Vehreä Lake Manyara ja Ngorongoron parittelevat leijonat

Aamuyöllä heräsin ulkoa kuuluvaan ääneen, joka muistutti possun röhkimistä. Mitä ihmettä? Kävin kurkkimassa ikkunasta ulos, mutta oli niin pimeää, etten nähnyt mitään.

Aamiaisella kuulin, että pihalla oli yöllä käynyt pahkasika. Myös norsu oli vieraillut telttalodgen ulkopuolella ja syönyt puissa ja pensaissa olevia lehtiä. Herätyskello soi kuudelta ja kun katsoin vessan ikkunasta ulos, joidenkin kymmenien metrien päässä meni suuri seepra- ja gnulauma joelle juomaan. Näky oli aika vaikuttava. Tällaista ei voi kokea muualla kuin Afrikassa.

Aprikoin ennen aamiaiselle lähtöä, saanko poistua teltasta yksin vai pitäisikö puhelimella kutsua vartija. Mutta kun oli jo valoisaa, rohkaisin mieleni ja lähdin sieltä yksin kävelemään. Edellisenä iltana emme olleet maisemia juuri nähneet, kun oli pimeää. Nyt oli kiva nähdä paikka päivänvalossa.

Lake Manyaran kansallispuisto

Kun olimme syöneet aamiaisen, hyppäsimme autoon ja lähdimme hakemaan muuta porukkaa Tarangiresta. Sieltä jatkoimme matkaa Lake Manyaraan puistoajelulle. Lake Manyaran kansallispuisto on perustettu vuonna 1960 ja se sijaitsee Serengetin kansallispuistoon johtavan tien varrella. Puiston pinta-ala on 325 km²,  josta suurin osa järveä. Puisto rajoittuu länsireunalta Manyara järveen.

Lake Manyara on huomattavasti vehreämpi kansallispuisto kuin Tarangire. Jos Tarangire oli tunnettu suurista norsulaumoista, niin Lake Manyara on tunnettu puuhun kiipeävistä kissaeläimistä, lähinnä leijonista. Tähyilimme puiden latvoihin ja toivoimme näkevämme siellä jotain liikettä, mutta emme onnistuneet leijonia siellä bongaamaan. Apinoita ja norsuja siellä sen sijaan näkyi useampaan otteeseen. Ajelimme puistossa 1,5 tuntia ja sen jälkeen matka jatkui kohti Ngorongoron suojelualuetta.

Ngorongoron suojelualue

Ngorongoron suojelualue sijaitsee Tansanian pohjoisosassa, lähellä Kenian rajaa. Sen pinta-ala on 8288 km² ja siihen kuuluu muun muassa Ngorongoron tulivuorikraatteri. Kraatteri oli aikoinaan toiminnassa oleva yli 5000 metriä korkea tulivuori, joka noin kaksi miljoonaa vuotta sitten romahti kasaan. Syntyi kaldera, jonka ympärillä oleva reunuskehä kohoaa noin 600 metriä tasankoalueen yläpuolelle.  Halkaisijaltaan se on noin kahdenkymmenen kilometrin kokoinen alue.

Ngorongoron suojelualue eroaa muista luonnonpuistosta siten, että siellä paikalliset masai-heimolaiset saavat asua ja laiduntaa karjaa. Kahteen muuhun kansallispuistoon verrattuna Ngorongoron suojelualue on myös eläimistöltään aivan eri luokkaa. Parhaimmillaan siellä asuu noin 30 000 eläintä, joista puolet on seeproja ja erilaisia antilooppeja. Tämä houkuttelee tietysti paikalle petoeläimiä ja siellä on paljon leijonia sekä hyeenoja.

