Rauhallinen Rayong ja viidakkoretki Kwai-joelle

Rayong. Tämä Thaimaan kohde aiheuttaa vieläkin meidän perheessä kulmakarvojen kohottelua. Sehän oli se äidin valitsema paikka rauhan tyyssijaan, keskelle ei-mitään. Lapsilta kuulin vielä pitkään matkan jälkeen, että ”viimeinen kerta kun annetaan äidin valita lomakohde”. Rauhallista siellä toki oli, mutta meidän lomapäiviin tuli vipinää, kun tutustuimme hotellin altaalla ikäiseemme pariskuntaan.  Vietimme aikaa yhdessä altaalla ja rannalla, teimme saariretkiä ja tutustuimme lähiseudun ravintoloihin.

Miten me sitten Rayongiin jouduttiin, muuta kuin minun päähänpistostani? Krabi ja Phuket oli jo nähty ja etsimme jotain erilaista. No, Rayong oli todellakin sitä. Rauhallisuuden ja hienojen rantojen lisäksi paikka mainostettiin aitona ja alkuperäisenä. Turisteja siellä oli silloin vähän eikä se taida vieläkään mikä turistirysä olla. Rayongin plussapuolia oli myös sen edullinen hintataso esimerkiksi Phuketiin nähden.

Lennot meillä oli Bangkokiin ja sieltä kesti vielä kolme tuntia autolla Rayongiin, joka sijaitsee Thaimaan itäosassa. Tuntuihan se pitkältä, kun lentokoneessa oli jo istuttu 10 tuntia. Asuimme Siri Home On Sea -hotellissa (nykyisin tunnetaan nimellä Bandara On Sea). Huoneet olivat pienissä taloissa ja ne olivat aika perustasoa. Hotellin  edustalla oli pitkä hiekkaranta ja puutarhasta löytyi allasosasto.

Rayongin ostosmahdollisuudet

Hotellialuetta lähinnä oleva pieni kalastajakylä on nimeltään Ban Phe. Se sijaitsee reilun 10 kilometrin päässä ja sinne pääsee esimerkiksi lavataksilla. Hotellin portinvartija pysäytti meille kyydin ja silmä tarkkana katsoimme missä kohtaa painoimme soittokelloa poisjäännin merkiksi. Ensimmäisellä kerralla ei tietenkään mennyt nappiin, mutta seuraavalla kerralla jo tiesimme oikean paikan. Ban Phesta löytyy muutamia kauppoja ja ravintoloita.  Jos kaipaa kunnon ostoksille, niin silloin tulee suunnata Rayongin kaupunkiin, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Ban Phesta.

Kävimme uudenvuoden aattona Rayongin kaupungissa ja suuntasimme ensin Tesco Lotus -tavarataloon. Se muistutti etäisesti meidän Citymarkettia. Emme kuitenkaan löytäneet sieltä mitään ostettavaa. Kävelimme pieniä katuja ristiin rastiin ja ajauduimme lopulta pieneen baariin virvokkeille. Siellä ei ollut muita asiakkaita meidän lisäksi eikä turistit tainneet sinne usein eksyä. Tilasimme oluet ja lapsille limpparit. Tarjoilija toi lisäksi vettä ja hedelmiä, eikä suostunut ottamaan niistä mitään maksua. Henkilökunta oli todella vieraanvaraista eikä poislähtiessä olisi halunnut edes tippiä. Tarjoilija kiikutti tytöille pienet shipsipussit matkaevääksi, kun teimme lähtöä ja toinen tarjoilija kysyi, osaammeko takaisin hotellille. Hän olisi ollut valmis viemään meidät, mutta olimme tilanneet paluumatkalle jo taksin.  Vaikka thaimaalaiset ovat ystävällisiä, niin tämä palvelu sai meidät ihan hämillemme.

