Singaporen etniset kaupunginosat: Chinatown ja Little India

Kun Singaporessa haluaa nähdä muutakin kuin pilvenpiirtäjiä ja loistohotelleja, kannattaa suunnata kaupungin etnisiin osiin: Chinatowniin tai Little Indiaan. Näissä kaupunginosissa tunnelma on hyvin erilainen ja sieltä löytyy sitä vanhaa ja aitoa Singaporea. Varsinkin Chinatown oli mielestäni viihtyisä vanhoine kiinalaistaloineen. Little Indiasta en sen sijaan pitänyt. Se vaikutti yhtä kaaosmaiselta ja rähjäiseltä kuin Intiakin. Mutta joka Intiasta pitää, viihtyy varmasti myös Little Indiassa.

Chinatown

Chinatown sai alkunsa vuonna 1822, kun Sir Thomas Stamford Raffles laati kaavoituksen, joka jakoi kaupungin selkeisiin kaupunginosiin. Nämä kaupunginosien väliset linjat pitävät vieläkin. Kiinalaisia saapui rahtilaivoilla maahan ja he työskentelivät raskaissa töissä sekä asuivat ahtaissa oloissa. Alueelle rakennettiin kiinalaisia temppeleitä, mutta myös taolaisia sekä hindulaisia. Lisäksi alueelle nousi asuinrakennuksia, kirkkoja ja moskeijoita. Alueella asui myös intialaisia työläisiä ja muiden alueiden tapaan Chintown ei ollut väestöltään yhtenäinen.

Chinatownista toki löytyy myös ostoskeskuksia sekä hotelleja. Hintataso on siellä huomattavasti edullisempi kuin muualla kaupungissa. Reppureissaajat varsinkin viihtyvät Chinatownin hostelleissa. Me kävimme viikon aikana pari kertaa Chinatownissa. Ensimmäisellä kerralla piipahdimme siellä lounaalla. Toisella kerralla kiertelimme aluetta pidempään ja koska ruoka oli siellä edullista, jäimme silloinkin syömään. Kananuudelia sai paikallisten suosimassa ravintolassa 3,5 Singaporen dollarilla (2 €) ja kun kyytipojaksi otti kiinalaista olutta Tsingtaoa, ei senkään hinta päätä huimannut. Hintoihin tuli toki verot päälle, mutta senkään jälkeen loppulasku ei ollut kallis.

Toisella kerralla lounastimme hawker centerissä eli ruokahallissa. Siellä on vieri vieressä ruokakojuja, joista voi ostaa esimerkiksi kiinalaista, intialaista ja korealaista ruokaa. Hinnat ovat edullisia ja ruokahallit ovat todella suosittuja. Tilasimme toisesta kojusta ruokaa ja viereisestä juomat. Tyhjiä paikkoja hallissa ei ollut monta, mutta lähes täpötäydestä pyöreästä pöydästä löytyi paikat. Sinne vaan paikallisten setien väliin istumaan ja syömäpuikkoja heiluttamaan. Kojuista ei saanut servettejä, vaan ne ostettiin erikseen vanhuksilta, jotka kiersivät myymässä niitä. Singaporen sosiaaliturva on heikko ja servettien myynnillä mummot saavat pientä lisätuloa.

Chintatowniin olisi hienoa päästä kiinalaisen uudenvuoden aikoihin, koska silloin katujen ylle ripustetaan valoja sekä punaisia koristeita. Kaduilla on paraateja, joissa voi nähdä erilaisia tanssi-, musiikki- ja akrobatiaesityksiä. Katujen yläpuolella oli nytkin koristeita, mutta uudenvuoden aikaan alue on varmasti ihan erinäköinen.

Little India

Little Indiaan menoa siirsimme päivä päivältä, kun aina jokin muu mielenkiintoisempi paikka vei voiton. Myönnän, ettei Little India tehnyt vaikutusta samalla tavalla kuin Chintatown. Syynä saattoi olla sekin, että sinä päivänä Singapore näytti meille sateisen puolensa ja jouduimme odottamaan erinäisten katosten alla sateen loppumista. Näkemisen arvoinen se kuitenkin on ja joidenkin mielestä Singaporen parhaimpia ja aidoimpia kaupunginosia.

