Sigiriya, Sri Lanka – kannattiko käydä?

Sigiriya eli leijonakallio on yksi Sri Lankan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Se on valtava, noin 200 metriä korkea kivipaasi, jonka huipulle rakennettiin 400-luvulla kuninkaallinen linnoitus ja palatsi. Sigiriyan rakennutti kuningas Kashyapa I. Nykyään se on UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi maan suosituimmista vierailukohteista. Huipulle pääsee nousemalla 1200 porrasta.

Meidän matka kohti Sigiriyaa alkoi aamulla yhdeksän maissa Negombosta. Olimme lentäneet sinne edellisenä iltana Malediiveilta, ja yövyimme viehättävässä Ayur Ayur Resort & Ayurveda Retreatissa. Emme olleet varanneet kyytiä Sigiriyaan etukäteen, joten pyysimme hotellilta apua kuljetuksen järjestämiseen heti saavuttuamme. Se ei kuulemma ollut ongelma. Hinnaksi sovittiin 23 000 rupiaa eli n. 63 euroa. Aamulla meitä odotti kuljettaja hotellin pihassa.

Vaikka matkaa Negombosta Sigiriyaan oli vain noin 150 kilometriä, matkaan meni aikaa 3,5-4 tuntia. Ruuhkat ja teiden kunto olivat syynä tähän. Teimme matkan aikana kaksi lyhyttä pysähdystä. Toisella kerralla kuski halusi tarjota meille kookokset ja pysähdyimme tien varrella olevalle kojulle niistä nauttimaan.

Kuljettaja oli miellyttävä nuori mies, ja hän kysyi matkan aikana meidän reissusuunnitelmista. Kun kerroimme mitä olimme alustavasti miettineet, hän kysyi saisiko tehdä tarjouksen loppumatkan kyydeistä. Hinta oli kohtuullinen, joten otimme tarjouksen ilolla vastaan. Kuski kertoi majoittuvansa Sigiriyassa ystävänsä luona noin kahden kilometrin päässä hotellistamme. Jos haluaisimme illalla vielä mennä jonnekin, hän olisi käytettävissä. Lupasi viedä meidät myös aamulla leijonakalliolle, ja kyyti sisältyi hintaan eli siitä emme maksaisi mitään ekstraa.

Sigiriya | Lion See -hotelli

Majoituimme pienessä Lion See -hotellissa, joka sijaitsi noin 400 metrin päässä kylän keskustasta. Huone oli iso, ja sinne olisi mahtunut neljä ihmistä nukkumaan. Päätimme syödä hotellissa lounaan ennenkuin lähtisimme kylille. Hotellilla ei ollut ruokalistaa, mutta tarjolla oli voileipiä, kanaa riisillä tai nuudelilla. Annokset maksoivat 1500 rupiaa eli noin 4 euroa.

Valitsimme kanaa nuudelilla, ja sitä saimmekin sitten odottaa tunnin. Paikalla ei ollut muita ruokailijoita, joten en ymmärrä miksi se kesti niin kauan. Kun ruoka vihdoin saapui, se oli aika mautonta. Siinä vaiheessa harmitti, ettei kävelty kylille syömään.

Lounaan jälkeen kävelimme keskustaan, ja näimme ensimmäiset eläinhavainnot. Apinat pomppivat sähkölangoilla ja elefantti peseytyi joessa. Norsu ei valitettavasti ollut vapaana vaan sen kaulassa oli kettinki ja mies käveli sen rinnalla. Kävimme Rasta-baarissa, missä soi reggae ja tarjoilijat pulahtivat viereiseen jokeen uimaan koiriensa kanssa.

Piipahdimme vielä kaupassa ennen kuin palasimme hotellille. Olisimme ostaneet oluet mukaan, mutta kävi ilmi, että Sigiriyan alueella alkoholin myynti oli rajoitettua. Sitä sai myydä vain erityisluvalla (liquor licence) eikä kaikilla pikkukaupoilla ollut tällaista lupaa. Myyjä kertoi, että he myivät olutta vain ravintoloille, mutta suostui lopulta myymään meillekin. Oluet pakattiin takahuoneessa ruskeaan paperipussiin, jotta emme herättäisi paheksuntaa. Myöhemmin törmäsimme alkoholin rajoitettuun myyntiin ihan isossakin kaupungissa.

Illalla palasimme keskustaan syömään. Kolusimme varmasti kaikki kylän ravintolat läpi. Joko ei ollut tilaa tai sitten paikka ei muuten vaan miellyttänyt. Lopulta päädyimme kaksikerroksisen ravintolan yläkerran terassille. Minä kalautin pääni liian matalalle asennettuun lamppuun aika monta kertaa illan aikana, ja miehen takana rehotti valtava viherkasvi, jonka lehdet olivat koko ajan tiellä. Ei ollut ihan nappivalinta sekään, mutta parasta mitä tarjolla oli, ja ruoka oli hyvää. Söimme kanalla ja kasviksilla täytetyt rotit eli ohuet täytetyt letut. Vaikka matka hotellille ei ollut pitkä, päätimme ottaa tuktukin, koska pimeällä ei ollut kiva kävellä eikä katuvaloja ollut koko matkalle. Kyyti maksoi vain 300 rup eli 0,80 euroa.

