Suomen kauneimmalla tiellä Tenojoen varressa

Kesäloman autoreissulla oli nautinto ajella pohjoisen tunturimaisemissa. Yksi tieosuus oli kuitenkin toiveissa matkaan lähtiessä ja se oli Suomen ja Norjan rajan tuntumassa, Tenojoen vartta myötäilevä maisemareitti, jonka kerrotaan olevan yksi Suomen kauneimmista. Tenojoella poikkeaminen teki matkaamme kieltämättä ison mutkan, mutta ajattelin sen olevan sen arvoista.

Lähdimme aamupalan jälkeen Inarista kohti Utsjokea, jonne matka kesti noin tunnin. Silläkin tieosuudella oli hienoja maisemia ja pysähdyimme levähdyspaikalle ottamaan valokuvia. Utsjoella pidimme lyhyen tankkaustauon. Paino sanalla lyhyen, koska polttoaine oli siellä huippukallista. Kannattaa muuten huolehtia, että auton tankissa riittää polttoainetta, koska huoltoasemat löytyvät vain Utsjoelta ja Karigasniemeltä.

Tenojoen varren hienot maisemat

Utsjoelta käännyimme kohti Karigasniemeä ja pian Tenojoki alkoi pilkottaa tien varrella olevan kasvillisuuden takaa. Alkumatkasta olin hieman pettynyt, koska puita ja heinää kasvoi niin runsaasti tien varressa, ettei niiden takaa kunnolla nähnyt mitään. Pian pettymys haihtui kun tie nousi korkeammalle ja upeat maisemat avautuivat eteemme.

Tenojoki kiemurtelee Suomen ja Norjan rajalla yhteensä 150 kilometrin pituisen matkan ja se laskee pohjoisessa Jäämereen. Jos haluaisi nähdä koko jokireitin, pitäisi pohjoisessa jatkaa matkaa vielä Utsjoelta Nuorgamiin. Kauneimmat maisemat ovat kuitenkin Utsjoen ja Karigasniemen välillä.

Pysähtelimme vähän väliä ottamaan valokuvia eikä matka oikein edennyt taukojen vuoksi. En halunnut pitää kiirettä, vaikka pitkä ajomatka olikin vielä edessä. Halusin nauttia ”koko rahalla” upeista maisemista. Tie oli aika hiljainen; muutamia motoristiporukoita oli levähdyspaikoilla ja jokunen asuntoauto ajeli vastaan. Reitti mutkitteli joen mukaisesti ja myöhemmin luin, että tie on rakennettu joenvarressa olleen kinttupolun mukaisesti ja se on valmistunut vasta 80-luvulla.

Olimme ajaneet noin 30 kilometriä, kun huomasimme tien varressa Tenon Tunturituvat -kahvilan. Luulin, ettei reitin varrella ole kahviloita tai muitakaan palveluita, joten kyltin näkeminen oli iloinen yllätys. Tenon Tunturituvan kohdalla oli hienot näkymät Finnmarkenin korkeimmille tuntureille. Oli hassua katsella lumihuippuisia tuntureita keskellä kesää, mutta siellä ne nököttivät.

Kurvasimme pihaan ja herkullinen munkin tuoksu tuli ovella vastaan. Kyselimme kahvia hörppiessä tiskin takana häärivältä naiselta minkä verran hänellä käy asiakkaita ja miten korona on vaikuttanut.  Hiljaista oli kuulemma ollut, mutta se ei johtunut koronasta vaan lohenkalastuksen määräaikaisesta kiellosta. Päätös tehtiin keväällä ja se perustui Tenojoen lohikantojen heikentyneeseen tilaan. Muiden kalojen pyyntiin kielto ei vaikuta, mutta kahvilan pitäjän mukaan ns. ”harriluvat” eivät ole olleet niin suosittuja. Meidän mutustaessa viimeisiä munkinrippeitä, kahvilaan tuli pari kaveria ostamaan kalastuslupia eivätkä hekään voineet vastustaa tuoreiden munkkien kutsua.

Reilun 100 kilometrin jälkeen saavuimme Karigasniemelle. Pysähdyimme lounaalle ravintola Guossiin. Muut asiakkaat olivat norjalaisia kielestä päätellen. Vuohenjuustosalaatti oli hyvää ja siitä sai energiaa jatkaa matkaa. Kun olimme jälleen takaisin Inarissa, olin todella väsynyt ja tytär hyppäsi rattiin. Illaksi olimme menossa Enontekiöön ja sinne oli vielä muutaman tunnin matka, kun emme päässeet oikaisemaan Norjan kautta.  Tie kiemurteli erämaiden halki ja oli paikoitellen todella huonossa kunnossa. Kun vihdoin pääsimme hotellille, huokaisimme molemmat helpotuksesta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Roadtrip pohjoiseen
Ölökyn ylitys Hossan kansallispuistossa
Lampivaaran ametistikaivos Luostolla

Merjan matkassa -blogia voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä