Pitkospuita ja purkutaidetta Keravalla

Viime lauantaina osallistuin matkabloggaajien Kerava-päivään. Jo perinteeksi muodostunut tutustuminen Keravan salattuihin helmiin sai nyt jatkoa. Viime vuonna päivä oli järjestetty ensimmäistä kertaa, joten eikös toinen kerta tee siitä jo perinteen. Matkabloggajakollegat Mika (Lähtöportti), Sonja (FiftyFifty) ja Outi (Maa Quzuu) toimivat päivän isäntänä ja emäntinä. Tämä päivä vahvisti tunnetta, että lähiseutumatkailua pitäisi harrastaa useammin.

Lounas Kulmakonditoriassa

Päivä alkoi lounaalla Kulmakonditoriassa, joka tarjosi meille blogiyhteistyönä lounaan sekä jälkiruoan. Olin valinnut lounaslistalta kana-vuohenjuustopastaa ja oliivi-rosmariinileipää. Annos oli iso ja todella hyvää. Se olisi jo riittänyt täyttämään vatsan, mutta eihän kahvilan herkullisia leivonnaisia voinut jättää maistamatta. Puheissa vilahteli myös salaperäinen Marjakori, jota ei valitettavasti listoilta enää löytynyt. Se oli kuitenkin tehnyt niin lähtemättömän vaikutuksen, että sitä muisteltiin pitkään ja hartaasti. Lounaan aikana kuulimme, että istuimme keravalaisten suosimassa kahvi- ja lounaspaikassa. Pöydät täyttyivät nopeasti ja tarjoilijat kantoivat ruokalautasia nälkäisten ruokailijoiden eteen sellaista vauhtia, että paikka tosiaankin oli suosittu. Pian puhe kääntyi ikkunan takana olevaan kävelykatuun, joka on kuulemma Suomen pisin. Tämä aiheutti vilkasta keskustelua, koska myös Porissa on mitattu Suomen pisin kävelykatu. Kumpi näistä on oikein – se vaatii lisäselvittelyä ja uusintamittauksia. Jos päätät käydä seuraavalla Keravan reissulla Kulmakonditoriossa syömässä, kannattaa huomioida, että kahvila löytyy jatkossa osoitteesta Kauppakaari 8.

Mauri-myrsky esti seikkailuaikeet

Päivän pääaktiviteetti piti olla seikkailupuistorata Talma Active Parkissa Sipoon puolella, mutta tässä vaiheessa Mauri-myrsky astui peliin. Tuuli oli yltynyt niin kovaksi, että Talmasta laitettiin viestiä vierailun peruuntumisesta. Puuskissa tuulen nopeudeksi oli mitattu 26 m/s, kun turvaraja on 15. Kahvilassa istuessa ulkona puunlehtiä riepotteleva tuuli ei näyttänyt niin pahalta, mutta kun astuimme kävelykadulle, ei kukaan meistä enää epäillyt etteikö ratkaisu ollut oikea. Matkabloggaajat eivät kuitenkaan hämmenny suunnitelmien muutoksesta, koska sitähän tapahtuu reissussakin jatkuvasti. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Spontaanit suunnitelmat kehiin ja Mikalla, Sonjalla sekä Outilla riitti ideoita mitä voisimme tehdä.

Keravan Walk of Fame

Sää oli päivän aikana hyvin vaihteleva. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi kaatamalla vettä. Pahimpien sadekuurojen ajaksi onnistuimme löytämään aina katon pään päälle. Kaupunkikierroksemme alkoi Keravan Walk of Famelta. Kesällä kävin Hollywoodin vastaavalla kadunpätkällä ja nyt pääsin vertailemaan, miten nämä kaksi erosivat toisistaan. Turisteja oli Keravalla vähemmän eikä muitakin turistirihkaman tyrkyttäjiä ollut paikalla. Keravalla oli muutama laatta vähemmän kuin Amerikassa ja ihan jokaista keravalaista laatanomistajaa en tuntenut. Ei sen puoleen, en tuntenut Hollywoodissakaan. Ilo oli kuitenkin aina ylimmillään kun tunnistimme jonkun.

Porvoolaistaidetta Galleria Allissa

Kun taivas alkoi uhkaavasti tummua ja ensimmäiset pisarat koskettivat ihoa, siirryimme rautatieaseman lähellä olevaan Galleria Alliin tutustumaan porvoolaisen Merja Kauppilan näyttelyyn. Tämän viehättävän puutalon muistan viime vuodelta, kun se oli ulkopuolelta virkattu pinkiksi. Kuljin satunnaisesti junalla töihin ja jäin usein Keravan asemalla pois, mistä työkaverini nappasi minut kyytiin ja siitä huristimme kohti Espoota. Mietin monesti mikä tarina tällä virkatulla talolla oli. Nyt oli hauska nähdä miltä talo näytti sisäpuolelta, vaikkei ulkokuori enää ollutkaan virkattujen kuvioiden peitossa.

