Kun marraskuinen harmaus tuntuu imevän kaikki värit maailmasta, ota suunta kohti uutta Helsingin ytimestä löytyvää taidemuseo Amos Rexiä, jossa hetkessä hurmioidut värien leikittelystä. Me päätimme muutaman ystävän kanssa aloittaa viikonlopun vieton tutustumalla ensin Amos Rexin näyttelyihin ja sen jälkeen mennä turisemaan kuulumisia sekä vaihtamaan ajatuksia museokäynnistä lasillisen ääreen. Olimme liikkeellä perjantaina after work -aikaan, jolloin museon jonot olivat onneksi maltilliset. Elokuussa avattu Amos Rex on avajaisistaan lähtien kerännyt pitkiä jonoja, jotka parhaimmillaan kiemurtelivat Narinkkatorille asti. Hienoa sinällään, että taide kiinnostaa ja uusi taidemuseo saa kävijöitä. Minä olen sen verran kärsimätön, etten jaksaisi jonossa kovin kauaa seisoskella, vaan yrittäisin toisena päivänä uudestaan.
Kun saimme liput käteen, astelimme portaat alas kohti näyttelyä. Aulatila oli myös kaunista katsottavaa. Ruusukkeiden muotoiset valaisimet tekivät katosta kuvauksellisen ja niskat kenossa napsimme siitä kuvia. Viiden hengen seurueestamme yksi oli ennättänyt jo käydä katsomassa näyttelyn. Se oli niin upea, että huoletta sen voi käydä katsomassa toistamiseen.
teamLabin huikea näyttely
Tokiossa toimiva 500 hengen taiteilijaryhmä teamLab vastaa Amos Rexin ensimmäisestä näyttelystä. Massless -näyttely on usean teoksen sarja, joista jokainen on omassa erillisessä tilassa. Heidän käsistään on syntynyt upea digitaalinen installaatio, Graffitin Nature, jossa pääsee osallistumaan itsekin taiteen tekemiseen. Missäpä muualla voisit hypätä krokotiilin päälle tai taputtaa kukkaa, joka hajoaa kosketuksestasi syntyäkseen uudestaan toisella seinällä. Teos muuttuu sitä mukaa mitä enemmän huoneessa on ihmisiä ja miten he reagoivat kuviin. Ihmettelimme porukalla miten eri huoneissa vaikuttavat taideteokset on tehty. Emme saaneet siihen vastausta, mutta luin myöhemmin Amos Rexin verkkosivulta, että teknisesti se on ollut poikkeuksellisen haastava rakentaa ja vaatii yli sata laserprojektoria kommunikoimaan supertietokoneiden kanssa. Tämä jo yksistään kertoo sen, ettei ihan kuka tahansa moista taideteosta laita pystyyn. teamLab ryhmän jäsenissä onkin muun muassa niin taiteilijoita, koodareita kuin matemaatikkoja sekä arkkitehtejä.
Yksi näyttelyn teoksista on kuin vuoristorata. Siinä mennään korppien johdolla lentomatkalle ja päästään mukaan kieppuvaan seikkailuun. Ennen huoneeseen astumista varoitellaan muun muassa epileptikoita sekä migreenistä kärsiviä valotehosteista ja äänistä. Mietin hetken uskallanko riskeerata iltaa, koska migreeni saattaa pamahtaa päälle, mutta päätän käydä katsomassa miltä tuntuu. Sieltä on mahdollista lähteä pois, jos alkaa tuntumaan pahalta. Jo huoneeseen astuminen saa tasapainoaistiin heiluntaa ja tuntuu ettei pysty kävelemään suoraan, mutta kun odotamme teoksen alkamista, hutera olo menee ohi eikä migreenikään onneksi laukea.
teamLab-näyttelyn lisäksi museossa on Sigurd Frosterusin kokoelmanäyttely. Suurin osa tämän modernin taiteen näyttelyn teoksista on ajalta 1905-1915. Frosterus jää valitettavasti varjoon enkä jaksa teamLabin inspiroivan näyttelyn jälkeen siitä enää niin innostua. Kierrän näyttelyn läpi ja löydän joukosta oman suosikkini, mutta samanlaista effektiä se ei saa aikaiseksi kuin teamLabin digitaalinen ilotulitus.
Mene Amos Rexiin silloin kun siellä ei ole muita
Amos Rexissä ei taida hiljaisia hetkiä olla, mutta meidän onneksemme museossa ei ollut samaan aikaan suurta tungosta. Ihmisiä toki oli liikkeellä, mutta kaikkiin teoksiin saimme tutustua rauhassa eikä tullut sellaista tuntua, että ihmispaljous alkaa ahdistaa. Teoksista ei saisi edes samalla tavalla irti, jos pitäisi puikkelehtia suuressa väkijoukossa. Kokonaisuuden hahmottaminen olisi paljon vaikeampaa.
Näyttelyn päätteeksi piipahdimme museokaupassa ja ulkona ihastelimme kumpuina kohoavia kupoleita, jotka ovat museon maamerkki. Pimenevässä illassa ne eivät näyttäneet niin vaikuttavilta kuin päivänvalossa. Valokuvauksellisia ne joka tapauksessa olivat. Jätimme kummut taaksemme ja kävelimme Scandic Simonkentän roof top -baariin nauttimaan viikonloput ensimmäiset kuohuvat.
Amos Rex, Mannerheimintie 22-24, Helsinki
Avoinna joka päivä paitsi tiistaina. Katso tarkemmat aukioloajat Amos Rexin verkkosivulta
Lipun hinta 18 €, opiskelijat ja alle 30-vuotiaat 5 €, lapset pääsevät ilmaiseksi
Huom! teamLabin näyttely on avoinna 6.1.2019 saakka.
Oletko sinä käynyt Amos Rexissä? Mitä pidit?
Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.
24 Comments
espanjaan
25.11.2018 at 11:46Kiva juttu Helsingin uudesta hienosta kohteesta. Harvemmin tekee mieli matkalta kotiin, mutta tänne pääsyä oikein odotan. Kiitos kivasta tekstistä ja hienoista kuvista!
Merja / Merjan matkassa
2.12.2018 at 19:37Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että tykkäsit jutusta. Toivottavasti ehdit käymään Amos Rexissa piakoin, jotta näette teamLabin hienon näyttelyn. Se on avoinna loppiaiseen saakka.
Jaakko / lomalla viimeinkin
25.11.2018 at 18:35Jep, ajattelin kanssa käydä joku arki-ilta, jos olisi vähemmän jonoa silloin.
Merja / Merjan matkassa
2.12.2018 at 19:38Kiitos Jaakko! Arki-iltana ei pitäisi pitkiä jonoja olla. Me hieman jännitimme tuota perjantai-iltaa, mutta jono ei ollut mahdoton ja meni nopeasti.
Terhi
25.11.2018 at 21:54Olen käynyt ja pääsin aika vähällä jonotuksella. Pidin kyllä kovasti. Siellä tuntuu aina olevan jonoa eikä ulkopaikkakuntalainen voi päättää mennä jonain toisena ajankohtana.
Merja / Merjan matkassa
2.12.2018 at 19:39Kiitos Terhi! Kiva kuulla, ettei kohdalle sattunut pitkiä jonoja.
Sateenmuru
26.11.2018 at 15:54Minua niin harmittaa, etten ehtinyt käydä täällä sisällä ennen Suomesta muuttoa! Ulkoa vain ihastelin, tuo teamLabin näyttely näyttää uskomattomalta – kiitos kuvista!
Merja / Merjan matkassa
2.12.2018 at 19:41Kiitos Sateenmuru! teamLabin näyttely oli todella hieno. En ole vastaavaan törmännyt missään muualla. Aikamoinen porukka sitä onkin ollut tekemässä.
Päivi/KultturelliMatkalaukussa
28.11.2018 at 23:40Kun syksyllä vietin päivän Helsingissä, niin se oli tiistai ja Amos kiinni. Ehkäpä seuraavalla Hgin reissulla sitten.
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:13Kiitos Päivi! Amos Rex on tiistaisin kiinni, joten harmi jos Helsinki-päivä osuu juuri siihen. Eihän se mihinkään karkaa, joten ensi kerralla sitten. teamLabin näyttely on loppiaiseen asti.
Anni | Rajatapaukset
29.11.2018 at 12:55Tammikuussa seuraavan kerran Helsinkiin, yhtenä toiveena että ehtisin silloin Amos Rexissä piipahtamaan. Vaikuttaa niin mun jutulta!
