Masai-heimon luona kylässä ja tinkimistä Arushassa

Viimeinen aamu Afrikassa alkoi aikaisella herätyksellä kello kuusi. Aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla kohti Arushan kaupunkia. Matkan varrella pysähdyimme Masai-heimon kylässä.

Masait ovat paimentolaiskansa, jotka elävät Itä-Afrikassa, pääosin Keniassa ja Tansaniassa. Masait ovat hyvin omavaraisia ja kylän ulkopuolelta hankitaan vain korujen valmistusmateriaalit ja teräosat aseisiin. Heimo on myös pyrkinyt säilyttämään luonnonmukaisen tavan elää, esimerkiksi lääkkeet löytyvät luonnosta.

Masait elävät karjankasvatuksella ja matkan varrella olimme nähneetkin masai-heimon miehiä laiduntamassa karjaa. Valokuvaaminen oli kielletty kylän ulkopuolella, mutta kylässä se oli sallittua. Meitä jopa kehoitettiin siihen.

Masai-heimon miehet esittelivät meille tulensytyttämisrituaalit, josta he ovat tunnettuja ja saimme kuulla myös lauluesityksiä sekä näimme kuuluisan hyppytanssin.  Masait tunnistaa punaisista vaatteista ja naisilla on ranteissa paljon puukoruja. Vierailun päätteeksi meillekin yritettiin myydä koruja ym. käsitöitä.

Miltä näyttää Masaikylä?

Masaikylä oli pyöreänmuotoinen ja sen keskellä oli aitaus eläimille. Kylän savimajat oli rakennettu lehmän lannasta eikä niissä ollut ikkunoita. Pääsimme kurkistamaan yhteen majoista. Majassa oli pimeää ja kesti hetken ennenkuin silmät tottuivat pimeyteen.

Huoneen reunoilla oli lavitsat ja siellä saattoi yöpyä kuusikin ihmistä. Keskellä majan lattiaa oli nuotiopaikka ruoan valmistusta varten. Ihmisten lisäksi majoissa saattoi nukkua myös eläimiä, esimerkiksi vastasyntyneitä vasikoita. Joka paikassa oli likaista enkä usko, että olisin pystynyt nukkumaan siellä yhtäkään yötä.

Päivä Arushan kaupungissa

Masaikylävierailun jälkeen matka jatkui kohti lentokenttää. Suurin osa ryhmästämme jatkoi matkaa Sansibarin auringon alle. Minun lisäkseni vain yksi ryhmämme miehistä, Jarmo, lähti kotimatkalle. Meillä oli niin sanotusti perusmatka. Muut ryhmäläist olivat räätälöineet siihen vielä lisäpäiviä.

Ennen safaria ryhmästämme oli jo kaksi miestä lähtenyt kotimatkalle, mutta he olivat viettäneet Kenian puolella muutaman extrapäivän ennen muun ryhmän saapumista. Hyvästelimme muun porukan lentokentällä ja jatkoimme matkaa kohti Arushan kaupunkia.

Saimme päiväksi käyttöön pikkubussin sekä yhden safarikuskeista ja kyselimme häneltä vinkkejä, mitä Arushassa voisi tehdä. Aluksi menimme kuitenkin tuttuun Impala-hotelliin pizzalle ja oluelle. Olimme yöpyneet samaisessa hotellissa Kilimanjaron vaelluksen jälkeen.

Safarikuskimme vaihtui lennosta, kun omalle kuskille tuli joku keikka, mutta saimme loppupäiväksi Simon-nimisen kaverin tilalle. Etsimme ensin apteekkia tai kirjakauppaa, mutta koska oli sunnuntai, kaikki paikat olivat kiinni. Olin saanut elämäni ensimmäisen huuliherpeksen, todennäköisesti porottavasta auringosta, joten huulen tykytykseen olisin halunnut jotain lääkettä. Kirjakaupasta olisimme halunneet katsella kalentereita ja Afrikka-kirjoja, mutta eipä nekään nyt onnistuneet.

Simon ehdotti, että hänen kaverinsa voisi viedä meidät kävelykierrokselle. Hän toimii kävelyoppaana ja tarjolla olisi 2,5 tunnin kierros keskustassa. Eipä meillä muitakaan suunnitelmia ollut, joten pyysimme Simonia soittamaan kaverilleen ja lähdimme hänen kanssaan tutustumaan Arushaan.

Tiukkoja taulukauppoja Arushassa

Arusha sijaitsee Tansanian pohjoisosassa; Serengetin, Ngorongoron kraatterin ja Kilimanjaron vuoren luonnonpuistojen keskellä. Kaupunki tunnetaan siitä, että siellä on solmittu monia merkittäviä sopimuksia. Vuonna 1961 kaupungissa allekirjoitettiin Tansanian itsenäisyyden myöntävät asiakirjat ja vuonna 1993 siellä solmittiin Arushan rauhansopimus Ruandan hallituksen ja RPF kapinallisliikkeen kanssa.

Kävelimme aluksi paikalliselle torille ja pysähtelimme matkamuistomyymälöissä. Näimme kouluja, kirjastoja ja muita laitoksia. Jossain vaiheessa havahduin siihen, ettei katukuvassa näkynyt meidän lisäksemme yhtään valkoihoista. Kaikki muut olivat paikallisia.

