Turkki

Seuraava matkakohde: Istanbul – vinkkejä kaivataan

9.9.2017
istanbul_turkki

Heinäkuisen Mallorcan matkan jälkeen matkustusrintamalla on ollut hiljaista. Reissuja on tullut tehtyä vain kotimaassa ja niistäkin suurin osa on ollut työmatkoja. Parin viikon päästä hiljaisuus katkeaa, kun lähden siskoni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Istanbuliin. Tätä voisi melkein kutsua jo perinteeksi, kun olimme siellä myös viime syksynä.

Olen käynyt Istanbulissa kaksi kertaa ja perinteiset turistinähtävyydet on jo osittain koluttu. Näkemistä siellä toki riittää eikä varmasti koskaan voi sanoa nähneensä kaikkea, kun Istanbulista on kysymys. Tulevalla reissulla olisi kiva kuitenkin tutustua uusiin paikkoihin ja olemme jo alustavasti pohtineet mitä ne voisivat olla. Prinssisaaria on kovasti kehuttu ja minulta on jäänyt myös hamam kokematta. Olin yhteydessä yhteen ”local guide” yrittäjään, mutta hän ei valitettavasti ole kaupungissa meidän vierailumme aikana. Hän juuri suositteli Prinssisaaria ja olisi vienyt meidät sinne.

Asumme The Marmara Pera -hotellissa, lähellä Taksim-aukiota. Hotellista löytyy muun muassa uima-allas sekä kattoterassilla on kuvista päätellen kivannäköinen drinkkibaari, josta näköalat Istanbulin ylle. Jos teistä joku on asunut kyseisessä hotellissa, niin mielelläni kuulen myös kokemuksia siitä.

Matkat taittuvat Turkish Airlinesin suorilla lennoilla. TA on tuttu edellisistä Istanbulin reissuista ja lentoyhtiöstä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Aika harva lentoyhtiö enää tänä päivänä tarjoaa myös turistiluokassa lämpimän ruoan ja juomat ilmaiseksi. Tosin viime kerralla Istanbuliin lennettäessä koneesta oli loppunut viini ja jouduimme (!) juomaan ruoan kanssa gin tonicia. Kestimme sen kuin naiset 🙂

Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on paljon Istanbulin kävijöitä, joten heitänkin kysymystä sinne suuntaan: Mitä Istanbulissa kannattaa tehdä, kun ns. pakolliset nähtävyydet on nähty?

Lue lisää Istanbulista:

Ihmeellinen Istanbul
Vinkkejä Istanbuliin

  • Reply
    Jaakko / Lomalla Viimeinkin
    10.9.2017 at 17:41

    Turkish airlines on kyllä huippu! Itsellä ei ole vinkkejä Istanbuliin, koska lähinnä vain kenttä tuttu paikka ? Ja ei sinänsä matkakohteena nykyisessä tilanteessa Istanbul houkuttele. Pari vuotta sitten olin innoissani suunnittelemassa sinne matkaa, mutta terrori-iskujen ja maan poliittisten muutosten jälkeen muut kohteet mielessä…

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      20.9.2017 at 22:29

      Kiitos Jaakko kommentista! TA on hyvä yhtiö ja kiva päästä heidän matkassa taas Istanbuliin. Moni jättää nykyisin Turkin matkat väliin maan epävakaan tilanteen vuoksi. Minä haluan kuitenkin tehdä tämän reissun siitä huolimatta.

  • Reply
    Katariina
    10.9.2017 at 17:52

    Me oltiin kesällä pari päivää Istanbulissa, ja siitä reissusta kirjoitin muutaman postauksen blogiinkin. Meidän tekemisistä ei taida kyllä olla sinulle mitään apua, sillä oltiin ekaa kertaa kaupungissa ja kierreltiin just ne tyypillisimmät must see -kohteet. Mutta yhtäkaikki, upea kaupunki, joten hyvää matkaa!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      20.9.2017 at 22:32

      Kiitos Katariina! Istanbul on upea kohde, kiva päästä sinne taas vuoden tauon jälkeen.

  • Reply
    Lukija
    15.9.2017 at 13:17

    Miten olisi visiitti johonkin Cinemaximumin elokuvateatteriin? Siellä katsomaan joku turkkilainen leffa tai elokuva 4DX efekteillä (Suomessa ei vielä taida tämmöstä mahdollisuutta olla). Florya on hieno kohde, siellä on ranta, jossa näkee laskeutuvat lentokoneet todella läheltä. Buyuk camlica tepesi tarjoaa myös ehkä hienoimman näköalan öiseen Istanbuliin. Jos turkkilaiset muusikot kiinnostavat, esimerkiksi Jolly Jokerissa esiintyy monia tunnettuja artisteja. Lippuja voi ostaa biletix-sivustolta tai varmasti myös suoraan ovelta. En tiedä, mitä turkkilaisia ruokia olet syönyt, mutta jos tykkäät mantista, suosittelen Bodrum Mantia, joka tarjoaa useita erilaisia vaihtoehtoja tavallisen mantin lisäksi. Tässä nyt muutamia vinkkejä. Saattaa olla, että innostun kirjoittelemaan lisää myöhemmin 😀

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      20.9.2017 at 22:35

      Kiitos tosi paljon vinkeistä! Tässä tulikin monta uutta vinkkiä. Florya ja Buyuk Camlica Tepesi varsinkin kiinnostavat. Täytyypä tutkia niitä lisää 🙂

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    15.9.2017 at 16:20

    Mä niin tykkäsin Istanbulista, mutta ei kyllä muistaakseni käyty pidennetyn viikonloppureissun aikana muuta kuin pakollisia nähtävyyksiä kiertelemässä. Tietenkin suuri basaari oli vaikuttava paikka ja oisin halunnut ostaa sen tyhjäksi! 😀 Nauti Istanbulista! Juuri pari viikkoa sitten käytiin Kappadokiassa <3

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      20.9.2017 at 22:37

      Kiitos Sandra 🙂 Suuri basaari on näkemisen arvoinen paikka. Olen käynyt siellä kahdesti, mutta voisin poiketa myös tällä reissulla. Teidän Kappadokia jutut ja kuvat olivat ihan mielettömiä. Sinne olisi hienoa joskus päästä.

  • Reply
    Anna-Katri / Adalmina's Adventures
    16.9.2017 at 11:03

    Istanbul on kyllä hurjan kiinnostava kohde! Olin siellä aiemmalla reissulla vain pari päivää, joten täytyi tehdä aikamoiset täsmäiskut paikkoihin, jotka ehdottomasti halusin nähdä. Täällä joitakin vinkkejä: http://adalminasadventures.com/category/lahi-ita/turkki/istanbul/

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      20.9.2017 at 22:46

      Kiitos Anna-Katri 🙂 Totta, Istanbulista löytyy nähtävää vaikka kuinka. Käyn lukemassa sun vinkit vielä ennen lähtöä.

Leave a Reply