Rayongin ravintolat

Hotellin lähellä ravintolatarjonta rajoittui pariin rantabaariin. Lähiympäristöstä löytyi muutama kiva ravintola, joissa kävimme kun halusimme vaihtelua. Hotellista muutaman kilometrin päässä oli Chomtalaya, joka järjesti ilmaisen kuljetuksen ravintolaan ja takaisin. Kyydin sai soittamalla ja kun halusimme takaisin hotelliin, sanoimme siitä tarjoilijalle. Ravintola oli aika vaatimaton muovituoleineen, mutta hyvää ruokaa sieltä sai ja se oli pääasia. Kävimme Chomtalayssa muutaman kerran loman aikana.

Toisesta suunnasta taksimatkan päästä löytyi Buffalo Bill Steak House. Kävimme siellä yhden kerran syömässä pihvit ja samalla juhlimassa matkakaverimme syntymäpäiviä. Ravintolassa oli livemusiikkia ja kun istuimme lähellä lavaa pääsimme esittämään laulutoiveita. Ravintolassa oli kiva tunnelma ja siellä olisi viihtynyt vaikka koko illan.

Classic Forest -ravintolassa kävimme vain kerran, koska se oli suhteellisen kaukana noin 20 kilometrin päässä. Paikka oli tosin niin upea, että mielellään siellä olisi käynyt useamminkin. Ravintola oli viidakkomaiseen tyyliin rakennettu ja sieltä löytyi pieniä vesiputouksia, lintuja ja kalalammikoita. Palvelu oli erinomaista ja ruoka taivaallista.

Koh Samet

Ban Phen kylästä pääsi läheiselle Koh Sametin saarelle lautalla. Me kävimme siellä veneretken yhteydessä, jossa kiersimme myös muita lähialueen pikkusaaria välillä uiden ja snorklaillen. Koh Sametilla kävimme ensin syöttämässä kala-altaissa olevia kaloja. Altaiden välissä oli pari lankkua vierekkäin ja niitä pitkin siirryttiin altaalta toiselle. Hieman hirvitti kävellä kapeita lankkuja pitkin, kun alapuolella uiskenteli muun muassa pieniä haikaloja, barrakudia ja monneja. Onneksi kukaan ei tippunut, mutta jäin miettimään onko siellä joskus tapahtunut vahinkoja. Kala-altailta siirryimme saaren toiselle puolelle, jota kutsutaan ”timanttirannikoksi”. Siellä oli ihanaa valkoista puuterihiekkaa ja vastapainoksi ihan jumalattomasti väkeä.

Retki Kwai-joelle

Matkan hienoin retki tehtiin Kwai-joelle. Kaksipäiväinen retki alkoi aamulla kukonlaulun aikaan puoli viideltä. Bussimatka kesti ikuisuuden halki Pattayan ja Bangkokin. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kanchanaburi, jossa vierailimme ensin Kuoleman rautatie -museossa. 1940-luvun alussa rakennettiin 400 kilometriä pitkä junarata Thaimaasta Burmaan (nyk. Myanmar). Työvoimana käytettiin sotavankeja ja pakkotyöläisiä, joita oli yhteensä noin 180 000. Huonojen olosuhteiden vuoksi suurin osa heistä kuoli nälkään, sairauksiin tai rakennusonnettomuuksiin. Tämän vuoksi junarataa kutsutaan kuoleman rautatieksi. Radan rakentamisesta on tehty myös elokuva ”Kwaijoen silta”, joka on varmasti monelle tuttu. Radan rakentamista käsittelevän museon lisäksi kävimme sen vieressä olevalla Don Rakin hautausmaalla. Sinne on haudattu noin 7000 radan rakenustöissä menehtynyttä vankia.

Hautausmaalta jatkoimme matkaa rautatieasemalle, jossa nousimme junaan. Se vei meidät kuoleman rautatietä pitkin Wang Phon kylään lähelle Myanmarin rajaa. Junamatka kesti puolitoista tuntia ja voin kertoa, ettei se kauniista maisemista huolimatta ollut täyttä nautintoa. Juna oli hyvin alkeellinen kovine puupenkkeineen eikä ilmastoinnista ollut tietoakaan. Junamatkan jälkeen nautimme maukkaan thaimaalaisen aterian Sommai-ravintolassa. Kun mahat olivat täynnä,  siirryimme pitkähäntäveneisiin ja 45 minuutin matka kohti Pikku-Kwain yläjuoksua alkoi.

