Slovakia

Bratislava – Slovakian pieni pääkaupunki

26.3.2023
slovakia-bratislava

Bratislava on yksi Euroopan huonoimmin tunnetuimmista pääkaupungeista. Sieltä puuttuvat maailmankuulut nähtävyydet. Jos kadulle menisi tekemään gallupia mistä Bratislava tunnetaan, suomalaiset saattaisivat muistaa sen parhaiten jääkiekon maailmanmestaruuskisoista vuodelta 2019. Vaikka Bratislavassa ei huikeita nähtävyyksiä ole, kannattaa siellä piipahtaa vaikka päiväretken verran. Se on kätevästi yhdistettävissä esimerkiksi Wienin reissuun. Tämä oli meilläkin mielessä, kun suunnittelimme Wienin matkaa helmikuun lopulle.

Bussilla Bratislavaan

Päiväretken sijaan päädyimme viettämään Bratislavassa yhden yön. Hyppäsimme Wienin lentokentältä bussiin ja hurautimme sillä vajaan tunnin matkan Slovakian puolelle. Bussiliput voi ostaa etukäteen netistä, jolloin ne edullisimmillaan ovat noin 5 €. En uskaltanut ostaa niitä ennakkoon, koska ei oltu varmoja mihin bussiin ehditään. Lippuja saa myös kuskilta, mutta hinta on silloin tietysti kalliimpi. Me maksoimme niistä 11 €/hlö.

Maisemat eivät matkan varrella olleet kovin ihmeelliset, joten nukahdin jossain reissun puolessa välissä ja heräsin kun aloimme lähestyä Bratislavaa. Sää oli auringosta huolimatta viileä. Bratislavassa tuulee usein ja mekin saimme osamme siitä, kun kävelimme bussipysäkiltä kohti vanhankaupungin sokkeloisia mukulakivikatuja ja majoitusta.

Bratislavan vanhankaupungin kujilla

Majoituimme Aplend City Hotel Perugiassa, jonka sijainti oli ihanteellinen vanhankaupungin sydämessä. Huoneen hinta oli edullinen (noin 90 €). Hotellista suoraan varatessa sai halvemman hinnan kuin Bookingin kautta. Huoneemme oli jo valmis, vaikka oli vasta aamupäivä. Veimme sinne laukut ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

bratislava-aplend-city-hotel-perugia
Aplend City Hotel Perugia
bratislava-vanhakaupunki
bratislava-ratikka
bratislava-kirkko
bratislava-priimaksen-palatsi

Pyörimme aluksi vanhankaupungin kaduilla ja piipahdimme oluella slovakialaisessa ravintolassa. Paikallinen ruoka on lihapainotteista, joten emme halunneet siellä syödä, vaikka lounasaika olikin jo käsillä. Kristallikruunun valossa nautittujen juomien jälkeen jatkoimme tutustumismatkaa pienille kujille.

bratislava-aukio

Bratislavan linna

Parin tunnin kaupungilla pyörimisen ja lounaan jälkeen mies halusi hotellille huilaamaan. Minä janosin lisää nähtävää ja päätin kävellä Bratislavan linnalle, joka on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Matka sinne mutkitteli mukulakivikatuja pitkin. Kaduilla oli hiljaista eikä vanhankaupungin turistiryppäistä ollut tietoakaan.

Linna sijaitsee korkealla kukkulalla, joka on ollut asuttuna aina kivi- ja pronssikausien vaihteesta saakka. Linna on kokenut vuosien varrella eri vaiheita. Kivilinna nousi kukkulalle 900-luvulla ja se muunnettiin goottilaiseksi linnoitukseksi vuonna 1430. 1500-luvulla se muovautui renesanssilinnaksi ja vuonna 1649 se rakennettiin uudelleen barokkityyliin. Kuningatar Maria Teresan aikana linna koki loistokkaita vuosia kuninkaanlinnana. Vuonna 1811 se tuhoutui tulipalossa ja jälleenrakennettiin vasta vuosina 1956-1968.

bratislava-mukulakivikatu
bratislava-matka-linnalle
bratislava-view
bratislava-linna
Bratislavan linna
bratislava-linnan-edusta

