Ensimmäinen kesälomaviikko on takana ja toinen pyörähti juuri käyntiin. Viime viikolla tuli ajettua yli 3000 kilometriä pääasiassa Pohjois-Suomessa. Ennen kuin avaan missä kaikkialla tuli käytyä, haluan vinkata teille viehättävästä kahvilasta Heinolassa. Jos ajelette kesälomareissulla sielläpäin, pitäkää kahvipaussi ja poiketkaa Café Kailaksessa.
Viehättävä Café Kailas
Cafe Kailas sijaitsee Siltasaaressa, jonne pääsee kätevästi kävellen niin Heinolan keskustasta kuin Jyrängön kaupunginosan suunnasta. Jos on liikkeellä autolla ja ajaa seututietä 140 etelän suunnasta Heinolan keskustaan, isot mainokset ohjaavat kääntymään oikealle juuri ennen siltaa.
Kailakseen pääsee myös veneellä, kuten me teimme. Kahvila avaa ovensa päivittäin klo 11. Me olimme eilen paikan ensimmäiset asiakkaat. Mukana meillä oli myös kaksi pientä karvakorvaa, joille löytyi terassin vierestä oma koirille suunnattu alue.
Heinolan Siltasaaren pitkä historia
Heinolalla on ollut pitkät perinteet oluen ja viinan valmistuksessa. Siltasaaressa sijaitsi kaupungin ensimmäinen olutpanimo 1850-luvulla, jonka perusti sysmäläinen kauppias P. H. Bökman. Panimolla ehti olla useampi omistaja, kunnes sen toiminta lopetettiin tappiollisena vuonna 1880-luvulla.
1900-luvun alussa Siltasaari päätyi huutokaupassa heinolalaisen kauppiaan ja kunnallisneuvos Helanderin omistukseen. Hän oli menestynyt liikemies ja laajensi saarella olleen päärakennuksen komeaksi asuintaloksi. Huvila tuhoutui Suomen ja Neuvostoliiton välisessä jatkosodassa 1941, jolloin pommikoneet tekivät tuhojaan Heinolassa. Ainoastaan Helanderin vaimolleen rakennuttama sauna selvisi pommituksesta. Siinä toimii tänä päivänä Cafe Kailas.
Suolaista ja makeaa
Kahvila on saanut nimensä heinolalaisen runoilijan Uuno Kailaan mukaan. Hänellä on kahvilassa myös oma nimikkoleivos. Sen maistaminen jäi seuraavaan kertaan, koska mieli teki jotain suolaista ja valitsimme vitriinin takana olevista herkuista piirakkapalat. Niitä oli tarjolla eri täytteillä ja omassani oli muun muassa fetaa, punasipulia ja oliiveja.
Kauaa emme ehtineet olla kahvilan ainoat asiakkaat, vaan pian paikalle tuli muitakin. Ulkona oli useita pöytäryhmiä ja terasseja, joten myös näin korona-aikaan pystyi hyvin pitämään turvavälejä muihin asiakkaisiin. Iltaseitsemään auki olevassa paikassa riittää väkeä varsinkin aurinkoisina kesäpäivinä ja niitähän on tänä vuonna riittänyt.
Cafe Kailaksessa voi järjestää myös juhlia. Kailas-kabinettia ja Lasipaviljonkia voi vuokrata tuntihintaan ja ruokailu järjestyy myös kahvilan kautta. A-oikeudet löytyy myös, joten juhlan kunniaksi voi nautiskella myös vettä väkevämpää.
Pihasta löytyy pieni esiintymislava. Siellä järjestetään kesän aikana erilaisia tapahtumia. Yritin etsiä netistä olisiko lähiaikoina tulossa jotain ohjelmaa, mutta en sellaista onnistunut löytämään. Näin itseni jo istumassa lämpimässä kesäillassa hyvän musiikin pauloissa, kädessä lasillinen kylmää juomaa ja ympärillä viehättävät Kymijoen ja kahvilan pihapiirin maisemat.
Minkälaisista kesäkahviloista sinä pidät? Kerro oma suosikkisi kommenttikentässä!