Todellako kaikille alle 30-vuotiaille noin paljon halvempi hinta! :O Wau!
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:14Kiitos Anni! Ei muuta kuin Amos Rexiin seuraavalla Helsingin reissulla 🙂
Pirkko / Meriharakka
30.11.2018 at 16:03Pitänee yrittää lähiviikkoina – josko joulukiireet ja kohta avattava Oodi veisivät jo joukot vähän muualle, että sekaan mahtuisi 🙂
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:16Kiitos Pirkko! Ainakin arki-iltaisin Amos Rexin jonot ovat jo kohtuullisen lyhyet. Pelkäsin meidän pe-iltaa, miten siellä on porukkaa silloin, mutta ei onneksi pitkää jonoa ollut.
Martta / Martan matkassa
1.12.2018 at 00:07tämä on ollut mielessä ja kerran jopa yritin mennä mutta tuollion oli lauantai ja päättin etttä en jää jonottamman vaan käyn myöyhemmin!pitää ehtiä käydä ennenkuin tuo näyttely loppuu!
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:17Kiitos Martta! Meillä oli sama strategia; jos on pitkä jonot, ei jäädä jonottamaan. Mutta onneksi ei ollut.
Periaatteen Nainen
1.12.2018 at 10:15Olin niin innoissani kun kuulin näyttelystä ja museon aukeamisesta keväällä, ja laskin, että kun olemme koko elokuun Suomessa niin ehdimme siihen tutustua. Ja kuinka kävi; museo avattiin lähtöpäivänämme! Noh, olin jo hieman epätoivoinen mutta nyt palaammekin Suomeen juuri ennen kuin näyttely suljetaan, ja aion varmasti jonottaa ja sen kokea 🙂
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:19Kiitos! teamLabin näyttely on avoinna loppiaiseen saakka ja sen jälkeen siellä alkaa jotain uutta ja mullistavaa. Viimeisinä päivinä saattaa jonoja olla, mutta jos on nyt mahdollista mennä arki-iltana, niin säästyy jonottamiselta.
Travelloverin Annika
1.12.2018 at 11:13Mulle on alkanut tulla museo ja vähän korvista, kun sitä tuutataan joka paikasta. Mutta jokainen kuva on aina niin kiehtova, että pakkohan sinne on mennä. Pitäisi olla jokin arkiaamu, jolloin voisi mennä ilman satoja muita.
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:20Kiitos Annika! Siitä on kieltämättä ollut juttua siellä sun täällä. Minäkin odotin rauhassa, että suurin häly hälvenee ja sitten vasta katsomaan mistä on kyse. Arkiaamut ovat varmasti rauhallisia ja niin oli myös ainakin se meidän pe-ilta.
Emilia
1.12.2018 at 12:55Amos Rex on niin hieno! Mekin käytiin tuolla melkeen heti avauksen jälkeen, mutta ihmismäärät pysyivät ihan siedettävinä kun ovella säännösteltiin museossa kävijöiden määrää. Tää on just se paikka minne vien kyllä kaikki ulkkarikaverit Helsinki-visiitillä. 🙂
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:21Kiitos Emilia! Tuonne kannattaa mennä ulkkareiden kanssa. Meidänkin seurueessa oli yksi englantilainen (tosin häntä voisi sanoa jo melkein suomalaiseksi kun on täällä niin kauan asunut). Kävijöiden joukossa oli paljon ulkomaalaisia.
Rosa
2.12.2018 at 08:23Olen nyt käynyt Amos Rexissä pari kertaa ja näyttely on huikea. Niin onnistunut kokonaisuus, että seuraava näyttely tulee vaikuttamaan todella valjulta tämän rinnalla. Hienoa myös se, että kokotilan täyttävät teokset sopivat kaiken ikäisille.
Merja / Merjan matkassa
7.12.2018 at 13:23Kiitos Rosa! Wau, sinä olet nähnyt sen jo kaksi kertaa. Jos olisi Museokortti, niin siellä voisi käydä vaikka kuinka useasti. Yksittäisen lipun hinta oli sen verran kallis, ettei muuten viitsi. Totta, että näyttely sopii kaikenikäisille. Lapset tuntuivat olevan ainakin siellä riemuissaan.