Pesäkallio – Lahden vaativin luontoreitti

Viime sunnuntain aurinkoinen keli houkutteli talvitauon jälkeen luontopolulle. Olin talven aikana tehnyt listan lähikohteista, joissa haluaisin käydä sitten kun lumet ovat sulaneet metsäreiteiltä eikä tarvitse pukeutua paksuimpaan talvitakkiin. Valitsin listalta Pesäkallion luontopolun, koska se oli lähellä ja reilun viiden kilometrin mittainen reitti kuulosti sopivalle sunnuntai-iltapäivään.

Pesäkallion luonnonsuojelualue

Pesäkallion luonnonsuojelualue sijaitsee Lahden pohjoisosassa, vain viiden kilometrin päässä keskustasta. Auton voi jättää Merrasjärven uimarannan parkkipaikalle. Alkumatka kuljetaan kävelytietä pitkin ja noin 200 metrin päästä tulee vastaan kyltti luontopolusta.

Pesäkallion luonnonsuojelualue liitettiin Natura 2000 -verkostoon vuonna 2004. Alueen pohjoisella ja eteläisellä puolella ovat retkeily- ja ulkoilualueet. Aluetta laajennettiin vuonna 2013 ja tänä päivänä se on noin 200 hehtarin kokoinen.

Pesäkallion alue on hyvin monipuolinen. Sieltä löytyy niin korkeita kallioita, suoalueita kuin aarnioituvaa metsää. Alueella elää myös harvinaisia kasveja, lintuja ja hyönteisiä. Retkeilijöiden tulee liikkua aiheuttamatta häiriötä luonnolle ja eläimille. Alueella ei saa myöskään tehdä tulta tai telttailla.

Monipuolista maastoa

Pesäkalliota kuvaillaan Lahden luontopoluista vaativimmaksi. Heti reitin alkupäässä saa keskittyä katsomaan jalkoihinsa isojen puunjuurten ja kivien kuorruttamalla polulla. Hetken kuluttua eteeni tulee risteävältä polulta nainen, joka tervehtii reippaasti ja mainitsee edessä olevasta ylämäestä. – Siinä tulee kuule hyvä mäkitreeni, hän toteaa ja häipyy nopeasti metsän siimekseen. En osaa iloita tulevasta ylämäestä ihan niin paljon kuin hän, mutta jatkan matkaa ja jään jännityksellä odottamaan mitä vastaan tulee. Mäki laittaa puuskuttamaan ja sen päällä mietin, että vaativuustaso taisi osua oikeaan.

Reitti on merkitty puihin keltaisilla maaliopasteilla ja iloitsen, että merkinnät näkyvät hyvin eikä tarvitse pelätä eksymistä. Pikkulintujen sirkutus kuuluu puiden latvustoista ja jostain kaukaa kuuluu autotien humina, mutta muuten on ihanan rauhallista.

Kun keltaiset maaliopasteet häviävät

Hetken aikaa kuljettuani tulen polkujen risteykseen ja vaikka yritän etsiä katseellani keltaisia maalitäpliä, ei silmiini osu ensimmäistäkään. Ja juuri kun olin iloinnut siitä, miten hyvin reitti on merkitty. Pohdin hetken mihin suuntaan lähden ja lopulta jatkan polkua suoraan. Edessäpäin näkyy iso kallio, mutta tämähän oli vaativa reitti, joten kai sinne kallion päälle täytyy vaan kiivetä.

Kallion viertä menee tallattu polku ja vasemmalla puolella tuulessa heiluu suunnistuksessa käytettävä oranssi-valkoinen rastilippu. Ihmettelen edelleen miksei keltaisia opasteita näy, mutta siitä huolimatta jatkan matkaa. Jyrkimmässä kohdassa pitää ottaa neliveto päälle ja toivon, ettei samaa reittiä tarvitse tulla takaisin. Aurinko lämmittää kalliota ja se on täynnä muurahaisia, niitä on varmasti miljoona. Yritän olla tallomatta ahkeria työläisiä, mutta joitakin jää kengän alle. Kuljen vielä hetken kallion viertä ylöspäin, kunnes alan epäillä, että nyt en ole enää reitillä. Miksi maaliopasteet olisivat yhtäkkiä loppuneet?

Jostain kuuluu puhetta mutta metsän siimeksessä ei näy ketään. Epätoivoissani etsin jo kännykästä reittikartan, mutta ei siitäkään ole apua. En keksi muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä takaisin. Lauma muurahaisia pääsee hengestään, kun joudun taas tallomaan niiden päälle. Jyrkimmän kohdan selvitän myös ehjin nahoin. Kun pääsen takaisin polkujen risteykseen, vastaan tulee kaksi naista ja kysyn heiltä reittiohjetta. Samassa kun avaan suuni, huomaan keltaiset maalitäplät. Ne loistavat puista kuin ilkkuen ”etpäs nähnyt meitä”.

Polku pujottelee rahkasammaleen peittämän metsän ja kaatuneiden puunrunkojen välistä. Suoalueella on lyhyet pitkospuut, jotka ovat osittain huonossa kunnossa. Varjoisissa paikoissa on vielä lunta ja suoalueen lätäkön päällä on ohut jääriite. Vastaan tulee muutamia retkeilijöitä ja osa heistä innostuu tervehdysten lisäksi vaihtamaan muutaman sanan joko säästä tai Pesäkallion upeasta reitistä. Onkin mukava huomata, että polulla tervehditään vastaantulevia.

Suurimman osan matkasta kuljen kuitenkin ylhäisessä yksinäisyydessä. Kun jonkin ajan kuluttua saavun taas polkujen risteykseen olen hetken aikaa ymmälläni kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Päätän mennä oikealle. Hetken päästä tulee ”Päiväni murmelina” -hetki,  kun huomaan kävelleeni kyseisen kohdan jo aiemmin. Onneksi huomasin tutun paikan, koska muuten kiertäisin varmasti vieläkin ympyrää Pesäkallion metsässä. Käännyin takaisinpäin ja hetken päästä olen takaisin polkujen risteyksessä missä aiemmin kävelin harhaan.

Loppumatkan kuljin samaa polkua pitkin kuin mitä olin tullutkin. Vaikka olin pukenut päälle kevyen ulkoilutakin, hikipisarat valuivat noroina selkää pitkin. Ylä- ja alamäet olivat tehneet tehtävänsä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Tiirismaan kierros

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä