Autolla Uudessa-Seelannissa: Eteläsaaren kierros alkaa

Uuden-Seelannin pohjoissaarelta Aucklandista lensimme eteläsaarelle Christchurchiin. Aamulento oli perillä klo 8.30. Olimme varanneet matkailuauton Freedom Campersilta. Teimme varauksen marraskuun lopussa ja hyödynsimme Black Friday ja Cyber Monday tarjoukset, joten autolle jäi hintaa 1100 € (10 päivää).

Kun olimme saaneet matkatavarat, soitimme autovuokraamoon, että olimme valmiit ja meidät voisi hakea. Olimme sopineet auton noudon vasta klo 12, mutta päätimme kokeilla onneamme, josko saisimme auton nopeammin. Mieli haikaili jo kovasti maantielle. Vuokraamosta luvattiin, että saisimme auton noin klo 10.30. Laitoimme vuokraamossa paperit kuntoon ja loppuajaksi menimme kadun toisella puolella olevaan puutarhakahvilaan odottamaan kahvista ja leivoksista nauttien.

Vuokraamon täti oli topakka, ja kun hän kuuli, että ajattelimme lähteä ajamaan Christchurchista etelään rannikkoa pitkin, hän pudisteli päätään. Hän etsi kartan ja piirsi siihen reitin, mikä hänen mielestään olisi parempi. Kannattaisi kuulemma puikata samantien sisämaahan ja kohti vuoristoa. Siellä odottaisi eteläsaaren parhaimmat kohteet. Reitti vaikutti hyvältä ja päätimme noudattaa sitä ainakin aluksi.

Hurmaava Lake Tekapo

Ajoimme ensimmäiseksi Ashburtoniin, ja kävimme kaupassa. Täytimme matkailuauton jääkaapin ja ostimme kaikkea muutakin tarpeellista. Maisemat olivat aluksi aika vaatimattomat ja mietin, että milloin se ilotulitus alkaa. Kun lähestyimme Lake Tekapoa, alkoi silmät säihkymään upeiden järvimaisemien edessä.

Lake Tekapo sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä lounaaseen Christchurchista. Vuorten ympäröimä turkoosinvärinen järvi on näkemisen arvoinen. Järven maitomainen turkoosi väri tulee hienosta kivijauhosta, jonka jäätiköt ovat jauhaneet vuorilta.

Tien toisella puolella järveä oli levähdyspaikka ja pidimme siellä kahvitauon. Ulkona tuuli sen verran kylmästi, että nautimme kahvit autossa, mutta katselimme ikkunasta kauniita järvimaisemia. Levähdyspaikalla olisi kai voinut yöpyäkin, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä vähän pidemmälle. Puolen tunnin ajomatkan päässä vastaan tuli toinen turkoosinvärinen järvi, Lake Pukaki. Olin ladannut puhelimeen CamperMate -sovelluksen ja sieltä katsottiin, että sen rannalla olisi maksuton Pines Camp -leirintäalue. Päätimme viettää siellä ensimmäisen yön.

Lake Pukaki – Mount Cook – Queenstown

Aamulla matka jatkui kohti Mount Cookia, joka on Uuden-Seelannin korkein vuori. Sää oli viileämpi kuin edellisenä päivänä. Lämpötila pyöri noin 12 asteen tuntumassa. Sadekuurot ja matalalla roikkuvat pilvet varjostivat matkaamme. Niistä huolimatta matka Mount Cookille oli hieno. Ja kun lähestyimme vuorta, pilven raosta alkoi aurinko varovasti pilkottaa. Pysähtelimme matkan varrella muutaman kerran kuvaamaan hienoja vuori- ja järvimaisemia.

Mount Cookin lähellä oli hotelleja sekä leirintäalue, jonne ajoimme. Siellä oli paljon turisteja ja lisää tuli koko ajan bussilasteittain. Alueella kulkee erilaisia vaelluspolkuja ristiin ja rastiin. Leirintäalueelta lähti myös joku reitti ja hetken tuumailin, olisiko pitänyt käydä pienellä reippailulla. Ennenkuin ajatus kehittyi pidemmälle, alkoi sadepisaroita tippua nenän päähän. En halunnut kastella vaatteita, joten reippailut jäi väliin.