Temppuradalta Keravan kirjastoon

Keravan kirjaston vieressä on vesiallas, jota voisi kutsua vaikkapa Keravan sisäjärveksi. Alue oli viehättävän näköinen ja mietin, että kesähelteillä se varmasti tarjosi mukavan keitaan kaupungin asukkaille. Kävelimme lähemmäksi vesisuihkuja ja kun vähän aikaisemmin lapset olivat juosseet niiden alta, niin tuli hullu ajatus; pitäisikö meidänkin? Juuri parahiksi vesisuihkut lennättivät vettä kivetykselle, josta meidän olisi pitänyt loikkia. Kukaan ei halunnut kastua, joten odotimme hetken aikaa, että suihkut hetkeksi sammuivat. Eihän siinä mitään seikkailupuistoa tarvinnut, kun löysimme ihan oman ”temppuradan” suoraan Keravan ytimestä. Kukaan ei onneksi horjahtanut veteen ja jatkoimme matkaa kirjastoa kohti. Pidimme siellä sadetta ja harkitsimme osallistumista dekkarivisaan, joka oli juuri alkanut. Palkintona olleella 100 euron kirjakaupan lahjakortilla olisimme lunastaneet jokaiselle omat matkaoppaat. Emme siis hetkeäkään epäilleet, etteikö voitto olisi osunut juuri meidän porukalle. Kisaan osallistuminen jäi puheen tasolle, kun sade lakkasi ja päätimme hypätä Mikan ja Sonjan autoihin ja siirtyä katsomaan purkutaidetta.

Mikä ihmeen purkutaide?

Ei kaupunkia ilman graffitteja. Kerava on antanut graffititaiteilijoille vapaat kädet purkutuomion saaneiden rakennusten kanssa. Kävimme katsomassa hylätyllä huoltoasemalla purkutaidetta ja se inspiroi meidät kuvaussessioon, jonka tuotoksille sai nauraa vedet silmissä.

Ollilanlammen pitkospuut

Kaupungilla pyörimisen jälkeen oli hyvä lähteä hetkeksi rauhoittumaan luontoon. Ajoimme Ollilanlammelle, josta tuli suosikkipaikkani päivän vierailukohteista. Sadekuurot eivät hellittäneet, mutta sateenvarjot keikkuen suuntasimme askeleet kohti lampea. Siellä uiskenteli valtava määrä sorsia ja niiden uiskentelua katselimme ja kuvailimme. Koska lampi ei ollut suuren suuri, päätimme säätä uhmaten kiertää sen ympäri. Toisella puolella oli pitkospuut ja ne saivat meidät innostumaan kuin pikkulapset konsanaan. Niitä kuvailtiin pitkään ja hartaasti.

Keravan Sherwood

Kun kuntoilun makuun päästiin Ollilanlammella, niin seuraavaksi meidät vietiin tosi haasteen äärelle. 261 askelmaa Keinukallion kukkulan päälle ja takaisin. Ei muuta kuin tassua toisen eteen ja vihdoin se viimeinenkin askelma koitti. Matkalla ihmettelimme Sherwood kylttiä. Se ilmestyi Keinukalliolle kaksi vuotta sitten yhdessä yössä. Kyltin pystyttäjät kutsuivat ryhmäänsä ”Iloisiksi veikoiksi”, mutta arvoitukseksi jäi keitä he oikeasti olivat.  Hienoksi asian teki se, että kaupungin johto antoi kyltin jäädä. Sääntö-Suomessa kun ollaan, niin tällaiset tempaukset eivät aina ilahduta päättäjiä vaikka kaupungin asukkaiden mielestä ne olisivat hauskoja. Valitettavasti kyltti ei ole säästynyt ilkivallalta. Viime keväänä se tuhottiin, mutta aktiivisten kaupunkilaisten ja kaupungin avustuksella paikalle nousi entistäkin ehompi Sherwood-kyltti.

Hiljentymistä Keravan kirkossa

Kuntoilun jälkeen suuntasimme katsomaan arkkitehti Ahti Korhosen suunnittelemaa Keravan kirkkoa. Olen itse enemmän vanhojen kivi- tai puukirkkojen ystävä, joten sen vuoksi vuonna 1963 rakennettu moderni kirkko ei minua sykähdyttänyt. Olihan se valoisa ja avara ja omalla tavallaan kaunis, mutta siitä puuttui se henki, joka on satoja vuosia vanhoissa kirkoissa. Sivuseinällä oleva kastepuu herätti meidän kiinnostuksen. Siihen on virkattu kukkasia, joihin on kirjoitettu kastettujen nimet. Kukkasia pidetään kastepuussa noin vuosi ja sen jälkeen ne annetaan perheelle. Todella kiva idea.

Tässä kohtaa minä kiitin seurasta ja lähdin junalla kohti Lahtea. Muut bloggaajakollegat olivat kiertäneet vielä muita kiinnostavia kohteita, joista erityisesti olisin halunnut nähdä kivisillan sekä salakapakka Alcatrazin. Ei kaikkea kerralla – nyt jäi ainakin kaksi hyvää syytä pysähtyä Keravalla toistekin.

Iso kiitos päivän järjestelyistä Mikalle, Sonjalle ja Outille. Kiitos myös hauskasta seurasta Katjalle (Lähtöselvitetty), Hannelille (Toisiin maisemiin) sekä Nooralle (Kerran poistuin kotoa)

Tutustu myös muiden mukana olleiden tarinoihin:

Keravan kätketyt helmet / Lähtöportti
Kolmen koon syksy: Mitä annettavaa Keravalla on Kouvolan ja Kotkan jälkeen? / Lähtöselvitetty