Suomi

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku – pitkospuita värikkäällä suolla

20.12.2020
kairessuo

Metsässä kävely rentouttaa ja poistaa stressiä – useimmiten se on näin, mutta joskus luonnossa liikkuminenkaan ei auta, jos päässä pyörii liikaa asioita. Minulle kävi juuri näin, kun eräänä sunnuntai-iltapäivänä ajelin Orimattilaan Kairessuo-Mieliäissuo luontopolun lähtöpaikalle. Vielä siinä vaiheessa ajatusten sekamelska ei haitannut.

Luontopolun alkuun oli onneksi hyvät opasteet, varmaan parhaimmat mitä olen puoleen vuoteen nähnyt. Perillä odotti pieni parkkipaikka, joka oli täynnä. Tähyilin toisella puolella olevalle metsätielle, jonka varressa oli myös autoja. Sain omani juuri parkkeerattua sinne, kun huomasin että parkkipaikalta lähti auto ja siellä joku viittilöi minulle osoittaen tyhjää paikkaa. Vilkutin kiitokseksi ja käänsin autoni sinne. Olisin halunnut kiittää pariskuntaa, joka minulle paikkaa näytti, mutta he olivat ehtineet kadota metsän siimekseen ennenkuin pääsin autosta ulos.

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku kiertää kahdella suolla ja reitin varrella on useita pitkospuita. Reitin pituus on noin 3,5 kilometriä ja se on rengasreitti. Ainoastaan lyhyt siirtymäpolku reitille on sama mennessä ja tullessa. Kiitin itseäni hyvästä kenkävalinnasta jo siirtymäpolulla, koska edellispäivän runsaiden sateiden vuoksi siellä oli isoja vesilammikoita. Lenkkareilla sinne ei olisi ollut mitään asiaa. Olin etukäteen lukenut, että reitillä saattaa kengät kastua, mutta en osannut arvata, että niin voisi käydä jo alkumatkasta.

Metsäpolun jälkeen siirryin reitille, joka myötäili suon reunaa. Reitti oli merkitty keltaisilla tassunjäljillä, joten eksymisvaaraa ei ollut.

Rauhallinen luontopolku

Vaikka parkkipaikalla olikin useampi auto, en aluksi nähnyt polulla ketään vaan sain kävellä omassa rauhassa. Suon toiselta puolelta kuului jossain välissä lasten ääniä ja kuulosti siltä kuin siellä olisi isompikin porukka. Myöhemmin kohtasinkin tämän perheen, mutta ison lapsilauman sijaan jälkikasvua oli vain kaksi. Yksi pariskunta käveli alkumatkasta minua vastaan ja katseeni kiinnittyi miehen pitkävartisiin kumisaappaisiin. Mielessä välähti ajatus omista kumppareista ja pohdin olisiko sittenkin pitänyt laittaa ne jalkaan. En kuitenkaan tykkää niillä pitkiä matkoja kävellä ja sen vuoksi olin päätynyt vaelluskenkiin. Myöhemmin takaani kuului ääniä ja jonkun ajan kuluttua toinen pariskunta ohitti minut, kun hääräilin kameran kanssa suota kuvailemassa. Muuten reitillä oli rauhallista ja ainoat äänet kuuluivat läheiseltä autotieltä.

Vaikka marraskuu oli jo pitkällä, suo oli edelleen kauniin oranssinvärinen. Unohduin tuijottelemaan sitä pitkäksi aikaa ja huomasin samalla, että ajatuksiin kiemurteli tekemättömien töiden lista. Mistä ne nyt siihen putkahti? Yleensä luonnossa ei työt eikä muut velvollisuudet paina, mutta nyt en saanut pidettyä ajatuksia kurissa. Edellinen viikko oli ollut kiireinen niin töiden kuin opintojen parissa ja stressikäyrä oli ollut korkealla. Nyt se kaikki alkoi näköjään purkaantumaan keskellä suomaisemaa. Damn!

Jos pitkospuille haluat mennä nyt, takuulla kastelet kenkäsi..

Matka jatkui pitkospuita pitkin. Tulin aukealle, jossa pitkospuut olivat lähes kokonaan veden alla. Mietin mitä tehdä. Pitäisikö jatkaa matkaa vai kääntyä takaisin? Kengät olisivat umpimärät, jos jatkaisin eteenpäin. En halunnut luovuttaa ja astuin varovasti pitkospuille. Pelkäsin, että ne ovat liukkaat ja humpsahdan kokonaan veteen.

