Suomi

Kotimaan matkailu ja minä

17.4.2019

Osallistuin viime viikolla Rantapallon ja Sokos Hotellien järjestämään blogi-iltaan, jossa pyydettiin miettimään vastuullista kotimaan matkailua ja lopuksi pohtimaan minkälainen olisi unelmien staycation. Myönnän aluksi miettineeni, ettei minulla taida näistä aiheista kovin painavaa sanottavaa olla. Ulkomaan matkat kun ovat aina ajaneet kotimaan ohi. Mutta kun myöhemmin pohdin asiaa tarkemmin, huomasin että onhan minulla itseasiassa aika paljonkin ajatuksia aiheesta.

Suomi on täynnä mielenkiintoisia matkakohteita, mutta siitä huolimatta reissuvalintani kohdistuvat useimmiten muihin maihin. Syitä tähän on monia. Pääsin matkustamisen makuun vasta aikuisiällä, joten nyt on kova nälkä nähdä maailmaa Suomen rajojen ulkopuolelta. Kotimaan matkailu on kallista. Kun samalla rahalla pääset viikoksi aurinkorannalle kotimaan arvaamattoman sään sijaan, on valinta aika helppo. En myöskään koe, että kotimaisten matkakohteiden markkinointi puhuttelisi minua. Ne ovat useimmiten suunnattu lapsiperheille tai sitten aikuisia pariskuntia houkutellaan kylpylöillä, jotka eivät ole sitä mitä minä lomaltani haluan.

Onhan sitä kotimaatakin kierretty

Kasvoin pienellä paikkakunnalla ja kuuluin siihen ikäpolveen, jota ei kantorepussa kiikutettu etelään aurinkolomille. En myöskään leikki-ikäisenä vedellyt leppäkertun muotoista laukkua pitkin lentokentän käytäviä. Siihen aikaan matkustaminen oli harvojen herkkua. Jos jossain käytiin, niin korkeintaan sukulaisten luona kylässä. Harvoin pääsin naapurikuntaa pidemmälle. Jos joku oli lähdössä ulkomaille, sitä pidettiin yhtä ihmeellisenä kuin lentoa kuuhun.

Kun olin noin 10-vuotias, lähdimme asuntoautolla kiertämään Suomea. Se oli hienoa. Kävin jokaisen leirintäalueen vastaanotosta kysymässä tarroja. Keräsin niitä vihkooni ja se täyttyikin lomareissun aikana mukavasti. Niitä oli loman jälkeen kiva katsella ja muistella, että missäs kaikkialla tulikaan käytyä. Muistan myös mäkäräisparven Lapissa, joka tarrautui luonnonkihariin hiuksiini saaden minut raivon partaalle. Sillä hetkellä halusin takaisin kotiin niiden typerien ötököiden ulottumattomiin.

auringonlasku_paijanne

Auringonlasku Päijänteellä

Parikymppisenä kiersimme poikaystäväni kanssa asuntoautolla lähes samoja reittejä kuin 10 vuotta aikaisemmin. Sillä reissulla ei enää tarroja kerätty eikä mäkäräisetkään juuri häirinneet. Sieltä jäi mieleeni epäonninen sattuma, kun auton vaihdelaatikko alkoi oikkuilla matkalla Turkuun. Road trip oli tarkoitus päättää Turusta lähtevään risteilyyn ja sen vuoksi aikaa ei ollut hukattavana. Onneksi pienestä varsinais-suomalaisesta kylästä löytyi vielä perjantaina iltapäivällä autokorjaamo, jossa kulkupelimme saatiin siihen kuntoon, että sillä pystyi jatkamaan matkaa.

Myöhemmin kun perheemme oli kasvanut kahdella lapsella, retkeilimme pari kesää teltan kanssa Suomessa. Innostuimme lähtemään jopa Ruotsiin asti. Vesisateessa Tampereen leirintäalueella piti kaivaa sisäistä lomafiilistä esiin. Onneksi seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lapset pääsivät Särkänniemen laitteisiin pyörimään ilman sadetakkeja.

