Sipoonkorven kansallispuisto talvella: Fiskträskin reitti

Talviretkeily on jäänyt koronavuosien jälkeen vähiin, mutta eräänä helmikuisena lauantaiaamuna päätin lähteä Sipoonkorven kansallispuistoon. Se oli kohtuullisen lähellä tunnin ajomatkan päässä enkä ollut käynyt siellä aiemmin. Olin etukäteen katsonut netistä minkälaisia reittejä siellä olisi tarjolla, ja Bakunkärrin kierros kuulosti mukavalle. Päätin tehdä kuitenkin viimeisen reittivalinnan paikan päällä.

Jätin auton Bakunkärrin parkkipaikalle. Puoli kymmenen aikaan aamulla siellä oli vain pari autoa parkissa. Kesäaikaan tilanne saattaa olla toinen, mutta talvella ei näköjään ruuhkaa ole. Katselin opastekylttejä sekä tien toisella puolella olevaa karttaa ja lopulta päätin lähteä Bakunkärrin kierroksen sijaan Fiskträskin reitille. Kyseinen reitti on noin 4,4 kilometriä pitkä rengasreitti. Se kuulosti sopivan mittaiselta reippailulta talviaamuun.

Fiskträskin reitti

Fiskträskin reitti vaikutti aika helpolta. Sen varrella on niin metsäpolkua, leveämpää sorapolkua kuin pitkospuitakin. Korkeuseroja ei juuri ole. Oranssien opasteiden ohjaamana otin suunnan soratielle, joka oli kevyesti lumen peitossa. Tie kulki noin 600 metriä soratietä pitkin, kunnes se kääntyi metsään päin. Tiellä oli hiljaista ja vain pari muuta kulkijaa tuli vastaan. Kun tie kääntyi metsän siimekseen, polku muuttui lumisemmaksi. Metsässä sen sijaan näytti olevan vähemmän lunta.

Nautin rauhallisesta aamusta ja siitä, ettei reitillä ollut muita. Jonkun ajan päästä kuulin keskustelua, joka alkoi voimistua kahden naisen kävellessä reippaasti samaan suuntaan. Annoin heille tietä ja odottelin hetken, ettei tarvitsisi kuunnella mitä naapurin Pena oli tehnyt.

Mietin, että kuusien reunustama polku saattaa olla kesällä tukala kuusikossa viihtyvien hyttysten ja muiden öttiäisten takia. Nyt niistä ei ollut haittaa. Kiittelin mielessäni sitä, että reitti oli hyvin merkitty. Olen turhautunut aika monella luontopolulla huonojen opasteiden vuoksi. Kerran emme edes löytäneet koko luontopolkua, koska sitä ei oltu merkitty mitenkään.

Kuusikkometsän jälkeen vastaan tuli ensimmäiset pitkospuut. En ollut osannut sellaisia odottaa, joten ne olivat kiva yllätys. Pitkospuut olivat hieman liukkaat, koska yöllä oli ollut pakkasta. Kävelin varovasti, vaikka minulla oli nastakengät jalassa. Polku jatkui jäisenä, joten kenkävalinta oli senkin puolesta nappivalinta.

Fiskträskin järvi alkoi lähestyä ja käännyin polulta oikealle taukopaikkaa kohti. Mitä lähemmäksi tulin järveä, sitä selkeämmin kuului halonhakkuun ääniä sekä puhetta. Taukopaikalla oli keittokatos ja laavu. Halonhakkaajien reput olivat katoksessa ja äänistä päätellen siellä oli pariskunta halkojen kimpussa mielessä taukoeväät nuotiotulen äärellä. Minulla ei ollut eväitä mukana, joten kiersin nopeasti katsomassa taukopaikan tilat ja katselin hetken järven jäistä pintaa. Sen jälkeen käännyin takaisin jäiselle polulle.

Loppureitti kiemurteli metsän siimeksessä ja vastaan tuli yhdet todella jäiset pitkospuut. Koiranulkoiluttajia ja retkeilijöitä näkyi alkumatkaa enemmän, mutta ruuhkasta ei vieläkään voinut puhua. Olin todella tyytyväinen, että sain suurimmaksi osaksi kulkea omassa rauhassa.

Sipoonkorven kansallispuiston Fiskträskin reitti oli mielestäni hieman tylsä, mutta siitä huolimatta olin tyytyväinen, että oli lähtenyt heti aamutuimaan reippailemaan. Positiivista oli se, ettei reitillä ollut ruuhkaa. Kun pääsin takaisin autolle, alkoi nälkä kurnia vatsan pohjalla. Otin suunnan muutaman kilometrin päässä olevaan Fazerin vierailukeskukseen. Kahvi ja suolainen piirakka maistuivat hyvältä retken päätteeksi ja myymälästä lähti mukaan herkkuja kotiinviemiseksi.

Pidätkö sinä talviretkeilystä?