Viime sunnuntain aurinkoinen keli houkutteli talvitauon jälkeen luontopolulle. Olin talven aikana tehnyt listan lähikohteista, joissa haluaisin käydä sitten kun lumet ovat sulaneet metsäreiteiltä eikä tarvitse pukeutua paksuimpaan talvitakkiin. Valitsin listalta Pesäkallion luontopolun, koska se oli lähellä ja reilun viiden kilometrin mittainen reitti kuulosti sopivalle sunnuntai-iltapäivään.
Pesäkallion luonnonsuojelualue
Pesäkallion luonnonsuojelualue sijaitsee Lahden pohjoisosassa, vain viiden kilometrin päässä keskustasta. Auton voi jättää Merrasjärven uimarannan parkkipaikalle. Alkumatka kuljetaan kävelytietä pitkin ja noin 200 metrin päästä tulee vastaan kyltti luontopolusta.
Pesäkallion luonnonsuojelualue liitettiin Natura 2000 -verkostoon vuonna 2004. Alueen pohjoisella ja eteläisellä puolella ovat retkeily- ja ulkoilualueet. Aluetta laajennettiin vuonna 2013 ja tänä päivänä se on noin 200 hehtarin kokoinen.
Pesäkallion alue on hyvin monipuolinen. Sieltä löytyy niin korkeita kallioita, suoalueita kuin aarnioituvaa metsää. Alueella elää myös harvinaisia kasveja, lintuja ja hyönteisiä. Retkeilijöiden tulee liikkua aiheuttamatta häiriötä luonnolle ja eläimille. Alueella ei saa myöskään tehdä tulta tai telttailla.
Monipuolista maastoa
Pesäkalliota kuvaillaan Lahden luontopoluista vaativimmaksi. Heti reitin alkupäässä saa keskittyä katsomaan jalkoihinsa isojen puunjuurten ja kivien kuorruttamalla polulla. Hetken kuluttua eteeni tulee risteävältä polulta nainen, joka tervehtii reippaasti ja mainitsee edessä olevasta ylämäestä. – Siinä tulee kuule hyvä mäkitreeni, hän toteaa ja häipyy nopeasti metsän siimekseen. En osaa iloita tulevasta ylämäestä ihan niin paljon kuin hän, mutta jatkan matkaa ja jään jännityksellä odottamaan mitä vastaan tulee. Mäki laittaa puuskuttamaan ja sen päällä mietin, että vaativuustaso taisi osua oikeaan.
Reitti on merkitty puihin keltaisilla maaliopasteilla ja iloitsen, että merkinnät näkyvät hyvin eikä tarvitse pelätä eksymistä. Pikkulintujen sirkutus kuuluu puiden latvustoista ja jostain kaukaa kuuluu autotien humina, mutta muuten on ihanan rauhallista.
Kun keltaiset maaliopasteet häviävät
Hetken aikaa kuljettuani tulen polkujen risteykseen ja vaikka yritän etsiä katseellani keltaisia maalitäpliä, ei silmiini osu ensimmäistäkään. Ja juuri kun olin iloinnut siitä, miten hyvin reitti on merkitty. Pohdin hetken mihin suuntaan lähden ja lopulta jatkan polkua suoraan. Edessäpäin näkyy iso kallio, mutta tämähän oli vaativa reitti, joten kai sinne kallion päälle täytyy vaan kiivetä.
Kallion viertä menee tallattu polku ja vasemmalla puolella tuulessa heiluu suunnistuksessa käytettävä oranssi-valkoinen rastilippu. Ihmettelen edelleen miksei keltaisia opasteita näy, mutta siitä huolimatta jatkan matkaa. Jyrkimmässä kohdassa pitää ottaa neliveto päälle ja toivon, ettei samaa reittiä tarvitse tulla takaisin. Aurinko lämmittää kalliota ja se on täynnä muurahaisia, niitä on varmasti miljoona. Yritän olla tallomatta ahkeria työläisiä, mutta joitakin jää kengän alle. Kuljen vielä hetken kallion viertä ylöspäin, kunnes alan epäillä, että nyt en ole enää reitillä. Miksi maaliopasteet olisivat yhtäkkiä loppuneet?
Jostain kuuluu puhetta mutta metsän siimeksessä ei näy ketään. Epätoivoissani etsin jo kännykästä reittikartan, mutta ei siitäkään ole apua. En keksi muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä takaisin. Lauma muurahaisia pääsee hengestään, kun joudun taas tallomaan niiden päälle. Jyrkimmän kohdan selvitän myös ehjin nahoin. Kun pääsen takaisin polkujen risteykseen, vastaan tulee kaksi naista ja kysyn heiltä reittiohjetta. Samassa kun avaan suuni, huomaan keltaiset maalitäplät. Ne loistavat puista kuin ilkkuen ”etpäs nähnyt meitä”.
Polku pujottelee rahkasammaleen peittämän metsän ja kaatuneiden puunrunkojen välistä. Suoalueella on lyhyet pitkospuut, jotka ovat osittain huonossa kunnossa. Varjoisissa paikoissa on vielä lunta ja suoalueen lätäkön päällä on ohut jääriite. Vastaan tulee muutamia retkeilijöitä ja osa heistä innostuu tervehdysten lisäksi vaihtamaan muutaman sanan joko säästä tai Pesäkallion upeasta reitistä. Onkin mukava huomata, että polulla tervehditään vastaantulevia.
