Urho Kekkosen kansallispuisto – kolme kaunista reittiä

Urho Kekkosen kansallispuisto on monelle pohjoisen retkeilijälle tuttu. Monipuolisia reittejä tarjoileva kansallispuisto ihastuttaa kauniilla maisemillaan ja eränkävijä saa kaipaamaansa rauhaa.  Luontopoluille pääsee niin Saariselän lähtöportilta, Kiilopäältä kuin Tankavaarasta. Me kiersimme syyskuisella ruskaretkellä kolme erilaista luontopolkua ja tutustuimme samalla jokaiseen näistä kolmesta lähtöpaikasta.

1. Nousu Kiilopään huipulle

Ajelimme heti loman aluksi Saariselältä Kiilopäälle ja lähdimme liikkeelle aamupalan jälkeen. Vaikka kello ei vielä ollut paljon, Kiilopään hotellin lähellä oleva parkkipaikka oli jo täynnä autoja. Tien varressa oli tilaa, joten auto sinne ja menoksi. Aurinko paistoi ja sää oli hieman viileä, mutta ulkoiluun tämä keli sopi mainiosti. Kiilopään huipulle vie 1,9 kilometrin pituinen helppokulkuinen polku. Reitti on selkeästi merkitty ja eksymisen vaaraa ei ole.

Vaikka matka ei ollut kilometreissä pitkä, koko ajan siinä mentiin ylöspäin. Kävelyä helpotti se, ettei tarvinnut väistellä kivenmurikoita tai puun juuria, kuten useimmilla luontopoluilla. Jyrkimmissä kohdissa oli portaat. Taukopaikkoja oli matkan varrella useita ja niihin pysähdyimme huilaamaan. Hörpättiin vettä,  katseltiin maisemia sekä jutusteltiin muiden retkeilijöiden kanssa. 85-vuotias äitimme varsinkin tykkäsi höpötellä muiden kanssa.

Ruskan kauniit värit olivat silmäkarkkia ja kaukana siintävät tunturit hivelivät myös silmää. Polulla oli muitakin menijöitä, mutta ruuhkaa ei ollut. Aamuvirkut retkeilijät tulivat jo alaspäin kovaa vauhtia ja heiltä kyselimme minkälainen sää huipulla oli vastassa. Kylmä tuuli siellä kuulemma puhalsi, joten lämpimät takit tulivat tarpeeseen.

Kun vihdoin saavutimme huipun, heitimme ylävitoset, otimme valokuvia ja ihastelimme maisemia. Huipulla oli penkki, jonka takana olevassa laatassa luki ”Ulkona.Perillä”. Niinpä siellä me nyt olimme!

Istahdimme penkille ja katselimme ympärille avautuvia maisemia. Fiilis oli loistava eikä olisi tehnyt mieli lähteä ollenkaan alaspäin. Sinne piti kuitenkin mennä ja palasimme samaa reittiä takaisin. Huipulta olisi päässyt alas myös toista reittiä, mutta matkaa olisi tullut vähän enemmän. Alaspäin mennessä tapasimme yhdellä taukopaikalla kaksi tiibetinspanielia omistajineen. Koiria piti tietysti jäädä silittelemään, koska kotona odotti myös kaksi tipsua.

Kiilopään huiputus oli kiva reippailu ja olin todella ylpeä äidistä, joka jaksoi huipulle asti. Toivottavasti itse pysyisi yhtä hyvässä kunnossa, kun ikää tulee lisää.

2. Aurorapolku

Aurorapolku on reilun kahden kilometrin mittainen rengasreitti, jonne pääsee Saariselän lähtöportilta. Me olimme viettäneet päivän Inarissa ja halusimme käydä pienellä kävelyllä ennen illallista. Aurorapolku kuulosti juuri sopivan mittaiselta. Lähdimme kävelemään kyltin viittaamaan suuntaan, mutta pian huomasimme ettei Aurorapolkua enää mainittu missään viitoissa. Arvelimme, että nyt ollaan menty jonkun risteyksen ohi ja käännyimme takaisin.

Luulimme, että Aurorapolulle pääsee ensimmäisestä risteyksestä, jonka ohi olimme kävelleet. Käännyimme sinne ja sillan yli mentyämme oli edessä portaat. Jäimme siihen ihmettelemään ollaanko nyt ollenkaan oikealla reitillä. Vastaan käveli pariskunta, jolta kyselimme neuvoa ja saimme kuulla olevamme täysin väärässä paikassa. Hekin myönsivät, että opasteet olivat huonot. He näyttivät meille oikoreitin oikealle polulle ja kivikkoa pitkin rämpimällä löysimme vihdoin ja viimein reitille.

Saariselän omilla sivuilla kerrotaan, että Aurorapolulle pääsee joko Santa’s Hotel Tunturin pihasta latujen lähtöpaikasta tai laskettelukeskukseen vievän tien (Kullanhuuhtojantie) puolesta välistä. Näitä ohjeita seuraamalla löytää varmasti paremmin polun lähtöpaikalle. Aurorapolku on helppokulkuinen, mutta korkeuseroja löytyy. Reitin puolesta välistä löytyi taukotupa, joka oli hienoin koskaan näkemäni. Kurkistelimme sisälle, jossa oli sisätulipaikka ja siellä olisi voinut vaikka makkarat paistaa. Vieressä oli myös toinen tupa, jonka ovi oli lukossa. Sitä käytetään erilaisiin tapahtumiin ja sen voi varata myös omaan käyttöön. Tuvan toisella puolella oli iso terassi, jossa oli kiva katsella maisemia

Aurorapolku oli kiva reitti (sitten kun sinne löysi, hih) ja sopii hyvin lyhyelle happihyppelylle. Polun voi halutessaan kiertää molempiin suuntiin.

3. Koppelolenkki

Tankavaarasta lähtevä Koppelolenkki on kolmen kilometrin mittainen rengasreitti. Tämä polku vei meidät metsän siimekseen, jossa sai ihastella kynttiläkuusia. Reitin varrella oli kiviä ja puunjuuria, joten sai katsoa tarkkaan minne astui. Polku oli muuten melko tasainen, mutta pieniä korkeuseroja myös löytyi.

Koppelolenkin puolessa välissä on Hopiaojan kota. Istahdimme hetkeksi penkille hörppimään vettä ja katselemaan maisemia ennen kuin matka jatkui. Kodan vieressä oli kuivakäymälä ja liiterissä olisi ollut kuivia puita tulentekoa varten. Meillä ei ollut eväitä mukana, koska lähdimme Tankavaaralle suoraan aamupalapöydästä. Napsimme metsästä mustikoita ja puolukoita välipalaksi. Ennen kotaa ja sen jälkeen reitillä oli pitkospuut.

Kävimme Tankavaarassa loman viimeisenä päivänä ja tuntui, että ruskan värit olivat vain voimistuneet. Metsässä hehkui punaisen ja keltaisen eri sävyt ja siellä oli todella kaunista.

Saariselän monipuolisista reiteistä saimme vain pintaraapaisun ja monta mielenkiintoista luontopolkua jäi odottamaan seuraavaan kertaan.