Talvilomat vietimme usein Lapissa mieheni isän mökillä. Pitkä automatka oli puuduttava, mutta kaiken sen arvoista. Päivät kuluivat lasketellen, hiihtäen ja pulkkamäessä. Niitä talvilomia kaipaan vieläkin.

pallas

Tunturi-Lapissa oli aina paljon lunta ja ihanan rauhallista.

Kun matkustuskärpänen puraisi kunnolla vuosia myöhemmin, jäi kotimaan matkailu taka-alalle. Siinä vaiheessa maailmakin oli muuttunut eivätkä ulkomaan matkat olleet enää harvojen herkkua. Kun lomat lähestyivät ja perheen kanssa mietimme lomakohdetta, ei kotimaan paikkakunnat olleet enää edes listalla.

Olenko minä vastuullinen matkailija?

Käynnissä oleva ilmastonmuutoksen myötä olen itsekin havahtunut miettimään matkustustapojeni vaikutusta ympäristöön. Tiedän, etten tule lentämistä lopettamaan, mutta voisinko vaihtaa pitkät viikonloput Euroopassa kotimaan matkoihin?

Ensimmäisen lentomatkani tein 19-vuotiaana, kun päätimme juhlistaa parhaan ystäväni kanssa opintojen päättymistä Ibizalla. Sitä ennen olin käynyt ulkomailla vain Ruotsin risteilyn sekä Englantiin suuntautuvan kielikurssin verran. Jo siihen aikaan harrastettiin vastuullista matkustamista, kun Brightoniin menimme ekologisesti bussilla. Matkan aikana näimme useita Euroopan kaupunkeja ja olihan se teinitytölle huikea kokemus.

piccadilly_circus

Kielikurssilla kävimme Lontoossa kahdesti. Tämä kuva on otettu vuosia myöhemmin.

Matkustaessa niin koti- kuin ulkomaillakin pyrin olemaan vastuullinen. Minulle se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suosin mahdollisuuksien mukaan paikallisten palveluita. Jos esimerkkinä käytetään kotimaata, niin joka vuosi täytyy päästä mökkikuntamme kesätorille. Mikäs sen mukavampaa, kun nauttia aamukahvit torin vilinää katsellen ja sivukorvalla voi kuunnella naapuripöydistä kantautuvaa keskustelua maailman menosta. Kahvien jälkeen ostetaan torimyyjiltä herneitä, mansikoita ja uusia perunoita.

Hotellien valinnassa on helppo tehdä vastuullisia valintoja. Hotelleilta löytyy erilaisia ympäristöohjelmia, jotka kertovat päivittäisestä ympäristön hyväksi tehtävästä työstä. Esimerkiksi Sokos Hotellit ovat sitoutuneet Green Key -ympäristöohjelmaan. Valitsemalla tällaisen hotellin, edistät myös vastuullista matkailua.

Vastuullisuus tarkoittaa minulle myös sitä, ettei hotellissa tarvitse joka päivä vaihtaa pyyhkeitä ja lakanoita. Viikonloppumatkan pärjää hyvin samoilla. Kukaan tuskin kotioloissakaan vaihtaa lakanoita joka yö – en minä ainakaan. Suihkussa en läträä pitkiä aikoja juoksevan veden alla. Huoneesta lähtiessä sammutan valot enkä jätä sinne mitään laitteita latautumaan. Useissa hotelleissa sähköt toimivat avainkortilla ja kun ottaa sen mukaan, sähköt sammuvat automaattisesti. Hyvä ohjenuora mielestäni on käyttäytyä matkoilla samalla tavalla kuin kotonakin.

tipsu veneessä

Eihän tämä hotellin sänkyä voita, mutta pikkukoira nukahtaa vaikka veneeseen sadeasun päälle

Jos valitsen kotimaan kohteen, niin mikä se olisi..

Jos palaan aikaisemmin esittämääni kysymykseen, voisinko ottaa kotimaan matkan vaihtoehdoksi Euroopan pitkälle viikonlopulle, niin vastaus on miksei. Kun kirjoitin tässä taannoin matkahaaveistani, päädyin siellä unelmoimaan yöstä suomalaisella majakkasaarella. Postauksen kommenttikenttään sain paljon hyviä vinkkejä, missä majakoissa voi yöpyä ja valinnan varaa todella tuntui olevan. Ennenkuin pääsen majakkasänkyyn kuuntelemaan tuulen ulvontaa ja meren tyrskyjen lyömistä vastoin kalliota, voisin tehdä pienen irtioton arjesta staycationin muodossa.