Linnassa toimii Slovakian kansallismuseo eikä se kuulemma ole mitenkään erityinen. En halunnut siihen aikaa tuhlata, vaan kiertelin linnan pihassa ja puutarhassa. Aiemmin päivällä aurinko pilkahteli pilvien lomasta, mutta nyt se pysyi piilossa ja sää oli muuttunut harmaaksi. Linnan pihalta oli hienot näköalat kaupungin ylle. Kun katselin linnan rujoa puutarhaa, mietin miten tämäkin paikka kesällä olisi hurmaava kukkineen ja vehreine pensaineen ja puineen. Harva kaupunki on parhaimmillaan harmaassa talvisäässä. Kun kävelin mäkeä alas linnalta pohdin jaksaisiko vielä poiketa UFOssa, joka on sillan huipulla lentävää lautasta muistuttava näköalatasanne ja siellä toimii myös ravintola. Sade kuitenkin sotki suunnitelmat. Sateenvarjo oli jäänyt hotellille enkä viitsinyt kastella itseäni.

bratislava-ufo
UFO
bratislava-ufo-nakoalapaikalta

Sininen kirkko

Illalla reippailimme ennen syömään menoa Pyhän Elisabethin kirkolle, joka tunnetaan myös Sinisenä kirkkona. Se sijaitsee noin kilometrin päässä keskustasta. Jos haluaa käydä kirkon sisällä, kannattaa ajoittaa käynti sen erikoisiin aukioloaikoihin. Kirkko on auki vain aamulla pari tuntia ja illalla toisen mokoman. Tarkemmat aukioloajat löytyvät täältä. Meidän lisäksemme kirkossa oli muutama henkilö ja pappi puhui jotain, mutta emme siitä ymmärtäneet. Puhe loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, joten kyse ei ollut perinteisistä kirkonmenoista. Istuimme hetken kirkon penkissä ja ihastelimme sen kauniita maalauksia.

Kun lähdimme huoneesta illalliselle, siellä oli aika kylmä emmekä saaneet lämpötilaa säädettyä. Pyysimme huoneeseen lisää lämpöä, koska yöllä olisi kurja palella. Kun palasimme illalliselta, lämmin tuulahdus oli ovella vastassa. Lämpömittari näytti 28,5, huh! Ihan sellaista emme olleet toivoneet. Saimme onneksi itse säädettyä lämmöt mieleiseksi.

Aamulla nautimme hotellin hyvän ja monipuolisen aamupalan. Aamiaishuone oli sisustettu kivasti paikalliseen tyyliin ja kaiuttimista soi slovakialainen musiikki. Rautatieasemalle oli noin kahden kilometrin matka. Emme jaksaneet laukkujen kanssa kävellä, vaan tilasin Boltin. Kyyti oli edullinen 4,5 euroa. Asemalta ostimme liput Wienin junaan (14,90 €/hlö) ja puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme sen kyytiin.

Bratislava oli mukava makupala Wienin matkan yhteyteen. Vanhakaupunki oli pieni ja se oli nopeasti kierretty. Jos olisimme viettäneet siellä toisen yön, olisi voinut tehdä retken Devinin linnaan (12 km Bratislavasta) ja kesäaikaan risteily Tonavalla olisi ollut hieno kokemus. Mutta yksi yö oli mielestäni riittävä. Bratislava ei tehnyt sellaista vaikutusta, että ihan heti haluaisin sinne takaisin. Mutta jos reitin varrella joskus osuu, niin kyllähän siellä uudestaan voisi piipahtaa.

  • Reply
    Christa
    26.3.2023 at 18:14

    Tämä postaus tuli sopivasti, sillä olen miettinyt kauounkimatkaa Wieniin ja sieltä Bratislavaan. Kuulostaa, että päiväpiipahduskin voisi olla riittävä. Kumpi oli kätevämpi, bussi vai juna?