Ensimmäiset intialaiset tulivat Singaporeen Rafflesin mukana vuonna 1819. He asuivat ensin Chinatownin alueella, mutta karjankasvatuksen lisääntyessä siirtyivät Serangoon Roadin halkomalle alueelle, joka tunnetaan nyt nimeltä Little India. Little Indiassa on kauniita värikkäitä taloja, mutta varjopuolena myös rähjäisiä pieniä kujia ja remonttia kipeästi odottavia rakennuksia. Katujen varsilla oli kojuja, joissa miehet sitoivat kukkaseppeleitä ja toisaalla paloiteltiin isosta ruhosta lihaa keskellä jalkakäytävää. Meininki vaikutti samanlaiselta kuin Intiassa konsanaan.

Kaduilla ja metroasemalla näkyi värikkäitä koristeita, koska hindujen suuri juhla Deepavali oli lähestymässä. Kyseessä on niin sanottu valonjuhla, joka vastaa meidän joulua.

Katukojuista voi ostaa kaikenlaista aina hedelmistä elektroniikkaan. Mustafa Centressä kannattaa piipahtaa. Se on valtava tavaratalo, joka on auki vuorokauden ympäri ja sieltä saa kaikkea intialaisesta krääsästä kultaosaston kalliisiin arvoesineisiin. Mustafaan pätee sanonta ”mitä sieltä ei löydy, sitä ei tarvita”.

Lounas, jota emme koskaan saaneet

Pikkuhiljaa katuja ristiin rastiin kävellessä tuli nälkä ja alkoi operaatio lounaspaikan metsästys. Pieni, mutta ilmeisesti paikallisten suosima ravintola veti meitä ensin puoleensa ja menimme jo tarjoilijan perässä sisälle katsomaan sopivaa pöytää. Valitettavasti ainoat vapaat pöydät olivat valtavan tuulettimen alla ja ravintolassa oli niin voimakas suitsukkeiden tuoksu, etten pystynyt sinne jäämään. Kadun toisella puolella oli viihtyisämpi paikka valkoisine pöytäliinoineen, mutta hintataso oli heti yli 10 dollaria kalliimpi.

Metroaseman lähellä olevalla kadulla oli ravintoloita vieri vieressä. Ruokalistoja pystyi selailemaan ulkona ja yhden intialaisen paikan kohdalle pysähdyimme. Ulko-ovi oli kiinni ja kurkistelin sisään onko paikka edes auki. Tarjoilija avasi samassa oven ja kun paikka näytti kivalta, menimme sisään.  Tilasimme oluet ja ne tulivat melkein samantien. Kun kerroin tarjoilijalle, että voisimme jo tilata, hän vastasi ”Relax madam, I´ll be back in five minutes”. Tarjoilijaa ei kuitenkaan kuulunut viidenkään minuutin jälkeen, vaikkei ravintolassa meidän lisäksi ollut kuin pari asiakasta. Kutsuin häntä uudestaan ja taas hän pyysi odottamaan, tällä kertaa kaksi minuuttia. Siinä vaiheessa alkoi jo hermot kiristymään ja totesimme, ettei jäädä tällaiseen paikkaan syömään. Kulautimme loput oluet kurkkuun ja viitoimme häntä tuomaan laskua. Sen sijaan hän toi meille uudet oluet. Kieltäydyimme niistä ja sanoimme haluavamme laskun. Hän katsoi meitä ihmeissään ja varmisteli, etteikö me jäädäkään syömään keittoa, kun se olisi kohta valmis. Siis mitä? Hän ei koskaan edes ottanut meiltä tilausta vastaan, mutta silti keitot oli laitettu porisemaan. Ehdin kyllä mainita hänelle keitoista, kun hän toi oluet, mutta hän vaan käski rentoutumaan ja käveli tiehensä. Minun mielestäni se ei vastannut tilauksen vastaanottamista. Laskua saimme myös odotella tovin. Kun se vihdoin tuli, laitoimme pöydälle tasarahan ja poistuimme paikalta vähin äänin. Askeleet veivät yhteistuumin kohti metroa. Täältä ei edes yritettäisi löytää uutta ruokapaikkaa. Metrolla suuntasimme Bras Bahin alueelle ja sieltä löytyi ravintola, jossa vihdoin sai ruokaa.

Vaikka meillä oli lounaan kanssa huonoa tuuria, löytyy Little Indiasta myös ravintoloita, joissa palvelu pelaa. Kun viikon aikana juttelimme paikallisten kanssa ja he halusivat antaa meille Singapore vinkkejä, kaikki kehuivat Little Indiaa.

Ota blogi seurantaan myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.