Auringonnousu Sigiriyalla

Seuraavana aamuna odotimme kuskia klo 5, mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt. Kaveri oli nukkunut pommiin, ja heräsi kun soitimme hänelle. Hän tuli 20 minuuttia myöhässä, mutta matka Sigiriyalle ei onneksi kestänyt kuin muutaman minuutin. Kävimme ostamassa liput, jotka olivat yllättävän kalliit: 30 dollaria per henkilö.

Aluksi kävelimme muinaisten puutarha raunioiden läpi kallioon louhittujen portaiden luokse. Oli vielä pimeää, ja piti katsoa tarkasti mihin astui. Edellämme käveli oppaaseen tukeutuva nainen, jolla oli kyynärsauvat. Näimme naisen myöhemmin kun tulimme alaspäin, ja hän oli silloin portaissa menossa ylös. En tiedä, pääsikö sinne koskaan, mutta pitkä reissu hänellä jokatapauksessa oli.

Puolivälissä matkaa oli ennen vanhaan valtava leijonaportti, josta nimi leijonakalliokin on saanut nimensä. Nykyään jäljellä ovat vain massiiviset leijonan tassut, mutta alun perin portti oli muotoiltu niin, että kulkija astui sisään leijonan suun kautta. Leijonaportilta lähti jyrkät metalliportaat ylös kukkulan laelle, jossa odottivat varsinaiset Sigiriyan rauniot. Kun pääsimme leijonaportille, alkoi olla jo valoisampaa ja kulkeminen oli helpompaa.

1200 porrasta meni lopulta nopeasti, ja yhtäkkiä olimme huipulla. Siellä oli näkyvissä lähinnä kivisiä ja tiilisiä perustuksia, jotka olivat jäänteitä kuningas Kashyapa I:n rakennuttamasta palatsikompleksista. Seinät ja yläosat olivat pääosin tiiltä ja puuta, mutta ne ovat vuosisatojen aikana tuhoutuneet. Rauniot olivat matalia, mutta niiden laajuus kertoi rakennusten olleen huomattavan suuria.

Huipulta löytyi myös kallioon hakattu vesiallas, joka herätti kysymyksen veden saannista niin korkealle. Tutkijoiden mukaan altaat täyttyivät todennäköisesti sadevedestä, jota ohjattiin kallion pintaa pitkin rakennettuihin säiliöihin.

Odotimme ylhäällä auringonnousua kymmenien muiden ihmisten kanssa. Oli pilvistä, joten auringonnousu jäi vaisuksi. Maisemat olivat siitä huolimatta upeat vuorten ja kukkuloiden ympäröimään laaksoon. Sigiriyaan menijöitä varoitellaan apinoista, jotka ovat aggressiivisia ja voivat viedä eväät ja vesipullot käsistä. Näimme ensimmäisen ja ainoan apinan vasta huipulla. Ehkä nekin olivat vielä nukkumassa.

Maisemia katsellessa mietin mitä mieltä olin leijonakalliosta. Olin etukäteen lukenut useasta blogista ja muualtakin, että se on todella vaikuttava ja upeinta mitä on koskaan nähty. Siihen voin yhtyä, että vaikuttava se oli ja aina tuollaisia kallion päällä olevia raunioita katsellessa ihmettelee miten ne on aikoinaan rakennettu. Tämä on nyt varmasti epäsuosittu mielipide, mutta leijonakallio ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin moneen muuhun hehkuttajaan. Enkä osaa sanoa mistä se johtuu.

Matka alaspäin meni nopeasti, eikä portaissa ollut meidän lisäksi kuin pari muuta ihmistä. Olimme sopineet kuskin kanssa, että laitamme hänelle viestin tai soitamme, kun meidät voi hakea. Yritimme soittaa hänelle, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Ei jaksettu säätää kyydin kanssa enempää, vaan otettiin tuktuk hotellille. Kyyti maksoi vain 2 euroa.

Kävimme suihkussa ja kahdeksan aikaan ovelle koputettiin varovasti. Aamiainen oli katettu terassille ja meitä odotettiin syömään. Pöydässä odotti hedelmälautanen ja mehulasi. Emme tienneet tulisiko niiden seuraksi muuta vai oliko aamiainen siinä. Hedelmät oli jo melkein syöty, kun pöytään kannettiin munakasta, nakkeja, paahtoleipää, makeita täytettyjä lettuja ja kahvia. Aamiainen oli onneksi oikein hyvä ja pesi edellispäivän lounaan mennen tullen.

Kymmeneltä kuskimme porhalsi autolla hotellin eteen, ja olin iloinen, että hän oli ajoissa. Jos olisimme vielä joutuneet soittelemaan perään ja odottelemaan, hän olisi saanut potkut. 🙂 Onneksi kaveri tajusi skarpata, ja loppureissut hänen kanssaan sujuivat aikataulussa ilman odotuksia. Seuraavana oli vuorossa Kandyn kaupunki, ja sinne oli huomattavasti lyhyempi matka kuin minkä ajoimme edellispäivänä.