Matka kohti viidakkoa oli kuin matka toiseen maailmaan. Pitkähäntäveneen pärinän lisäksi kuulimme lintujen ääniä ja joku tunnisti myös apinoiden kiljaisuja. Matkan varrella näimme erilaisia lauttahotelleja ja mietimme oltaisiinko jo kohta perillä. Yövyimme Jungle Rafts -lauttahotellissa, joka oli rakennettu kokonaan bambusta ja se ui joessa ponttoonien päällä.

Huoneissa oli parisängyn lisäksi yksi lisävuode. Jokaiseen huoneeseen kuului myös pieni terassi ja riippumatto. Siihen oli ihana heittäytyä selälleen kuuntelemaan luonnon ääniä. Lautalla ei ollut sähköjä, mutta tasku- ja öljylampun turvin siellä pärjäsi myös pimeän tullen.

Lauttahotellin vieressä oli Mon-heimon kylä. Tämä pieni vähemmistökansa asustelee lähellä Myanmarin rajaa ja he olivat ensimmäiset alueella asuneet ihmiset 500-800 -luvulla. Myanmarissa heitä asuu edelleen noin kahdeksan miljoonaa. Mon-heimo harjoittaa pääasiassa maataloutta. Tutustuimme heidän kouluunsa, tapasimme pieniä oppilaita ja ostimme matkamuistoja tuliaisiksi.

Illallisen päätteeksi ohjelmassa oli vielä Mon-heimon tanssiesitys. Tanssijoilla oli hienot asut ja puitteet olivat myös upeat. Istuimme aika edessä kaiuttimien lähellä. Paikkavalinta oli huono, koska musiikki soi niin kovaa, että korvia särki.

Seuraavana päivänä tutustuimme norsuleiriin. Hyppäsimme aamulla pitkähäntäveneisiin, jotka veivät meidät bussille. Lyhyen bussimatkan jälkeen siirryimme bambulautoille ja noin puolen tunnin kuluttua olimme elefanttikylässä. Siellä kipusimme norsujen selkään ja teimme lyhyen kierroksen metsässä. Kylässä oli useita pikku norsuja, jotka seurasivat letkaamme emojensa vierellä. Ratsastuksen jälkeen oli vuorossa elefanttishow. Norsukylistä ollaan montaa mieltä enkä itsekään tänä päivänä menisi enää ratsastamaan, mutta kahdeksan vuotta sitten asioista ei puhuttu vielä niin paljon kuin tänä päivänä. Elefanttikylästä menimme bussilla takaisin Kwaijoen sillalle ja söimme siellä lounaan kivassa näköalaravintolassa. Sitten alkoi puuduttava viiden tunnin bussimatka kohti Rayongia.

Norsu tuli aamulla syömään ”takapihalle”

Kwaijoen silta

Kenelle Rayong sopii?

Kuten jo alussa mainitsin, Rayong on todella rauhallinen kohde. Jos kaipaat lomaltasi aurinkoa, hiljaisuutta ja lempeää oleilua, pidät silloin varmasti Rayongista. Meidän makuumme se oli liiankin rauhallinen. Lähiympäristössä ei ollut kävelyetäisyydellä oikein mitään, vaan joka paikkaan piti mennä taksilla. Meidän matkastamme on jo kulunut aikaa ja silloin rannalle oli rakenteilla Marriot-ketjun hotelli. Kun kävin etsimässä netistä tietoa, miltä Rayong näyttää tänä päivänä, törmäsin kuviin Marriotin hotellista. Hienolta näytti ja se on tainnut kiilata Novotel-hotellin ohi, joka silloin piti kärkipaikkaa.

Kwai-joki retki oli todella hieno ja lisäksi tein päiväretken Bangkokiin. Altaalla jututimme pariskuntia, jotka kertoivat tulevansa vuosi toisensa jälkeen Rayongiin juuri sen hiljaisuuden ja rauhan takia. Thaimaasta löytyy jokaiselle jotakin – seuraavalla kerralla me menemme johonkin vilkkaampaan kohteeseen.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Väärällä retkellä Thaimaassa
Joulu ulkomailla – hitti vai huti?