Pressimatka: Tallink Silja
Kun hyppäsin kolmosen ratikasta ja näin Silja Serenaden odottamassa Olympiaterminaalissa, alkoi kupliva ilon tunne poreilla päässäni. Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa risteilemään. Edessä oli pressimatka yön yli risteilyllä Tallinnaan. Maihin emme päässeet, mutta Tallinnan silhuettia tuli ihailtua useampaan kertaan laivan kannelta. Edellisestä risteilystä olikin vierähtänyt jo vuosi. Normaalisti – silloin ennen koronaa – tuli laivalla käytyä parhaimmillaan useita kertoja vuodessa.
Karanteenivapaille yön yli risteilyille pääsee Helsingistä vielä 22.6. saakka. Silja Serenade lähtee klo 18 Olympiaterminaalista ja paluu on seuraavana päivänä klo 14.15. Muista ottaa mukaan passi tai poliisin myöntämä henkilökortti satunnaistarkastuksia varten. Minulla oli upouusi passi kassissa, mutta en päässyt sitä vielä kenellekään näyttämään.
Silja Serenade siirtyy liikennöimään Maarianhaminaan 24.6. Katselin alustavasti jo senkin reitin aikatauluja eikä kuulostaisi lainkaan hullummalta tehdä pientä merimatkaa Ahvenanmaalle kesälomalla.
Jos mietit miten turvallista korona-aikaan on risteillä, laivalla noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia tarkasti. Käsidesipisteitä löytyy useita ja buffetissa on myös kertakäyttökäsineitä tarjolla. Laivoihin otetaan tällä hetkellä vain 75 % matkustajakapasiteetista, joten turvavälien pitäminen onnistuu myös.
Upea Commodore Balcony -hytti
Terminaalissa oli tuttuja matkabloggaajia vastassa. Vaihdettuamme pikaiset kuulumiset, vilkaisin hyttikorttiani tarkemmin ja huomasin majoituksen olevan Commodore Balcony -hytissä. Jee! Omilla reissuilla valinta osuu yleensä Promenade-luokan hytteihin, joten oli hauska päästä testaamaan Commodorea.
Commodore Balcony oli tilava ja siihen kuului pieni ”lasitettu” parveke, jossa oli pöytä sekä kaksi tuolia. Myös hytin kylpyhuone oli hulppean kokoinen ja kaapista löytyi kylpytakit ja -tossut. Hytin hintaan sisältyi myös jääkaapin juomat sekä Bon Vivant -erikoisaamiainen.
Hyttiluokka oikeuttaa myös pääsyyn Commodore Loungen baariin, jossa on maksutta tarjolla pientä purtavaa sekä alkoholittomia juomia. Loungen yhteydessä on sauna, jonka ikkunoista avautuu merimaisema. Tällä reissulla ei saunaa ehtinyt testaamaan, mutta saunomisesta pitävänä sen lauteilla olisi joskus hauska istua maisemia ihaillen.
Hytti oli niin mukava, ettei sieltä olisi malttanut poistua ollenkaan. Sovimme kuitenkin kavereiden kanssa, että mennään juomaan lasilliset Commodore Loungeen ennen muun ohjelman alkamista. Kuohuviinilasillisen jälkeen siirryimme ravintola Tavolataan minisamppanjatastingiin. Maistelimme kahta erilaista samppanjaa, joita olisi voinut ostaa laivan myymälästä tuliaisiksi. Hinnat olivat noin 50-60 €/pullo.
Menu Nordic hieroi makunystyröitä
Illallista nautimme pitkän kaavan mukaan Bon Vivant -ravintolassa. Tarjolla oli virolaisen keittiömestarin Artur Kazaritskin suunnittelema Menu Nordic. Kazaritski on kotoisin Itä-Virosta ja on työskennellyt maailman huippukeittiöissä. Viimeisimmäksi Kööpenhaminan kolmen tähden Geranium-ravintolassa. Kazaritski on Viron tämän vuoden Bocuse d´Or kandidaatti, joka on maailman arvostetuin kokkikilpailu.
Menu Nordic
- Norjalaista kuningasrapua, katajanmarjoja, juuriselleripyreetä ja samppanja-Beurre Blanc -kastiketta
- Turskaa voissa, savustettua lardoa, tuoretta kurkkua ja kermaista yrttikastiketta
- Paahdettua ja sienillä täytettyä viiriäistä Järveotsan tilalta, tryffeli-perunapyreetä
- Paistettu omenamousse, sitruuna-jugurttikermaa ja karamelli-kama -crumble
Myönnän olevani ruoan suhteen aika ronkeli ja mietin miten sienet ja viiriäinen mahtavat maistua. Yleensä en varsinkaan sieniä syö ollenkaan. Rohkeasti päätin maistella kaikkea ja hyvää oli. Pöytäseurueen kanssa pohdimme miten viiriäistä pitäisi syödä, koska haarukalla ja veitsellä se oli todella hankalaa. Aterian päätteeksi tarjoilija vinkkasi, että se olisi kannattanut syödä sormin. Kovin vähän siinä oli syötävää eikä siitä omaa suosikkia tullut, mutta onpa sitäkin nyt maistettu.
Kazaritskin suunnittelema Menu Nordic on tarjolla Silja Serenadella kesän ajan. Menun hinta on 70 € ja Club One -asiakkaille 65 €.
Illallisen jälkeen siirryimme laivan kannelle ihailemaan upeaa auringonlaskua ja Tallinnan silhuettia. Olisipa ollut hienoa päästä maihin, mutta täytynee vielä odottaa, kunnes se on mahdollista.
Myöhemmin siirryimme yökerhon puolelle. Olin hieman yllättynyt, että siellä oli ohjelmaa korona-aikaan. Laivalla eletään Silja Serenaden kotisataman eli Ahvenanmaan säädösten mukaan, joten sillä yökerhossa sai esittää ohjelmaa. Seurasimme aluksi Dance Factoryn taidokasta tanssishow´ta ja sen jälkeen jammailimme ylätasanteella livemusiikin tahtiin. Tanssilattia oli suljettu, joten sinne emme päässeet, mutta sehän ei meitä hidastanut.
Herkullinen aamiainen Bon Vivant -ravintolassa
Hyttiluokkaamme kuului erikoisaamiainen Bon Vivant -ravintolassa. Listalta sai tilata lämpimiä ruokia ja buffetista sai täydennystä lautaselle. Tilasin listalta munakasta ja keräsin lautasen täyteen buffetin herkuista. Siitä päivä lähti hyvin käyntiin.
Aamiaisen jälkeen tutustuimme myymälöiden uutuustuotteisiin ja aikaa jäi myös ostoksille ennen paluumatkan lounasta. Ostoskoriin tarttui lähinnä makeisia kotiin viemisiksi.
Lounaan nautimme Grande Buffetissa, jossa tulee käytyä myös omilla risteilyillä. Omat suosikit löytyivät alkupalapöydästä sekä jälkkäriosastolta. Jälkiruokapöydästä täytyy vielä mainita suklaalähde sekä jokaisen herkkuhampaan karkkibuffa, josta sai valita mieleiset karkit jätskin ja kakkujen kaveriksi.
Kun laiva lipui Kustaanmiekan ahtaasta väliköistä kohti Helsinkiä, katselin maisemia hytin parvekkeelta. Tuuli hulmutteli hiuksia ja tuntui siltä, että nyt on kesä!
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
19.6.2021 at 14:23Serenade kyllä kuulostaa mukavalta laivalta, joskus lapsena tuli käytyä useasti. Ja tuo Menu Nordic kuulostaa maukkaalta! Ehkä itse tulee kuitenkin odotettua siihen, että pääsee myös maihin.
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:00Kiitos Mikko! Silja Serenade on kyllä yksi lempparilaivoista juurikin tuon Promenaden takia. Monia muistoja tuollekin laivalle liittyy 🙂
katri / kotona ja kaupungilla
20.6.2021 at 23:25Onpa kiva uusi hytti ja mukavaa kun mukaan kuuluu hieman luksusta. Tuollainen olisi kyllä kiva. Täytyy pitää mielessä 🙂
Ja niin hyvän näköisiä annoksia.
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:02Kiitos Katri! Hytti oli todella upea ja siitä kertoi jo se, ettei olisi halunnut poistua sieltä ollenkaan 🙂 Parvekkeelta oli myös hauska katsella Helsinkiin palaamista.