Suurimman osan matkasta kuljen kuitenkin ylhäisessä yksinäisyydessä. Kun jonkin ajan kuluttua saavun taas polkujen risteykseen olen hetken aikaa ymmälläni kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Päätän mennä oikealle. Hetken päästä tulee ”Päiväni murmelina” -hetki, kun huomaan kävelleeni kyseisen kohdan jo aiemmin. Onneksi huomasin tutun paikan, koska muuten kiertäisin varmasti vieläkin ympyrää Pesäkallion metsässä. Käännyin takaisinpäin ja hetken päästä olen takaisin polkujen risteyksessä missä aiemmin kävelin harhaan.
Loppumatkan kuljin samaa polkua pitkin kuin mitä olin tullutkin. Vaikka olin pukenut päälle kevyen ulkoilutakin, hikipisarat valuivat noroina selkää pitkin. Ylä- ja alamäet olivat tehneet tehtävänsä.
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Tiirismaan kierros
Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä
10 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
8.5.2021 at 12:11Minun mielikuvissa tuo Pesäkallio ei kovin haastava reitti ole, mutta viime kerrasta siellä on ehtinyt jo kulua viitisen vuotta. Tänä vuonna voisin lähteä siellä kyllä taas itsekin käymään.
Merja / Merjan matkassa
20.5.2021 at 16:57Kiitos Mikko! Haastavuus taitaa tulla korkeuseroista. Jos jättää sen kalliolle ”eksymisen” väliin, ei reitti tosiaan kovin vaikea ole.
Teija / Lähdetään taas
9.5.2021 at 16:25Vaihteleva maasto on kyllä parasta! Jos luontoretkellä saa hien pintaan, saa ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Minuakin aina vähän jännittää, onko polut merkitty riittävän hyvin. En ole niin kokenut metsässä kulkija, että eksyneenä löytäisin helpoimman kautta takaisin.
Merja / Merjan matkassa
20.5.2021 at 16:59Kiitos Teija! Nauratti jälkeenpäin, kun olin juuri tohottanut miten hyvin reitti on merkitty ja viisi minuuttia myöhemmin olen ihan kuutamolla missä olen 🙂 Kieltämättä polkuja risteili sinne ja tänne, joten kaikki mahdollisuudet eksymiseen olivat olemassa. Pahimmassa tapauksessa sinne voisi jäädä kiertämään ympyrää. Vaihdoin muutaman sanan yhden koiran ulkoiluttajan kanssa ja hän oli myös päästään pyörällä ”miten täältä pääsee pois”.
Stacy Siivonen
9.5.2021 at 18:50Jokin maasto-GPS on ihan hyvä apuväline. Lahdessa on kyllä hyvät mahkut mäkitreeniin useassakin paikassa. Olen liikkunut geokätköilemässä muutaman kilometrin päässä luontopolusta Hollolan rajalla ihan Lahden kaupungin pohjoisrajalla.
Merja / Merjan matkassa
20.5.2021 at 17:02Kiitos Stacy! Lahdessa saa mäkitreeniä ihan pyytämättäkin 🙂 Muutamia vuosia sitten kun harrastin vielä aktiivisesti juoksemista, ei tarvinnut mäkijuoksuun etsiä sopivaa paikkaa kovin kaukaa. Haastavampaa oli löytää tasainen reitti.
Pirkko / Meriharakka
10.5.2021 at 16:03Ylämäkeä en ehkä pidä ainoana kriteerinä ”vaativalle”. Kuten itsekin totesit, vaativaa voi myös olla reitin löytäminen 🙂 Ja näin keväällä mäkiä haastavampaa on minusta mielestäni liukkaus, etenkin jos reitti kulkee kallioilla, joskin tietysti ovathan ne mudakotkin jos nyt eivät vaativia, niin kurjia!
Merja / Merjan matkassa
20.5.2021 at 17:04Kiitos Pirkko! Liukkaat metsäreitit kierrän kaukaa jos mahdollista. Odotin ensimmäistä luontopolulle lähtemistä niin kauan, että tiesin lumien sulaneen poluilta. Pieniä lumikökkäreitä sieltä vielä löytyi, mutta ne eivät matkantekoa hidastaneet. Mutaiset kohdat eivät myöskään ole suosikkeja.
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
15.5.2021 at 19:06Kun olen tällainen suuntavammainen, pelkään aina luontopoluilla eksymistä. Jos olen liikkeellä yksin, mun on ihan pakkomielteisesti seurattava jokaista täplämerkkiä, jotta kartalla pysyisin. Onneksi suurin osa reiteistä on hyvin merkattu, mutta onpa tullut vastaan niitäkin, että joutuu jännittämään eksyykö vai ei. Onneksi tähän mennessä olen kotiin osannut 🙂
Merja / Merjan matkassa
20.5.2021 at 17:05Kiitos Annemaria! Minä en myöskään tykkää niistä reiteistä, jotka on merkitty miten sattuu. Joskus on ollut hukassa jopa koko luontopolun alku, kuten kävi viime syksynä Kangasniemellä 🙂