Teatteri

Tootsie svengaa Lahdessa

10.9.2023

Yhteistyössä: Lahden kaupunginteatteri

”Varo mitä toivot, koska se voi toteutua!” Näin käy Michael Dorseylle, joka on lahjakas näyttelijä, mutta hänellä on hankala maine. Michael ei malta pitää suutaan kiinni, vaan on aina äänessä ja hermostuttaa ohjaajat jo koe-esiintymisissä. Kun entinen tyttöystävä hakee roolia kiinnostavasta näytelmässä, päättää Michael myös kokeilla onneaan jälleen kerran ja pukeutuu koe-esiintymiseen naiseksi. Hän saa imettäjän roolin Romeon ja Julian jatko-osasta. Näin syntyy Dorothy Michaels, joka hurmaa kaikki.

Lahden kaupunginteatterin uusi riemastuttava musikaali Tootsie on täyttä tykitystä koko vajaan kolmen tunnin ajan. Nopeatempoisessa esityksessä liikutaan tunnelmasta toiseen. Hupaisa tilannekomiikka, joka saa yleisön nauramaan ääneen, vuorottelee tunteikkaiden tilanteiden kanssa. Vaikka Tootsieta mainostetaan musikaalikomediana, siinä käsitellään myös vakavia ja ajankohtaisia ilmiöitä kuten me-too ja sukupuolien välinen eriarvoisuus. Musikaalin ohjaaja Tommi Kainulainen on kertonut, että Tootsie pyrkii käsittelemään sitä, miten eri sukupuolten esittäminen vaikuttaa omaan minäkuvaan, miten muut näkevät meidät ja miten koemme erilaisia asioita.

tootsie
Kuva: Aki Loponen, Lahden kaupunginteatteri

Musikaali perustuu Oscar-palkittuun elokuvaan ”Tootsie – lyömätön lyyli”. Muistan itsekin 80-luvulta tutun elokuvan, jonka pääosia esittivät Dustin Hoffman ja Jessica Lange. Tootsieta ei ole Suomessa aikaisemmin nähty teatterin lavalla, joten kantaesityksen saaminen Lahteen oli iso juttu. Tootsie olisi kiinnostanut muitakin teattereita.

Lahdessa pääosia näyttelevät Joel Mäkinen ja Petra Pääkkönen, jotka molemmat loistavat lavalla upeilla laulusuorituksillaan. Mäkinen on maininnut Tootsien olevan erityislaatuinen esitys, koska vaatteita vaihdetaan tiuhaan – mekkoja ja farkkuja napitetaan niin lavalla kuin lavan takana. Rooli vaati myös kävelyharjoituksia korkokengillä ja feminististen piirteiden haltuunottoa. Lahden kaupunginteatterissa on varauduttu syksyn flunssa-aaltoon ja esityksellä on täydellinen varamiesjärjestelmä. Mahdollisten sairaustapausten vuoksi esityksiä ei siis tarvitse perua.

Tootsiessa on iso joukko taitavia näyttelijöitä, joista haluan nostaa esille Henna Wallinin, joka näyttelee Michaelin entisen tyttöystävää, Sandya. Hän vetää esityksen alkumetreillä niin huikean nopean lauluesityksen, että yleisökin pidättelee hengitystään. Eikä se jää yhteen kertaan, vaan saamme nähdä hänen taidokasta esiintymistään lavalla useampaan otteeseen. Myös Tuomas Korkia-Ahon esittämä Max tuo hulvatonta komiikkaa lavalle. Esityksen loppupuolella hänellä itselläänkin alkoi pokka pettää, eikä mikään ihme. Koomiset tilanteet kutkuttivat ensi-illan yleisön nauruhermoja ja nauroimme yhdessä hänen kanssaan.

tootsie-max-dorothy
Kuva: Aki Loponen, Lahden kaupunginteatteri

Musikaalin puvustus ansaitsee myös erityismaininnan. Siitä vastaa Riikka Aurasmaa. Kauniita ja värikkäitä asuja oli ilo katsoa. Musiikista vastaa 11-henkinen orkesteri, joka näyttämömontusta käsin vyöryttää svengaavia ja tunteisiin käypiä kappaleita.