Varovasti etenin ja tunsin miten vesi imeytyi kenkiin. Vaikka gore-tex-kengät ovat vedenpitävät, ei niitä ole tarkoitettu kokonaan sinne uitettavaksi. Kun olin päässyt pitkospuiden toiseen päähän ja katsoin taakseni, näin vilauksen takana kulkevasta pariskunnasta. Heidän kasvoillaan häilähti hämmästynyt ilme kun he näkivät veden vallassa olevan reitin. En jäänyt katsomaan miten he siitä suoriutuivat vaan jatkoin matkaa ja pian olin reitin puolivälissä, jossa noustiin kallion päälle. Siellä odotti kutsuvan näköisenä penkki, jolla olisi ollut varmasti mukava istuskella ja syödä vaikka eväitä. Minulla ei ollut niitä mukana ja päätin jatkaa matkaa, että selviytyisin takaisin kotiin ennen hämärän tuloa.

Luonnon oma temppurata

Mieliäissuolla matkan tekoa hidasti kaatuneet puut. Niitä oli pitkin ja poikin. Puita piti ylittää ja alittaa, että pääsi jatkamaan matkaa. Varsinainen luonnon oma temppurata!

Kun luulin päässeeni pahimman yli, eteeni tuli mutavelliä täynnä oleva polku, jossa puu poikineen oli nurin. Epätoivoisena yritin kiertää pahimman mudan polun reunaa pitkin, mutta tietysti horjahdin ja jouduin astumaan märkään velliin pysyäkseni pystyssä. Siinä vaiheessa alkoi keljuttamaan oikein kunnolla. Kirosin mielessäni koko reitin.

Mieliäissuolla on myös korkea lintutorni, josta on kuulemma hienot näköalat suolle. Sinne päästäkseen täytyy kävellä reitiltä hieman sivuun pitkospuita pitkin. Pohdin mitä teen lintutornin kanssa. Kävelin jo pienen matkan sitä kohti, mutta lopulta luovutin. Olin kiivennyt muutama viikko sitten Luhdanjoen lintutorniin ja nyt huomasin, ettei suolla oleva lintutorni kiinnostanut niin paljon, että olisin jaksanut sinne mennä. Vaikka olin hetkeä aikaisemmin miettinyt, etten tule tälle reitille enää koskaan, ajatukseni kiitivät jo kevääseen, jolloin lintutornista voisi olla hauska seurailla lintujen kevätmuuttopuuhia.

Edessä oli vielä yhdet pitkospuut, jotka eivät onneksi lojuneet veden alla. Sen jälkeen reitti kaarsi metsän siimekseen ja kohti lähtöpaikkaa. Vaikka omat fiilikset vaihtelivat reitin varrella, voin sitä silti suositella sunnuntaireippailuksi. Lintubongarit viihtyvät varmasti myös suomaisemissa sekä lintutornissa. Ehkä minäkin kiipeän sinne seuraavalla kerralla.

Kairessuo-Mieliäissuon luontopolku, Koskustentie 531, Orimattila

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    20.12.2020 at 14:50

    Kengät märkinä ei tosiaan ole mukava tallustella. Käsittääkseni vaelluskenkien pitäisi kyllä pitää vettä, vaikka niillä kävelisi ihan vedessä. Omatkin vaelluskengät ovat kuitenkin alkanut päästää vettä läpi, niin onkohan niin, että kalvo on jostain kohdasta sitten päässyt vahingoittumaan…

    Tuollaisessa tilanteessa, kun vettä on ihan liikaa, niin itse melkein ottaisin kengät ylityksen ajaksi pois jalasta. Miellyttävämpää se on tietysti kesällä, mutta parempi vaihtoehto se syksylläkin on kuin kulkea sitten kengät märkinä.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.12.2020 at 18:40

      Kiitos Mikko! En osaa sanoa pitävätkö mitkään vaelluskengät vettä tilanteessa, jossa ne uppoavat kokonaan veden alle. Kesällä olisi voinut kengät ottaa pois, mutta kylmällä syyssäällä se ei tullut edes mieleen.