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:30

      Kiitos Christa! Bussi on edullisempi ja sillä pääsee lähemmäksi vanhaakaupunkia. Juna on hieman nopeampi. Bratislavan rautatieasema on vähän syrjässä keskustasta, mutta matka on käveltävissä tai taksilla pääsee kätevästi. Me otettiin Bolt ja se maksoi muutaman euron.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    26.3.2023 at 19:39

    Bratislava on mukava kaupunki. Käytiin siellä pari vuotta sitten, varsin iso kontrasti verrattuna Wienin arkkitehtuuriin, josta sinne saavuttiin. Me vietettiin kaupungissa useampi yö, eikä se mielestämme ollut yhtään liikaa. Toisaalta ei meillekään kaupunkiin suurta intoa ole palata. Seuraavaksi kohteena taitaa olla maan luontokohteet.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      27.3.2023 at 16:57

      Kiitos Mikko! Kesällä Bratislavassa viihtyisi toisen, ehkä kolmannenkin yön, mutta näin talvella yksi vuorokausi oli riittävä. Slovakiasta löytyisi varmasta paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää. Usein se tutustuminen uuteen maahan alkaa pääkaupungista.

  • Reply
    Sunna
    27.3.2023 at 11:30

    Kämppikseni on Bratislavasta kotoisin ja vaikka olen hänen kanssaan ja vinkeillään siellä useasti liikkunut, en kyllä kuollaksenikaan keksi kaupungista juuri mitään kiinnostavaa. Kyllähän siellä kävelee ja olutta maistelee, mutta siinäpä se… toisaalta sitten Bratislavan ympäristössä on mielenkiintoista tekemistä, kuten juuri tuo linna. Jos on aikaa, kannattaa ajaa Wien-Bratislava–väli pyörällä (n. 65km) tai varsinkin kesäaikaan mennä se laivalla, joka kestää muutaman tunnin. Matkalle osuu hienoja kansallispuiston suisto- ja särkkämaisemia kummallakin kulkupelillä.

    Ehkä minulla on wieniläisenä vähän liian kielteinen asenne söpöä pikku Bratislavaa kohtaan 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      27.3.2023 at 17:01

      Kiitos Sunna! 🙂 Kesäaikaan laivareitti Wien-Bratislava olisi varmasti tosi kiva. Se kävi nytkin mielessä, mutta arvelin ettei maisemat tähän aikaan vuodesta ole kovin kummoiset, niin päädyttiin mielummin junaan. Kiva siellä oli käydä, mutta en minäkään olisi keksinyt moneksi päiväksi tekemistä.

  • Reply
    Ismo for Takeoff
    28.3.2023 at 02:30

    Käytiin molemmat toista kertaa Bratislavassa joulukuussa -19 työreissulla ja oltiin kolme yötä. Otimme myös Flixbusin lentokentältä ja myös sinne takaisin. Keskityimme vapaa-aikana lähinnä slovakialaisiin ruokaerikoisuuksiin, joista yksi kieltämättä olikin aika erikoinen. Oluttupien ja ravintoloiden tunnelmalliset takkatulet olivat iltaisin kyllä tarpeen. Vanhakaupunki on pieni, mutta kieltämättä pari päivää riittää sen näkemiseen, jos on puhtaasti lomareissulla, kuten useimmat matkalaiset tietysti ovat. Arkkirehtuuri miellyttää enemmän kuin wieniläinen ja itävalatalaisturistit toisaalta tuntuvta rakastavan kaupunkia, joka ei ole liian erilainen, mutta hintataso on aivan toista kuin heillä. Ja lyhyen ja edullisen busssimatkan päässä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      1.4.2023 at 15:30

      Kiitos Ismo! Bussilla oli tosi kätevä mennä Wienin lentokentältä Bratislavaan. Hintakin olisi ollut edullinen, jos olisimme ostaneet liput etukäteen. Wien ei ole minua aikaisemmin oikein miellyttänyt, mutta tällä reissulla alkoi orastava ”ihastus” kaupunkia kohtaan. Näköjään se vaatii useamman vierailukerran. 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    28.3.2023 at 09:10

    Taidat olla oikeassa, että Bratislava jää monelta, meiltäkin, Euroopassa vähemmälle huomiolle kuin muut (pää)kaupungit.
    Mekin kävimme siellä vaan päiväseltään, junalla Budapestistä. Parhaiten mieleeni on jäänyt tuo Sininen kirkko, sillä noin voimakkaan sinisiä rakennuksia, kirkoista puhumattakaan, ei kovin monessa paikassa ole!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:33