Staycation tarkoittaa turistina olemista omilla kotikulmilla. Siitä on tullut suosittua nykyajan kiireisten ihmisten keskuudessa. Miksi lähteä merta edemmäksi kalaan, kun voit viettää lomaa kotikaupungissa. Minä laajentaisin tässä kohtaa kotikulmia vähän kauemmaksi. Oman staycation lomani voisin viettää joko Helsingissä, Tampereella tai Hämeenlinnassa. Ne sijaitsevat kohtuullisen auto- tai junamatkan päässä ja tarjoavat kaikki jotain vaihtelua kotikaupunkiini Lahteen verrattuna.

tampere

Tampere Näsinneulasta kuvattuna

Staycation vaihtoehto nro 1. Helsinki

Helsinki olisi näistä kolmesta helpoin vaihtoehto. Siellä on aina jotain tapahtumia, joihin hotelliyön voisi yhdistää. En halua lähteä hotelliin pelkästään sen vuoksi, että – noh – saa yöpyä hotellissa. Onhan sekin mukavaa, mutta hotelliöitä on vuosien varrella kertynyt sen verran, että se ei pelkästään minua houkuta. Näin kevään korvalla yhdistäisin tähän UIT:n kevätrevyyn. Ennen sitä drinkit Tornin yläkerrassa ja esityksen jälkeen syömään johonkin kivaan ravintolaan.

Staycation vaihtoehto nro 2. Hämeenlinna

Hämeenlinnan otin listoille sen vuoksi, että läheisyydestä huolimatta se on minulle melko tuntematon kaupunki. Hämeen linnan haluaisin ehdottomasti nähdä. Linnakierroksen jälkeen vaikkapa hohtokeilausta keilahallilla. Turnauksen jälkeen olisikin jo niin nälkä, että illallinen maistuisi ja ehkäpä voisi ottaa tuntumaa myös Hämeenlinnan yöhön.

Staycation vaihtoehto nro 3. Tampere

Tampere on tuttu kaupunki niiltä ajoilta kun lapset olivat pieniä ja kävimme lähes joka kesä Särkänniemessä. Muistan myös viettäneeni mieheni kanssa siellä joskus viikonlopun, jolloin raahasin miehen teatteriin ja yövyimme Tammerissa. Syy miksi en nostanut Tamperetta ylemmäksi johtuu ratikkatyömaasta. Keskustan kadut on myllätty ylösalaisin ja tilanne taitaa olla tämä aina raitiovaunun liikennöinnin alkamiseen asti. Myllätyistä kaduista huolimatta Tampereella olisi hauska tehdä ihan perusturistikierros. Kun maisemia olisi ihasteltu Näsinneulan näkötornissa ja Pyynikissä syöty munkit, voisi siirtyä panimokierrokselle. Vaikka en mikään oluen suuri ystävä olekaan, niin tuollaiset kierrokset ovat kuitenkin hauskoja ja eiköhän se olut tai kaksi aina mene siinä sivussa. Loppuillaksi voisi siirtyä sauna-ravintola Kuumaan, jossa saunan jälkeen voisi myös ruokailla. Siitä sitten joko voipuneena hotelliin loikoilemaan tai tutustumaan Tampereen virkeään yöelämään.

Mikä näistä staycationeista olisi sinun mieleesi?

Seuraa blogia myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä, niin kuulet ensimmäisten joukossa lähdenkö kesällä majakkasaarelle vai staycation -lomalle.