Ota blogi seurantaan myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä
12 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
20.7.2021 at 22:42Itselläni tulee hyvin harvoin pysähdyttyä kesäkahviloissa tai kahviloissa ylipäätään. Tuo paikka vaikuttaa kuitenkin oikein kivalta ja aika usein sitä tulee ajeltua Heinolan ohi, niin voisinkin pistää paikan kuitenkin mieleeni, niin ehkä seuraavaksi tulee pysähdyttyä!
Merja / Merjan matkassa
26.7.2021 at 15:24Kiitos Mikko! Minäkään en ole kahviloiden suurkuluttaja, mutta kesäisin on kiva piipahtaa erilaisissa kesäkahviloissa. Café Kailaksessa on pitänyt käydä jo parin vuoden ajan, mutta vasta nyt saatiin aikaiseksi.
Eveliina / Reissukuume
26.7.2021 at 04:23Komppaan Mikkoa – hävettävän vähän tulee pysähdyttyä kahviloissa. Aina on muka liian kiire…
Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta kohdevinkistä. Pidän tämän ehdottomasti mielessä, sillä Heinolan ohi tulee jonkun verran ajettua 🙂
Merja / Merjan matkassa
26.7.2021 at 15:27Kiitos Eveliina! Käy ihmessä, jos Heinolan ohi ajatte. Minua jäi kutkuttelemaan erilaiset tapahtumat ja täytyykin seurailla kahvilan FB-sivuja, jos siellä sattuisi lähiaikoina olemaan jotain esityksiä 🙂
Sini matkakuumeessa
27.7.2021 at 15:41Tuollaiset persoonalliset kahvilat ovat kivoja. Helsingissä yksi kiva kesäpaikka on yksi lippakioski Katajanokalla Tove Janssonin puiston nurkalla. Sieltä erilaista syötävää ja A oikeudetkin löytyy. Talvisin kioski on kiinni ja silloin sen pitäjällä on auki kiva kahvila, Signora Delizia, tien toisella puolen
Merja / Merjan matkassa
28.7.2021 at 16:37Kiitos Sini kommentista sekä kahvilavinkistä! Täytyypä pitää mielessä Helsingissä käydessä.
Anna K. - Kaukaa haettua
28.7.2021 at 11:35Viihtyisän näköinen kahvila ja miten kauniilla paikalla! Ihana kesäpäivän viettoon!
Loviisassa on ihana Tuhannen tuskan kahvila, jossa on pöytiä pienellä pihalla omenapuun alla. Siellä on tosi hyvät marjapiirakat ja munkit, sekä kauniit ruusuastiat!
Merja / Merjan matkassa
28.7.2021 at 16:39Kiitos Anna! Siltasaari sijaitsee todella ihanalla paikalla Kymijoen varressa. Veden läheisyys tuo siihen heti oman fiiliksen. Kiitos Loviisan vinkistä! Siellä olisi kiva käydä, jos vaikka lomalla vielä ehtisi 🙂
Pirkko / Meriharakka
29.7.2021 at 21:53Näistä pitäisi kyllä tehdä jotain muistiinpanoja, sillä muuten sitä aina lopulta päätyy jollekin ABC:lle.
Heinolan Helmestäkin muistan joskus lukeneeni, mutten sinnekään ole sitten kuitenkaan päätynyt.
Merja / Merjan matkassa
1.8.2021 at 10:50Kiitos Pirkko! Näinhän se on, tien päällä ei muista näitä paikkakunnan helmiä. Olisi hyvä idea kerätä niitä vaikka puhelimen muistioon.
Stacy Siivonen
30.7.2021 at 13:33Olen tosi huono kahviloiden asiakas, mutta fillarietikettiin kuuluu niissä käyminen. Sen takia on hyvä ensin tietää, missä olisi hyvä kahvila ja milloin se on auki. Heinolassa lintutarha on ollut sellainen magneetti minulle, etten kaupungista juuri mitään muuta tiedäkään.
Merja / Merjan matkassa
1.8.2021 at 10:51Kiitos Stacy! Heinolan lintutarha ei suotta ole kaupungin suosituin nähtävyys. Siellä käynnin jälkeen voi piipahtaa kahvilla vaikka Kailaksessa 🙂