      Kiitos Pirkko! Sininen kirkko oli hieno ja aika erikoinen. En minäkään vastaavaan ole muualla törmännyt, vaikka kaikenlaisia erikoisuuksia maailmalla tuleekin vastaan. 🙂

  • Reply
    Hannele
    28.3.2023 at 14:39

    Bratislava on minulle tuntematon kohde. Kuvista tuli mieleen vähän Krakova. Sielläkään ei juuri mitään erikoista tekemistä ollut, mutta lähinnä mentiinkin sinne Suolakaivoksen ja Auschwitzin retkien takia.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:36

      Kiitos Hannele! Krakova ei ole minulle tuttu, siellä(kin) olisi joskus mukava piipahtaa. Minulle riitti yksi yö Bratislavassa mainiosti, ehkä pelkkä päiväretkikin olisi mennyt. Jos haluaa nähdä sinisen kirkon sisältä, silloin pitää melkein olla yötä, koska sen aukioloajat ovat rajoitetut.

  • Reply
    Elina / elinanmatkalaukussa
    29.3.2023 at 21:19

    Oon kans kuullut todella monesta eri suunnasta, et ihmiset ei oo hirveesti Bratislavalle lämmennyt. Ite tykkäsin siitä kun aikoinaan kävin, tosin viivyin siellä silloin vaan yhden yön verran. Tänä vuonna on tarkoitus palata tuonne ja luulen, että ei tuhlata hirveästi aikaa Bratislavaan vaan siirrymme muihin paikkoihin 🙂 Täällä hirveä kaupunkilomakuume, joten oli ihanaa ihastella Bratislava kuvia ! 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      1.4.2023 at 15:35

      Kiitos Elina! Minulle riitti yhden yön vierailu Bratislavassa. Tuskin tulee uudestaan mentyä ainakaan lähitulevaisuudessa. Toki jos reitin varrella osuu, siellä voisi pistäytyä ja käydä katsomassa niitä paikkoja mitkä nyt jäivät väliin.

  • Reply
    Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
    29.3.2023 at 21:57

    Me ollaan tehty aikoinaan toisin päin, että tehtiin Bratislavasta retki Wieniin, tosin vain päiväretki. Mentiin jokilaivalla ja se oli ihan kiva kokemus, mutta matkalla ei kyllä lopulta ollut kummoisia maisemia. Bratislavasta jäi kädenlämpöinen fiilis, mikään ei houkuta sinne takaisin. Slovakiassa oli muita, mielenkiintoisempia paikkoja.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      1.4.2023 at 15:38

      Kiitos Kati! Jokilaiva olisi kiinnostanut, mutta se vaihtoehto ei ollut paras näin talviaikaan. Kesällä se voisi olla kiva.

  • Reply
    Stacy Sofia Siivonen
    31.3.2023 at 11:05

    Olen miettinyt matkaa tuonne ja nimenomaisesti Wienin yhdistämistä samaan reissuun. Bratislavasta olen kuullut valjuja arvioita, mutta eihän se geokätköilijää haittaa, kunhan on hyvät geokätköt. Kerran oli jo suunnitelmissa hoitaa kolmesta maasta maapinna, mutta se jäi sillä erää tekemättä. Geokätköilytapahtuma oli siinä seuduilla sopivasti. Lopulta kuitenkin lähdin Gigatapahtumaan Prahaan, joten tuosta kolmikosta olen käynyt jo Tšekin ja Itävalta ja Slovakia jäivät tulevaisuuteen.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:46

      Kiitos Stacy! Wien ja Bratislava on näppärä yhdistää samalle reissulle. Eiköhän tuolta löydy myös hyviä geokätköjä. 🙂

  • Reply
    Paula - Gone with the Gastons
    1.4.2023 at 19:50

    Ensi kesälle on etsinnässä joku kaupunkikohde Euroopasta pitkäksi viikonlopuksia. Tämäkin olisi voinut olla hauska kokemus mutta onko kolme-neljä päivää sitten liikaa tähän? No, ei olla vielä sen kummempia suunniteltu, eli varmaan lentojen hinnat ja etenkin helppous vaikuttaa siihen, että minne päädytään. Kaunis tuo sininen kirkko muuten!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:49

