Suomi

Haluatko Viini ja Ruoka -messuille? Osallistu lippuarvontaan!

11.10.2018

*yhteistyössä Helsingin Messukeskus / Viini ja Ruoka -tapahtuma*

Lokakuun lopussa Helsingin Messukeskuksen valtaa herkkuruoat ja iloinen lasien kilinä Viini ja Ruoka -tapahtuman merkeissä. Osallistun messuille ensimmäistä kertaa ja innoissani odotan mitä kaikkea siellä onkaan tarjolla.

Mitä matkabloggaaja tekee Viini ja Ruoka -messuilla?

Yksi matkustamisen hauskimmista puolista on syöminen ja juominen. Kaikki alkaa joko hotellin aamiaisesta tai sitten etsitään kulman takaa kiva aamiaispaikka, jonne istahdetaan tankkaamaan kunnolla ennen lomapäivän alkua. Kun on kävelty kaupungin katuja ristiin rastiin, onkin aika etsiä kiva lounaspaikka. Mikäs sen mukavampaa, kun istuskella terassilla, nauttia lounaasta ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Ehkäpä jossain välissä piipahdetaan vielä kahvilla ja/tai viinillä ennen kuin mennään hetkeksi vetämään hotelliin henkeä. Illalla valitaan kiva illallisravintola, jossa nautitaan pitkän kaavan mukaan paikallisia herkkuja ja viinejä. Viini ja ruoka kuuluvat siis aika olennaisena osana matkailuun.

Koska nämä messut eivät ole minulle entuudestaan tutut, olen tutkinut tarkkaan minkälaista ohjelmaa on tarjolla ja ennenkaikkea miten toimitaan, kun halutaan maistella viinejä. Siihen löytyy hyvät ohjeet täältä Samasta linkistä löytyvät myös messujen aukioloajat, messulippujen hinnat sekä muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.

Rypäleenpoljennan SM-kisat

Viini-lehti järjestää tapahtumassa jälleen Rypäleenpoljennan suomenmestaruuskilpailut. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tämän vuoden kilpailussa on mukana neljä polkijaparia.Viime vuonna suomenmestaruuden veivät Madventures -parivaljakko Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff. Finaali järjestetään lauantaina 27.10 klo 17.

Kun vatsa on täynnä herkkuja, voit siirtyä nauttimaan hengen ravinnosta Kirjamessuille, jonne pääsee samalla lipulla.

Voita liput Viini ja Ruoka 2018 -tapahtumaan

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi ja ystävällesi liput Viini ja Ruoka 2018 -tapahtumaan. Arvon lippupaketin, joka sisältää kaksi lippua. Lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin tapahtumassa 25.-28.10.2018 ja sillä pääsee myös samanaikaisesti järjestettäville Helsingin Kirjamessuille. Yhden lipun arvo on 16 €. Osallistu kisaan kertomalla mikä sinua kiinnostaa eniten Viini ja Ruoka -tapahtumassa ja kenet ottaisit messuille mukaan. Osallistumisaikaa on torstaihin 18.10.2018 asti. Muistathan jättää kommentoinnin yhteydessä sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut voiton osuessa kohdalle. Sähköpostiosoitetta ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Voit tuplata voittomahdollisuutesi osallistumalla lippujen arvontaan myös Merjan matkassa -blogin Facebook-sivulla.

Lisätietoja tapahtumasta: Viini ja Ruoka

EDIT: Kilpailu on päättynyt! Kiitos kaikille osallistuneille sekä täällä blogissa että Facebookin puolella. Messuille lähtee Saara Aura. Paljon onnea!

*yhteistyössä Helsingin Messukeskus / Viini ja Ruoka -tapahtuma*

  • Reply
    MarjaKoo
    11.10.2018 at 20:03

    Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Tiia
    11.10.2018 at 22:59

    Shamppanjan maistelua odotan eniten ja mukaan pääsee paras ystäväni jo perinteeksi muodostunut viinimessuseura!