Tootsie sai Suomen kantaesityksen Lahden kaupunginteatterissa 6.9.2023.
Esitykset ja liput täältä

  • Reply
    Eveliina / Reissukuume
    10.9.2023 at 21:52

    Oi, vaikuttaapa mielenkiintoiselta ja vauhdikkaalta esitykseltä! Mä rakastan musikaaleja, joten luultavasti tämäkin olisi mieleen 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      11.9.2023 at 16:24

      Kiitos Eveliina! Veikkaan, että tykkäisit. Tootsieta esitetään joulukuulle, joten hyvin ehtii vielä. 🙂

  • Reply
    Mari/ Maailma kotina
    11.9.2023 at 05:34

    ”Varo mitä toivot, koska se voi toteutua!” – tämä on niin totta, tullut itsekin todettua.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      11.9.2023 at 16:25

      Sama täällä! 🙂

    • Reply
      Terhi
      15.9.2023 at 23:01

      Teatterin suurkuluttajana menisin heti katsomaan jos editys vain olisi vähän lähempänä

      • Reply
        Merja / Merjan matkassa
        17.9.2023 at 17:16

        Harmi, että pitkä välimatka on esteenä. Myönnän, etten itsekään viitsi teatteriin kovin kauas lähteä. Helsingissä tulee pyörittyä muutenkin, joten siellä tietenkin tulee käytyä ja joskus myös Tampereella, mutta siihen se sitten jääkin.

  • Reply
    Raija / Kohti avaraa maailmaa
    11.9.2023 at 10:16

    Muistan elokuvan hyvin 80-luvulta, näin sen moneen kertaan. Siksi mietinkin, miltä tuntuisi nähdä teatteriversio, kun näin Lahdentiellä mainoksen tästä. Pitäisikö uskaltaa kokeilla? 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      11.9.2023 at 16:26

      Kiitos Raija! Ehdottomasti kannattaa! Musikaali on tuotu tähän päivään, mutta on siinä paljon yhtäläisyyksiä elokuvan kanssa.

  • Reply
    Elina / elinanmatkalaukussa
    11.9.2023 at 21:44

    En oo ite koskaan käynyt musikaalissa, se olis varmasti elämys mikä pitäis joskus toteuttaa ! 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      13.9.2023 at 15:46

      Kiitos Elina! Musikaalit ovat ihania. Olen päässyt katsomaan paria eri musikaalia Lontooseen ja olivat huippuhyviä. Mutta kyllä täällä Suomessakin osataan. 🙂

  • Reply
    Anne | Elämää Nomadina
    12.9.2023 at 11:23

    Tootsie ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta vaikuttaa mukaansatempaavalta! Tykään kyllä musikaaleista, mutta tosi harvoin tulee käytyä katsomassa.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      13.9.2023 at 15:47

      Kiitos Anne! Nyt on hyviä musikaaleja tarjolla. Tootsie Lahdessa ja Helsingissä Pieni merenneito. Jälkimmäistä en ole nähnyt, mutta mieli tekisi mennä katsomaan.

  • Reply
    Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
    13.9.2023 at 21:30

    Tootsie oli aikoinaan yksi suosikkileffoistani. Musikaalit ylipäätään on ihania, joten tämän voisi laittaa korvan taakse. Kiitos esittelystä!

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    15.9.2023 at 08:45

    Elokuvan olen joskus tainnut nähdäkin. Musikaalit eivät ihan ole lajini, mutta tuosta Pieni Merenneito -musikaalista näin pätkän teatterin syksyn avajaisissa ja olihan, jo pätkän perusteella, näyttävää teatteria!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      15.9.2023 at 14:56

      Kiitos Pirkko! Työkaveri oli käynyt katsomassa Pienen Merenneidon ja se oli kuulemma upea. Pitäisi mennä varmaan itsekin..

  • Reply
    Melissa Laitakari
    15.9.2023 at 09:39

    Uuu, tämä tarttis nähdä. Olen viimeksi ollut teatterissa 2020 alkuvuonna juuri ennen koronaa ja silloin käytiin katsomassa Sapiens. Musikaaleissa kävin paljon äitini kanssa kun olin nuori.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      15.9.2023 at 14:58

      Kiitos Melissa! Minä kävin aiemmin teatterissa kerran vuodessa, jos aina sitäkään. Viime vuonna innostuin ja tuli käytyä useampi kerta sekä Lahden että Helsingin kaupunginteatterissa. Kaikki esitykset olivat todella hyviä, joten kiinnostus kasvoi entisestään.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    19.9.2023 at 20:33

    Olen tästä muutenkin kuullut kehuja, joten ilman muuta tämä menee vahvaan harkintaan. Yleensä en varsinaisesti musikaaleista niin välitä, mutta tämä tosiaan kuulostaa kiinnostavalta. Muutenkin olen tainnut käydä Lahden kaupunginteatterissa vain kerran.

Leave a Reply