 

  • Reply
    Terhi
    21.4.2019 at 14:20

    Tutulta kuulostaa tuo sinun lapsuutesi. Lapsia ei todellakaan viety ennen lomille ulkomaille, mutta olihan toki ihanaa päästä mummolaan ja kun sinne pääsi niin siellä oltiinkin sitten monta viikkoa.
    Staycationin sain kokea ihan kotikaupungissa kun jouduin hotelliin putkirempan takia. No mieluummin olisin ollut kotona, mutta noista sinun vaihtoehdoistasi valitsisin Tampereen kaupungin suuren museotarjonnan takia. Vaan eihän se ratikkatyömaa mikään silmiähivelevä näky ole. Mieluiten näkisin sinun kuitenkin yöpyvän majakalla ja kirjoittavan siitä. Minulla ei tule noita majakkayöpymisiä vaikka majakoilla tykkäänkin vierailla koska kuitenkin nukun aina veneessä siinä majakan vieressä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.4.2019 at 14:27

      Kiitos kommentista! Lapsuuden kesiä tuli tosiaan vietettyä mummolassa tai serkkujen luona. Satunnaisesti vietin päiviä myös kummieni luona ja teimme päiväretkiä Jyväskylään. Majakkavaihtoehto kiinnostaa minuakin tällä hetkellä eniten ja yritän selvitellä lisää niissä yöpymistä. Haluaisin nukkua nimenomaan majakassa enkä sen vieressä olevissa rakennuksissa. Veneessä yöpyminen on minullekin tuttua, kun ollaan kesäisin paljon veneilty Päijänteellä. Nykyisin olemme niin paljon kesämökillä, niin veneily on mennyt minimiin.

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    22.4.2019 at 19:57

    Suomessa on minusta ihan ok matkailla ja olen sitä aika paljon tehnytkin. Samalla on todettava, että ei se tunnu yhtään samalta kuin toisissa kulttuureissa ja kielialueilla matkailu, siitä ei pääse mihinkään. Suomessa kaikki on tuttua riippumatta siitä, mihin kylään tai kaupunkiin menee, joten kokemukset jäävät uutuuden tunnun ja uteliaisuuden tyydyttämisen osalta kokonaan puuttumaan. Nuo kokemukset varmasti ovat yksi merkittävä syy, mikä ajaa monia meistä muille maille. Suomessa matkailun jälkeen ei tunnu yhtään siltä, että olisi käynyt reissussa. Rupesin myös miettimään tuota kotimaan kohteiden markkinointia ja kyllä, nyt kun sanoit, niin tuntuu, että kohteet on usein suunnattu lapsiperheille tai sitten kylpyläihmisille, ja minäkään en kuulu kumpaankaan kategoriaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.4.2019 at 14:33

      Kiitos kommentista! Suomesta löytyy paljon hienoa kohteita ja esimerkiksi Lappi on paikka, josta pidän todella paljon. Mutta niinhän se on kuten kirjoitit, ettei kotimaan matkailusta saa samanlaista uutuuden tunnetta kun että olisit käynyt jossain ulkomailla. Uteliaisuus maailmaa kohtaan minuakin ajaa ulkomaille.

  • Reply
    Travelloverin Annika
    22.4.2019 at 23:05

    Täältä ääni Tampereelle! Olen ollut siellä jonkin verran viime vuosina koulutuksissa ja pari kertaa lähtenyt ihan vain muuten vaan viettämään viikonloppua. Väittäisin, että pidemmäksikin kaupunkilomaksi siinä kaupungissa riittäisi tekemistä, kun kiertää Pispalat ja Pyynikit, testailee saunapääkaupungin saunoja, viehättyy taiteesta jne.

    • Reply
      Sini
      24.4.2019 at 17:10

      Mun valinta on Helsinki: Me ollaan avopuolison kanssa harrastettu staycation -lomia tässä kotikaupungissamme 12 kertaa ja kerran Kirkkonummella. Ei hotellissa yöpymisen ilosta vaan siksi, että saadaan lapsivapaata. Valitaan aina eri hotelli, mutta kyllä ollaan löydetty pari suosikkia noista jo käytyjen joukosta.