  • Stacy Siivonen
    22.12.2020 at 15:26

    Kiinnostavaa, en ole tuolla käynyt aiemmin. Orimattila on sukuni ankkient grounds, tai ss yksi sukuhaara menee sinne. Minulla hannaa Nokian retkikeittimet aina pohkeesta mennen ihan hanuriksi, niin en tykkää niitä käyttää. Amazoniassahan minä tarvoin niillä pitkät matkat ja siellä oli kaikki liukasta, joten ne eivät pitäneet kunnolla.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.12.2020 at 18:43

      Kiitos Stacy! Orimattilan suunnalla on useita luontopolkuja. En ole muissa vielä käynyt, mutta viimeistään keväällä voisi käydä katsomassa minkälaisia reittejä on tarjolla. Kumpparit olisi ollut kova juttu, mutta ne ovat tosiaan liukkaat enkä tykkää niillä pitkiä matkoja kävellä muutenkaan.

  • Kohteena maailma / Rami
    25.12.2020 at 22:28

    Itsellä märistä pitkospuista tuli kokemuksia keväisessä Tiilikkajärven kansallispuistossa, jossa vettä oli niin paljon, että en pystynyt suunnittelemaani reittiä tekemään.

    Mukavat maisemat olivat silti retkelläsi Orimattilassa. Itse tykkään pitkospuista, toki en veden peitossa.

    Mukavia retkiä myös ensi vuodelle!

    • Merja / Merjan matkassa
      28.12.2020 at 18:45

      Kiitos Rami! Keväällä näitä ”tulvatilanteita” taitaa olla vielä enemmän. Pahasti veden alla olevat pitkospuut jäisivät minultakin väliin. Nyt luulin selviäväni niistä kohtuudella mutta olihan tuo aikamoista. Kivoja ja kuivia luontoretkiä myös sinulle! 🙂

  • Pirkko / Meriharakka
    31.12.2020 at 16:32

    Juurikin olemme vähän pohtineet, että pitäisikö sitä kokeilla jotain luontopolkua myös näin talvella – ja kävimmekin sitten Glimsinjoen rannalla Espoossa – ja vähän on tuota haastetta märän maan ja mudan suhteen. Ja märät kalliot sitten taas puolestaan ovat liukkaita, eli pitänee pitäytyä hiekkateillä, jos ei nyt ihan tuosta märästä metsästä pidä.

    • Merja / Merjan matkassa
      1.1.2021 at 10:41

      Kiitos Pirkko! Talvella ja myöhään syksyllä märkä ja liukas maasto voi olla haasteellista. Muistan keväällä miettineeni, kun silloin luontopolkuja ahkerasti kierrettiin, että monet niistä olisivat olleet sateisella säällä aika petollisia. Mielummin palaan niihin maisemiin keväällä kun lumet ovat sulaneet.

  • Eveliina / Reissukuume
    31.12.2020 at 18:41

    Ah, luontopolut ja talvikelit (tai no, ”talvi”). Olen kastellut kenkäni tänä(kin) syksynä milloin mihinkin lätäkköön ja suonsilmäkkeeseen…

    Mielenkiintoinen postaus ja kivat kuvat! Tämä oli itselleni täysin uusi tuttavuus, joten kiitoksia paikan esittelystä 🙂

    • Merja / Merjan matkassa
      1.1.2021 at 10:43

      Kiitos Eveliina ja kiva kuulla, että tykkäsit! Kenkien kastumista ei oikein voi aina välttää, kun luontoon lähtee 🙂

  • Teija / Lähdetään Taas
    3.1.2021 at 09:57

    Tuo on niin tuttua. Joskus lähtee metsään hakemaan tilaa ajatuksille, ja sitten se tekemättömien töiden lista tupsahtaa mieleen tuon tuosta. Ja lopulta huomaa, että on kiire päästä tekemään ne pois, jotta voisi mennä metsään hieman keyvempien aivojen kanssa.

    • Merja / Merjan matkassa
      4.1.2021 at 16:35

      Kiitos Teija! Harmitti tosi paljon, kun mieltä painoi työasiat ja muutamat muut tekemättömät hommat. Yleensä pääsen noista ajatuksista irti metsässä, mutta nyt kävi päässä sellainen kuhina, ettei ”hiljaista” hetkeä juuri löytynyt.