Eräässä kaupassa, jossa lähinnä myytiin tauluja, iskin silmäni kahta masaita esittävään kuvaan, jonka taustalla näkyi Kilimanjaro. Aloin hieromaan siitä kauppoja myyjän kanssa, joka oli aluksi todella kohtelias ja hyväntuulinen. Lähtöhinta oli 120 dollaria (tämän päivän kurssilla laskettuna n. 107 €). Hinta oli mielestäni aivan posketon ja sanoin myyjälle, että voisin maksaa siitä korkeintaan 20 dollaria.

Kohteliaisuus hävisi taivaan tuuliin sillä silmänräpäyksellä ja hän totesi, ettei millään voinut myydä taulua minulle puoli-ilmaiseksi. Hän pyysi minut sitten takahuoneeseen katsomaan lisää erilaisia tauluja toivoen, että löytäisin sieltä jotain mieleistä.  Takahuoneeseen tuli myös kauppiaan äiti, joka yritti tunteisiin vedoten saada minut ostamaan jotain. Hän oli yksinhuoltaja, joka yritti saada elannon kaupasta. Nainen valitti etteivät turistit osta mitään, katselevat vain (no ei mikään ihme noilla hinnoilla), leivän syrjässä pysyminen oli vaikeaa. Minuun tämä vuodatus vaikutti lähinnä päinvastaisella tavalla.

Takahuoneeseen tuli myös muuta väkeä, jotka ilmeisesti olivat kauppiasperheen tuttuja. Hetkeksi tuli turvaton olo ja mietin, että jos meidät haluttaisiin ryöstää, ei se kovin vaikeaa olisi, kun heitä oli aika monta meitä kahta suomalaista vastaan. Simon oli jäänyt kaupan ulkopuolelle odottamaan. Rauhoituin kuitenkin siinä samassa, koska tajusin, että siinä loppuisi tämän kauppiasperheen bisnekset, jos heidän takahuoneessaan ryöstettäisiin oppaamme asiakkaat.

Kun taulun hinnassa ei suostuttu tulemaan alaspäin, lähdin kaupasta. Myyjä tietysti juoksi perään ja laski hintaa 80 dollariin. Sanoin sen olevan edelleen liikaa. Hän sai minut kuitenkin suostuteltua takaisin kauppaan. Kun emme edelleenkään päässeet hinnassa yksimielisyyteen, lähdin uudestaan kävelemään kaupasta ja taas myyjä kipittää perässä. Lopulta hän suostui myymään taulun minulle 20 dollarilla.

Totesi lopuksi, että ”You´re such a tough businesslady. What do you do for living?”.

Kotimatka alkaa

Tauluepisodin jälkeen olin niin väsynyt, että ehdotin Jarmolle, josko lähtisimme jo lentokentälle. Aikaa olisi vielä ollut, mutta en jaksanut talsia enää metriäkään. Enkä varsinkaan hieroa kauppoja paikallisten kanssa. Kuski vei meidät lentokentälle ja kulutimme siellä aikaa muun muassa kirjoittamalla postikortteja. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Koneemme lähti vasta klo 22 ja lensimme ensin Dar es Salemiin. Koneen miehistö vaihtui, kone tankattiin ja uusia matkustajia tuli kyytiin. Sieltä lensimme KLM:n siivin Amsterdamiin. Olimme perillä aamulla ja kuulimme heti, että lentomme Helsinkiin oli peruttu. Ensimmäisenä sitten selvittämään KLM:n tiskille, millä jatkolennolla pääsisimme kotiin.

Aluksi näytti siltä, että joutuisimme lentämään Riian kautta, mutta onneksi virkailija löysi meille Finnairin suoran lennon, joka lähti Damista klo 11. Laukut eivät tietenkään pysyneet menossa mukana, vaan sain kassini vasta kahden päivän päästä. Eipä se haitannut, kun laukku oli täynnä likaisia vaatteita. Tuliaiset ja muut tärkeät tavarat kulkivat repussa.

Yhteenveto matkasta

Yhteenvetona Kilimanjaron vaelluksesta sekä Tansanian safarista voin sanoa, että olihan se hieno ja ikimuistoinen reissu. Alkusähläykset vaelluslupien kanssa olisi toki saaneet jäädä väliin, mutta lopulta sekin kääntyi parhain päin.

Jos kyseinen matka kiinnostaa, niin Suomesta tehdään valmismatkoja niin Aventuran kuin Mandala Travelin toimesta. Kilimanjaron vaellusmatkoja myydään myös erikseen ja eri reittivaihtoehdoilla. Myös safareille tehdään omia matkoja, jos vaeltaminen ei kiinnosta.

Omatoimimatkat ovat myös yksi vaihtoehto. Suosittelen lämpimästi ja ennakkoluulottomasti Afrikkaa. Se yllättää varmasti – niin minutkin – mutta positiivisesti <3

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Tarangiren kansallispuistossa
Vehreä Lake Manyara ja Ngorongoron parittelevat leijonat
Viisi safaria, kolme maata