      • Reply
        Merja / Merjan matkassa
        28.4.2019 at 14:39

        Kiitos kommentista Sini! Te olette jo staycation konkareita 🙂 Silloin kun lapset olivat pieniä, mekin harrastimme tuota että lähdimme lähikaupunkiin ”lomalle” jotta sai hetken hengähtää lapsiperheen arjesta. Nykyisin nämä lähilomat ovat jääneet vähemmälle. Kesällä tosin vietämme paljon aikaa mökillä, mutta se ei taida mennä staycationin piikkiin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.4.2019 at 14:36

      Kiitos kommentista! Tampere on kiva kaupunki, siitä olen samaa mieltä. Olin miettinyt Tampere-viikonloppua jo ennen tuota blogi-iltaa, mutta se laittoi lisää vauhtia suunnitelmiin. Viimeksi olen käynyt Tampereella työmatkalla ja silloin ei oikein mitään ekstraa ehtinyt. Näkemistä siellä tosiaan riittäisi ja se olisi kohtuullisen matkan päässä meiltä.

  • Reply
    Emma
    25.4.2019 at 21:15

    Ihania muistoja! Mullekin tuli tuosta sun kertomuksesta mieleen, että tarrroja tosiaan saatiin ja kerättiin monesta paikasta 🙂 Tervetuloa vaan Tampereelle, kerro kun oot kulmilla! Paitsi että yöelämään en kyllä jaksa lähteä 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.4.2019 at 14:42

      Kiitos kommentista! Tarrojen kerääminen oli jännää. Muistan, että menin aina yksin leirintäalueen respasta kysymään niitä ja sitten kun niitä sain, niin voi sitä ilon päivää 🙂 Ja kiitos, laitan viestiä tulemaan jos/kun tie Tampereelle vie.

  • Reply
    Tanja / Tädin ja tytön matkablogi
    27.4.2019 at 11:46

    Go Suomi-matkailu! Pohdin tätä juuri ja kirjoitin blogissani omat Suomi-matkailun toiviokohteeni. Suomi in pullollaan nähtävää ja koettavaa, joten joskus voisi vaihtaa sen miniloman Euroopassa vaikka siihen staycatiooniin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      29.4.2019 at 21:28

      Kiitos kommentista! Suomesta löytyy hyviä vaihtoehtoja Euroopan minilomaan, jos vaan antaa kotimaalle mahdollisuuden.

  • Reply
    Martta / Martan matkassa
    27.4.2019 at 18:37

    Kiva postaus ja tuli mieleen omat nuoruuden muistoni, mekin kiersimme telttailemassa Suomessa ja Ruotsin risteilyltä muistan vadelma ja salmiakkiveneet. Auto-telttaloma Eurooppaan vanhempien kanssa ei ollut murkkuikäisenä ihan hot, mutta taisin silloin kirjoittaa upouuteen päiväkirjaani ensimmäiset matkapostaukseni.

    Kiva että kotimaan matkailu on saanut nostetta, itse tykkään tehdä usein päiväretkiä eri kaupunkeihin, mutta lomia suunnitellessa tuo hinta tulee aina esille ja tämän vuoksi usein kallistumme ulkomaan matkoihin, sillä edullisemman hinnan lisäksi ilmaston vaihdos ja uusien paikkojen näkeminen houkuttelee. Tällä hetkellä joka puolella vouhotetaan ympäristöasioista ja tämä jopa hieman ärsyttää kun matkailua syyllistetään niin paljon, kuitenkin meidän suomalaisten osuus päästöistä on vain tippa meressä. Toki toimin yhtä vastuullisesti ulkomailla kuin kotimaassa. Kyllähän mekin Suomessa haluamme, että saamme tänne ulkomaalaisia matkailijoita.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan sinun majakkareissua, se on ollut minunkin haavena jo jonkin aikaa.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      29.4.2019 at 21:34

      Kiitos Martta! Oi joi ne vadelma- ja salmiakkiveneet. Ne minäkin muistan ja kaikki muut herkut, joita ei muualta saanut kuin laivalta. Minullakin oli päiväkirja reissussa mukana jo silloin. Pitäisi jostain kaivaa se esiin. Niitä olisi hauska lukea. Bengtskärin majakka on nyt ykkösvaihtoehto. Katsotaan miten käy..