Kraatterissa elää myös muita kissaeläimiä leijonien lisäksi sekä virtahepoja, jotka viihtyvät päivisin lammella. Kirahvit ja norsulaumat eivät sen sijaan laskeudu kraatterin pohjalle. Jos norsuja näkee, kyseessä on silloin täysikäinen urosnorsu. Suojelualue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Ennen kuin lähdimme tutustumaan tarkemmin Ngorongoron suojelualueeseen, veimme tavarat seuraavaan majapaikkaamme, Ganako Luxury Lodgeen. Paikka oli melko uusi ja todella hieno. Alueen ympärille oli rakennettu aita, jonka tarkoitus ei niinkään ollut pitää eläimiä loitolla, vaan läheisen kylän asukkaita.

Tie Ganakoon kulki pienen kylän ohi ja tien laidalla oli resuisissa vaatteissa lapsia kerjäämässä kädet ojossa. Tuntui aika ristiriitaiselta, että muutaman sadan metrin päässä oli luksusmajoitus turisteille. Minut majoitettiin kolmen hengen lodgeen, jossa oli muun muassa sähkötakka sekä kylpyhuoneessa poreamme. Vähemmälläkin olisin pärjännyt 🙂

Lounaan jälkeen oli tarkoitus lähteä puistoajelulle, mutta jouduimme hetken odottamaan, kun safariautomme renkaan kanssa oli jotain ongelmia. Hyvä, että vika huomattiin täällä eikä kraatterille laskeutuvan jyrkän tien varressa. Matka Ganakosta Ngorongoroon kesti noin 45 minuuttia.

Aluksi nousimme autolla korkealle näköalapaikalle katsomaan kraatterin ylle leviävää maisemaa. Se oli huikea. Sieltä laskeuduimme alas kraatterin pohjalle. Saimme safarioppaalta bongauslistan, johon oli merkitty kraatterissa asuvia eläimiä. Laitoimme rastin ruutuun heti kun olimme jonkun niistä bonganneet.

Näimme jo tutuksi tulleita seepra- ja gnulaumoja, strutseja, puhveleita ja impaloita. Virtahepojen päät kiilsivät auringossa, kun he nököttivät lammessa suurimmaksi osaksi veden alla. Aluksi ne näyttivät kiviltä, mutta opas kehotti katsomaan tarkemmin ja totta tosiaan silmät siellä muljuivat.

 

Tarangiressa ja Lake Manayaralla emme onnistuneet näkemään leijonaa kuin hyvin kaukaa. Nyt odottelimme toiveikkaana, että pääsisimme bongaamaan tämän savannin kuninkaan läheltä.

Meillä kävikin hyvä tuuri, kun huomasimme uros- ja naarasleijonan köllöttelevän auringossa. Hetken kuluttua uros nousi ylös, tönäisi naarasta ja kun sai tämän nousemaan ylös, alkoivat parittelemaan. Koko safariauton väki melkein pidätteli hengitystään ja katseli toimitusta ihmeissään. No, tätä ei oltu osattu odottaa 🙂

Ngorongorolla on mahdollista myös nähdä harvinainen musta sarvikuono, mutta sitä emme onnistuneet näkemään. Kolmisen tuntia ajelimme ympäriinsä ja katselimme eläimiä sekä kaunista luontoa. Puiston portti sulkeutui kuudelta ja lopulta meille tuli kiire, että ehdimme sieltä ajoissa pois.

Kun pääsimme takaisin Ganakoon, oli ihanaa päästä suihkuun pesemään päivän pölyt pois. Illallisella meille esiintyi paikallinen tanssi- ja musiikkiryhmä ja esityksen lopuksi he vetivät myös meidät mukaan tanssin pyörteisiin.

Illallisen jälkeen pakkailin tavaroita, koska seuraavana päivänä alkaisi kotimatka. Suurin osa ryhmästämme jatkaisi vielä Sansibarille rantalomalle, mutta minun matkani suuntautuisi kohti Suomea. Seuraavalle päivälle oli kuitenkin ohjelmaa vielä jäljellä, muun muassa vierailu masai-heimon kylään.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Tarangiren kansallispuistossa
Masai-heimon luona kylässä ja tinkimistä Arushassa
Viisi safaria, kolme maata