  • Reply
    Virve Kuuva
    12.10.2018 at 07:51

    En ole koskaan käynyt, olisi hienoa päästä.

  • Reply
    Kaisa
    12.10.2018 at 09:31

    En ole koskaan aiemmin käynyt kyseisillä messuilla. Ohjelman perusteella kiinnostavilta näyttävät ainakin näytöskeittiön ”esitykset”.

  • Reply
    Inka
    12.10.2018 at 16:18

    Odotan keskusteluja kasvisruoasta ja luonnon ravinteista. Lisäksi olisi tietysti ihanaa päästä maistelemaan eri viinejä :)!

  • Reply
    JennaO
    12.10.2018 at 20:16

    Ihanat uutuusviinit! Mukaan tulisi mieheni.

  • Reply
    Sarppa
    12.10.2018 at 22:12

    Ikinä en oo käyny ni maistiaisia odotan

  • Reply
    Kaura
    13.10.2018 at 13:27

    Mukana. Kiinnostavat kovasti, ja ekaa kertaa osallistuisin. 🙂

  • Reply
    Iina
    13.10.2018 at 14:06

    Viinimaistelu ja erityisesti eurooppalaiset viinit kiinnostavat!

  • Reply
    Nea
    13.10.2018 at 15:21

    Uutuudet kiinnostaa ja kaveri lähtis mukaan ?

  • Reply
    Heli
    14.10.2018 at 10:03

    Mukana ja miehen kanssa lähdettäis messuille.

  • Reply
    Sanna
    14.10.2018 at 20:44

    Maistiaiset ovat paras juttu!

  • Reply
    Krisu
    14.10.2018 at 21:33

    Viinien maistelu tietysti!

  • Reply
    Nina
    14.10.2018 at 23:46

    Uutuudet kiinnostaa eniten =).

  • Reply
    Jenni
    15.10.2018 at 08:42

    Odotan uusia valkkarilöytöjä. Mukaan nappaisin avopuolisoni. 🙂

  • Reply
    Tanja
    15.10.2018 at 10:31

    Siskon kanssa menisin 🙂

  • Reply
    Matleena
    15.10.2018 at 22:23

    Kiinnostaa tapahtumassa eniten tämän ja tulevan vuoden viinitrendit ja koska en päässyt töiden takia kesällä kuopion viinijuhlilla käymään niin nyt oilisi huippua tulla käymään näissä pudoissa isoveljen kanssa 🙂

  • Reply
    Mia Olsen
    15.10.2018 at 22:56

    En ole ikinä käynyt näillä messuilla. Olisi kiva pieni piristys päästä maistelemaan syksyisiä viinejä. Mukaan ottaisin ystävän.

  • Reply
    saara aura
    16.10.2018 at 13:35

    mukana! haluan päästä maistelemaan kaikkia uusia herkkuja, mitä ei muuten ehkä osaisi kaupasta valita. Mukaan ottaisin ystäväni, joka on yhtä innoissaan ruuasta kuin minäkin!

  • Reply
    Anna
    16.10.2018 at 13:39

    Mikäs olisi herkullisempi yhdistelmä kuin ruoka ja kirjat?!

  • Reply
    Irde
    16.10.2018 at 17:24

    Viinien maistelu 🙂

  • Reply
    Else
    18.10.2018 at 15:40

    Äidin ottaisin mukaan

  • Reply
    Sari
    18.10.2018 at 16:38

    Ystävääle yllätyksenä?

  • Reply
    Hanna R
    18.10.2018 at 18:56

    Olisi ihanaa päästä viinimessuille tutustumaan tarkemmin viineihin ja viettämään aikaa ilman lapsia?. Mukaan lähtisi paras ystävä ?

  • Reply
    Hanna
    18.10.2018 at 20:03

    Viinit kaloille ja äyriäisille kiinnostaa. Kirsikka lähtee mukaan ?.

  • Reply
    Lauri
    24.10.2019 at 10:57

    Syksyn punaviinit kiinnostaa ja vaikka äitee lähtis mukaan 🙂

Leave a Reply