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    27.4.2019 at 19:38

    Hienoja ajatuksia! Nyt kun en enää asu Suomessa ja mieheni ei ole suomalainen, olen yhtäkkiä herännyt siihen kuinka paljon Suomessa on näkemistä ja kuinka kaunista siellä on. Mieheni on kiinnostunut kaikesta historiasta, ja yhdessä olemme kiinnostuneita luontokohteista. Näkemistä siellä siis riittää!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      1.5.2019 at 15:57

      Kiitos Paula! Suomen luontokohteet ovat hienoja. Itse pidän erityisesti pohjoisen kohteista, mutta näkemistä riittää myös muuallakin päin. Oletteko käyneet Lapissa? Miehesi saattaisi pitää sen eksotiikasta 🙂

  • Reply
    Periaatteen Nainen
    27.4.2019 at 21:22

    Hauska ja nostalgiantäyteinen postaus 🙂 Staycationit on kyllä kultaa, itse haluaisin kokea kahden yllämainitun nykyisen ja entisen kotikaupungin lisäksi ehdottomasti Hämeenlinnankin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      1.5.2019 at 15:59

      Kiitos kommentista! Hämeenlinna kiinnostelee sen vuoksi, kun se on niin lähellä ja siellä on oikea linna. En tiedä miksi emme ole siellä aikaisemmin käyneet. Yleensä ajetaan vain lujaa ohi.

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    13.5.2019 at 13:03

    Miten se onkaan niin, että kotikaupungista usein tietää ja on nähnyt kaikkein vähiten? Pääkaupunkiseudullakin on niin paljon näkemistä, että täällä tosiaan vierähtäisi retki jos toinenkin. Sentään lapsen jälkeen olen jonkin verran alkanut kierrellä myös näitä lähiseutuja, eikä aina tosiaan tarvitse lähteä kauas.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      15.5.2019 at 19:54

      Kiitos kommentista Teija! Se on juuri noin. Lahden ympäristöstä löytyisi esimerkiksi kivoja päiväpatikkakohteita, mutta eipä niissä ole juuri tullut käytyä. Veri vetää aina kauemmaksi. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tutkia kesällä enemmän lähiseutuja.

  • Reply
    Ne Tammelat
    13.5.2019 at 15:07

    Näistä vaihtoehdoista oma kotikaupunki Helsinki vie voiton. Useimmiten sitä löytää itsensä omasta sängystä nukkumasta, mutta voisin yhdistää hotelliyöpymisen vaikka Tuska Festivaalien viikonlopulle, niin ei tarvitsisi matkustaa ruuhkaisessa yöbussissa tai ihmetellä, että mistä saa taksin. Mutta kun loma koittaa, niin ulkomaa voittaa 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      15.5.2019 at 19:56

      Kiitos kommentista Tammelat! Näin se on minullakin, että lomalla pitää päästä ulkomaille. Jos jään kotinurkkiin pyörimään, niin loma menee kotitöiden merkeissä eikä saa samanlaista pään tuuletusta kuin ulkomailla 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    14.5.2019 at 09:40

    Helsingissä olemme viime vuosina yöpyneet pari kertaa – ja toisella kerralla se jo tuntui melkein järkevältä, vaikka kotiin olisikin ollut alle 15 kilometrin matka. Yleensä kotimaata kierrellessämme 100 km on sellainen raja, että sieltä kyllä ajetaan yöksi kotiin, ellei sitten kyse ole jostain pitkälle iltaan jatkuvasta juhlasta. Seuraava ”melko lähellä” loma taitaa olla Naantalissa, jossa teatterin jälkeen on järkevä yöpyäkin.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      15.5.2019 at 19:59

      Kiitos kommentista Pirkko! Usein on mukavampi tulla yöksi kotiin, kun jäädä vaikka kavereiden nurkkiin tai mennä hotelliin. Staycationit ovat sitten asia erikseen. Lahdessa se tuntuisi minusta aika hassulta, varsinkin kun asutaan aika lähellä keskustaa eikä Lahden hotellit edes ole kovin kummoisia. Helsingissä ymmärrän sen paremmin, koska siellä on kivoja hotelleja eikä tarvitse kökkiä yömyöhään taksijonoissa jos on iltariennoista tulossa.

Leave a Reply