Saatiin muuta mietittävää, kun katsoimme leirintäalueen ilmoitustaululla olevaa sääennustetta. Se näytti perjantaille eli kolmen päivän päähän sadetta. Olimme varanneet juuri sille päivälle vuonoristeilyn Milford Soundiin. Voihan nenä! Päätimme yrittää vaihtaa risteilyä toiselle päivälle. Esimerkiksi torstain sää näytti ennusteen mukaan paremmalle. Miehen puhelimessa oli Reissunetti ja kiiruhdimme autoon vaihtamaan risteilypäivää. Onneksi torstaille oli vielä tilaa ja saimme risteilyn siirrettyä.

Siirto oli siinäkin mielessä hyvä juttu, koska olimme edenneet reittiä aika nopeasti ja nyt ei tarvitsisi jäädä minnekään lorvailemaan tai viettämään ns. välipäivää.

Illaksi ajoimme Queenstownin lähellä olevalle Driftaway-leirintäalueelle. Sähköpaikka maksoi 79 NZD (noin 43 €). Muita mukavuuksia olivat lämmin suihku ja netti. Illalla kävelimme Frankton pizzeriaan. Heillä oli tiistaisin kaikki pizzat 19 NZD. Pizzat olivat hyviä ja ostettiin vielä yksi mukaan. Sitä voisi napsia lounaaksi seuraavana päivänä ajomatkan aikana.

Queenstown – Te Anau – Cascade Creek

Lämpötila laski yöllä kolmeen asteeseen. Meillä oli onneksi matkailuautossa lämmitin, mutta mietimme jo seuraavaa yötä, joka vietettäisiin leirintäalueella, jossa ei olisi sähköjä. Miten kylmä siellä mahtaisi olla? Tyhjensimme ja täytimme vesitankit ja suuntasimme kohti Te Anau´ta.

Lake Wakatipua myötäilevä rantareitti oli todella kaunis. Mäkeä ja mutkaa riitti. Pyysin vähän väliä miestä pysähtymään, jotta pääsin kuvailemaan hienoja maisemia. Te Anau´ssa tankkasimme auton uudelleen, vaikka aamullakin olimme tankanneet. Seuraavana päivänä menisimme Milford Soundiin ja siellä ei kuulemma ollut bensa-asemia.

Jatkoimme Te Anausta matkaa Milford Sound Highway´ta pitkin. Olisimme halunneet mennä yöksi Milford Soundin lähellä olevalle leirintäalueelle, jolloin aamulla olisi ollut superlyhyt matka risteilylle. Se ei onnistunut, koska leirintäalue oli täynnä. Sinne pitäisi paikka varata todella ajoissa, luultavasti jo kuukausia etukäteen. Toiseksi lähin leirintäalue oli Fiordlandin kansallispuiston Cascade Creek, josta oli noin tunnin ajomatka Milford Soundiin. Se oli iso leirintäalue, jossa oli kauniit maisemat, mutta muuten se oli hyvin alkeellinen. Sähköjä ei ollut eikä muitakaan mukavuuksia vessaa ja ulkokatoksessa olevaa keittiötä lukuunottamatta. Miehen Reissunettikään ei toiminut, koska verkkoa ei ollut. Olimme paikalla hyvissä ajoin iltapäivällä, oikeastaan liian aikaisin, eikä siellä silloin meidän lisäksemme ollut vasta kuin pari muuta autoa.

Leirintäalueen vierestä pääsi Lake Gunn Nature Walk Trail -luontopolulle. Reitti kiersi ikivanhan pyökkimetsän halki järven rantaan. Tein kauniissa metsämaisemissa vajaan tunnin mittaisen päiväkävelyn. Pysähtelin vähän väliä kuvaamaan satumetsän mystisiä puita ja kaunista järvimaisemaa. Ruuhkaa ei ollut. Vasta reitin loppupäässä tuli pari ihmistä vastaan.

Cascade Greekilla oli kuulemma paljon hiekkakärpäsiä, mutta liekö tuuli vienyt ne mennessään, koska niitä ei nyt näkynyt kuin muutama. Lämpötila sinnitteli edelleen +12 asteessa. Ulkona ei kuitenkaan lyhythihaisella pärjännyt (paitsi viereemme illalla ajanut mies, joka sinnikkäästi t-paidassa grillasi illallista ulkona), siitä piti kova tuuli huolen.

Leirintäalueella ei ollut oikein mitään tekemistä. Kävelimme illalla aluetta ympäri, mutta paikat oli nopeasti katsottu. Mukana olleet lehdet tuli luettua ja sudokut täytettyä illan aikana. Oli suorastaan tylsää. Koska aamulla oli aikainen herätys Milford Soundin vuonoristeilylle, kömmimme ajoissa nukkumaan.