyerin väliltä, niin ehdottomasti äänet menevät ensimmäiselle. Sieltä oli upeat näkymät kaupungin ylle ja olihan se korkeammallakin kuin maailmanpyörä.

  • Reply
    Suunnaton
    26.11.2017 at 20:20

    Huh, olisi aika painajaismaista joutua taivaisiin nousevaan pieneen kapseliin metelöivän joukon kanssa.

  • Reply
    Aron / Ja sitten matkaan...
    26.11.2017 at 20:21

    Singapore Sling jäi maistamatta, vaikka Rafflesia kävimmekin vilkaisemassa lähempää. Jostain olin lukenut, että drinksu ei ole hintansa väärti. Ehkä sitten seuraavalla kerralla maistan. Me kokeilimme Singapore Flyeriä pimeän aikaan. Kaupungin valojen loistaessa kierros oli kyllä hintansa väärti. Jonoa oli varsin maltillisesti ja kapseli ei tullut ihan tupaten täyteen. Porukka oli myös vähän hiljaisemman kuuloista kuin nuo intialaiset. 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:44

      Singapore Sling varmasti jakaa mielipiteitä ja makuasioistahan siinä on kyse. Minä tykkäsin, mutta olihan se ylihinnoiteltu, sitä ei käy kieltäminen. Singapore Flyer varmasti olisikin ollut hienompi pimeällä, kun olisi nähnyt kaupungin valot. Kokemus intialaisten seurassa ei ollut erityisemmin mukava.

  • Reply
    Terhi/Fammo matkalla
    27.11.2017 at 22:17

    Näyttää kyllä olevan runsaasti aineksiakin tuossa Singapore slingissä. Ehkä se sitten on hintansa arvoinen

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:45

      Se oli hyvänmakuinen ja yllättävän paljon siinä on kaikkea. Siitä huolimatta on minusta ylihinnoiteltu. Raffles-lisä selkeästi painaa.

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    29.11.2017 at 14:46

    Oma Singaporen reissu lähestyy niin on ihana ahmia näitä Sigapore-juttujasi. Viime kerralla laitoin ylös must-paikkoja, mutta nyt luulen, että ainakin Flyer menee listalle ”Älä mene”. Mutta oikeasti on kiva saada näitäkin vinkkejä, jottei lyhyttä lomaa tuhlaa turhaan selaiseen, mistä ei sitten pitäisi. Flyer ei tosiaan kuulosta minun jutulta – ainakaan intilaislauman kanssa :O. Singapore slingiä pitänee maistaa, mutten ole ihan varma, onko sittenkään pakko mennä juuri sinne Rafflesiin…

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:47

      Kiva kuulla Heidi, että postauksista on ollut hyötyä. Sehän se on tarkoituskin jakaa tietoa ja antaa vinkkejä muille matkailijoille. Jokohan olette reissussa? Täytyy käydä vilkaisemassa sinun blogia. Singapore Slingiä saa kaupungilta paljon halvemmalla, joten ei välttämättä tarvitse mennä Rafflesiin sitä juomaan. Se vaan oli meille se juttu, että pitää juoda drinkki sen alkulähteillä 🙂

  • Reply
    Virpi/Hätälasku matkablogi
    7.12.2017 at 23:46

    Ai kamala tuo intialaislauma! 😀 Muuten vaikuttaa kyllä kivalta ja mielenkiintoiselta kohteelta!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.12.2017 at 18:48

      Joo, se oli aika järkky! Muuten olisi ollut ihan kiva kokemus, ei ehkä niitä huippuhetkiä, mutta sellainen ok 🙂

  • Reply
    Joanna Sormunen
    28.12.2017 at 20:37

    Kiitos kun osallistuit ensimmäiseen Viikon Kuva Maailmalta – Link Up Partyyn! Toivottavasti tulet taas mukaan kun uusi Party alkaa sunnuntaina.
    Hienoja kuvia Singaporesta! Harmi että teille sattui niin mölyisä joukko mukaan Singapore Flyeriin, nautinto olisi varmasti ollut ihan erilainen ilman heitä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      29.12.2017 at 14:31

      Kiitos Joanna 🙂 Mielelläni osallistun uuteen Partyyn, yritän vaan muistaa. Singapore Flyer olisi varmasti ollut erilainen ilman intialaisia. No, aina ei voi seuraa valita. Yritimme melusta huolimatta keskittyä hienoihin maisemiin.

Leave a Reply