      Kiitos Paula! Minun mielestäni 3-4 päivää Bratislavassa on liikaa, mutta tämä tietysti vain oma mielipide. Toki jos päivät jakaa vaikka Bratislavan ja Wienin kesken, niin sitten tekemistä ja näkemistä riittää. Wienissä varsinkin on lapsillekin sopivia kohteita useita. Bratislavasta pääsee näppärästi myös muihin naapurimaihin. Moni käy Bratislavassa esimerkiksi Budapestistä käsin.

  • Reply
    Cilla Maria Travel
    2.4.2023 at 10:28

    Kommentoinkohan just sun instapostaukseen aiemin, että Bratislava jäi näkemättä aiemmalla Euroopan maata pitkin -reissulla, kun päätin suunnata ennemmin Košiceen. Todennäköisesti tehdään veljen kanssa joku roadtrippi Tatravuorille, niin tulee varmaan silloin viivähdettyä vihdoin myös Bratislavassa.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:50

      Kiitos Cilla! IG:n puolella olikin jo tästä juttua. Minua jäi Košice kiinnostelemaan. 🙂

  • Reply
    Aila ja Juha
    2.4.2023 at 10:50

    Hei! Olemme muutaman kerran käyneet Bratislavassa, kerran Wienistä laivallakin. Aila osti Bratislavasta kaislasta tehtyä enkeleitä, jotka pääsevät joulun aikoihin seimiasetelmaan. Espanjasta, Israelista ja Saksasta muita. Olimme lasten kanssa vuosia sitten matkalla Saksassa Reinin varrella, kun kuulimme, että Tsekkoslovakia on hajonnut. Kun pääsimme sinne asti, ainoa muutos oli se, että samoihin seteleihin oli toisessa maassa laitettu tarra. Kahdestaan matkustaessamme satuimme Neuvostoliiton aikaiseen betonibrutalismia edustavaan valtavaan hotellikompleksiin. Paksut ovat olivat punaisella nahalla päällystetyt, seinät harmaata betonia. Vaikka olimme ainoat hotellivieraat, tuntui, että meitä tarkkailtiin…

    Juha

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:53

      Kiitos Juha! No huh, teillähän on muistorikkaita kokemuksia. Neuvostoliiton aikainen hotellikompleksi kuulostaa melkoiselta. Voin hyvin kuvitella, että on tullut tarkkailtavana olon tunne.

  • Reply
    Laura / Seikkailijattaret.fi
    2.4.2023 at 18:02

    Itse olen tehnyt tuon kaupunkikombomatkan vuosia sitten. Tuolloin menin toiseen suuntaan jokea pitkin matkaten ja toiseen bussilla. Ehkä pelkkä Bratislava yksinään saattaisi jättää vähän kylmäksi, mutta Wienin ja Bratislavan kombo on aika kiva ja mutkaton.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:55

      Kiitos Laura! Olen samaa mieltä, että Wien & Bratislava yhdistettynä ovat kivat, mutta Bratislava ei yksinään oikein toimi. Siitä jää jotain puuttumaan. Laivamatka toiseen suuntaa olisi ollut ihan huippu, mutta nyt oli vielä aika kylmä siihen. Kesällä se olisi varmasti ihan ykkösjuttu.

  • Reply
    Eveliina / Reissukuume
    3.4.2023 at 20:32

    Bratislava on ollut meilläkin monesti mietinnässä, mutta aina se on jäänyt muiden tieltä. Pitäisi tosiaan yhdistää samaan reissuun jotain muutakin (ehkäpä juuri Wien?), sillä jotenkin on sellainen fiilis, että kaupunki on tosiaan melko nopeasti ”nähty” 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      10.4.2023 at 11:56

      Kiitos Eveliina! Bratislava kannattaa yhdistää johonkin toiseen kaupunkiin esimerkiksi Wieniin tai Budapestiin. 🙂

Leave a Reply