Tanja / Please be Seated for Takeoff
21.6.2021 at 01:25Voi kun tulee ikävä Siljan laivoille tätä lukiessa! Vielä Suomessa ja Helsingissä asuessamme meillä oli lyhyt kävelymatka satamaan ja risteilyjä tulikin tehtyä noin kerran kuussa. Välillä päivä Tukholmassa, pikaisesti tai pidempään Tallinnassa ja joskus ihan vain maissa käymättä ruokia nautiskellen.
Siljan buffet on ihan käsite, joka toimii edelleen mainiosti. Itse asiassa me tykätään buffasta jopa enemmän kuin laivojen a la carte -puolesta. Viikkarilla taas ollaan suosittu a la cartea.
Hyttiluokan korotuksen myötä saadut erikoisaamiaiset ovat kyllä maittaneet kulinaristimatkaajille.
Nyt ei olla päästy Suomeen lähes pariin vuoteen, mutta aiemmin jo maailmalla asuessamme harrastimme sitä, että otimme lennot Tallinnasta, jotta saatiin yhdistettyä edes pieni risteily Suomen-visiittiin.
Tässä kuussa just vanheni kaikki Club One -pisteetkin, nyyh.
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:04Kiitos pitkästä kommentista Tanja! 🙂 Teillä on aikoinaan ollut ihanteellinen matka satamaan ja varmaan sitä silloin on tullut merelle lähdettyä useasti. Minulla on reilun tunnin matka Helsinkiin, joten se hieman rajoittaa ex-tempore reissuja ja toki niitä ei muutenkaan ole voinut viime aikoina tehdä.
Teija / Lähdetään taas
22.6.2021 at 08:46Ihastelin jo näitä hyttejä teidän Instagrameista matkan aikana. Wau! En tiennytkään, että näin upeita hyttejä on olemassa.
Muutenkin kuulostaa juuri täydelliseltä minilomalta!
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:05Kiitos Teija! Miniloma oli ihana ja tuli niiin tarpeeseen. Hytti oli myös upea ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.
Eila
23.6.2021 at 10:43Serenade on aina ollut minunkin suosikkini, joten elokuussa laivalle!
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:05Kiitos Eila! Kiva kuulla, että risteily on jo varattu.
Paula - Viinilaakson viemää
25.6.2021 at 08:22Vau, miten upeita kuvia olet saanut otettua auringonlaskun aikaan! Laivareissu vähän kiinnostelisi mutta hieman arastelen sitä korona takia. Siinä kuitenkin hengitellään samaa huone-ilmaa aika ison porukan kanssa. Nuo buffeet myös on itselleni vähän mysteeri, että sellaisia saa korona-aikana olla, ja tuo yökerho… apua! No, ehkä me Kaliforniasta tänne rantautuneet olemme tottuneet vähän turhankin tiukkaan koronakuriin. Tuo hytti muuten näyttää todella kivalle! En tiennytkään, että siinä luokassa on oma lounge myös. Näyttää kivalle reissulle!
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:09Kiitos Paula! Auringonlasku oli todella upea ja kuvia tuli räpsittyä aikamoinen määrä 🙂 Ymmärrän, että risteily mietityttää, mutta varustamot ovat hyvin huomioineet nykyiset määräykset. Laivaa ei varata täyteen ja maskeja suositellaan. Käsidesiä on runsaasti tarjolla ja buffetissa oli myös kertakäyttöhanskoja. Ainoastaan laivalta poistuessa oli hieman ruuhkaa, mutta muuten oli väljää.
Sari /matkalla lähelle tai kauas
26.6.2021 at 19:28Tuollainen parvekkeellinen hytti kuulostaa kyllä ihan prolta. Ei kyllä tavallisella tallaajalla sellaiseen vaan olisi varaa. Hyvän näköiset safkatkin teillä näyttää olleen. Toivottavasti tilanne normalisoituisia vielä niin, että pääsisikin risteilemään.
Merja / Merjan matkassa
29.6.2021 at 16:11Kiitos Sari! Parvekehytti oli ihana, mutta täytyy myöntää että onhan se myös aika kallis. Ehkä johonkin spessujuttuun sen voisi varata, mutta muuten taitaa taas Promenade-hytit kutsua 🙂